Kitarat: soittaminen ›

Niin, itse tosiaan en ole koskaan pitänyt itseäni lead-kitaristina. Mutta kyllähän tuohon komppaukseen on ajan myötä kehittynyt se melodian kuljetus mukaan, eli esimerkiksi, minä tykkään rakennella komppia esimerkiksi niin, että teen jonkin rytmin, otan vaikka e-mollin barrena ja vaihtelen siitä asemasta soinnun rakennetta, kuitenkin koko ajan e-mollissa pysyen. Korkeimmat äänethän ihminen siitä soinnusta selvimmin kuulee, tai oikeastaan niiden muutokset. Tästä vaihto vaikka C-duuriin ja sieltä sitä variaatiota mukaan. Hitusen vaikea näin sanallisesti selittää, mutta jos joku tajusi, niin tuollaisesta meinigistä pidän. Mutta minähän en mikään ammattikitaristi ole. Jucciz on kyllä siinä oikeassa, että eihän se pelkkä komppaus autuaaksi tee, niin kuin ei tilutuskaan. Ja sitten kun näitä aletaan vetämään biisien tekoon (joka minua oikeasti kiinnostaa) niin aletaan puhumaan kokonaisrakenteista ja niiden yhteensovittamisesta, joka onkin sitten taas monimutkaisempi juttu. Ainakin jos haluaa, että se kuulostaakin joltakin.

Wilko Johnson on kyl oikeesti ihan kuningas. Komppi on kaiken perusta. Jimmy Pagen soolot ovat ok, mutta rytmit aivan parhautta. Harmi, että kaikki eivät tätä tajua. Mieluummin oppisin kunnolla komppaamaan kuin vetämään maailman makeimpia leadeja.

Mä oon ihan virallinen komppikitaristi Dying Fire -bändissä.

Sujuva ja mielenkiintoinen äänenkuljetus ja harmonia yhdistettynä rytmisesti napakkaan otteeseen on kyllä pitkän tien tulos.
 
Mistä semmosen saa?

Mun mielestä tyylikkäintä kitarakomppausta on sellainen, missä käsi pyritään pitämään mahdollisimman pitkälti samassa asemassa, jos ymmärräte mitä tarkoitan. Eli soitetaan niistä soinnuista vain ne olennaiset sävelet. Ei sitä kvinttiä tarvi olla sinne aina survomassa:)

Mun mielestä tyylikkäintä kitarakomppausta on sellainen, missä käsi pyritään pitämään mahdollisimman pitkälti samassa asemassa, jos ymmärräte mitä tarkoitan. Eli soitetaan niistä soinnuista vain ne olennaiset sävelet. Ei sitä kvinttiä tarvi olla sinne aina survomassa:)
 
Tällainen onkin juuri sitä hyvällä maulla komppausta, mutta se vaatii taitoa. Jo yksinkertaisesti se, että ymmärtää, mitkä soinnun sävelet ovat merkittäviä tietyssä yhteydessä, ja mitkä sävelet voi sitten jättää jopa kokonaan pois, tai oikeastaan jotka Tulisi mieluummin jättää pois. Ja aika monessa tilanteessa kyllä toteutuu sanonta "vähemmän = enemmän". Ja pätee kyllä todella hyvin myös kitarakomppaukseen, mikäli taustalla soittaa muita soittimia. Pelkkä basso taustalla antaa kitaristille vielä aika paljon omaa valtaa. Ja näin karkeasti ajateltuna kitaristi voi basson kanssa soittaessa jättää melko monessa tapauksessa bassosävelet soittamatta ( tosin poikkeuksia on yhtäpaljon kuin ns. oletuksia). Sitten kun mukaan astuu seuraava melodiasoitin kuten koskettimet, niin homma vaikeutuu komppikitaristin osalta huomattavasti. Joutuukin alkamaan jo ihan tosissaan kuunnella, mitä soittaa koskettimet, ja millainenhan kitarajuttu mahtaisi toimia koskettimien-basson luoman taustan päälle. Tässä vaiheessa voi soitella sointuja, mutta yhtä toimiva tapa voi olla myös ihan yksittäisyllä äänillä luotu "komppaus".
Entäs sitten kun kuvaan astuu se toinen kitaristi? Mitäs sitten soitetaan. Heh mielenkiintoiseksi menee, ja onneksi jokainen voi soveltaa itse mieleisiä/hyviä ideoitaan. Komppeja on niin paljon, kuin komppaajia.
 
Kannattaa myös muistaa, että haluttu musiikkityyli/tavoiteltu "soundi" asettaa usein hyvin erilaisia soittotapoja kitaristille. Mutta mikään ei ole kiviin kirjoitettua. Että sillä mennään, mikä toimii. Ei näitä voi oikein lähteä täydellisesti kellekkään kertomaan. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tapoja kompata. On vain olemassa komppeja jotka toimii toisia paremmin.

Joo, tiedän kyllä mitä ketjun aloittaja ajaa takaa. Mutta eikös tuo juttu ole vähän niinkuin niin että jos vain ei tule soitettua jazzia tai harrastettua teoriaa, niin noihin + -5 aug 13 %&#-sointuihin ei tule törmättyä pahemmin. Itse olen pyrkinyt opettelemaan kaikki sointumerkinnät mihin tulee törmättyä mahdollisimman monilla käännöksillä, ihan sen takia etten osaa nuoteista kunnolla soittaa vaikka niitä jo kohtuullisesti alan osata lukemaan. Osaanpa ainakin sitten sointuja vedellä missä tilanteessa vain. Mutta aiheeseen: Jokaisen kitaristin tulisi minun mielestäni opetella perussoinnut niihin nelisointuihin asti. Niillä kun pärjää jo jotenkuten jazzissakin, ja onhan niistä hyötyä ihan varmasti ihan jokaisessa musiikkityylissä mitä voi soittaa.
 
Tästä keskustelustahan meinasi tulla väittely metallikitaristien ja jazz-kitaristien komppaamistaitojen välillä, mutta onneksi siltä vältyttiin. Molempien musiikkityylien jonkinlaisena kannattajana uskaltaisin kyllä väittää että molemmista musiikkityyleistä löytyy aika kovatasoisia komppaajia. Eihän sitä komppaustaitoa voida katsoa ainoastaan niiden soitettujen äänien perusteella, vaan enemmänkin sen perusteella kuinka hyvin soittaja pysyy rytmissä ja saa aikaan jonkinlaista groovea.
 
Tottakai monimutkaisemmat rytmit vakuuttavat soittajan taidoista yksinkertaisia paremmin, mutta voiko jotain, joka soittaa yksinkertaista rytmiä, kohtuullisen "pienillä" soinnuilla sanoa huonoksi komppaajaksi? Jos se musiikkityyli sellaista komppia vaatii, niin sitten mieluummin yksinkertaista komppausta, kuin ultramonimutkaista synkooppia kahdeksanäänisillä soinnuila. Itse ainakin pidän Al Di Meolaa, Paco De Luciaa, John Mclaughlinia ja Allan Holdsworthia erinomaisina komppaajina heidän vaikeiden rytmiensä ja laajojen sointujensa kanssa, mutta silti pidän myös Meshuggahin ja vastaavien metallibändien komppaamista aivan yhtä taidokkaana, vaikka se onkin metallia ja sisältää vähemmän laajoja sointuja. Ei siihenkään joka poika tai tyttö pysty.
 
Mitä jazz-musiikkiin tulee, niin se on sen verran rankkaa musaa soittajan näkökulmasta kuitenkin, että siihen tarvii melkoista teoriatietämystä komppaus- ja mielellään myös melodia/soolo-taitojen lisäksi, että jos jazz-soitossa käyttää komppaamiseen jotain hirviömetalli"sointuja", ei se kerro mielestäni soittajan komppaustaidoista yhtä paljon kuin puutteellisista teoriatietämyksestä, joita pidän aivan eri asioina, vaikka myönnänkin että ne liittyvät hyvin paljon yhteen, ja hyvä komppaaja tarvitsee myös melkoisen tietämyksen sointuteoriasta. Siltikin, pidän yhäkin komppaustaitoa enemmänkin rytmilliseen ja tekniikalliseen taitoon viittaavana asiana, kuin teorialliseen taitoon. Minä nimittäin kutsuisin yksinkertaisia sointuja soittavaa ihmistä, joka kuitenkin pysyy rytmissä, paremmaksi komppaajaksi, kuin tempossa ja rytmissä sekoilevaa komppaajaa, joka kuitenkin osaa ne maj13sus4add9add11-5-soinnut.
 
Huh, olipa tajunnanvirtaa. Toivottavasti tuossa ei ollut mitään (typerään) väittelyyn yllyttävää, lähinnä purin vain omat ajatukseni komppaajista.

Komppailemista reenaan minkä kerkeän. Sooloilu on muutenkin täysin yliarvostettua (Lue: allekirjoittanut ei osaa sooloilun jaloa taitoa, hoho).

Joo, tiedän kyllä mitä ketjun aloittaja ajaa takaa. Mutta eikös tuo juttu ole vähän niinkuin niin että jos vain ei tule soitettua jazzia tai harrastettua teoriaa, niin noihin + -5 aug 13 %&#-sointuihin ei tule törmättyä pahemmin.
 
Et ihan täysin =).
 
Ei välttämättä ees jazzia vaan ihan kunnon groovaava perus rock'n'roll. Tai mikä vaan. Keith Richards esim komppaa ku eläin, vaikkei sekään mitään ufoja 13sointuja yleensä ota.
 
Ja turha jazz ja hevimiesten komppi taidoista on kiistellä (kaikki kun tietävät miten asia todellisuudessa on...=P=P).
 
Kunnollista groovaavaa komppia tässä oon hakenu takaa. Ku kuuntelee esim myspacessa tai missä vaan bändejä, huomaa, et komppia reenataan harvoin tarpeeksi. Soolot toimii sinäänsä (hyvä niin), mut huono komppi pohjalla pilaa koko soolon. Kunnollisen pohjan päällä vähän kehnompikin soolo toimii ilman ongelmia. Sehän on vaan koristeena itse musiikin päällä.

Itse tällaisena "kotikitaristina" olen jollain tapaa enemmän komppaamisen kannalla, kunnolla soitettu komppi ei vaadi välttämättä muita soittimia ympärilleen kuulostaakseen joltain kappaleelta. Yksin pelkkien soolojen soittaminen on vähän aneemista, esimerkiksi jos jotain tiettyä kappaletta pitäisi vaikkapa kaverille soittaa. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä kompista pidän esimerkiksi tätä http://youtube.com/watch?v=nB7jr40AlXo&feature=related, ei ehkä ammattilaisten mielestä haastava komppi, mutta tuolla tavalla olisi itse kiva joskus taitaa homma. Sitten taas toisena ääripäänä pitäisin kyseistä herraa http://youtube.com/watch?v=FL8aeeSTthQ , joka vääntää kaiken skeidan sekaisin, ja saa setin kuulostamaan aivan uskomattoman hyvältä.

Mä en oikein ymmärrä tätä komppikitaroinnin väheksymistä. Onhan se tietysti hienoa vääntää sooloa nakit sauhuten(harmi etten itse osaa niin hyvin), mutta omasta mielestä on se komppikitarointikin ihan munakasta touhua, varsinkin käännetyillä vitosilla. Ja eikä se bassoilukaan mitään tylsää ole, sillä kun saa tehtyä aikas hyvältä kuulostavia juttuja suht pienellä vaivalla.

No mitä hyviä tapoja teillä on treenata komppisoittoa? Jotain ihan komppitreenejä siis, vai millä tavalla tuota komppaamista voisi/kannattaisi harjoittaa? Olisi mukava tuotakin puolta saada haltuun vähän paremmin.
 
Miten siis itse treenaatte komppaamista? Kauheaa valitusta ketju täynnä, muttei oikeastaan ainuttakaan kunnon treenivinkkiä. Niitä ottaisin mielelläni vastaan.
 
Tällä hetkellä olen katsellut Suuresta kitarakirjasta muutamia soul-, funk- reggaerytmejä, sekä joitakin lattarijuttuja. Ajattelin, että niistä olisi ehkäpä jotain hyötyä näiden metalli- ja hevijuttujen ohella kun ne vaan oppii. Monipuolisuutta.

Levyiltä kuuntelee mielenkiintoisia rytmejä eri instrumenttien soittajilta ja sit vaa yrittää imitoida kitaralla.

No mitä hyviä tapoja teillä on treenata komppisoittoa? Jotain ihan komppitreenejä siis, vai millä tavalla tuota komppaamista voisi/kannattaisi harjoittaa? Olisi mukava tuotakin puolta saada haltuun vähän paremmin.
 
Miten siis itse treenaatte komppaamista? Kauheaa valitusta ketju täynnä, muttei oikeastaan ainuttakaan kunnon treenivinkkiä. Niitä ottaisin mielelläni vastaan.
 
Tällä hetkellä olen katsellut Suuresta kitarakirjasta muutamia soul-, funk- reggaerytmejä, sekä joitakin lattarijuttuja. Ajattelin, että niistä olisi ehkäpä jotain hyötyä näiden metalli- ja hevijuttujen ohella kun ne vaan oppii. Monipuolisuutta.
 
Komppaamisen treenaukseen on vain yksi simppeli keino, mutta kaikessa simppeliydessäänkin se kaikkein haastavin. Eli soitat vain levyjen/taustojen mukana kokonaisia biisejä. Ja nimenomaan komppaat ne biisit läpi. Oli biisissä sitten kaksi sointua, tai 10 eri sointua. Eli tärkein on, että käsi oppii soittamaan komppia. Komppaajan käsi ei väsy/menetä sitä hyvää grooveaan, vaikka biisi olisi päälle 5min samaa lattari-meininkiä. Sitten tietyn oppimistason jälkeen voi myös komppaaja alkaa hieman fillailemaan omaa soittoaan. Tätä ei sitten enää pystykkään neuvomaan, se on jokaisen komppaajan omaa tuotosta hyvällä maulla sävytettynä. Tärkeintä on kuitenkin se, että tekipä soittaja mitä tahansa, niin jos tehtävä on kompata, niin silloin tärkeintä on viedä biisi läpi alusta loppuun kunnialla.
Eli nyt vain sieltä soimaan niitä perus suomi-rockeja/iskelmiä ja ihan vaan tiukasti komppailemaan levyjen tahdissa biisit alusta loppuun.

Miten siis itse treenaatte komppaamista? Kauheaa valitusta ketju täynnä, muttei oikeastaan ainuttakaan kunnon treenivinkkiä. Niitä ottaisin mielelläni vastaan.
 
Ei kai tämä ketju ole perustettukaan mitään neuvomista varten. Täällä pohdiskellaan esitettyä kysymystä eri puolilta.
 
Tohon komppaamisen opetteluun suosittelisin kuuntelemaan eri tyylisiä biisejä ja oppimaan niistä. Mikäli rytmitajua omaa, ei ole kovin vaikeata kuunnella joku kitarakompin rytmi ja sen jälkeen liikuttaa plekukättä vastaavassa tahdissa:) Eli tahdon vain sanoa, että ei ole mitään oikotietä komppaamisen opetteluun, vaan se vaatii tiukkaa reeniä siinä missä tiluhommien opettelukin.

Mut eikös se komppaaminen ja sooloileminen ja teoria ole kaikki sitä yhtä samaa, kitaran soittamista? Tarkoitan vaan sitä et onko se kitaristina nyt minkään väärti jos pystyy sooloilemaan taimissa ja timmisti, mutta ei pysty komppaamaan taimissa ja timmisti ja tietenkin myös toisin päin.

Mut eikös se komppaaminen ja sooloileminen ja teoria ole kaikki sitä yhtä samaa, kitaran soittamista? Tarkoitan vaan sitä et onko se kitaristina nyt minkään väärti jos pystyy sooloilemaan taimissa ja timmisti, mutta ei pysty komppaamaan taimissa ja timmisti ja tietenkin myös toisin päin.
 
Jos haluaakin ajatella, että teoriassa komppaus ja sooloilu olisikin samaa. No jaa.. loppupeleissä kaikki musiikki on teoriassa jossain määrin samaa. Kuitenkin totuus on se, että kukaan ei opi komppaamaan sooloilemalla, tai sooloilemaan komppaamalla. Ja se, että joku pystyy soittamaan hyvään timeen jotain sooloa, ei tarkoita missään nimessä sitä, että hän automaattisesti osaisi soittaa hyvään timeen jotain komppia. Tai toisinpäin sama. Kyllä molempia "tapoja" joutuu treenaamaan ihan omina osa-alueinaan.

Ei sitä kvinttiä tarvi olla sinne aina survomassa
 
Niin, paitsi jos ei tiiä mitä kvintti tarkoittaa.
Jos et ymmärrä mitä kvintti tarkoittaa mietihän mitä se 5 tarkoittaa viitossoinnussa.
Vaihteluilla saa raikkaampaa tai tunkkaisempaa musaa aikaseks. Riippuu mistä pitää.

Jos et ymmärrä mitä kvintti tarkoittaa mietihän mitä se 5 tarkoittaa viitossoinnussa.
 
Mikään ei oo niin hauskaa katteltavaa kuin pilkunnussinta, joka sisältää itsekin yhtä nussittavia "asiavirheitä".
 
Yleensä kaikille: Kun pädette, pätekää kunnolla. tana...
 
=)