Aihe: Hiwatt DR103-kloonin tehot hukassa
1 2
dbv
01.04.2008 20:19:41
Kuitenkin edelleen kaksi toisen laidan putkea punaista väriä itseensä ottivat soiton myötä, tarkemmin katsottuna huomasin että sinistä kipinäähän siellä putken sisällä koko ajan iskee!
 
Kaikki jännitteet on kai ok

Tuo alkaa jo kuulostamaan jo vaihekääntäjän vialta. "Tehohäviö ja piereskely" sekä putkien loimotus selittyisivät sillä ettei toisen puolijakson toiminta ole kunnossa. Suosittelen vaihtamaan vaiheenkääntäjän putken sekä tarkistamaan kytkennät niiltä osin.
kojones
01.04.2008 20:41:15 (muokattu 01.04.2008 21:14:10)
Tuo alkaa jo kuulostamaan jo vaihekääntäjän vialta. "Tehohäviö ja piereskely" sekä putkien loimotus selittyisivät sillä ettei toisen puolijakson toiminta ole kunnossa. Suosittelen vaihtamaan vaiheenkääntäjän putken sekä tarkistamaan kytkennät niiltä osin.
 
Tämähän kuulostaa järkeenkäyvältä! Voiko tuon ECC81:n tilalle kokeilla ECC83:a ilman pelkoa suuremmista oskilloinneista? Kasiykkösiä tuskin paikallisesta löytyy ja heti huomennahan tuota on kokeiltava.
 
Google tuohon jo vastasikin, kokeillaanpas.
kojones
02.04.2008 17:41:00
No niin, tuli testattua Tung-Solin 12AX7:a vaiheenkääntäjässä, ero volyymissa oli huikea. Hetken aikaa innostuneena täysillä jamittelin ja kurkkasin taakse, samat kaksi putkea siellä loimotti aivan tulipunaisina, kirkkaampina kuin koskaan. Eli jotain muutakin lienee vialla, täytyy ruveta ja tutkia tuo PI:n kytkentä täysin läpi.
dbv
02.04.2008 18:19:56

Kyllä se vika sieltä long-tail pairin suunnalta löytyy. Muutoin sulla helottais kaikki päättärin tuubit eikä vain toinen puolijakso.
Tuossa aiemmin ajattelin asiaa niin päin, että ensin tutkit viat ja sitten isket uuden putken kiinni. Noh, kai se tung-solli vielä eloon jäi... Ilmaisin asian epäselvästi, pahoitteluni. Kannattanee tarkastaa vaiheenkääntäjän konkkien kunto ulostulon osalta ettei päättäreille pääsis vahingossakaan dc:tä.
kojones
02.04.2008 18:51:11

Juu, ei mitään tarvetta pahoitteluihin, kiitos vain jo tähänastisesta avusta! Mielessä oli vahvana josko vika olisikin pelkästään siinä putkessa, silloin hutkitaan ennen tutkimista :D
 
PI:n kytkentä ainakin vaikuttaisi pikaisesti silmäiltynä olevan ihan kohdallaan, harmi kun tuo yleismittari laukesi niin ei noita vastuksia ja konkkia pääse mittailemaan ihan vielä..
blaekie
02.04.2008 21:13:51
 
Mittasitko BIAS:n -39v , suoraan noiden punertavien putkien hilalta ? ettei vain olis
sen puolen 100k hilavastus poikki
Nii onkii ...
jo_tu
05.04.2008 07:51:24
jokos hiwatt tuli kuntoon? kiinnostaa itseänikin, jos päädyn tollaista rakentelemaan...
kojones
05.04.2008 15:32:40
Mittasitko BIAS:n -39v , suoraan noiden punertavien putkien hilalta ? ettei vain olis
sen puolen 100k hilavastus poikki

Ennen noita vastuksia mittasin. Kyl nuo ehjiä on kaikki vastukset.
 
Eikä oo vielä tullut kuntoon, eilen vasta sain yleismittarinkin. Nuo 47nF konkat ennen pääteputkia vaikuttaisi olevan mittarin mukaan kunnossa
blaekie
05.04.2008 23:18:08 (muokattu 05.04.2008 23:19:13)
 
Ennen noita vastuksia mittasin. Kyl nuo ehjiä on kaikki vastukset.
 
Eikä oo vielä tullut kuntoon, eilen vasta sain yleismittarinkin. Nuo 47nF konkat ennen pääteputkia vaikuttaisi olevan mittarin mukaan kunnossa

Niin siis oleellista on että jos nuo putket hehkuu punaisena, on niiden hilalla suhteessa liian suuri positiivinen jännite , eli vaihtoehtona on nuo risat konkat, huonot juotokset, tai kontaktit putken kannoissa, katkenneet vastukset tms. Hyvä että sait mittarin kuntoon, mittaa niitä jännitteitä, eikä komponentteja sinänsä, mutta lienee näin olet tehnytkin. Mittaa suoraan sieltä putken kannalta , hila pinnistä, ja siitä lähdet purkamaan.
Nii onkii ...
kojones
06.04.2008 14:21:46 (muokattu 06.04.2008 15:40:22)
Niin siis oleellista on että jos nuo putket hehkuu punaisena, on niiden hilalla suhteessa liian suuri positiivinen jännite , eli vaihtoehtona on nuo risat konkat, huonot juotokset, tai kontaktit putken kannoissa, katkenneet vastukset tms. Hyvä että sait mittarin kuntoon, mittaa niitä jännitteitä, eikä komponentteja sinänsä, mutta lienee näin olet tehnytkin. Mittaa suoraan sieltä putken kannalta , hila pinnistä, ja siitä lähdet purkamaan.
 
Jepulis. Täytynee mittailla ilman putkia, sen verran rajuja tyhjäkäyntivirtoja (50-180mA) antaa noille putkille bias pienimmälle säädettynäkin...
 
Joka pääteputken pinnille 5 tulee -47V ilman putkia, eli biaspuoli on ainakin kunnossa. Putket on siis ainakin sököt. Suojahilavastukset on ottaneet itseensä hieman väriä, mutta ovat ehjät. Toiset pääteputket tuossa olis, kai se on niilläkin kokeiltava.
 
Ja toisilla pääteputkilla kaikki vaikuttais olevan ihan ok, samat jännitteet joka pinnillä kaikilla kannoilla.
 
Voisko olla mahdollista että tuo alunperin kiinni ollut ECC81 on ollut rikki ja nuo uudet putket ovat tuosta ottaneet niin paljon vauriota että sen takia sitten uudella PI-putkella lopullisesti rikkoontuivat ja hehkuilivat punaisina?
 
Hitto kun tuota ei nyt pääse testaamaan äänien kanssa ennen huomista.
kojones
06.04.2008 15:49:47 (muokattu 06.04.2008 15:52:42)
Voisko olla mahdollista että tuo alunperin kiinni ollut ECC81 on ollut rikki ja nuo uudet putket ovat tuosta ottaneet niin paljon vauriota että sen takia sitten uudella PI-putkella lopullisesti rikkoontuivat ja hehkuilivat punaisina?
 
Huomasin että JJ ECC81:n maksimijännitteet on tuossa ylittynyt, takuun piikkiinkään ei tuota siis voisi laittaa. http://lib.store.yahoo.net/lib/thetubestore/JJ-ECC81.pdf ja 315V mittasin.
 
Oisko tässä nyt mitään muita vaihtoehtoja?
Vasu
06.04.2008 17:05:01
Mittasitko ECC81 putken pinneistä anodijännitteen? Helposti unohtuu miten paljon katodivastukselle jää jännitettä.
kojones
06.04.2008 17:44:13
Mittasitko ECC81 putken pinneistä anodijännitteen? Helposti unohtuu miten paljon katodivastukselle jää jännitettä.
 
http://www.mhuss.com/Hiwatt/Schematics/DR_Pre4Input_v1.gif
 
Mittasin tuon 82k vastuksen jälkeen.
blaekie
06.04.2008 19:30:53 (muokattu 06.04.2008 19:32:31)
 
http://www.mhuss.com/Hiwatt/Schematics/DR_Pre4Input_v1.gif
 
Mittasin tuon 82k vastuksen jälkeen.

Mutta otitko huomioon katodivastusyhdistelmän 22k +2.2k yli vaikuttavan jännitteen ? se vähennetään suoraan tuosta anodilla vaikuttavasta jännitteestä, jos mitattu maahan nähden. ts putken yli vaikuttava jännite mitataan suoraan katodien (3, ja 8 ) ja anodien väliltä. Tuskin ylittyy tuo putken turvaraja, eli 300 volttia.
 
Tällä putkella on tuskin ollut mitään tekemistä tuon pääteasteesi ongelmien kanssa. Paitsi jos on ollut jotain kuuloalueen ulkopuolelle menevää oskillointia, tai nuo 47nanon konkat päästäisi läpi tasavirtaa. Tämän putken voi ottaa kokonaan pois, niin pystyt ehkä paremmin eliminoimaan ja diagnosoimaan pääteaseteen ongelmia.
Nii onkii ...
kojones
06.04.2008 20:10:20

OK. Tuosta ei sitten tullutkaan kuin 217V.
 
Tällä putkella on tuskin ollut mitään tekemistä tuon pääteasteesi ongelmien kanssa. Paitsi jos on ollut jotain kuuloalueen ulkopuolelle menevää oskillointia, tai nuo 47nanon konkat päästäisi läpi tasavirtaa. Tämän putken voi ottaa kokonaan pois, niin pystyt ehkä paremmin eliminoimaan ja diagnosoimaan pääteaseteen ongelmia.
 
Oukei. Olisiko mitään ehdotuksia miten tästä eteenpäin lähtisi vikaa metsästämään?
blaekie
06.04.2008 23:24:56
 
Oukei. Olisiko mitään ehdotuksia miten tästä eteenpäin lähtisi vikaa metsästämään?
 
joo en tiedä, jos olet kaikki nuo vikamahdollisuudet jo tarkastanut (tuplatarkastus on aina paikallansa tosin) . ja olet kokeillut saletisti ehjillä putkilla ? (Eli kokeilitko vaihtaa toisen puolivaiheen putkia toiselle puolelle?, vai onko sulla toinen setti ?)
Onko käytös sama ? (Tosin ei kannata ehkä kaikkia putkia rikkoa siellä risalla puolella)
 
Sitten ei jää paljon vaihtoehtoja kuin ehkä kylmentää tuota pääteastetta hieman lisää, eli tuossa kytkiksessä on mainittu HT1 jännitteeksi 460, ja sulla on anodijännitteet pikkuisen yläkanttiin, ~500 ja negatiivinen BIAS ei vaan yksinkertaisesti riitä ,eli jos muuntajastasi löytyy tuo 240 tappi, niin heitä verkkovirta siihen, ja mittaa uudelleen jännitteet. Lisäksi tuo Ht2 näyttää aika korkealta kans, eli suojahila voi jo osin toimia "anodina" , ja sitäkautta putket on hajonneet, Nää nykyputket ei välttämättä kestä noita korkeita jännitteitä siihen malliin kuin ennen vanhaan, varsinkaan tuossa suojahilassa. Tähän viimeksi mainittuun viittaisi nuo "ruskistuneet" suojahilavastukset.
Good Luck
Nii onkii ...
kojones
07.04.2008 17:34:55 (muokattu 07.04.2008 17:35:11)
joo en tiedä, jos olet kaikki nuo vikamahdollisuudet jo tarkastanut (tuplatarkastus on aina paikallansa tosin) . ja olet kokeillut saletisti ehjillä putkilla ? (Eli kokeilitko vaihtaa toisen puolivaiheen putkia toiselle puolelle?, vai onko sulla toinen setti ?) Onko käytös sama ? (Tosin ei kannata ehkä kaikkia putkia rikkoa siellä risalla puolella)
 
Mulla on toinen setti, uudet ostin tilalle kun pelotti että tuo hehkuilu putket hyvin pian rikkoo. Ja hyvinhän ne uudet jo hajosikin..
Jää nähtäväksi vieläkö hehkuu kun pääsee kaiuttimen kanssa kokeilemaan, pelkällä tehovastuksella jota kotona kuormana käytän ei oikein viitsi luukuttaa, alkaa käryämään.
 
Sitten ei jää paljon vaihtoehtoja kuin ehkä kylmentää tuota pääteastetta hieman lisää, eli tuossa kytkiksessä on mainittu HT1 jännitteeksi 460, ja sulla on anodijännitteet pikkuisen yläkanttiin, ~500 ja negatiivinen BIAS ei vaan yksinkertaisesti riitä ,eli jos muuntajastasi löytyy tuo 240 tappi, niin heitä verkkovirta siihen, ja mittaa uudelleen jännitteet. Lisäksi tuo Ht2 näyttää aika korkealta kans, eli suojahila voi jo osin toimia "anodina" , ja sitäkautta putket on hajonneet, Nää nykyputket ei välttämättä kestä noita korkeita jännitteitä siihen malliin kuin ennen vanhaan, varsinkaan tuossa suojahilassa. Tähän viimeksi mainittuun viittaisi nuo "ruskistuneet" suojahilavastukset.
Good Luck

Mulla oli kyllä Plexi-kopiossakin hyvin samat jännitteet ja siinä ei moista esiintynyt noilla samaisilla putkilla. Negatiivinen biaskin kyllä varmasti riittää. Suojahilavastuksetkin on isommat kuin alkuperäisessä.
 
Vaihdoin tuon hehkuilevan puolen konkan, huomenna treeniksellä testattava oliko noilla toimenpiteillä mitään vaikutusta.
 
Jos ei, tuosta taitaa tulla Super Bass.
kojones
08.04.2008 18:33:30
No niin, vehje jytisi kuin pitääkin, bassoa soittaessa tuntui kuin ois koko ajan pikkaisen liian kovalla. Ja muut olikin tuota mieltä.
Vikadiagnoosi on mun käsittääkseni jo alunperin rikkinäinen JJ ECC81, tuo täytynee ainakin pyytää takuuseen. Tosin tuon rikkinäisen putken takia kärähti kaksi uutta Tung-Solin EL34B:tä, mutta olihan tuossa omaakin tyhmyyttä mukana.
 
Vähän on bassosoundi vielä hakusessa, mutta kyllä toi 100W kahden 1x15"-kaapin kanssa on ainakin riittävästi! Ehkä 4x10" tai rantasauna tuolle tulee vielä kaveriksi. Kitaran kanssa viikonloppuna katsottava kuinka stonerit irtoaa.
 
Kiitokset kaikille auttaneille, ens kerralla osaa taas olla viisaampi :D
blaekie
08.04.2008 18:51:57
 
No hyvä että tuli kuntoon :-)
 
Itse en kyllä jaksa uskoa että tuo vaiheenkääntäjä putki olisi mitenkään muutoin voinut vaikuttaa tuon toisen puolivaiheen bias , hehkumisongelmaan päätteessä, muuta kuin tuon viallisen kytkentä konkan kautta, eli konkka kaikesta huolimatta päästänyt tasurin läpi, pääteputkien hilalle siis.
Viittaan omaan kommenttiisi.
Vaihdoin tuon hehkuilevan puolen konkan, huomenna treeniksellä testattava oliko noilla toimenpiteillä mitään vaikutusta.
 
Mutta tokkopa tuolla muuta kuin historiallista merkitystä enää, jos kerran homma rokkaa :-)
Nii onkii ...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)