Musiikin teoria ja säveltäminen ›

...vaikkakin keskineräinen: Lisäsin mikseriin sävellyksen, jonka parissa tappelin viime talven: http://www.mikseri.net/artists/?id=105866 nimellä Talvifragmentteja. Isohko orkestrointi-, teemankehittely- ja polyfoniaharjoitus, jonka parissa taitoni loppuivat kesken. Viitisen minuuttia julkaisukelpoista materiaalia kuitenkin syntyi, ja olisi ollut sääli jättää se pölyttymään pöytälaatikkoon. Ohessa selitys teoksen rakenteesta ja ongelmista.
 
Mitä mieltä?

...vaikkakin keskineräinen: Lisäsin mikseriin sävellyksen, jonka parissa tappelin viime talven: http://www.mikseri.net/artists/?id=105866 nimellä Talvifragmentteja. Isohko orkestrointi-, teemankehittely- ja polyfoniaharjoitus, jonka parissa taitoni loppuivat kesken. Viitisen minuuttia julkaisukelpoista materiaalia kuitenkin syntyi, ja olisi ollut sääli jättää se pölyttymään pöytälaatikkoon. Ohessa selitys teoksen rakenteesta ja ongelmista.
 
Mitä mieltä?
 
Yritätkö pitää säveltämäsi kaman koko ajan näpeissäsi? Tulee kuunnellessa vähän semmonen olo, että kontrolliin pyrkimisen myötä häviää flow täysin. Itse tekisin niin, että yrittäisin kokeilumielessä jonkin biisin yhteydessä "säveltää" tietoisesti vähemmän ja antaa nuottien vaan tulla ulos, mitä sieltä päästä nyt sitten sattuukin tulemaan. Korjailee huonon kuuloisen materiaalin hyväksi vasta sitten kun sitä on tullut ensin ulos, ei ennen. Jos tommonen metodi tuntuu toimivan niin sitten rupeaa tekemään vakavampaa materiaalia samalla tavalla.
Kuulostaa siltä, että sulla on hyvä ajatus ja sitten se kuolee kun säveltäjä yrittää tehdä jotain mitä musiikki ei välttämättä halua.
 
Tommonen ajatus heräsi, en tiedä onko siinä omasta mielestäsi mitään perää?

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että on rohkea teko tuoda esille keskeneräinen kappale. Motiivi on selkeä ja perusteltu: Kappale ei valmistu sävellystyön aikana koettujen ongelmien takia ja apua kaivataan ongelmien ratkaisemiseksi.
 
Ensiksikin, tavoite säveltää lähes 15 minuutin mittainen teos pienelle orkesterille on erittäin haastava jopa ammattisäveltäjällekin, joten ei pidä masentua, jos teos jää vain 5 minuutin mittaiseksi luonnosteluksi.
 
Isohko orkestrointi-, teemankehittely- ja polyfoniaharjoitus
 
Kyseessä on siis harjoitus. Hyvä niin. Mutta miksi kaikki kolme asiaa pitää pyrkiä tekemään yhtäaikaa? Pelkästään teemankehittely on jo jotain sellaista, että sitä ennen pitää osata tehdä teema, jota kehitellään. Aivan kuten koko kappaleella, myös teemallakin on muoto.
 
Olisiko mielekkäämpää ensin opetella säveltämään teema, -jokin teeman määritelmän täyttävä melodia? Ko. teoksessa on kuultavissa tavoite pitää asiat tiukasti kontrollissa, joka toisaalta on ihan hyväkin ohjenuora työhön, mutta joskus pitää vaan tutkia, kokeilla eri vaihtoehtoja, oppia muiden musiikista: säveltää paljon, kuunnella paljon ja säveltää vielä lisää.
 
John Titor kirjoitti:
 
Yritätkö pitää säveltämäsi kaman koko ajan näpeissäsi? Tulee kuunnellessa vähän semmonen olo, että kontrolliin pyrkimisen myötä häviää flow täysin. Itse tekisin niin, että yrittäisin kokeilumielessä jonkin biisin yhteydessä "säveltää" tietoisesti vähemmän ja antaa nuottien vaan tulla ulos, mitä sieltä päästä nyt sitten sattuukin tulemaan. Korjailee huonon kuuloisen materiaalin hyväksi vasta sitten kun sitä on tullut ensin ulos, ei ennen.
 
Hyviä ajatuksia! Tuo on se metodi, jolla säveltäjä "oppii" erottamaan kaikesta säveltämästään materiaalista sen käyttökelpoisimman (onnistuneen) materiaalin, joka sisältää musiikin ne ominaisuudet, jotka ovat muokattavissa edelleen mielenkiintoiseksi materiaaliksi. Alussa materiaalia tulee (pitää tulla!) huomattavasti enemmän, kuin mitä lopulliseen työhön päätyy. Mutta pitkän harjoittelemisen jälkeen huomaat, että ne ensimmäiset luonnokset alkavat olla enemmän ja enemmän valmiin oloisia.
 
Suosittelen lämpimästi ensin harjoittelemaan teeman säveltämistä. Koska kuulemamme perusteella haluat säveltää tonaalista "klassista" musiikkia, kuuntelemalla klassikkoteoksia alkuun, tutkimalla (ja matkimalla) niitä, opit nopeasti teeman säveltämistä, siihen liittyvää muodon hallintaa ym.
 
Teeman säveltämisen lisäksi kannattaa keskittyä erikseen -ennen polyfonisen kudoksen kirjoittamista- soinnuttamisen harjoitteluun. Kappaleessasi melodinen materiaali oli selkeästi sidottu muutamaan harmoniaan, jotka rajoittivat melodista keksintää.
 
Ovatko seuraavat kirjat tuttuja?
 
Wegelius-Linnala: Kenraalibasso
N. Rimsky-Korsakov: Practical Manual of Harmony
Knud Jeppesen: Kontrapunkti

Hyvää palautetta, siitä kiitos!
 
Haastavuutta tässä projektissa todella oli, loppujen lopuksi liiankin kanssa. Päämäärä ja samalla suurin ongelma oli tosiaan pitää teos "kurissa", eli vähentää merkityksettömien nuottien, "tajunnanvirran", määrä minimiin. Teoksen oli tarkoitus edetä loogisena rakennelmana, ja sen useimpien elementtien olla johdettavissa loppujen lopuksi tuosta parin sekunnin alkuteemasta.
 
Käytännössä säveltäminen meni siten, että hioin aluksi viikkoja erilaisia johdannaisia niistä motiiveista, kunnes kasassa oli muutama hyvä teema. Sitten aloin yhdistelemään niitä, ensiksi lyhyemmin väliosin, jotka kuulostivat melko hirveiltä. Suurin osa materiaalista onkin kahteen tai kolmeen kertaan sävellettyä, eikä sekään monin paikoin kuulosta hyvältä. Luulen tämän aikaansaavan tuon "flown katoamisen". Sävellys todella pakotetaan aiheesta toiseen varsin väkivaltaisesti.
 
Säveltämistä on tosiaankin parasta opetella säveltämällä. Tässäkin tapauksessa kokemusta karttui huomattavasti. Toistaiseksi olen syventynyt varsin perinteiseen musiikkiin, mutta taitojen kasvaessa olisi tarkoitus tehdä rohkeampiakin kokeiluja.
 
Lienee paikallaan tutustua noihin kirjoihin. Rimsky-Korsakovin kirjan tiedän ennestään, mutten ole lukenut. Olen ajatellut tutustua myös Hector Berliozin Treatise on Instrumentationiin, lieneeköhän liian paksua materiaalia näin aloittelijalle?

Kuulemani perusteella suosittelen ensin kenraalibasson läpikäymistä. Nollla taidoilla sen käy läpi suht nopeassa ajassa. Itse olen kahlannut Rimsky-Korsakovin harjoitukset ja ne ovat klassisen musiikin harrastajalle erinomaisia tehtäviä.
 
Kontrapunkti saattaa alussa tuntua hankalalta, mutta harjoitusten myötä polyfonian maailma avautuu nopeasti. Toisaalta kaikkien kirjojen läpikäyminen tunnollisesti vaatii itsekuria, ettei aloita liian varhain soveltamista käytäntöön.
 
Polyfoniasta kiinnostuneille suosittelen aina ensin Bachin inventioiden ja sinfonioiden tutkimista ja niiden jälkeen riittää vuosiksi tutkittavaa DWK I ja II kirjoissa.
 
Kaiken tuon lisäksi kannattaa tutkia vanhoja klassikoita, ja heidän näkemyksiään melodiasta ja teemasta ja niiden käsittelystä. Sävellä mahdollisimman paljon ja tutki ja kuuntele. Musiikki on rikas maailma.
 
Nietzsche on sanonut: "Life without music would be a mistake"
 
Työn iloa!

Hyvää palautetta, siitä kiitos!
 
Haastavuutta tässä projektissa todella oli, loppujen lopuksi liiankin kanssa. Päämäärä ja samalla suurin ongelma oli tosiaan pitää teos "kurissa", eli vähentää merkityksettömien nuottien, "tajunnanvirran", määrä minimiin. Teoksen oli tarkoitus edetä loogisena rakennelmana, ja sen useimpien elementtien olla johdettavissa loppujen lopuksi tuosta parin sekunnin alkuteemasta.
 
On hyvää ja huonoa tajunnanvirtaa. Jos verrataan kirjoittamiseen, niin hyvä tajunnanvirta on sitä itse tarinaa, lihaa joka syntyy juonen kannalta merkityksellisten käännekohtien ympärille, ne taasen ovat just noi sun luomas teemat. Jos se liha puuttuu, ei ole hyvää tarinaa, on vain irrallisia johtolauseita paperilla, vaikka ne sinänsä olisivat kuinka hienoja lähtökohtaisesti. Toinen tapa ajatella on just noi johtolauseet. "Kaupassa käyminen on tyhmää" kuulostaa irrallisena lauseena lähinnä typerryttävältä, koska sille ei ole mitään selventävää argumentointia. Tilanne ei myöskään muutu muuksi, vaikka saman lauseen sanoisi kahdeksalla eri tavalla. Johtolauseen todellinen merkitys - se, mitä sen ääneen lausunut henkilö todella ajaa takaa, selviää vasta kun henkilö selventää ajatustaan, tarkastelee sitä useilta eri kanteilta ja kertoo selvällä suomella miten ajatus tulee heijastaa ympäröivään maailmaan. Lisäksi, tarvitaan jokin looginen ajatuskulku. joka johtaa seuraavaan johtoajatukseen, ikään kuin teemavälike.
 
Jos ajattelee jotain rikosromaania, niin paskahan se olisi jos valmis tarina olisi jotain sellaista kuin:
 
-Naisia kuolee Lontoossa, rikosetsivä X määrätään tutkimaan tapausta, naiset paljastuvat prostituoiduiksi, ovat laittomasti maassa, tapettu koska yrittivät karata, paljastuu ihmissalakuljetusta harrastava järjestö, joka tuo naiset maahan ja pakottaa myymään itseään, rikosetsivä X paljastaa firman, pelastaa joukon ihmisiä, järjestö paljastuu isommaksi kuin kuviteltiin.
 
Joku CSI-jakso voisi moinen luonnostelultaan, mutta olishan toi aika köykänen valmis jakso (kesto ei ihan ois standardi 40 minuuttia) tai romaani, eikä se muuttuis siitä paremmaksi että samaa lauseenpätkää toisteltaisiin eri tavoin mutta samalla sisällöllä. Tarina haluaa edetä johonkin, varmasti jokainen meistä kuvittelee noiden ajatusten väliin muita tapahtumia - samaten musiikki haluaa edetä!
 
Eli anna ajatuksien vaan virrata, sillee sitä musaa syntyy!

Lainasin nuo kirjat ynnä Berliozin&Straussin orkesterioppaan, ja päteviltä vaikuttavat! Täytyisi tosin vielä jostain tempaista aikaa niiden tehtävien tekemiseksi, en oikein usko että kuukauden laina-aika riittää...
 
Onko esim. tuon melkoisen tuhdin soitinoppaan tunteminen välttämätöntä säveltämisen onnistumiseksi? Tarkoitan, että kuinka todennäköisesti tulee kirjoittaneeksi mahdottomia, jos ei tunne soitinten ominaisuuksia (teoksen oletetaan olevan yksinkertainen eikä mikään äärirajoja hipova)? Noin näppituntumalta, montako virhettä/minuutti aloittelijalle yleensä tulee? Kyselen ihan siitä syystä kun itselleni ainoa tapa löytää sellaiset virheet on etsiä ne itse, ja se taas vaatii melkoisen määrän opiskelua. No, toistaiseksi on motivaatiota löytynyt.
 
Kenraalibasson pariin...

Voisko olla toimiva ajatus syödä pizzaa pieni slice kerrallaan? Orkesteroinnin oppiminen on pitkä prosessi ja jos yrittää oppia "kaiken kerralla" tulee taatusti ähky ja voi käydä niin ettei itse asiassa opi yhtä tehokkaasti kuin jos lähtisi liikkeelle vaikkapa rajatummasta väripaletista.
 
Esimerkiksi ota yksi soitinryhmä mille kirjoittelet aluksi. Vaikka jouset, kirjoita kenraalibassotreenisi ja sävellysharjoituksesi ensin vaikka jousikvartetille. Jousille kirjoittaminen tulee kuitenkin heti vastaan kun kirjoitat orkesterille, väri on yhtenäinen eikä tartte pohtia transponointisuhteita eikä eri rekistereiden karakteerejä/balanssijuttuja vielä.
 
Sitten kun jousille kirjoittaminen alkaa tuntua siltä että "ymmärtää jousistoa", sitten ottaa mukaan toisen instrumenttiryhmän tms.
 
Siitä montako virhettä minuutissa tekee en osaa sanoa mitään yleistystä. Itsestäni voin sanoa, että kun aloitin kirjoittamisen, en paljoa muuta tehnytkään kuin virheitä, mutta virheistä nimenomaan oppii. Omasta kokemuksestani erityisen tärkeää olisi se, että kirjoitat aluksi mieluummin pienimuotoisempia harjoitelmia jotka sitten järjestät tavalla tai toisella kuultavaksi oikeasti soitettuna. Oppiminen ja "virheiden" tunnistaminen tapahtuu siinä hetkessä kun kuulet kirjoittamasi akustisesti samassa tilassa oikeasti soitettuna. Korvat auki ja havaintoja tekemään!! Sieltä se todellinen oppi tulee.
 
Eli siksi pienimuotoisia biisejä jotta pääsisit kuulemaan mahdollisimman pian sitä mitä kirjoitat. Jos aloittaa sinfoniasta, työn tekoon menee tosi paljon aikaa ja todennäköisyys sille että sen kuulee oikeasti soitettuna on olematon. Näinollen prosessista oppii paljon vähemmän kuin jos kirjoittaisi 8 tahtia jousikvartetille ja etsisi jostain käsiinsä 4 soittajaa jotka soittaisivat sulle sen 8 tahtia. Tai 3 katkelmaa eri jutuista. Todennäköisyys sille että kuulet sen soitettuna on 100% jos jaksat yhtään nähdä vaivaa, ja tässä tapauksessa saat lyhyessä ajassa harjoittelusta paljon enemmän irti.
 
Onnea matkaan joka tapauksessa ja paljon jaksamista. Tie on loputon, mutta sisältää paljon palkintoja matkan varrella! :-)

Voisko olla toimiva ajatus syödä pizzaa pieni slice kerrallaan? Orkesteroinnin oppiminen on pitkä prosessi ja jos yrittää oppia "kaiken kerralla" tulee taatusti ähky ja voi käydä niin ettei itse asiassa opi yhtä tehokkaasti kuin jos lähtisi liikkeelle vaikkapa rajatummasta väripaletista.
 
Ennen suuremman orkestroinnin tekemistä pitää kuunnella paljon orkesterimusiikkia partituurin kanssa.
 
Korvat auki ja havaintoja tekemään!! Sieltä se todellinen oppi tulee.
 
Niinpä! Aloita vaikka Mozartin sinfonioista: Partituuri käteen ja kuuntelemaan. Seuraa jonkin sinfonian yhden osan yhtä soitinta kerrallaan. Aloita vaikkapa ensiviuluista. Seuraavana kuuntelet saman osan ja seuraa kakkosviuluja jne jne.
 
Seuraavaksi Beethovenia, Brahmsia, Straussia, jne kunnes osaat seurata partituuria siten, että Kevätuhriakin kuunnellessa et "ptoa" kyydistä.
 
Eli siksi pienimuotoisia biisejä jotta pääsisit kuulemaan mahdollisimman pian sitä mitä kirjoitat. Jos aloittaa sinfoniasta, työn tekoon menee tosi paljon aikaa ja todennäköisyys sille että sen kuulee oikeasti soitettuna on olematon. Näinollen prosessista oppii paljon vähemmän kuin jos kirjoittaisi 8 tahtia jousikvartetille ja etsisi jostain käsiinsä 4 soittajaa jotka soittaisivat sulle sen 8 tahtia. Tai 3 katkelmaa eri jutuista. Todennäköisyys sille että kuulet sen soitettuna on 100% jos jaksat yhtään nähdä vaivaa, ja tässä tapauksessa saat lyhyessä ajassa harjoittelusta paljon enemmän irti.
 
Kuuntele Bartokin jousikvartetot ja etsi niiden partituurit. Parasta oppia jousikvartetille kirjoittamisessa.

Kuinka tärkeä osa rakenteella muuten noin yleisesti on sävellyksissä?
 
Teoksen rakenne on erittäin tärkeä. Kuvittele että muoto on luuranko, jonka päälle tulee kaikki muu musiikillinen materiaali.

Kuinka tärkeä osa rakenteella muuten noin yleisesti on sävellyksissä? Sonaattimuodot, johtoaiheet tai motiivien kanssa sählääminen, mitä Sibeliuskin harrasti:
 
"he focused on the idea of continuously evolving cells and fragments culminating in a grand statement. His later works are remarkable for their sense of unbroken development, progressing by means of thematic permutations and derivations. The completeness and organic feel of this synthesis has prompted some to suggest that Sibelius began his works with their finished statement and worked backwards, although analyses showing these predominantly three- and four-note cells and melodic fragments as they are developed and expanded into the larger "themes" effectively prove the opposite."
 
ovat olleet myös omia opiskeluni kohteita. Mutta kuinka tärkeitä nämä sitten oikeasti ovat?
 
Sibelius varmaan tekikin näin, mutta lähtökohta silläkin oli se, että se tekee toimivaa musaa, toi tapa tehdä sitä oli sille vaan sitten ominainen. Ei se 5-vuotiaana luonut teoriaa jonka pohjalta säveltää, kunhan roiski kivoja ääniä paperille. Niin meidän muidenkin kantsii tehdä.
 
Mä ajattelen kaiken rakenteen kautta. Mikä tahansa paska toimii, kunhan se on loogisessa suhteessa muuhun sitä ympäröivään materiaaliin. Ei ikään kuin ole olemassa muita kuin rakenteita, pienempiä ja isompia, joihin pienemmät aina sisältyvät.
 
Kuulostaa vähän siltä että sä kelaat aivan turhan paljon, yrität opetella kaupunkiarkkitehtuuria ennen kuin edes telttaa on pystytetty. Kaikki noi asiat on täysin luontevia musiikin rakennusosasia, jotka sisältyvät hyvään musiikkiin. Tee vaan sitä musaa, kyllä noi asiat selviää kun saat toimivaa kamaa aikaan. Jossain vaiheessa saatat huomata että olet tekemässä sonaattimuotoista biisiä, sitä edes ennalta ajattelematta, ihan vaan siksi että musiikin tarina etenee jäntevästi ja kiinnostavasti sellaisen muodon kautta.
 
Kantsii muistaa aina, että noi analyysit tehdään jälkeenpäin. Mikään kestävä ja hyvä ei synny niin, että ensin keksitään pääpiirteinen teoria ja sitten käytäntö pakotetaan toimimaan sen mukaan. Esmes musiikin teoria on kirjoitettu niiden käytäntöjen pohjalta, joita tunnustetut säveltäjät ovat harjoittaneet. Eivät ne säveltäjät niitä ole ulkopuolelta oppineet vaan keksineet itse. Vaikka teoria keksittäisiinkin ennen käytäntöä, sitä joudutaan aina rukkaamaan sen mukaan mitä käytäntö käskee.
 
Muodon hallintaa on mun mielestä hyvä lähestyä pop-, rock- ja jazz-musiikin kautta, mikäli se ei ole täysin vierasta (voiko olla enää nykyään???). Koska siinä musassa hyvin harvoin kelataan tollasia asioita, vakiintuneet käytännöt muodostuvat täysin siitä, mikä toimii tavallisen kuulijan korvaan. Lisäksi biisit ovat kestoltaan paljon pienempiä ja osat selkeämmin erotettuja.
Esmes sonaattimuodon perusajatus on hyvin helppo ymmärtää vaikkapa bebop-esitysten kautta. Kestoa on joku 2-3 minuuttia, ja perusajatus on selkeä teema-kehittely-kertaus. Kehittelynä toimii soolojakso. Pop-biiseissä liki sama juttu, pienemmillä kokonaisuuksilla sivuteema (säkeistö)-transitio (bridge)-teema (kertosäe)- edelliset uudestaan -kehittely (C-osa)-kertaus tai isompina kokonaisuuksina ensimmäinen teemakokonaisuus (säkeistö ja kertosäe+mitä niihin kuuluu) -kehittely (C-osa/soolojakso) -toinen teemakokonaisuus eli kertaus.
 
Ei ne klassisen musan tekijät ole pohjimmiltaan erilaisia ihmisiä, samat jutut niilläkin toimii, ne on vaan laajennettu paljon isompiin mittoihin.
 
Partituureja on tullut jo ennestään kahlattua, mm. Beethovenia, Verdiä ja Mahleria, ja tämän lisäksi roppakaupalla mielenkiintoisia midejä olen katsellut niin Music Animation Machinessa kuin midiohjelmassanikin. Täytyypä jatkaa.
 
Jousikvartetille voisi tosiaan kirjoittaa jonkin simppelin harjoituksen, vaikkakin polyfonia tuntuu jotenkin itselleni mielekkäämmältä kuin kenraalibasso. Tässä vaiheessa en vielä aio soittajia ruveta kiusaamaan, mutta jos taitoni karttuvat, mikähän olisi mielekkäin paikka mennä nykimään soittajia hihasta? Ei ole mitään käsitystä (Turussa siis asun). Konservatoriosta? Ei mulla ole mitään hajua missä muusikot hengaa... :D
 
Heitän sellaisen ehdotuksen, että kokeile säveltää jotain täysin uutta, miettimättä ennalta minkä tyylinen tai muotoinen sen tulisi olla tai mitä kontrapunktitekniikoita aiot käyttää. Päätä instrumentaatio, keksi teema ja ala kirjoittaa musiikkia niin ettet päätä ennalta mitä aiot tehdä. Kun saat vapaan virtaavuuden, koita rajata tekemisiäsi erilaisilla säännöillä, yksi kerrallaan. Älä lähde siitä että kiellät itseäsi tekemästä jotain, mistä sä muuten tiedät miten susta luonnostaan ulos tuleva musiikki toimii?
 
Ai niin, muusikot löytää niin, että meet musiikkioppilaitosten ja esityspaikkojen läheisiin baareihin iltaisin:D