MindMatters 01.03.2007 16:31:08 | |
---|
Toivottavasti tämä levy nyt ei ole se millä Dark Tranquillity jää junnaamaan vanhaan, eikä uudistu :( Ennen on aina vähintääkin reippaasti lähdetty kehittämään musiikkia uuteen suuntaan tämän bändin kohdalla. |
Torniojaws 18.04.2007 09:54:11 | |
---|
Muistelin puhuneeni uudesta levystä, mutta en sitten ilmeisesti täällä. Noh, kyllähän se on kohtuullinen levy, loogista jatkoa Characterille. Mutta hiukan alkaa tahti hiipua poppoolla, osittain hiukan hampaaton levy. |
carnation 18.04.2007 10:35:58 (muokattu 18.04.2007 10:38:59) | |
---|
Focus Shift on sen verran yllätyksetön kappale, ettei oikein jaksaisi edes kuunnella. Lisäksi se kuulostaa aivan liikaa siltä, mitä Dark Tranquillity on vääntänyt viimeisimmillä levyillään jo ihan tarpeeksi. Siis kaikki nuo riffit ja melodiantyngät on niin Dark Tranquillitya kuin vain voi olla. Mutta, Characterin kohdallakin sinkkukipale Lost To Apathy ei ns. kolahtanut ilmestyessään, mutta muu levyn biisimateriaali iski hampaat kurkkuun heti ensimmäisellä kuuntelulla ja sen myötä Lost To Apathykin kasvoi myöhemmin loistavaksi vedoksi. Jotenkin siis luulen, että Fiction on pullollaan sen verran kovia biisejä, että Focus Shiftista mennään ohitse reippaasti. Semmoisen kappaleen olen lisäksi kuullut uudelta levyltä kuin Terminus (Where Death Is Most Alive) ja se oli hyvä, vaikkei sinällään ihmeitä tarjonnutkaan. Hyvä se nykivä riffi siinä. Fictionin naislaulut ja Stannen puhtaat vokaalit vaikuttavat sopivilta valinnoilta tähän väliin, olikin jo ikävä niitä. Stanne on tosin tuollaisena sorakurkkuisena huutajana parempi kuin varsinaisena laulajana, ainakin Projectorilla niissä puhtaissa lauluissa on välillä vähän sellaista yliyrittämistä. Mutta kaikkeahan pitää kokeilla. |
Lego 18.04.2007 11:23:47 (muokattu 18.04.2007 11:24:23) | |
---|
Modella taas nappula herkässä? Hyvät perusteet taas, ten poäng! Kannattais varmaan soveltaa samalla muidenkin bändien kohdalla tuota systeemiä. No samapa tuo, ei oo mun tappio. Harmittaa kyllä helvetisti kun DT:llä on noita speciaalijulkaisuja joissa on eri bonusbiisit (Fictionilla esim. Japskeissa 'A Closer End' ja Australiassa 'Winter Triangle'), joutuu imuuttelemaan noi bonuspätkät sitten muuta kautta kuultaville. No, onneksi tuossa digipäkissä on sentään bonus-dvd mukana. |
Torniojaws 18.04.2007 12:26:52 (muokattu 18.04.2007 12:27:06) | |
---|
Modella taas nappula herkässä? Hyvät perusteet taas, ten poäng! Kannattais varmaan soveltaa samalla muidenkin bändien kohdalla tuota systeemiä. No samapa tuo, ei oo mun tappio. Se homma tapahtuu vain jos ko. artistilla on jo olemassa oleva iso thread, kuten tämä. Jos sellaista ei ole, niin silloin sopivat ne pienemmätkin yksittäiset aiheet. |
Lego 18.04.2007 12:42:42 | |
---|
Se homma tapahtuu vain jos ko. artistilla on jo olemassa oleva iso thread, kuten tämä. Jos sellaista ei ole, niin silloin sopivat ne pienemmätkin yksittäiset aiheet. Jahas, otetaas muutama esimerkki. Ajattara Amoral Amorphis Bloodbath Cause For Effect Deathchain Diablo Isis Machine Head Mastodon Pain Confessor Swallow the Sun + ne muut mitkä unohdin. Järjestään löytyy pelkällä omalla nimellä topic jonka alle voisi kirjoittaa ko. orkestereita koskevat aiheet. Mutta eipä näin oo, siks mäkin ton keskustelun aloitin. Mutta ihan sama se nyt enää tosiaan on, täällä nyt on meininki mennyt muutenkin päin persettä jo hyvän aikaa. Palatkoon aiheeseen ne jotka haluaa. Loppu kirjoittelu tähän just nyt. |
-Cale 18.04.2007 12:53:35 | |
---|
Tällä bändillähän on muutama yllättävänkin hyvä biisi, esim. Punish My Heaven, vaikka en yleensä tämäntyylisestä rankemmasta musasta diggaa. En muista mistä luin mutta kyseisen bändin heput olivat jossain kirkossa ihailemassa nähtävyyksiä, ja kirkon kanttori oli tullut puheille ja kehunut bändin musaa, ja sanoi olevansa fani :) |
Akiman 18.04.2007 14:23:38 | |
---|
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: Brother Firetribe, Cannibal Corpse ja Dauntless :: |
Lebowski 18.04.2007 23:27:45 | |
---|
Perskules ku ilmestyy taas ihan liikaa levyjä, alkaa pukata talous kohta vastaan. Mutta minkäs mahtaa, kyllä tämäkin DT on hommattava. Sinkku Fiction tuli kuunneltua ja vaikutti aika perus matskulta, ei mitään yllätyksellistä, mutta empä sitä odotakkaan. Varmasti tujua tavarata. nm. The Gallerystä se kaikki alkoi "It's Only after we've lost everything that we're free to do anything" |
Skebaholikko 19.04.2007 18:32:52 | |
---|
M.A.C.H.O. # 1
Don't break radio silence until they see this strike force.
"Wimpy, non-strike force person: How will I know?"
Because all fucking hell is going to break loose. |
Lebowski 25.04.2007 18:24:32 | |
---|
Noniiin, levy on ulukona! Miltä maittaa? Itelle ainakin uppoo kuin vanhaan..... Ei tästä vielä oikeen muuta osaa sanoa. Jos DT on kolissu, niin varmasti tekee niin tämä uutukainenkin. Tuttua matskuahan tämä on. Tosin parista viime levystä poiketen puhdastakin laulua on tullut hieman mukaan. Hyvältä kuulostaa sekin, hieman eri sävyyn vetää kuin esim Projectorilla. Viimeisen piisin The Mundane and the Magic naislaulukin pelittää loistavasti. Olipa taas syvältä luotaavaa arviota, mutta prkl, tarvinneeko muuta sanoa ku TOIMII! "It's Only after we've lost everything that we're free to do anything" |
ötzi 25.04.2007 21:57:35 | |
---|
Ostin viime viikolla Projektor -levyn, vanhempi matsku on munsta parempaa, pitäisi kyllä tutustua uusimpiin juttuihin. Varsin hyvä bändi Nmittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin |
Lebowski 29.04.2007 02:23:22 | |
---|
Iha sen takia kirjotin että saisin nostettua ketjua ylöspäin. :D prkl. oha se kova levy kuitenni. kakossivun paikka ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävä. elikkästä. joo. (don't mind me) "It's Only after we've lost everything that we're free to do anything" |
miccomalliton 12.05.2007 21:23:19 | |
---|
Nostan vanhaa ketjua. Sain Stannen emännältä kutsun Dark Tranquillityn vieraaksi, kun bändi esiintyy Jurassic Rockissa Mikkelissä elokuussa. Jee! Ja sehän sopii paremmin kuin hyvin. kun täällä Savon Sydämessä itsekin asun. Näin niistä Göteborg-suhteista on joskus hyötyäkin. :D *mosh* Mist of the Spiritual Dimension |
Hommasinpas nyt vihdoin ja viimein tämä Fictionin kun halvalla sain cdonista. Odotin kyllä huomattavasti parempaa levyä. Mun mielestä heikoin DT-tuotos Skydancerin ohella, tässä on aika tylsiä biisejä. Vaikka jämähdettäisiinkin polkemaan samoja tuttuja latuja, niin tämä ei haittaisi jos kappaleet olisivat hyviä, mutta Fictionin riffit ja melodiat ovat kyllä suurimmaksi osaksi harmittavan laimeita. Edellinen Character-lättykään ei tarjoillut mitään ennenkuulumatonta, mutta siinä on sentään iskeviä biisejä roppakaupalla ja melodiatkin toimivat. Fictionin melodiat on lähinnä epämääräistä pimputtelua ja rankat biisit todella göteborg-tusinatavaraa, kuten Blind At Heart, Empty Me ja Focus Shift. Misery's Crown on tarttuva, vaikkakin löysä. Onhan levyllä kohtuullisen toimivatkin hetkensä kuten The Lesser Faith, Inside the Particle Storm, Terminus ja The Mundane and the Magic. Ei nyt kuitenkaan potki ihan odotetulla tavalla. Jos haluatte kuulla miltä Dark Tranquillity kuulostaa umpikujassa, tsekatkaa Icipherin mielikuvitukseton jenkkimetal-vinku-aloitusriffi. Huh huh. Ovatkohan pojat ihan tosissaan vääntäneet tuon, miettien että nyt tehdään ihan saatanan kova riffi? "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
jigsore 25.03.2008 13:42:13 | |
---|
Nämä uusimmat levyt eivät jostain syystä ole paljoa jaksaneet innostaa.. Ihan hyvin on pärjännyt Havenilla ja Projectorilla. Ketjun alussa mainittu keikka Tuskassa 2004 oli muuten aika hillittömän kova, taisipa olla Fear Factoryn, Dew-Scentedin ja Nasumin ohella parhaita keikkoja ko. kesteillä. nuudelit kattilaan, kiehumaan ja känni päälle |
Meadow 25.03.2008 18:55:13 (muokattu 25.03.2008 18:55:35) | |
---|
Olen jonkin aikaa pyöritellyt (netistäköhladattujaköh) Character- ja Fiction-levyjä, ja olivathan ne sen verran laadukasta tavaraa, että omaan hyllyyn tulee hankittua. Varsin hyvin säilynyt bändi, jotain uutta joka levyllä, mutta totuus ei unohdu. Näin sitä melodeathia pitää vääntää! |
south_of_heaven 21.04.2008 01:41:46 | |
---|
Perkele, kun olikin kova veto tänään Tavastialla. Paras keikka jolla olen vähään aikaan ollut, ja kaikki toivomani biisit soittivat. Settikin oli parituntinen. Guitars are like assholes; Everybody has one. |
Akiman 21.04.2008 05:39:24 | |
---|
Perkele, kun olikin kova veto tänään Tavastialla. Paras keikka jolla olen vähään aikaan ollut, ja kaikki toivomani biisit soittivat. Settikin oli parituntinen. Ei sentään, 90-minuuttinen. Keikan kun piti alkaa 22:00, mutta viimeisen kerran tuli järkkäreiden säätäessä katsottua kelloa 22:24, joten puoleen tuossa taisi mennä. Terminus (Where death is most alive) The Lesser Faith The Treason Wall The Wonders at Your Feet Lost to Apathy Hedon Inside the Particle Storm The Endless Fees Focus Shift Icipher Misery's Crown Punish My Heaven Damage Done Therein Blind At Heart My Negation Final Resistance Lethe The New Build :: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: SEPTICFLESH, STORMWARRIOR, UNEARTHLY TRANCE, NIGHTINGALE ja AFTER FOREVER :: |
south_of_heaven 21.04.2008 14:02:18 (muokattu 21.04.2008 14:03:13) | |
---|
Ei sentään, 90-minuuttinen. Keikan kun piti alkaa 22:00, mutta viimeisen kerran tuli järkkäreiden säätäessä katsottua kelloa 22:24, joten puoleen tuossa taisi mennä. Hassua silti, kun keikka loppui jo kahdeltatoista, vaikka sen piti jatkua yhteen. No, eipä valittamista juuri löydä siltikään:) Olihan se silti ainakin parin levyn mittainen setti. Guitars are like assholes; Everybody has one. |