Tanssimusiikki ›

Kyllähän se niin on,että jos mikä tahansa duuni olis oikein hauskaa,niin joku muuhan ne tekis; )

Toivon että kukaan ei suuttunut ja ottanut itseensä tästä. On vain niin ikävää että kaikki tuntuu menevän riitelyksi.

Terv. "jon lord"
 
Kukapa tuosta nyt suuttuisi, aina kun sanaisen arkkusi avaat, sieltä tuppaa pelkkää priimaa pukkaamaan. Niin nytkin +

Mun isä on ollut ammattimuusikkona yli 20 vuotta ja aina muistellut niitä aikoja lämmöllä. Mikäs siinä, kun silloin oli nuori. Ja kyllähän siellä tien päällä kaikkea "hauskaa" on sattunut, ja niistä mäkin olen saanut monesti kuulla :) Tuntuu siltä, että rundaaminen on nuorten miesten (ja naisten) hommaa. Tosin silloin 70-80-luvuilla saatettiin olla samassa paikassa viikkokaupalla, mikä tietty vähensi matkustamista...mutta lisäs muita lieveilmiöitä. Nykyään kuuluu mutinaa juuri niistä pitkistä matkoista, enkä yhtään ihmettele. Tien päällä kun et voi tehdä mitään hyödyllistä. Kohtalaisen hukkaan heitettyä aikaa. En kadehdi. Eipä isäkään enää mielellään autoa aja. ;)
 
Itse olen "vain" harrastanut keikkailua ja keskittynyt enemmän musan opiskeluun. Ja musasta tuleekin mulle se ns. päiväduuni. Nykyinen työ on alkanut vituttaa, vaikka olen tehnyt sitä vasta reilu 10 vuotta. Todennäköisesti leipiinnyn myös tulevaan duuniin ennenpitkää... Kaipa se on sellainen loputon oravapyörä.

Hyvä ja erittäin kantaa ottava mutta samalla hyvin asiallinen kirjoitus. Napsautan ensimmäisen plussani.
 
Kyllä sitä näissä muissakin ammateissa joutuu pitempää päivää tekemään.
 
Heräsin tänään 5.00. Söin pikaisen aamiaisen ja olin lentokentällä 5.50. Lento lähti Helsinkiin 6.20(oli vähän myöhässä) 8.30 Helsingissä olevien työkavereiden kanssa tunnin kokous. 10.00 Asiakkaan luona kokous, kesto 4 tuntia. Sen jälkeen pikainen lounas ja bussilla lentokentälle. 16.10 piti lähteä lento takaisin kotia (oli myöhässä lähtö 16.30) Olin kotona noin 18.30.

Hyvä ja erittäin kantaa ottava mutta samalla hyvin asiallinen kirjoitus. Napsautan ensimmäisen plussani..
 
Täytyy sanoa, että minäkin jo hipelöin sitä "plussa nappia" ..maltoin kuitenkin mieleni :D
 
..olin myös aistivinani kirjoituksessa (siis Irmelin)positiivista ja jopa humoristista katsantokantaa aiheeseen :)

Mun isä on ollut ammattimuusikkona yli 20 vuotta ja aina muistellut niitä aikoja lämmöllä. Mikäs siinä, kun silloin oli nuori. Ja kyllähän siellä tien päällä kaikkea "hauskaa" on sattunut, ja niistä mäkin olen saanut monesti kuulla :) Tuntuu siltä, että rundaaminen on nuorten miesten (ja naisten) hommaa. Tosin silloin 70-80-luvuilla saatettiin olla samassa paikassa viikkokaupalla, mikä tietty vähensi matkustamista...mutta lisäs muita lieveilmiöitä. Nykyään kuuluu mutinaa juuri niistä pitkistä matkoista, enkä yhtään ihmettele. Tien päällä kun et voi tehdä mitään hyödyllistä. Kohtalaisen hukkaan heitettyä aikaa. En kadehdi. Eipä isäkään enää mielellään autoa aja. ;)
 
Itse olen "vain" harrastanut keikkailua ja keskittynyt enemmän musan opiskeluun. Ja musasta tuleekin mulle se ns. päiväduuni. Nykyinen työ on alkanut vituttaa, vaikka olen tehnyt sitä vasta reilu 10 vuotta. Todennäköisesti leipiinnyn myös tulevaan duuniin ennenpitkää... Kaipa se on sellainen loputon oravapyörä.
 
Siis oletko sä mun alter ego itse itseni tietämättä?? (hymiö) Tätä kun luin niin luulin minuksi.
 
Mulle tulee musiikista päiväduuni, mutta keikkailusta korkeintaan mukava lisätienesti. Justiin puhuttiin yhden koulukaverin kanssa, ettei meistä ole jatkuvaan keikkatyöhön, kun tietää jotain ja loput osaa kuvitella. Ja tuo genrekin, missä pelataan on tietysti hieman rajoitteisempi hyvin maksetuilta keikkatilaisuuksiltaan kun tämä teidän uljas hjumppa.
 
Onneksi voi opettaa kun ei itse osaa soittaa. HOHO.

..Justiin puhuttiin yhden koulukaverin kanssa, ettei meistä ole jatkuvaan keikkatyöhön, kun tietää jotain ja loput osaa kuvitella. Ja tuo genrekin, missä pelataan on tietysti hieman rajoitteisempi hyvin maksetuilta keikkatilaisuuksiltaan kun tämä teidän uljas hjumppa.
 
Onneksi voi opettaa kun ei itse osaa soittaa. HOHO.
 
Joo, ihan viisaasti aateltu!
Kävin tuossa nimim. "Rahvas" omallasivulla ja välähti, et kyllä se tosiaan on toi "leipiintyminen" se sana joka kuvaa kaikkein parhaiten kaikkea tuota negatiivista..
Ehkä se on niin, että pitää voida uusiutua tasaisin väliajoin, ettei tuota tule, on sitten päivä- tai "keikka"duuni!
..ehkä (en mä mitään tiedä)! :D

Minä vaan jo näillä päivillä uskallan väittää että ei kukaan pysty mitään totaalista "uudistumista" tekemään , ainakaan musiikin kanssa puuhatessaan. Vanhat haamut tunkevat aina esiin.
Koko kovalevyn formatointiakaan ei uskalla tehdä.

Minä vaan jo näillä päivillä uskallan väittää että ei kukaan pysty mitään totaalista "uudistumista" tekemään , ainakaan musiikin kanssa puuhatessaan. Vanhat haamut tunkevat aina esiin.
Koko kovalevyn formatointiakaan ei uskalla tehdä. :D
 
Ei varmaan millään alalla pysty täysin uudistumaan, siksipä mäkin olen päätynyt vaihtamaan alaa ihan toiseen. Moni kokee tietty ongelmaks, että mihin sitä vaihtais, kun ei osaa/halua tehdä muutakaan. Ja tyhjän päälle heittäytyminen on vähän radikaalia, varsinkin, jos on muutakin kuin oma perse ajateltavana. Ei voi vaan lopettaa keikkailua ja kattella, että mitä sitten mahdollisesti tekis... Hemmetin suuria valintoja täytyy ihmisen elämässään tehdä. :/

Onneksi voi opettaa kun ei itse osaa soittaa. HOHO.
 
Hitto, tuota mietittiin juuri männä viikolla, että onko asia oikeesti noin. Voiko sellainen opettaa, joka ei ite osaa soittaa? Nyt siis ihan vakavasta naamasta tämän sanon...
 
Itse omalla kohdallani koen asian niin, että haluan opettaa, koska haluan musiikista "järkevän" leipätyön (itse opettaminenkin on ihan mukavaa :)), eikä esiintymiseen ole mitään tulenpolttavaa paloa.
 
Soittaminen ja laulaminen on silti ihan ehdoton homma mitä pitää saada jossain määrin tehdä. Pakkohan sitä on jonkinlainen "tatsi" työelämäänkin säilyä. Kaikilla opettajilla se pitäis olla niin, muttei kyl aina oo. :(

Oioi! Hieno teksti. +
 
Meinasin kertoa soittokunnasta ja miten siellä näkyy leipääntyminen, mutta luin uudelleen tuon tekstin, ja tajusin, että meillä menee oikeastaan aika hyvin.
Avartui maailma taas melkoisesti. Kiitos siitä Jon.

Oioi! Hieno teksti. +
 
Meinasin kertoa soittokunnasta ja miten siellä näkyy leipääntyminen, mutta luin uudelleen tuon tekstin, ja tajusin, että meillä menee oikeastaan aika hyvin.
Avartui maailma taas melkoisesti. Kiitos siitä Jon.
 
Jon Lord puhuu yleensä aina asiaa, meille wanhoille raakeille ne on usein myös omakohtaisesti koettua arkirealismia soittajan hommasta eli itsestäänselvyyksiä, mutta hyvä jos ne herättää nuoremmissakin ajatuksia.
 
Eiks soittokunnissa(kin) tuota leipääntymistä lievitetä viinalla?Ihan niinkun moni tekee näissäkin kehissä eli kun ei enää jaksa niin viinan avulla sitten?Vai onko nuo tarinat juopoista kapiaisista ja upseerikerhon kosteasta elämästä vain legendaa?
 
Mun setävainaa teki pitkän uran sotilassoittokunnassa ja oli armoton juoppo...
 
Kannattaa hankkia/lainata ja lukea "Ei kokolihaa soittajille" teos, siinä on erittäin hauskoja ja alaa valaisevia tarinoita ja sattumuksia muusikon arjesta....http://www.omakustanne.fi/ok/compon … n,com_virtuemart/Itemid,1/vmcchk,1/

Eiks soittokunnissa(kin) tuota leipääntymistä lievitetä viinalla?Ihan niinkun moni tekee näissäkin kehissä eli kun ei enää jaksa niin viinan avulla sitten?Vai onko nuo tarinat juopoista kapiaisista ja upseerikerhon kosteasta elämästä vain legendaa?

 
Juu. Menneitä on ne ajat, kun kaikki oli päissään keikalla yms. Tosin nykyäänkin löytää vielä joitakin vanhan koulukunnan kaiffareita jotka ei älyä lopettaa sitä sopan juontia ajoissa. Tää muutos on tullu suurimmaks osaks tässä kymmenen vuoden sisällä.
Joo onhan siellä niitä leipäjaakkoja, mutta niillä on se eläke mihin ne tähtää.

Kerroppas "funkkis" onko siellä virkasoittajissa tyyppejä, jotka tekevät myös "harrastuksekseen keikkoja" (jos ymmärrät mitä tarkoitan) eli käyvät esim. viikonloppuna aktiivisesti eri riveissä vetämässä? Ei ole nyt mitään tilanteita tarjota, mutta mielenkiinnosta kysyn, eli riittääkö virka-ajan soittamisen jälkeen siellä vielä intoa muuhun soittamiseen?
 
Teillä kuitenkin kaikilla lienee kova tuo nuotinlukupää, mutta löytyykö biisituntemusta tai miten on "ohtasta soittaminen" ja ad libitum. Olen kuullut kovasti kehuja ja moitteita, että kaikki putoaa, mutta vain nuoteista.
 
Kysyn mielenkiinnosta, enkä vittuillakseni. Ymmärrän myös sen, että kaikki ovat yksilöitä soittajina ja ihmisinä.

Kerroppas "funkkis" onko siellä virkasoittajissa tyyppejä, jotka tekevät myös "harrastuksekseen keikkoja" .
 
Tuota olis voinut kysyä nimim. Lukkarilta -70 luvun puitteissa mutta hän ei enää näillä palstoilla seikkaile. Löytyis tarinaa poikineen.

Koskee muuten alaa kuin alaa.
 
Kyllä, ja elämää ylipäätään.

Kerroppas "funkkis" onko siellä virkasoittajissa tyyppejä, jotka tekevät myös "harrastuksekseen keikkoja" (jos ymmärrät mitä tarkoitan) eli käyvät esim. viikonloppuna aktiivisesti eri riveissä vetämässä? Ei ole nyt mitään tilanteita tarjota, mutta mielenkiinnosta kysyn, eli riittääkö virka-ajan soittamisen jälkeen siellä vielä intoa muuhun soittamiseen?
 
Riittää intoa. Ainakin meillä nuoremmilla. Meijän uusin tulokas liidipasunisti soittaa Helsingissä paljonkin keikkaa. Ja varmaan 5 meistä opettaa joko konsalla, tai yksityisesti. Aikaa ainakin töitten puitteissa riittää.
 
Teillä kuitenkin kaikilla lienee kova tuo nuotinlukupää, mutta löytyykö biisituntemusta tai miten on "ohtasta soittaminen" ja ad libitum. Olen kuullut kovasti kehuja ja moitteita, että kaikki putoaa, mutta vain nuoteista.
 
Son vähän fifty siksty. Puolilla on pop/jazz pohjanen koulutus, ja puolilla on umpiklasari. Yllättävän usein meillä on semmosia jamihetkiä siellä, että soitellaan vaan hatusta ikihirveitä. Se on semmosta terapiaa. Samalla lähtee seitit aivoista.

Tosta klasarien hatusta soittamisesta muistuu karuimpana esimerkkinä mieleen erään ammattialttoviulistin toteamus ennen keikkaa juontajalle (mie) "Pitää sitten ilmoittaa etukäteen, jos soitinesittelyssä pitää soittaa jotakin"
 
Ei perkele. Ei tartte soittaa, jos ammattilaisella on luovuus tolla tasolla.

Hyvä jon lord! Näinhän se usein menee... Itte olen tehnyt muusikon hommaa sivutöinä 30 vuotta ja kirjoituksestasi löysin varsin "tuttuja piirteitä" monelta kohdin. Mutta onhan se kuitenkin niin, että tekee mitä työtä tahansa, niin aina löytyy ne kuopat ja huiput. Niin myös muusikon hommissa. Välillä menee aivan alta lipan, eikä se välttämättä johdu omasta persoonasta. Mutta sitten taas tulee niitä huippuhetkiä, joiden takia tätä hommaa jaksaa tehdä. Ei muuta kuin lippu korkealla ja toivotaan, että jaksetaan pitkään viihdyttää ihmisiä!