Kitarat: soittaminen ›

Kyllä hienot vibrat ja fraseeraukset kuulostavat erittäin hienoilta hyvissä sooloissa. Mutta yhtäläillä sooloja soittaessa/harjoitellessa kehittää taimi ja pikkauskäsi ja otelautakäden sormien käyttö, että ei siinä pelkästään SOOLOtekniikka kehity :)
Ja voi groovaavassa kompissakin olla fraseerausta ;)

On myös paljon biisejä, jotka eivät olisi läheskään yhtä hyviä ilman sooloja. Esimerkkinä nyt vaikka Ozzyn Mr. Crowley, joka ei olisi puoliakaan niin hyvä jos soolot karsittaisiin pois siitä.

Se on kyllä totta että tiukoista riffeistä saa paljon enempi fiilistä ittellee ku kohtalaisista sooloista :)
 
Kuka puhui kohtalaisista mitään? Mie oon kaikessa paras. :D
 
No ei, tykkään soittaa soolojakin kyllä paljon, mutta kyllä se riffittely on se, mikä saa aina pään nytkymään tahdissa.

Kyllä hienot vibrat ja fraseeraukset kuulostavat erittäin hienoilta hyvissä sooloissa. Mutta yhtäläillä sooloja soittaessa/harjoitellessa kehittää taimi ja pikkauskäsi ja otelautakäden sormien käyttö, että ei siinä pelkästään SOOLOtekniikka kehity :)
Ja voi groovaavassa kompissakin olla fraseerausta ;)
 
Et älynny. Tarkotin, että mieluummin hyvät kompit ilman sooloja, kuin superhieno soolo paskan pohjan päällä.

No ei, tykkään soittaa soolojakin kyllä paljon, mutta kyllä se riffittely on se, mikä saa aina pään nytkymään tahdissa.
 
Paitsi Slayerilla, ainakin Angel of Deathissa pää räjähtää viimeistään siinä vaiheessa kun soolot alkaa. Yhtään väheksymättä Kingin ja Hannemanin komppitaitoja, loistavia sahaajia kummatkin.
 
Loistava esimerkki biisistä, josta tulisi ihan hyvä, kun soolot otettais pois. Randy ei ollu kova.
 
No toinen esimerkki olis vaikka Gunnareiden Sweet Child o' Mine ja November Rain.
 
Toisaalta, jos noista biiseistä ottaisi kompit pois niin siitä ei ainakaan tulis mitään.

Olkoon kuka tahansa mitä tahansa mieltä asiasta, mutta kaikki on riippuvaista vain omista tarkoitusperistä. Oma tarkoitukseni on ainakin oppia soittamaan kuten Ushimir, jääkööt jazzailut vähemmälle!

Silmäilin ketjun pinnallisesti läpi, ja itse ymmärtäisin asian niin, että kyse ei ole välttämättä siitä mitä sointuja tai sointukäännöksiä käyttää vaan enemmänkin kompin napakkuudesta ja groovaavuudesta, rytmistä. Sehän voi toimia vaikka c-duurisoinnulla tai sitten ei.
 
Jos tästä on kyse, niin olisin avaajan kanssa kyllä samoilla linjoilla (huom, tosin melko vaatimattomalla kokemuksella). tunnen tapauksia, joissa soolot yms on kyllä aika mukavasti hallussa, mutta terävää komppi-iskua ei oikein tule. Oisko sitten niin, että sitä ei oikein pidetä harjoittelemisen arvoisena asiana.

Loistava esimerkki biisistä, josta tulisi ihan hyvä, kun soolot otettais pois. Randy ei ollu kova.
 
Väärä mielipide. Biisi jonka soolot mahtuvat helposti maailman parhaat kitarasoolot top 3:seen, tuskin lienen ainut joka näin rohkenee väittää...?

Silmäilin ketjun pinnallisesti läpi, ja itse ymmärtäisin asian niin, että kyse ei ole välttämättä siitä mitä sointuja tai sointukäännöksiä käyttää vaan enemmänkin kompin napakkuudesta ja groovaavuudesta, rytmistä. Sehän voi toimia vaikka c-duurisoinnulla tai sitten ei. Vanhat Motown-biisit. Kakkosella ja nelosella PÄK.
 
Se on siinä.

Väärä mielipide.
 
Mielipiteestä en tiedä, mutta se on semmonen jo ennen raamattua kirjoitettu kallioihin.
 
Biisi jonka soolot mahtuvat helposti maailman parhaat kitarasoolot top 3:seen, tuskin lienen ainut joka näin rohkenee väittää...?
 
Rolling Stone lehden mukaan, kyllä. Ne soolot on ihan vitusta, jos niitä ei olisi soittanut Randy. Mautonta paskaa ja vielä idiootisti ne kitarat miksattu. Löytyy myös sieltä samalta vuoren rinteeltä tämä totuus.

Rolling Stone lehden mukaan, kyllä. Ne soolot on ihan vitusta, jos niitä ei olisi soittanut Randy.
 
Randy ei ollu kova.
 
Eikö näissä ole jonkinasteinen ristiriita?
 
Mautonta paskaa ja vielä idiootisti ne kitarat miksattu. Löytyy myös sieltä samalta vuoren rinteeltä tämä totuus.
 
Millä tavalla mautonta? Tyylikkäät soolot tyylikkäältä kitaristilta, eivätkä ole ainoat kyseiseltä hepulta. Ja eikö miksaukset sovi muutenkin sen ajan tyyliin, joko tykkää tai ei. Minä tykkään.

Eikö näissä ole jonkinasteinen ristiriita?
 
Jos sen haluaa niin ajatella, yksinkertaisesti.
 
Millä tavalla mautonta? Tyylikkäät soolot tyylikkäältä kitaristilta, eivätkä ole ainoat kyseiseltä hepulta. Ja eikö miksaukset sovi muutenkin sen ajan tyyliin, joko tykkää tai ei. Minä tykkään.
 
Kuten pääsiäisen aikana monesti todettua, niin toiset ne tykkää syödä mämmiä. Omapahan on häpeä.

Mun 5 centtiä aiheeseen...
 
Kyllä mä näkisin, että merkittävä vaikuttaja komppitaitojen puutteeseen on heavy metal -musiikin ylivalta sähkökitarakulttuurissa. Hevistä voisin nimetä oikeastaan vain yhden asian, joka voidaan mieltää komppaamiseksi sanan käytännöllisessä merkityksessä: 8-osien demppaaminen kvinttiotteella, ja tuon kompin muunnokset. Muu on hevissä yleensä joko ennalta sävellettyjen riffien soittamista tai sooloilua.
 
Ei voi oppia komppaamaan tonaalisilla soinnuilla eri tyyleissä, jos ei kuuntele rytmimusiikkia laajasti. Olen itsekin opettajana huomannut, että komppaaminen pitää useimmiten opettaa erikseen, ja pidänkin huolen että aihetta käsitellään kunnolla, koska yleissivistys omassa instrumentissa on yksi tunneilla käymisen tarkoitus. Tässä ei sinällään ole mitään väärää, olen itsekin aikanaan sivistyttänyt itseni soittotuntien kautta.
 
Musiikkityyli-orientaatio sanelee paljon tässä asiassa. Komppaamista voisi kutsua myös nimellä "vapaa säestys", joka perustuu muusikkoyhteisössä yleisesti vakiintuneisiin tyylinimikkeisiin ja reaalisointujärjestelmän sisäistämiseen. Sama ongelma voi olla myös rumpaleilla ja basisteilla; olen ollut esim. sellaisilla hääkeikoilla, joissa rock-rumpalin ja rock- basistin on pitänyt erikseen treenata esim. pakollisten valssien ja foxtrotien komppauskuviot - siinäkään ei ole sinällään mitään huonoa. Pääasia on, että tavalla tai toisella treenaa sen mitä tarvitsee soittaa. Mutta ilmiö ei rajoitu pelkästään kitaraan, mikä viittaa entistä vahvemmin tyylisidonnaisuuteen.
 
Jokaisella instrumentilla on tyypilliset roolinsa, joihin ne yleensä assosioidaan, mutta tyylistä riippuen voi vastaan tulla yllätyksiäkin. Esimerkiksi saksofonilla yleensä soitetaan joko teemamelodioita, sooloimprovisaatiota tai stemmoja puhallinsektiossa. Kuitenkin, esim. 60-luvun Stax -tyylin soulissa voi usein kuulla yksinäisen fonin soittamassa lyhyitä täyteriffejä laulufraasien väliin ikäänkuin säestävässä roolissa. Eivät kaikki fonistitkaan osaa sitä soittotapaa lonkalta.
 
Tämä onkin paradoksaalista, koska jos yhtään laajemmin ryhtyy kitaralla erilaisissa bändeissä pyörimään, huomaa ajan mittaan että arviolta 80 prosenttia soittamisesta on pelkkää komppaamista tilanteessa, jossa on määritelty vain soinnut, tyyli ja tempo. Tuskin mikään musiikki on niin kitarasoolo-orientoitunutta kuin heavy metal, jopa siinä määrin että sen ylivalta yksipuolistaa monien kitaristien käsityksen soittimensa roolista.
 
Hevi on kuitenkin mahtavan hienoa musiikkia ja pidän siitä suuresti.

Oisko myös niin, että kun kitaransoitto aloitetaan sähkökitaralla, niin siinä toi komppaaminen ei ole välttämättä se kiinnostavin puoli. Jos aloittaa akustisella ja säestelee lauluja niin siinähän komppi on aivan keskeinen. Jos nyt itsellä vähän on komppaamisen taitoa, niin tuota kautta se on tullut. Samalla kuitenkin myönnän että erilaiset sointuhienoudet ei niin ole hanskassa.

Lueskelin noita alkupuolen kommentteja ja täytyy sanoa ,että ainahan se noin on ollut :-) Eli soolokitaristeja kyllä löytyy - komppaajia vähemmän.Bändisoittokokemus on minusta asia jota ei voi korostaa tarpeeksi.Sitä kautta se timen tajuaminen tulee.Tuli ainakin mulle.Siinä vaiheessa kun rumpalin kanssa hiottiin biisejä niin alkoi tajuamaan ,että enhän minä ole tajunnut komppaamisesta hevonvittua :-)

Tuskin mikään musiikki on niin kitarasoolo-orientoitunutta kuin heavy metal, jopa siinä määrin että sen ylivalta yksipuolistaa monien kitaristien käsityksen soittimensa roolista.
 
Hevi on kuitenkin mahtavan hienoa musiikkia ja pidän siitä suuresti.
 
Jos mennään death- ja black metal-puolelle niin kitarasoolojen määrä vähenee radikaalisti ja riffit vaikeutuvat huimasti. Siltä puolelta löytyy sellaista komppausta mihin ei valssin soittajien rahkeet riitä.
 
Ymmärrän siis heavy metallin Judas Priest -koulukunnan johdannaisena, siinä tyylissä rytmikitarat soittavatkin todella helppoja kuvioita mutta sooloja riittää ja niissä on haastetta.

Jos mennään death- ja black metal-puolelle niin kitarasoolojen määrä vähenee radikaalisti ja riffit vaikeutuvat huimasti. Siltä puolelta löytyy sellaista komppausta mihin ei valssin soittajien rahkeet riitä.
 
Minusta tuolla puolella taas on usein hyvin yksinkertaista yhden kielen sahaamista kerrallaan, ainut missä monilla voi tulla ongelmia on pikkauskäden nopeus. Eikä sieltä ö-vireiden runttauksen seasta ne riffit oikein edes erotu, että sama se periaatteessa on mitä siellä vetää, kunhan nyt edes samasta sävellajista.

Olenkohan minä nyt ymmärtänyt väärin koko komppauksen idean? Komppaus ja riffittely ovatkin eri asiat? Missä menee raja? Onko Malcolm Young riffi- vai komppikitaristi?

Apricotilta tuli nyt ehkä ketjun paras viesti. ++
Täyttä asiaa.
 
Ja ku joku kuittas, et aina se on niin ollut, ni melkeen voin vannoa, et ei ole ollut.
Niinku Apricot sano, tää metallimeininki syö kompilta roolia ja sen reenaus ja "tärkeys" on ihan eri asteella kuin esim pari vuosikymmentä sit, ku metalli/hevimusiikki vasta teki tulojaan.
 
Ja kuten Apricot sanoi, nimenomaan soittimen taitaminen joka genressä ja monipuolisesti on ehkä just tää juttu jota oon kokoajan hakenu takaa, vieläkään onnistumatta =). Tietty siis jotkut painaa niitä 5sointuriffejä ja tilusooloja eivätkä muuta tarvii ja se on ihan ok. Metalli ja hevimusiikki on vaan niin pieni murto-osa koko maailman kitaramusiikeista. En nimittäin kauheesti vaan arvosta "kitaristeja", jotka taitavat vaan yhen genren, vaikka sit kuinka hyvin sen taitaisivat.
 
EDIT
Olenkohan minä nyt ymmärtänyt väärin koko komppauksen idean? Komppaus ja riffittely ovatkin eri asiat? Missä menee raja? Onko Malcolm Young riffi- vai komppikitaristi?
 
Riffit voi olla komppaamassa muuta musiikkia, mut yleensä riffit on ennalta sävellettyjä kompin pätkiä ja normaali komppaaminen on improvisointia sointukierron tai muun vastaavan pohjalta.