Klassinen ›

Mikäli normaali aivotieto on ilmaistavissa sanoin ja käsittein on se abstraktia, jos taas taideteoksin, on se vain havainnollista. Käsitteitä ei pidä käyttää väärin ettei tulisi käsitesekaannuksia. Tyypillinen esimerkki tietyjen käsitteiden väärinkäytöstä syntyy kun toteamme musiikillisen objektin abstrahoituvan puhtaasti musiikillisen prosessin myötä imagon, toistoon ja tiedottamiseen soveltuvan kuvan sublimoituessa tabulaksi vasta luovan älyn ja tahdon välisen siten katkeamisen tuloksena nerouden sisältyessä todelliseen älyn ylimäärään, jollaista mikään tahdon palveleminen persoonallisine tarkoitusperineen ja päämärineen tarkoitukellisessa ajattlussaan ei edellytä eikä edistä.
 
Taideteoksen ei voida sanoa abstrahoituvan, ts. pelkistyvän yleiskäsitteeksi, ellemme tarkoita sillä allegorisesti oopperassa musiikin suhdetta tekstiin kuin sääntö esimerkiin tai yleinen erityiseen, jolloin varsinkaan musiikin ollessa kysymyksessä kohteena eivät voi ola platonin ideat vain ei in abstracto vaan ainoastaan havainnollisesti käsitettynä, sillä musiikki ilmaisee itse tahdon aina vain tavallaan abstraktisti, vaan ei sananmukaisesti abstraktiona, sillä abstraktiot ovat osamielteitä havainnosta ajatuserittelyllä syntyneitä käsitteitä, eivät tiedon ydin, muotonsa saanutta sävelin soivaa materiaa jotka säveltäjän mielikuvitus on osin itsetiedottomasti toimien johtoaiheen mieleenjohtumisen osalta punonut tietoisesa prosessioss taidokkaiksi musiikillisiksi sävelrakenteiksi, joita ei voi selittää sanoin. Kysymyksessä on Schonbergin mukaan vain sävelin sanottava asia.
 


Kakkinainen puvuissa patsasteleminen, palmunlehvien heiluttelu olivat Mozartlle vieraita ja ikään kuin kontolleen pantuja elementtejä sekä pappien ja lähes papien onton retorinen lausunta.
 
kummeksuisin vain hiukan sitä miksi tällaisista aineksista Wagner on kyennyt luomaan verevää ja vahvaa musikkiraamaa jo ajatellan esim. Parsifalia, mutta kenties se johtuu romantikoille niin tyypillisestä kyvyttömyydestä erottaa aihetta muodosta jonka tuli palvella vain taiteilijan eettistä elämännäkemystä ja uskonnollisia ideologioita yhteistaideteoksen puitteissa kyeten toisaalta antamaan musiikin abslouuttinen muoto toiminnan motiiveille ja henkilöidensä psyykkisille impulsseille kykenemättä kuitenkaan musiikkiteoreetikkona arviomaan sellaisia 1700-luvun buffaoiopperoita teoksia kuin Cosi fan tuttea ainoastaan moraalisesti hyläten sen näin ollen väärilä argumenteilla ja premisseillä kuten teki Beethovenkin aikanaan varastaen häpeilmättä musiikillista materiaalia edellisestäkin luomuksesta, joka lyö Fidelioon jäljittelyn leiman I siirtymävaiheen varhaisteoksena ikään kuin ulkopuolelta tulevan geniuksen alkamatta vielä energisesti tahdon sitä kiihdyttämättä toimia myöhäiskvartettojen motiiviskompleksisuksien transsendentaalitekniikalle alistetetun sävelkielen edellytämällä älyn voimalla ja kirkkkaudella, joiden perusteella voimme vain aavistella säveltäjänsä elämäntahdon huomatessa tlansa kurjuuden sitä selvempänä mitä kirkkaampi äly sitä valaisi, sillä muutoinhan sakalaista singspieliä ei voine oikein psykologiseksi daamaksi kutsua musikillisdraamallisen jatkuvuuden kärsiessä puhuttujen dialogien kustannuksella vailla seccoresitatiiveihn nivottua toimintaa musiikkidraamoissa musiikin heijastellessa usein draaman jokaista vivahdetta usein myös onomatopoeettisin orkesterikoloriitein efektein ja johtoaihein kuten musikillisen huippulahjakkuen Fritz Frederick Theodore Albert Deliusin alle 30 vuoden ikäisenä valmistunessa grand operassa Irmelinissä, prinsessan torjuessa toinen toisensa jälken kaikki kosijansa nuoresta vanhaan ja sotaisaan ritariin jotka tavoittelevat hänen kättään 97 muun ohella prinsessan löytäessä onnen vasta hääseremonioihin kutsumattomana kuokkavieraana sattumalta eksyneen sikopaimen Nilsin luonnonlasta muistuttavan spontaanista olemuksesta kun tämä oli siihen saakka kulkenut metsässä löytämäänsä hopeanhohtoista tai hopeaista virtaa etsien, jota Delius kuvailee omalaatuisen sointikuvan luoden rytmikään energisesti pulppuilevan virran elämänpyörteissä käyttäen orkesterssa tavanomaisten soittimien lisäksi mhdollisesti myös, en tiedä, nokkahuiluja värityksellisenä tehokeinona luoden hyvin suggestiivisen tunnelman epäsovinnaisessa sointiväripaletissaan näyttäen partituurinsa sitten monien yksinlaulujen tavoin mm. ytävällen Griegille, joka suhtautui siihen hyväksyvästi vaikkaan en usko hänen olleen täysin tietoinren draaman uniikeista lyyrillistä kvaliteeteista kuin kesäyön unelma Shkespearen näytelmästä aistillisen impressionistisesta muotokielestään huolimatta toisinaan vähäisestä rytmisestä vaihtelusta ollen ainutlaatuinen ilmiö musiikin historiassa ammentaen innoitusta klassismin ja barokin muotokielestä lähtien aina jäljittelemättömän persoonallisesti vaikuttavaksi synteesiksi muotoutuneena ilman esikuvia formatiiviseksi luonnhditussa luovassa muotoajatelussaan.