Viime perjantain saldoa meikäläisen Prewarlevy rintamalla oli Wolf yhtiön julkaisema Texas Blues 1927-37 CD.
Levyltä löytyy mm. Gene Cambellin koko tuotanto. Cambell on taas yksi hahmo bluesin historiassa jonka elämänvaiheista kukaan ei oikein tiedä mitään. Cambellin ääni oli kirkas paikoitellen Robert Johnsonia muistuttava. Kitarointi on värikästä singlestring kitarointia joissain kappaleissa jopa jazzahtavia juoksutuksia. Julmetun hyviä biisejä muuta ei voi sanoa.
Levyn Muut artistit ovat Whistlin'n Alex moore joka heittää komeata pianobluesiaan perinteiseen tyyliin. Blind Norris jonka biiseissä on mukana jotain kamalaa ujellusta (ilmeisesti Alex Norrisin juna efektejä??), kuin palleista miestä kiskottaisiin. Black Ivory King soittaa komeasti pianoa mutta tuntemattomuuden syyksi voidaan laskea hieman puiseva laulutapa. Levyn päättävä Henry Thomas lienee enemmänkin Leadbellyn ja Mississippi John Hurtin tapainen songster kuin varsinainen bluesmies, soittoaan ja lauluaan mies säestää kitaran lisäksi jollain ihme ruokopillillä tai nokkahuilulla, melko obskyyriä tavaraa kuten K.W. Blomqvist sanoisi.
Loppukommenttina olkoon että Cambellin vuoksi kannatti ehdottomasti tuo 10 euroa pulittaa. Give me a little time to think, while I mix me another motherfucking drink.
- RL Burnside |
Mage: Loppukommenttina olkoon että Cambellin vuoksi kannatti ehdottomasti tuo 10 euroa pulittaa.
Ei paha hinta. Henry Thomas kiinnostaa ainakin mua ja palleista kiskottavaa heppuahan on pakko kuulla. :-)
JSP:n viiden cd:n "complete" Charley Patton - lootan laitoin tilaukseen, hinta alle 30 egee.
Ne tässä ketjussa aiemmin mainostamasi Son Housen Lomax-äänitteet vv. 41-42 osoittautuivat erinomaisiksi. Höyryveturikin totta tosiaan puhisee vierestä parissa biisissä peittäen heppujen soiton!
Jossain vaiheessa tarttis laittaa tarkempaa kommenttia myös Documentin "Son House & the great delta blues singers" - CD:stä, joka on mitä mainiota tavaraa pre-war deltabluesin ystäville sisältäen sisältää lukuisia klassikoiksi laskettavia esityksiä Eddie "Son" Houselta ja kumppaneilta. - It's been a long time coming - |
Mieshän ei tietääkseni koskaan puhunut sokeutumisestaan, jonka aiheuttamat tapahtumat ilmeisesti liittyivät tuohon "leirin vaihtoon", vai onko jollakulla (jPekka?) asiasta tietoa?
Itse itseäni lainaten...
Guitar Playerin jutussa ja Blind Gary Davisin haastattelussa v. -74 Stefan Grossman ainakin sanoo BGD:n olleen syntymästään asti sokea, kaipa Grossmaniin luottaa täytyy.
Reverend Blind Garyn "Vintage Recordings 1935-49" (Document) osoittautui erinomaiseksi tallenteeksi. Soittaa kuin enkeli, laulaa kuin paholainen, "pyhän sanoman" antamalla oikeutuksella - otaksuisin tämän kontrastin olevan osa esitysten viehätystä. Niitä heppuja, joilla on TÄYDELLINEN kontrolli soittimeensa sekä esittämäänsä musiikkiin, silti tinkimättä piiruakaan intensiteetistä tai tunteen palosta. - It's been a long time coming - |
Mage
Blue Moon