lxi 05.02.2004 02:43:06 | |
---|
Mun mielestä etenkin Eric Idle yltyy välillä ihan uskomattomaan puheripuliin. Minusta taas Michael Palin on aivan käsittämätön pälättäjä juuri juontamissaan talk show -sketseissä. "Hello. So... where do we stand? Where do we stand? Where do we sit? Where do we come? Where do we go? What do we do? What do we say? What do we eat? What do we drink? What do we think? What do we do?" Kuvitelkaapa vetävänne niitä pätkiä perässä ja samalla näyttelevänne uskottavasti. Lemon curry? Monty Python on tosiaan minulle yhä edelleen länsimaisen huumorin huipentuma. Äijillä oli taito sekä kirjoittaa hulvattomia ja absurdeja juttuja kuin liukuhihnalta että saada ne toimimaan ja nivottua toisiinsa. Kaikilla kuudella jäsenellä oli myös selkeästi omat vahvuutensa ja persoonansa: Graham Chapman homoseksuaalina esitti itseironisesti eniten gay-rooleja, John Cleesella oli liikkeeseen perustuvia sketsejä (kuten Department of Funny Walks) ja niin edelleen. And now for something completely different. Kaikki olivat älyttömän taitavia näyttelijöitä (no, Gilliamista on tietysti vähän vaikea sanoa). Terry Jones ja Eric Idle minusta ehkä hieman yksiulotteisempia ja vähemmän ällistyttäviä kuin muut kolme (Graham Chapman on edelleen suosikkini -- rauha hänen muistolleen), mutta loistavia yhtä kaikki. Albatross! Ehkä se kaikkein tärkein juttu Pythonin komiikassa minulle on se absurdismi, jota melkein jokainen sketsi pursuaa. Asioita, jotka ovat liian mahdottomia tapahtuakseen oikeasti tai muuten vain aivan naivismin ja älyttömyyden rajoille vietyjä. Tietysti kaiken kruunaavat Terry Gilliamin täysin päättömät ja samalla tolkuttoman hauskat animaatiot, joissa tapahtuu ihan mitä tahansa, yleensä kaikkea sellaista mitä ei odottaisi. Hello, sailor! Parasta tuotosta en osaa päättää. Life of Brian ja Holy Grail ovat ikisuosikkeja, Meaning of Lifen olen nähnyt vain kerran eikä se auennut yhdellä katsomisella täysin. Kaikkia Flying Circuksen jaksojakaan en ole nähnyt, mutta tähän asti näkemissäni taso on aivan häkellyttävän korkeaa. Live at the Hollywood Bowl on myös aivan mieletön, todiste äijien kyvystä vetää huikeaa show'ta virheettömästi jättiyleisön edessä. "I do not agree with what you have to say, but I'll defend to the death your right to say it." -- Voltaire |
85423321 05.02.2004 03:53:49 | |
---|
Muistui mieleeni hauska MP sketsi. Näin se suunnilleen meni: *Ovikello soi ja mummo menee avaamaan* -Kuka siellä? -Päivää, täällä on ryöstäjä. -Mitä? Ei kai siellä ole tietokirjakaupustelija? -Ei, rouva. Täällä on ryöstäjä. -Häh? Mitä te haluatte? -Tulisin vain sisään ja varastaisin teiltä tavaraa. -Et kai vain myy tietosanakirjoja? -Vakuutan, että haluan vain rosvota ja raiskata. -No hyvä on sitten, tulkaa sisälle. *Avaa oven* -Hyvä rouva, oletteko ajatelleet hankkia talouteenne modernin tietosanakirjasarjan!!? Nyt teitä onnistikin, sillä minulla on täällä blah blah blah... Sade on Jumalan pissaa. |
Muistui mieleeni hauska MP sketsi. Näin se suunnilleen meni: HOHO! Voisin veikata, että rouva oli Terry Jones ja kauppias Eric Idle. Graham Chapman homoseksuaalina esitti itseironisesti eniten gay-rooleja En tätä tiennytkään. Graham taitaa myös esiintyä eniten alasti ryhmästä. Minusta taas Michael Palin on aivan käsittämätön pälättäjä juuri juontamissaan talk show -sketseissä. Nuo on kyllä aivan mahtavia sketsejä! Blackmail, Historical Impersonators, It's the Mind... I don't give a damn if you don't like me, coz I don't like you, coz you're not like me (Jimmy Pop) |
85423321 05.02.2004 13:13:58 (muokattu 05.02.2004 13:18:12) | |
---|
Aika fiksua porukkaa on nuo phytonit. Näytti 3 kappaletta opiskelleen Cambridgessa ja 2 Oxfordissa. Voisin veikata, että rouva oli Terry Jones ja kauppias Eric Idle. Puoleksi oikein. Rouva oli John Cleese. Täällä on muuten kaikki MP sketsit: http://orangecow.org/pythonet/sketches/index.htmSade on Jumalan pissaa. |
sormunen 05.02.2004 13:22:38 | |
---|
Ehkä se kaikkein tärkein juttu Pythonin komiikassa minulle on se absurdismi, jota melkein jokainen sketsi pursuaa. Asioita, jotka ovat liian mahdottomia tapahtuakseen oikeasti tai muuten vain aivan naivismin ja älyttömyyden rajoille vietyjä. Niin, toisaaltahan ne on järjettömän loogisia ja siksi asiat menee niinkuin menee. Toisaalta sen loogisuuden käynnistää aina joku mielipuolinen assosiaatio. Ja niinhän ihminen oikeastikin toimii, assosioiden.
|
Jäärä 05.02.2004 13:52:59 | |
---|
Kelle uppoaa? Pieninä annoksina menee jotenkuten. Aika puuduttavaa, sellaista "hullun hauskaa" joka pitemmän päälle tuottaa vaivautuneen olon ja alkaa ärsyttämään. "Koneella on koneen tahti" |
Brewtal 07.02.2004 10:59:26 | |
---|
Minä olen jo vuosia palvonut huumorin huipentumana. Kyllä kiitos! Alcohol Fueled Brewtality |
Velko 08.02.2004 15:01:20 | |
---|
Minä olen jo vuosia palvonut huumorin huipentumana. Kyllä kiitos! Samat sanat. Ei niitä mikään voita. Absurdius, sellainen jatkuva happoisuus on mannaa. Nyt tulee mieleen se Dinsdale-juttu, kuka muistaa? Siinä oli nämä rikolliset, joista toinen pelkäsi jättiläissiiliä. Sitten aina animaatioissa se jumalaton siili kurkistaa jostain talon yli ja möreällä äänellä tiedustelee: "Dinsdale?". Hervoton! Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa. |
Juugeli 08.02.2004 15:04:17 | |
---|
Samat sanat. Ei niitä mikään voita. Absurdius, sellainen jatkuva happoisuus on mannaa. Nyt tulee mieleen se Dinsdale-juttu, kuka muistaa? Siinä oli nämä rikolliset, joista toinen pelkäsi jättiläissiiliä. Sitten aina animaatioissa se jumalaton siili kurkistaa jostain talon yli ja möreällä äänellä tiedustelee: "Dinsdale?". Hervoton! Jep! Ehdoton suosikkisketsi! Uskomaton määrä loistavia oivalluksia ympätty yhteen sketsiin. I don't give a damn if you don't like me, coz I don't like you, coz you're not like me (Jimmy Pop) |
Velko 08.02.2004 15:48:17 | |
---|
Ja räjähtävä Tonava kaunoinen oli kans messevä! Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa. |
LaXu 08.02.2004 18:09:14 | |
---|
Samat sanat. Ei niitä mikään voita. Absurdius, sellainen jatkuva happoisuus on mannaa. Nyt tulee mieleen se Dinsdale-juttu, kuka muistaa? Siinä oli nämä rikolliset, joista toinen pelkäsi jättiläissiiliä. Sitten aina animaatioissa se jumalaton siili kurkistaa jostain talon yli ja möreällä äänellä tiedustelee: "Dinsdale?". Hervoton! Tuo oli kyllä loistava! Myös piirretty, jossa metsästettiin muistaakseni taloja oli hyvä. :) |
Juugeli 08.02.2004 18:16:20 | |
---|
Ja räjähtävä Tonava kaunoinen oli kans messevä! Ja se jakso, missä näytettiin tasaisin väliajoin eläimiä, jotka aina räjähtivät. Esim. mies kävelee metsässä, kamera seuraa miestä, pysähtyy peuran kohdalle ja peura räjähtää. Samassa jaksossa Dejavu-ilmiö ja maitomies/psykiatri ja..... Ei helvetti, pitääkin katsoa se jakso! I don't give a damn if you don't like me, coz I don't like you, coz you're not like me (Jimmy Pop) |
Juugeli 08.02.2004 18:34:16 | |
---|
Tänään muuten tulee ykköseltä 18.55 Michael Palinin juontama neliosainen matkailusarja, joka käsittelee Saharaa. Viimeinen osa ainakin kannattaa katsoa, Palin vierailee siinä Life Of Brianin kuvauspaikoilla. I don't give a damn if you don't like me, coz I don't like you, coz you're not like me (Jimmy Pop) |
85423321 09.02.2004 00:23:45 (muokattu 09.02.2004 00:24:36) | |
---|
Huippuhauska oli myös se itsepuolustuskurssi, jossa opetettiin mm. torjumaan porkkana aseenaan kimppuun hyökkäävä vastustaja. Eli torjuntahan tapahtuu niin että kaivetaan pistooli taskusta ja ammutaan se kaveri. Sade on Jumalan pissaa. |
lxi 09.02.2004 00:48:46 (muokattu 09.02.2004 00:49:40) | |
---|
Oma suosikkisketsini saattaa olla Silly Disturbances: mies ilmestyy ravintolassa pariskunnan ulkopöytään, tiedustelee saako liittyä heidän seuraansa eikä varmasti häiritse, ja alkaa tekemään mitä kummallisimpia ja takuulla häiritseviä asioita. Muistan kierineeni nauraen naama punaisena lattialla vedet silmissä, kun äijä leikkii partavaahdolla, pingismailasta roikkuvalla pehmoravulla ja sorminukella samaan aikaan vuoroin ulisten ja puhuen. "I do not agree with what you have to say, but I'll defend to the death your right to say it." -- Voltaire |
reino 09.02.2004 13:38:09 | |
---|
Loistavaa! Suosikki leffa olkoon Holy Grail, myös Life of Brian on erittäin loistavaa huumoria. Lentävää sirkusta en ole niin nähnytkään. |
Juugeli 09.02.2004 15:05:23 (muokattu 09.02.2004 15:32:26) | |
---|
Osaako kukaan muuten selittää minulle yhtä toistuvaa sketsiä Lentävässä Sirkuksessa? Esim. mies menee apteekkiin, kysyy apteekkarilta partavettä: -Could I have some after shave? -Yes, certainly. Walk this way, please. -If I could walk that way, I wouldn't need after shave. Tällöin apteekkari suuttuu ja vartija kantaa asiakkaan pois. Useasti ollut samanlainen tilanne, jossa mies on alkanut sanomaan If I could walk that way...ja hänet on keskeytetty tuima ilme kasvoilla. Mikä minulta menee ohi? I don't give a damn if you don't like me, coz I don't like you, coz you're not like me (Jimmy Pop) |
85423321 09.02.2004 16:01:50 | |
---|
Varo, tuo voi olla se maailman hauskin vitsi. Jos tajuat sen, niin kuolet nauruun. Sade on Jumalan pissaa. |
anabana 09.02.2004 16:12:24 | |
---|
Brianin elämä se vasta hauska leffa olikin, kun Jappervokki oli aika pannukakku, jonka huumori ei paljon naurattanut. |
leka 09.02.2004 16:12:46 (muokattu 09.02.2004 16:17:52) | |
---|
se on semmoinen klassinen sketsi... Walk this way = Kävele tänne päin Walk this way = Kävele tällä tavalla maailman vanhin vitsi yleistäminen on aina väärin |