Aihe: Mahonki ja strato - Millainen yhdistelmä? 1 | |
---|---|
![]() 01.04.2008 16:58:37 (muokattu 01.04.2008 16:59:27) | |
Tämähän olisi yhtä hyvin voinut mennä kitarakamojen puolelle, mutta olkoon nyt täällä. Asiaan. Strato on meikäläiselle se kaikkein luontevin soitin. Se istuu kouraan, on mukava soittaa ja kuulostaa hyvältä. Useimmissa tilanteissa. Kuitenkin aina silloin tällöin kaipaan siihen hieman enemmän potkua, nimenomaan alakerran puolelle. Vähän sellaista räyhäkkyyttä kuin esimerkiksi SG:stä löytyy. Haluaisin siis löytää straton, joka olisi hieman tummemman ja tanakamman kuuloinen kuin yleensä, mutta jonka tuntuma olisi aika lähellä originaalia. Ja huom, en ole hakemassa mitään äärimmäisen radikaalia eroa perinteiseen nähden, eli siitä kirkkaudesta ei ole tarkoitus päästä kokonaan eroon. Niinpä rupesin miettimään, miltä mahonkinrunkoinen strato mahtaisi kuulostaa. Ibanezilta ja Jacksonilta kyllä löytyy mahonkisia superstratoja, mutta niissä on useimmiten Floydia tai Tune-O-Maticia kuvioissa mukana, enkä siksi innostu niistä. Fenderillä on yksi malli, jota myydään vain jenkeissä (on muuten nätti myöskin). Mietin siis tässä vaiheessa alustavasti teettäväni tuollaisen pelin käsityönä Suomessa, mutta hyppy tuntemattomaan arveluttaa. Ajatuksissa siintää mahonkirunko, vaahterakaula ja ruusupuuotelauta, ilman mitään ylimääräisiä hienouksia. Mietityttää vain, tuhoaako mahonkirunko myös sen perinteisin stratotuntuman, jolloin koko hommassa ei olisi pahemmin järkeä. Mutta kertokaa viisaammat, onko tällaisessa ideassa mitään mieltä? Onko jollain kokemuksia mahonkisista stratoista? Tekeekö joku valmistaja tällaisia soittimia jo sarjatuotantona? Ylipäätään olisi kiva kuulla kommentteja ja ideoita. Kiitos. Dillon, you son of a bitch! | |
![]() 01.04.2008 17:02:23 (muokattu 01.04.2008 17:02:44) | |
Jos aiot ton mahoncasterin toteuttaa, mutta hinta/hyppytuntemattomaan arvelluttaa, niin tilaa osat Warmothilta. Pääsääntöisesti reilusti edullisemmat hinnat kuin kotimaisilla rakentajilla ja optioita yllinkyllin. Jos myöhemmin kaduttaa, niin ei vituta niin paljoa, kuin se teetetty susi. | |
![]() 01.04.2008 17:31:12 | |
Sopivilla mikeilläkin voipi koettaa. Lollarin Specialit vaikka, ne vievät soundia täyteläisempään suuntaan. Tai sitten p90 -tyyppiset. Niistä löytyy räyhää enemmän kuin perussinkuista. Gattubi ö skugi, bing bong bang -Remu Aaltonen ---
Se pitää vetää niig skibbadibbaboungboung skäppidäbbi ticotico hei groopie dountsu teik mai hair de bäng bäng bong! -LamaAjanElvis | |
![]() 01.04.2008 18:50:06 | |
Jos aiot ton mahoncasterin toteuttaa, mutta hinta/hyppytuntemattomaan arvelluttaa, niin tilaa osat Warmothilta. Pääsääntöisesti reilusti edullisemmat hinnat kuin kotimaisilla rakentajilla ja optioita yllinkyllin. Jos myöhemmin kaduttaa, niin ei vituta niin paljoa, kuin se teetetty susi. Tää olis minunkin mielestä erittäin varteenotettava vaihtoehto.. Se mahonkistrato humppareilla (tai 1-kelasilla P-90 mikeillä) ei oo se perinnestrato oikein. Totta kai siihen sitä jousien resoo ja "kilinää" tulee, jos standardivibratallan laitat, mutta kuitenkin.. Vaikkakin oon "tunnettu" toisen mallin kitaroitten parista, niin onhan mulla noita omatekemiä, ja palacastereita ollut. Siispä Warmothille tilausta, ja, jos sellanen "Strato" tuntuu omalta, niin sitten teettämään "unelmien skebaa".
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1 | |
![]() 01.04.2008 22:26:13 | |
Mulla oli pari vuotta sitten Keiper merkkinen stratokopio, jossa oli body mahonkia. Olis varmaan mulla vieläkin, mutta ko. kapistuksessa oli floikkatalla, niin olis pitänyt osata oikeesti soittaakin kitaraa... Anywho... Googlella varmaan löytyy se saksalainen nettikauppa joka noita myy. Aina välillä myös joku kauppailee ko. merkin tuotteita huuto.netissä. Kannattaa ainakin tsekata jos löytyy sopivalla kokoonpanolla oleva skeba niin kokeilulle ei tule paljoa hintaa... Mikit on tietysti halpoja, kun koko kitarakaan ei maksa varmaan paljoa yli sataa euroa, mutta ainakin se yksilö joka mulla oli, oli kyllä tukeva ja hyväpuinen. Basisti Jumalan armosta | |
![]() 07.04.2008 14:56:14 | |
Moro Mun suosikkisoittimeksi on muodostunut viimeisen vuoden aikana Fenderin Stratosonic HH, ja siinä on mahonkibody tone chambereillä (sorry, ei löytynyt sopivaa suomenkielistä sanaa :-)) Siinä on kaksi humbuckeria, kiinteä Les Paul- tyyppinen talla ja Gibsonin mensuuri... ja niinkuin arvata saattaa, niin ei se kyllä kuulosta stratolta sitten yhtään. Mikä osuus vahvarin läpi tulevasta soundista tulee bodystä, niin paha sanoa, mutta akustisesti soitettuna kitara on aika äänekäs, soundi tasapainoinen, ehkä vähän yläpäävoittoinen, siinä on vähän sellaista jännää middlehonkkia, ja sustainia tuntuu riittävän. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)