Yleistä keskustelua musiikista ›

Kuunteleminen on parhaimmillaan värisyttävän kivaa, soittaminen harvemmin värisyttää mutta on eri tavalla mukavaa.

Kuunteleminen ehdottomasti. Enhän osaa soittaa lol

Kuuntelu on välttämättömyys, soittaminen etuoikeus.
 
Galygh McCailogh

Ei musan kuuntelua ja itse soittamista voi edes verrata. Ihan erilaista touhua, molemmissa omat hyvät puolensa.

Jos en soittaisi kitaraa, kuuntelisin silti musiikkia.
Jos en kuuntelisi musiikkia, soittelisin silti kitaraa.
Kuunteluun menee paljon enemmän aikaa, mutta soittaminen on silti tärkeämpää.

Joo, Teijon ja Kiven kanssa samoilla linjoilla tosiaan. Sitäpaitsi, pitäiskö tässä alkaa kuunnella jotain sinfoniaorkesterien soittamaa nykymusiikkia, että vois kerrankin tuntea olevansa pihalla ja vaan nauttia siitä tunnelmasta joka vyöryy päälle.
 
Kyllä. Näin kannattaa tehdä, tai näin olen itse ainakin tehnyt jo aikaa sitten. Siinä voikin sitten mennä hitusen pitemmän aikaa ennen kuin pääsee perille siitä mitä kaikkea vaikka jossain Béla Bartokin parhaissa stygeissä tapahtuu. Eikä vältsisti pääse koskaan.
 
Niin tai näin, voitat kumminkin - joko pääset nauttimaan siitä analysoimattomasta kuuntelukokemuksesta ja musiikin virrasta, tai sitten tulet laajentaneeksi musiikillista ymmärrystäsi reippaasti.

Enempi kuuntelen, ehkä. Kuunteluakin harjoitan hyvin säästeliäästi, ei ole koko ajan napit korvissa, enkä esim. työaikana pidä radiota/tms. taustamusaa soimassa, jos on mahdollisuus valita. En oikeastaan himassakaan hommia tehdessäni kuuntele musiikkia kuin ehkä jonkun biisin aina hommien lomassa.
 
Autossa joskus laitan jotain soimaan.
 
Kuuntelen sen verran intensiivisesti ettei kovin usein tule kuunneltua. Soittamista tulee joskus harjoiteltua silleen rämpyttelemällä jotain ilman vahvistinta, mutta mieluisinta mulle on soittaa suht kovaa, jonka vuoksi on ihan hyvä kuulonsakin vuoksi vähän rajoittaa soittomäärää ja antaa korvien levätä.

Sanotaanpa vaikka näin, että musiikkia ei voi soittaa ilman, että sitä kuuntelee, mutta sitä voi kuunnella vaikkei soittaisi.
 
Ehkä parempi kysymys olisikin ollut, että kuinka musan harrastaminen tai musan parissa työskenteleminen on muuttanut suhdetta pelkkään kuunteluun / fanittamiseen. Onko musasta tullut negatiivisessa mielessä arkista? Jaksatko innostua uusista tai vanhoista bändeistä?
 
Jaksan innostua ja aina vaan enemmän. Olen helposti innostuvaa sorttia... Musiikin soittaminen on tehnyt minut paremmaksi kuuntelijaksi. Minusta on kiva ymmärtää jotain siitä musiikista (eikä se ole sitä, että kuuntelee vain sitä kuinka taitavasti joku soittaa). Joskus esimerkiksi oli kiva jotaan rokkibiisiä kuunnellessa oivaltaa, että "ahaa tää on 12 tahdin blueskierto", tai jotaan vastaavia juttuja.
 
Musan harrastaminen häiritsee kyllä musan kuuntelemista. Oikeesti.
 
Tosiaan vaikee kuunnella levyä kun haluaa aina soittaa päälle.

Lähes kaiken sen ajan mitä en kuluta soittamisen parissa, menee musiikkia kuunnellessa.

Musan harrastaminen häiritsee kyllä musan kuuntelemista. Oikeesti.
 
Näin se menee kyllä. Mulla on käynyt niin että kun on alkanut tekemään jonkun tietyn genren musaa itse, vähenee sen kuuntelu hyvin nopeasti. Ei lopu kokonaan, ja pitäähän se nyt tietää mitä ainakin lähiympäristössä tapahtuu, mutta vähenee kuitenkin selvästi.
 
Taustamusaa en mäkään kuuntele, ellei sitten lenkillä kuunneltua poppia iPodista lasketa sellaiseksi.

Soittamisesta luopuisin. Nyt on tullut pidettyä jo yli kuukauden soittoselibaattia, tosin ei mitään periaatteellista. Vähän mäkistä on tämä soittamisen alkutaival ollut. Välillä tulee viikon-parin taukoja, jonka jälkeen sitä jatkaa taas lähes samalta viivalta kuin mitä alussa oli. Pitäisi varmaan hankkia soitonopettaja, että pääsisi eteenpäin ja sitä kautta innostusta tulisi lisää.
 
Musiikin kuuntelua en vapaaehtoisesti jättäisi pariksi päiväksikään.

Autossa tulee lähinnä nykyään kuunneltua. Kotona sitten jos soittelen/ treenaan jotain biisiä niin sillon tulee kuunneltua. Mutta ihan tosissaan niin soittaminen vie 10-kertaisesti aikaa kuin musiikin kuuntelu. Johtuu myös pitkälti siitä, että en nykyään innostu uusista bändeistä samoin kuin joskus.

Kuuntelua on olemassa kahdenlaista. Semmosta taustamusiikkipaskaa ja sitten semmosta että kuunnellaan oikeesti. Taustamusiikkia en kuuntele. Useimmiten kuuntelen koulumatkat kunnolla kuulosuojainkuulokkeet päässä. Ikinä en ole kokenut liiallisen ymmärtämisen haittaavan kuuntelua. Mä ainakin saan hyvästä musiikista fiiliksiä vaikka ymmärtäisinkin jotain siitä teoreettisesti.
 
Soittamistakin on monenlaista. Soittaminen voi olla motorinen suoritus jolloin sillä ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa, esim. tekniikkaharjoitus tai bodomin soolon opettelu.
 
Sitten soittamista voi olla semmosta että ottaa soittimen ja kokeilee ja tutkii erilaisia ääniä ja ilmaisee omia musiikillisia näkemyksiä sen soittimen avulla. Tällöin itse soitin on ikäänkuin toissijainen seikka ja on sama soittaako fonia vai pianoa.
 
Eli monet "soittaa" kaheksan tuntia päivässä tekniikkaharjotuksia ja bodomin sooloja. Siinä ei ole mitään hienoa. Joku taas fiilistelee 15 minuuttia päivässä ja löytää uusia hienoja ääniä. Se on valtavan hienoa.

Eipä juuri tule purkitettua musiikkia kuunneltua. Siis sellaista mikä ei ole omaa tuotantoa. Passiivinen musiikin kuuntelu on vain niin tylsää.

Kuuntelua on olemassa kahdenlaista. Semmosta taustamusiikkipaskaa ja sitten semmosta että kuunnellaan oikeesti. Taustamusiikkia en kuuntele. Useimmiten kuuntelen koulumatkat kunnolla kuulosuojainkuulokkeet päässä. Ikinä en ole kokenut liiallisen ymmärtämisen haittaavan kuuntelua. Mä ainakin saan hyvästä musiikista fiiliksiä vaikka ymmärtäisinkin jotain siitä teoreettisesti.
 
Soittamistakin on monenlaista. Soittaminen voi olla motorinen suoritus jolloin sillä ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa, esim. tekniikkaharjoitus tai bodomin soolon opettelu.
 
Sitten soittamista voi olla semmosta että ottaa soittimen ja kokeilee ja tutkii erilaisia ääniä ja ilmaisee omia musiikillisia näkemyksiä sen soittimen avulla. Tällöin itse soitin on ikäänkuin toissijainen seikka ja on sama soittaako fonia vai pianoa.
 
Eli monet "soittaa" kaheksan tuntia päivässä tekniikkaharjotuksia ja bodomin sooloja. Siinä ei ole mitään hienoa. Joku taas fiilistelee 15 minuuttia päivässä ja löytää uusia hienoja ääniä. Se on valtavan hienoa.
 
Oot aika skoode.

Oot aika skoode.
 
Mitä se tarkoittaa?

Mitä se tarkoittaa?
 
Vaikee selittää. Skoodet ei yleensä itse ymmärrä olevansa skoodeja. Se on sellaista turhantarkkuutta, asioista tietämistä ja pätemistä. Lievää dumailua liittyy myös kyseiseen ihmistyyppiin. Pomoainesta.
 
E.
 
Eli jossain suhteessa oikein hyviä ominaisuuksia!

Vaikee selittää. Skoodet ei yleensä itse ymmärrä olevansa skoodeja. Se on sellaista turhantarkkuutta, asioista tietämistä ja pätemistä. Lievää dumailua liittyy myös kyseiseen ihmistyyppiin. Pomoainesta.
 
E.
 
Eli jossain suhteessa oikein hyviä ominaisuuksia!
 
Negatiivinen piirre?

Jep, eipä sellaista musiikkia ainakaan tule kuunneltua, mitä itse tekee tai soittaa. Siinä ruopataan hieman liian sameissa vesissä, jos vaikutteita hakee omasta genrestä.
 
Tuo pätee toki vasta sitten kun genre on tosiaan hallussa. Meikäläisellä tämä touhu on siinä määrin jatkuvaa opiskelua, että kuuntelen musiikkia nykyään enimmäkseen oppiakseni sellaista genreä jota haluan soittaa. Aika vähän tulee kuunneltua muuta. Tuon voi nähdä niinkin että on jatkuva referenssin tarve, muuten ajautuu siihen mitä syntyy itsestään. Toisenlaisia aikojakin on ollut.