Aihe: Marshall JVM
1 2 3 4
juso
03.04.2008 22:56:16
 
 
Puolisen vuotta kyseinen nuppi ollut. Monipuolinen tuo kampe tosiaan on mutta tuo käsite monipuolisuus tarkoittaa että on monipuolinen "marshall". Eihän tästä mesaa tai fenderiä saa ulos tekemälläkään (tuskin sitä nyt kukaan kuvitteleekaan).
Joku aiemmin kertoi tuosta moniottelija vertauksesta ja se voi hyvinkin pitää paikkansa. Aika lähelle tämä matkii edeltäjiään mutta kuten sanoin matkii. Jos hakusessa vain se yksi ja ainoa oikea saundi niin tässä on sitten aivan liikaa kaikkea turhaa. itseltänikin on jäänyt täysin hyödyntämättä tämä nolos kanava joka ei omaan musaan toimi millään asetuksilla.
Hyvää myös se että toimii aikalailla pienilläkin volyymeilla ja se että tarvittaessa saat ulos aika mehukkaat laulavat leadit ilman mitään efektipedaaleita. Toisaalta tuo od1 kanavan laulavat leadit jää kyllä tämän grunch kanavan varjoon kun sitä boostaa spedulla sopivasti.
Ehkä eniten häiritsee tuossa se että eri modien level taso on liian suuri. Eli jos sulla on hyvä saundi crunch kanavan punaisella modilla niin jos siirrytään cleanin vihreään niin sieltä ei kuulu suhteessa juuri mitään.
kaikenkaikkiaan hyvä vahvistin etenkin niille jotka soittelee musaa seitkytluvulta nykypäivään, mutta jos oma tyyli selvä niin mitä sitä turhaan vikapaikkoja maksimoiman.
Buffa D
06.04.2008 16:36:47 (muokattu 07.04.2008 02:53:19)
Kuinkas tuosta irtoaa äärimetallit? Tarviiko buustausta vaiko eikö?
Ja ööö..
Ainiin! Missä noita voi käydä testaamassa pääkaupunkiseudulla?
 
edit: Oohoops! Ois ehkä kanttinu lukee aiempia postauksia. :D
http://www.myspace.com/cameronofficial
Pluto
08.04.2008 14:16:40
Nyt kävin ensimmäistä kertaa testaamassa JVM:ää. Ja vakuuttihan se. En tiedä, kuulostaako se aidolta JCM800:lta tai miltään muultakaan. Tärkeintä on se, että löysin tuosta muutaman todella käyttökelpoisen soundin, jollaisia itse tarvitsen. Eli hyvä (siis oikeasti HYVÄ) clean, maukas komppiroso, hyvä rokkisoundi, ja sitten sellainen maiden-särö, jolla voi myös vetää sooloja.
 
Mutta mutta, kysymys omistajille: Miten meluisa tuo on? Nimittäin testiversio ainakin hurisi aika tavalla, mikä saattaa toisaalta johtua myös loisteputkista testihuoneessa.
 
Luulenpa löytäneeni itselleni vahvistimen, ainakin vähäksi aikaa.
Dillon, you son of a bitch!
Pluto
08.04.2008 14:19:05

Ehkä eniten häiritsee tuossa se että eri modien level taso on liian suuri. Eli jos sulla on hyvä saundi crunch kanavan punaisella modilla niin jos siirrytään cleanin vihreään niin sieltä ei kuulu suhteessa juuri mitään.

 
Tähän kaipaisin vähän tarkennusta... miksei homma toimi niin, että ottaa vaan cruch-kanavasta volumea pienemmälle ja nostaa masteria tarpeen mukaan? Muuttuuko soundi liikaa?
Dillon, you son of a bitch!
juso
08.04.2008 16:44:25
 
 
Tähän kaipaisin vähän tarkennusta... miksei homma toimi niin, että ottaa vaan cruch-kanavasta volumea pienemmälle ja nostaa masteria tarpeen mukaan? Muuttuuko soundi liikaa?
 
Tokihan tuo auttaa ainakin jossain määrin. Mutta jos sulla särösaundien balanssi on kohdallaan niin tuo täysin puhdas asetus tuppaa jäämään jalkoihin. Hiukan tuo häiritsee kun vaihtaa modia niin myös äänenpaine kasvaa aikalailla clean kanavalla. OD1 kanava on paljos tasaisempi, modin vaihdos aikaansaa lähinnä saundin yliohjautumista. Oon käyttäny toisinaan cleanin masterina kakkosmasteria, jota käytän soolon esiinnostovolumena mutta tässäkin täytyy tasapainoilla.
 
Ehkä vähän ylikorostin tuota vikaa/ominaisuutta, mutta paremminkin olis voinu tuon toteuttaa.
Todellakin oon tykänny vahvarin saundeista siinä määrin ettei oo tarvinnu edes haaveilla styrkkarin vaihtoa.
juzzz
10.04.2008 20:20:34
 
 
Eikö ketään häiritse se pikkupikku viive kanavanvaihdon välissä?
juso
10.04.2008 21:29:37
 
 
Mitenköhän tuo pelittäisi Marsun 1960TV:n kanssa?
Any experience?
 
Mitä saundieroa tlipäänsä tuommoisella hieman isommalla kaapilla on?

 
Varmaan tosi hyvin. g12t75 ja vintage 30 elementeillä oon soitellu kumpikaan ei oo mun juttu liian terävät saundeiltaan. Seitkyt ja kasarimeininkeihin ehkä liian nykyaikaiset tai miten sen nyt sanois joku vintagemeininki niistä vaan puuttuu.
 
Tuosta kanavanvaihdosta sen verran että en tiedä onko jokin asetus tms. Kanava vaihtuu kun jalan nostaa napilta. Eli jos tottunut siihen että naps ja jalka jää vielä hetkeksi napille niin tuntuu että sinä on viive. (En tiedä ootko vaan satunnaisesti testannut ja tämä fiilis jäänyt) Muuten kun tuohon tottuu niin mielestäni jopa parempi. Mulle ainakin luonnollisempaa esim sooloon lähdettäessä on nostaa jalka napilta kuin painaa sitä.
Pluto
10.04.2008 22:06:58
Jos juso voit vielä vastata tähän, että miten meluisa peli on kyseessä? Itse testaamani yksilö ainakin piti kovaa taustakohinaa, enkä tiedä johtuiko se pelkästään testihuoneen loisteputkista. Eli "joudutko" käyttämään noise gatea tuon kanssa? OD2:ta en usko itse ikinä käyttäväni, mutta mites OD1:n vihreä ja oranssi mode? Sellaisilla mukavilla Maiden-säröillä.
Dillon, you son of a bitch!
juso
10.04.2008 22:41:54
 
 
Jos juso voit vielä vastata tähän, että miten meluisa peli on kyseessä? Itse testaamani yksilö ainakin piti kovaa taustakohinaa, enkä tiedä johtuiko se pelkästään testihuoneen loisteputkista. Eli "joudutko" käyttämään noise gatea tuon kanssa? OD2:ta en usko itse ikinä käyttäväni, mutta mites OD1:n vihreä ja oranssi mode? Sellaisilla mukavilla Maiden-säröillä.
 
Kyllä tuo OD1 kanava aika levoton on. Mitään venäjän radiota sieltä ei kuulu mutta kihisee kuin saunankiuas isommilla volilla. En käytä noisegatea vaan steppaan jonkin rauhallisemman asetuksen kun kitaran pitää pysyä vaiti. Tuota meluisutta en ihan käsittänyt tarkoititko näitä ei toivottuja kohinoita vai ihan äänekkyyttä soitossa. Äänekkyyteen voin vastata että meteli tuskin kesken loppuu. Itse oon ajatellu jotta jos on luonnetta niin tuollaiset suhinat kuuluu asiaan ja mielestäni tuolta OD1 kanavalta löytyy sitä yhtäpaljon kuin monesta muusta vahvistimesta vasta reilun boostauksen jälkeen.
Pluto
10.04.2008 22:48:00
Kyllä tuo OD1 kanava aika levoton on. Mitään venäjän radiota sieltä ei kuulu mutta kihisee kuin saunankiuas isommilla volilla. En käytä noisegatea vaan steppaan jonkin rauhallisemman asetuksen kun kitaran pitää pysyä vaiti. Tuota meluisutta en ihan käsittänyt tarkoititko näitä ei toivottuja kohinoita vai ihan äänekkyyttä soitossa. Äänekkyyteen voin vastata että meteli tuskin kesken loppuu. Itse oon ajatellu jotta jos on luonnetta niin tuollaiset suhinat kuuluu asiaan ja mielestäni tuolta OD1 kanavalta löytyy sitä yhtäpaljon kuin monesta muusta vahvistimesta vasta reilun boostauksen jälkeen.
 
Joo, noita ei-toivottuja kohinoita lähinnä tarkoitin. Mutta pitää itse vielä tutkailla miten pahasti se oikein suhiseekaan ja onko se ongelma. Kiitoksia vaan! :)
Dillon, you son of a bitch!
juso
10.04.2008 23:01:47
 
 
Joo, noita ei-toivottuja kohinoita lähinnä tarkoitin. Mutta pitää itse vielä tutkailla miten pahasti se oikein suhiseekaan ja onko se ongelma. Kiitoksia vaan! :)
 
Voisin lisätä vielä että kitaralla on mieletön merkitys OD1 kanavalla kuumemmilla modeilla. Straton tyyppisellä kitaralla homma ei tahdo toimia millään vaan tahtoo kiertää hallitsemattomasti. Tämä kanava vaatii kitaralta sustainia ja on kuin luotu sooloiluun esim. lespalla. kitara laulaa ja itkee niin että suupielet vääntyvät väkisellä virneeseen.
Pluto
02.07.2008 18:20:00
Nostetaanpa tämä ylös.
 
Nimittäin perheemme sai eilen lisäystä, muodossa Marshall JVM205H. Kyseessä on siis kaksikanavainen, 50-wattinen nuppiversio JVM:stä.
 
Kaappia en vielä ole ehtinyt hankkimaan, mutta tänään pidin ensimmäisen koesoiton vanhan vahvistimeni, Englin Classic Tuben kaiuttimia käyttäen. Myönnän suoraan, että mukana saattaa olla uutuudenviehätystä, mutta en olisi halunnut lopettaa tuon Marsun läpi soittamista millään. Se vain kuulostaa todella, todella hyvältä meikäläisen korviin.
 
Onko soundi sama kuin JCM800:ssa tai muussa Marshallin klassikossa? En tiedä, mutta loistava se on joka tapauksessa. Ja tämä on myös ensimmäinen kokeilemani monipuolinen putkivahvistin, joka on aidosti monipuolinen. Cleani on hyvä, ei Fendermäinen tietenkään, mutta hyvä kuitenkin. Pikkurosot irtoavat loistavasti, samoin kuin rankemmat komppi- ja soolorutistuksetkin. Ennen kaikkea JVM kuulostaa todella musikaaliselta, ja oli todella hienoa ja "helppoa" soittaa sen läpi. Voi olla, että puolen vuoden päästä tämä on torilla myynnissä, mutta tällä hetkellä olen itse täysin myyty (heh).
 
Loppuun vielä pieni maininta Soundslivestä, josta laitteen hankin. Vahvistin tuli perille viikossa, hyvin pakattuna ja ehjänä. Liike vastasi sähköposteihini noin puolessa tunnissa auki ollessaan, ja laittoivat mukaan skandinaavisen virtajohdonkin. Eli täältä iso plussa ko. liikkeelle.
Dillon, you son of a bitch!
muuttolintu
04.07.2008 19:04:48
Vielä tuosta.. minulla sekoili se jalkakytkin hässäkkä aluksi..potkasin sitä bootsilla joskus suutus päissäni ja kas! alkoi pelaamaan. Tämä on kait ollut aikas yleinen vika ensimmäisessä sarjassa. Mahdotonta potikoiden määrää ei kannata pelästyä->joka kanavalle omat säädöt eikä sen kummempaa. Midi jutuista mitään ymmärrä.. otampa oluen ;)
Matti
jniska
20.04.2009 14:40:51 (muokattu 20.04.2009 14:42:50)
JVM 205 H + ENGL 1x12" kaappi on ollut nyt käytössä pari viikkoa.
Kiireiden takia en ole paljoa sitä kerennyt säädellä, mutta ensikokemukset laitteesta on positiivisia.
Clean/Crunch -kanava on sopivan mieto, cleaneista en osaa sanoa juuri mitään, kun niitä käytä, mutta crunch toimii.
Lead-kanava on taas todella hyvä monenlaiseen mättöön.
 
Helpointa käyttö on, kun säätää crunch-puolelle komppisaundin ja leadille soolopuolen.
Master-volume kanavaa vaihtamalla voi boostata vielä sooloja, jos tarvetta on. Ja helpottaa kun molemmille kanaville on oma kaikusäätö, jonka saa vielä polkimella pois/päälle.
 
Käytännössä itsellä tulee käytettyä crunch-puolen säröisintä asetusta ja lead-puolen keski-asetusta, tällä kombinaatiolla menee mukavsti kaikki Kolmannesta naisesta --> Iron Maideniin. Lead-puoli tottelee mahtavasti kitaran volumepotikkaa, särön määrää on todella helppo annostella.
 
Lead-puolella kyllä kohinaa aika paljon, mutta pitäähän sitä vähän ollakin.
 
Empä osaa enempää nyt mainita, mutta kaikinpuolin loistava laite.
Ostettu Musikantista Jyväskylästä, jossa hinta todella kilpailukykyinen esim T-kauppaan verrattuna. Musikantille kiitokset asiantuntevista myyjistä ja hyvistä testausmahdollisuuksista. Aina ei kannata netistä tilailla ;-)
Laiha Lissu oli paras
Riku Rotten
20.04.2009 16:41:36 (muokattu 20.04.2009 16:44:07)
410 ollu muutaman kuukauden ja sen alla 4x12 greenbackeillä. Melko tyytyväinen olen.
 
Clean ja crunch on hyviä, mutta od kanavilla särön määrä on jotain tolkutonta. Täydellinen kone olisi, jos od kanavia olisi vain yksi ja crunch osastoa 2.
 
Yksikseen soitellessa noi od kanavat toimii, mutta bändin kans ne on toivotonta surinaa, josta ei saa tolkkua. Säröä voi siis olla liikaa...
 
...tai sit mä en vaan osaa. hymiö
 
MUTTA jos gaipaa gainia, niin tässä koneessa sitä saa ja paljon.
 
EDIT: Komppaan enimäkseen, sooloilu noilla od kanavilla olis ok.
JuSu
20.04.2009 16:44:13
Riku Rotten: Clean ja crunch on hyviä, mutta od kanavilla särön määrä on jotain tolkutonta. Täydellinen kone olisi, jos od kanavia olisi vain yksi ja crunch osastoa 2.
 
Ootko huomannu, että niissä kanavissa on sellainen gain -säädin, josta säröä saa säädettyä? =)
 
Mä en nyt oikeesti ymmärrä ongelmaa tässä. Eihän niitä isompia särömoodeja ole pakko käyttää.
 
JuSu
Mitäs sulle kuuluu?
Riku Rotten
20.04.2009 17:02:06
Bändin kans on mukavampaa, kun saa kanavaa vaihtamalla sopivan saundin. Crunch kanavalta taas niitä löytyy helpoimin. Siihen pohjaa toiveeni.
JuSu
21.04.2009 13:16:29
Riku Rotten: Bändin kans on mukavampaa, kun saa kanavaa vaihtamalla sopivan saundin. Crunch kanavalta taas niitä löytyy helpoimin. Siihen pohjaa toiveeni.
 
Eikös se jalkakytkin oo siten ohjelmoitava, että siihen saapi ohjelmoitua neljä kanava/moodi/mastervolume/kaikuyhdistelmää, joiden välillä voi sitten pomppia yhdellä polkaisulla?
 
Tai sitten hommaat midipolkimen, niin saat yhden polkaisun taakse mainittuja yhdistelmiä ihan yhtä monta ku polkimessa on kytkimiä.
 
JuSu
Mitäs sulle kuuluu?
jniska
08.12.2009 08:19:39
Nostellaas vähän aihetta.
 
Nyt on alkanut pikkuhiljaa ärsyttää seuraavanalainen ongelma JVM 205 H.ssa.
Crunch-puolella saisi olla vähän enemmänkin gainia, tällä hetkellä gain säätö huitelee 8-9 nurkiklla jo.
 
Lead-puolella ensimmäinen on vielä vähän liian mieto = vaatii gainit 7-8 välille.
Taas lead-kakkonen on tuolla gainilla aivan turhan mössöä jo, parhaiten toimii tuossa 4-5 gaineilla. Lead-puolen kolmonen on sitten jo aivan käyttökelvoton, kohinaa ja ulinaa, mössöä etc riippumatta gain-säädöstä.
 
Eli saisiko noitten suhteita mitenkään säädettyä ? Muuten saundipolitiikka on kohtuuvolyymeillä soitettuna lähellä sitä mitä kaipaan.
 
!! Ideoita !!!
Laiha Lissu oli paras
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)