Aihe: Premierin Premier-sarja
1
Velli
07.04.2008 12:55:11 (muokattu 07.04.2008 13:28:53)
Avataan nyt tälle sarjalle oma ketju, kun sellaista ei näytä vielä olevan. Eli vapaata keskustelua kyseisistä pöntöistä. Kysymyksiäkin saa esittää, joihin voin itsekin yrittää vastailla. Itselläni ei kahden setin omistajana ole muuta kuin positiivista sanottavaa kyseisestä sarjasta. Kaikki keikat, joilla olen noita käyttänyt, ovat olleet rumpusoundien osalta erittäin miellyttäviä soittaa. Viimeksi viime la sound checkissä mietin että onpa hyvät soundit rumpupallille. Pyysin vielä laulajaa soittamaan pönttöjä ja menin itse kuuntelemaan yleisön puolelle. Soundi oli aivan kuin PA:n läpi kierrätetty, vaikka yhtäkään rumpua ei ollut mikitetty. Volume oli tietenkin hiljaisempi kuin vahvistettuna, mutta soundi oli kuin valmiiksi EQ:tettu.
 
edit. tarkennettakoon vielä tuota soundikuvausta sen verran, että moderneina hifirumpuina nämä ovat mielestäni aivan loistavat! Vintagesoundia en ole edes yrittänyt näistä kaivaa, enkä usko sitä niistä kovin helpolla löytyvänkään.
Kailis
07.04.2008 16:09:10
 
 
Eipi ole kokemusta vaikka olisi kiva tyypittää. Kyllähän tuohon hintaan täytyykin toimia, olisi muuten jonkin verran kusetuksen makua. Kerrohan runkomateriaalit, -vahvuudet ja -syvyydet. Ja mitkä sulla itsellä on. Voisin kyllä kuvitella päästeleväni tuollaisella 10"x7", 12"x8", 14"x9", 16"x14" ja 20"x14" setillä. Tuolla kokoonpanolla tuskin löytyy. Ja joku nätti sparkle vielä kiitos.
Kailis
07.04.2008 18:56:31
 
 
12"x8" on tosi jees. Nuo siniset on kauniit.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)