Rummut: rumpukamat ›

Niin ja kukaan ei ole kommentoinut vielä tätä "pinnoitettu kalvo=demppaamista" väitettä.
Pöh, eihän se mikään väite ole. Se on faktaa!!!
 
Näinhän se on.
 
Toisaalta se taas ei ole sen nimenomaisen kalvon demppaamista. Mutta onko se rummun demppaamista, kuka määrittelee, millainen kalvo pitää missäkin rummussa olla? Vai onko kirkkaan kalvon käyttö soinnin lisäämistä, pinnoitetun ollessa nolla-taso?
 
No joo ihan samahan se on, tekee kukin, niin kuin tykkää, itse käytän pinnoitettuja.
 
Vielä tosta symbaalihommasta:
Tuli semmonen mieleen, että tilanteessa, jossa tila osoittautuu hankalaksi, tehden esim. symbaalin soinnin ei toivotuksi, pitää asiaan siis puuttua. Jos ihan palikkajärjellä kelaa, niin kun syy on tilassa, miksemme puuttuisi siihen? Eli isompi paku käyttöön ja runsaasti akustiikkalevyä mukaan, varmuuden vuoksi. Tila kun taistelee vastaan, vuorataan pinnat, kunnes soundi on kohdallaan. No senhän nyt ymmärtää jokainen, ettei se taas ole kovinkaan käytännöllistä ja pienet demppailut ja riden teippailut on taatusti järkevämpi tie pyrkiä saamaan soundit kasaan.
 
Yks mikä mulla on jeesannut on alakerran tukevointi. Mm sillä lasikoppi-keikalla, jossa ton riden teippailun koin tarpeelliseksi, oli PA:ssa subbari mukana, kuten aina. Rummutkin tuli mikitettyä, mutta ajatus ei olekaan lisätä volyymia, vaan tasoittaa taajuusvastetta. Eli kun tila on sellainen, että rummut soi kirkkaan terävästi, symbaalit jopa korvia vihlovin taajuuksin, nostellaan alataajuuksia, tukevoittaen kokonaissoundia. Silloin nää ärsyttävät taajuudet saa seurakseen tukevaa pohjaa, eivätkä ole yksinään raastamassa. Tämä toimenpide toki varmaan, mittarilla mitaten, lisää äänenpainetta, mutta kuulijan korvaan se saa kokonaissoundin kuulostamaan levollisemmalta aistia.
 
Meikä kun on tällainen kissaristiäis-rumpali, niin on tullut aika paljon väkerrettyä ton volyymin minimoinnin kanssa ja väitän siitä jotain tietäväni. Voi olla sattumaakin, mutta vuosia sitten tuli toistuvasti keikoilla napinaa liiasta volasta, kun taas nykyään ei ikinä. Sen sijaan soundeja kehutaan tuon tuostakin. Ja paikat ei ole suurentuneet.

Pinnoite muuttaa soundia. Hävittää toisissa tapauksissa pinnoittamattoman kalvon muovista soundia. Demppaamiseksi voi siten kutsua kalvon paksuuden lisäämistä, kaksikerroskalvoa, CS-tyyppistä lätkää, jne. On niillä muutakin merkitystä, kuin soinnin pituuden muuttaminen. Se vain monille on mukavampaa, että ne ovat tehtaan ratkaisuja näihin soinnillisiin asioihin. Se on vähän niinkuin nastarenkaat. Aika harva itse nastoittelee renkaita. Ostavat tarvittaessa valmiin tuotteen ;-)
 

 
Totta mooses. Siksi sullakin on useampi virveli, kun tiedät, että toinen peli käy paremmin siihen yhteen paikkaan ja sen akustiikkaan ja toinen sinne toiseen. Virvelin olen huomannut herkimmäksi tämän akustiikan suhteen.
 
Symbaalien suhteen on myös tehtävä valintaa keikkapaikan mukaan. Yleensä vain crasheja silti muuttelen.
 
Snare on tosiaan usein se suurin piikki. Itsellä on aika huono valikoima, mutta omiin tarpeisiin juuri oikeanlainen. Esim toi 13x4 maple/tamo on todella hillitty volyymiltaan, mutta on mun setin ja peltien kanssa hyvin balanssissa. Ja se on kanssa tuohon HHX:ään verrattavissa oleva aarre, pikkukeikoilla, kun pitää pitää volat kurissa.
 
Sen miten vaisu se oikeesti on, huomas vasta, kun oltiin Tukholmassa punkkibändin kanssa keikoilla ja melko isoilla rummuilla piti sielä vetää. No oli oma snare jostain syystä mukana, mutta kun sen löi siihen settiin, niin ei se riittänyt ensinkään. Sain sitten lainata sikäläisen orkesterin Reference sarjan messinki myllyä, joka painoi kuin synti. No siitähän lähti sitten, kuin pienestä kylästä. Sit oli rummut balanssissa, mutta pellit jäi vähän vaisuiks. Eli kun on meluisat rummut, niin kyllä ne vaatii sit seurakseen jo vähän paksumpaa peltiäkin, se vaan että missä niistä sit saa sen täyden hyödyn irti, on ainakin mun tarpeissa kyseenalaista.
 
Oma setti on balansissa, niin peltien, snaren ja muidenkin rumpujen osalta ja se on kyllä yllättävän hiljainen kokonaisuus. Mikeillä sen saa sit kuuluville vaikka missä ja on mun mielestä parempi niin päin, kuin tuskailla 9 keikkaa liian äänekkäillä rummuilla ja yhdellä keikalla pääsee sit luukuttamaan. Ihanne tilanne oliskin tietty se, että olis rompetta vähän joka tilanteeseen.

Ambassador coated on kuitenkin se normi johon verrataan. Vetelin varmaan koko -80 ja -90 luvun Pinstripeilla. Vuosituhannen alussa siirryin Emperor cleariin ja 2003 Ambassador cleariin. Nyt jotenkin coated kalvojen lämpö tuntuu hyvältä. Kyllähän ne jotain leikkaa, mutta mun mielestä sitä ei toivottua lätinää jos jotain. Vähän sama kuin vanhat rummut/symbaalit vastaan uudet.

Itse sain ratkaistua pulman mikkilaatikossa olleella superlonilla.
 
Satuttiin pari keikkaa sitten sellaiseen paikkaan, jossa henkilökunta soundchekin aikaan tulikin sanomaan "soitatteko tosiaan noin kovalla? -Ei onnistu, kun se kuuluu muihinkin kerroksiin!".. Kyseessä siis oli hotelli. Häkellyttiin niin, että seurasi syvä hiljaisuus hetkeksi. Eipä siinä, muu onnistui ihan hyvin mutta minun kioskin vaimentaminen ei ollutkaan mikään helppo temppu.
 
Loppujen lopuksi demppailin itse kannut pienillä paloilla nenäliinaa+teippiä ja leikkasin saksilla noin 10cm halkaisijalta olevat lätkät superlonista. Ne laitoin peltien päälle, suoraan kupua vasten, ja hiukan kiristystä siihen. Kyllä ne hiljeni, eikä soundi kovin kauheasti kärsinyt. Pellit on kyllä luonnostaan tummasoundiset, eli en sitten tiedä miten kirkkaat hifikamat tuossa käyttäytyy. Hihat vaimeni ihan tarpeeksi pienellä teippisiivulla, joka tuli päällä olevan pellin reunaan. Vaihdoin myös 7a kapuloihin, ja pysyttelin suht selvin päin että muistaa ottaa iisimmin kuin normaalisti. ;)
 
Soundchekin lopun kitaristi/laulaja soitti ilman tulppia, mitä ei ennen ole tapahtunut.. Joten lopputulokseen päästiin ihan hyvin, eikä fiiliskään ihme kyllä kärsinyt.

Kaikki periaatteellinen jeesustelu et jotain saa tehdä ja jotain ei on pelkkää spedeä. Se mikä kulloinkin soundaa parhaalta on sallitua, kandee vaan olla omat ja/tai toisten toimivat perspektiivit käytössä kun ratkaisuja tehdään.
 
Kaikista kuumottavimpia on instrumenttipuristit joiden kamoja ei saa tavishahmot edes vilkuilla ettei ne huonoonnu.

Osta vispilät.

Ihme piipitystä, paljon kokeneetkin kannuttajat voi olla niin ahdasmielisiä..!? Miksi ihmeessä ei saisi käyttää demppiä jos haluaa korvata puuttuvaa tekniikkaa tai muuten saada hiljaista saundia? Tai vaikka muuttaakkin sitä saundia? Asia erikseen jos löytyy pätäkkää jokaiselle saundille mitä haluaa ja aikaa etsiä sitä..
 
Jos jälleen kerran verrataan autoihin, niin on varmaan japanialaiset ja kermaanit miettiny tarkkaan autojen pakoputkistot, mutta silti porukka vaihtaa niitäkin jotta saa lisää polleja ja parempaa saundia.. kummaa touhua.. ?
 
Enihau.. Minä en ihan täysin allekirjoita tuota aikasemmin mainittua pienen siasta isoa crashia -väitettä. Sinällään kaksi piippuinen juttu, koska kuitenkin pienempi on saundin puolesta "kovempi", koska soi korkeammalta kun isompi. Mutta taas isompi crashi vaatii enemmän voimaa soidakseen "samalla tavalla" kuin pienempi, jolloin itse äänenpaine saattaakin olla isompi.. Jos ymmärätte mitä tarkoitan.. Tapaus kohtaista siis..
 
Omien kokemuksien mukaan alunperin mainitut Byzancet ei kuitenkaan ole sieltä hiljaisemmasta päästä. Merkkien välillä on kuitenkin aika paljon eroa esmes thinin välillä jo pelkän fyysisyyden puolesta, saati volyymin..
 
Voisin jopa harkita Zildjianin K (custom) sarjaa, ainakin mielessä on käynyt hankkia. Vaikkei tuo nykynenkään kattaus sieltä kovimmasta päästä ole..=I
 
EDIT: Ainiin, mulla on teippiä molempien haihattimien alapelleissä, ainakin kuullosti paremmalle kun laitoin ne..;)

Kovin paljon olette jotkut valmiita askartelemaan vaimennusten parissa, vaikka loppupelissä hiljaa soittaminen on toimivin tapa.
 
Parhaimmillaan rummut on pilattu, kun kontaktiliimalla on liimattu kannujen sisään koko kierros superlonia. Varmaan joku hyväksyy senkin, kun omathan ne kamat ovat. Minun filosofialla nämä kamat on minulla vain lainassa ja saavat menneä eteenpäin, kun minä en niitä enää ole soittamassa. Siis kunnioitan paitsi valmistajaa, myös tulevia soittajasukupolvia.
 
Joskus olin tanssikeikalla ja tultiin edelleen pyytämään hiljaisempaa soittoa. Mauri Pekkarista kuulemma häiritsi. Itse kuulin Maurin puheen rumpujakkaralle, vaikka pöytä oli salin perillä. Soiton voimakkuus on sekin kovin erilainen näkemys kuulijasta riippuen.

Toi symbaalien volumehan on iänikuinen ongelma. Itse olen päättänyt, että coverkeikoilla soitan pyydettäessä hiljempaa (järkevissä rajoissa), mutta oman rockbändin vedoissa soitan just niin kovaa kuin hyvältä tuntuu. Jos pellit tulee liian lujaa, niin sitten on liian pieni pizzeria...
 
Joskus olen käyttänyt vessapaperia symbaalin alla ja päällä. Se demppaa peltiä hieman luonnollisemmin kuin esim. teippi. Mutta kyllähän se fiilistä vie.
 
Ovareita tulee käytettyä baarikeikoilla tosi harvoin. Laulumikit poimii crashejä jo ihan tarpeeksi.

Erään kerran Virgin Oilissa lehmänkello pauhasi tsekissä kuin perkele. Korvia särki kun vain katsoikin siihen vekottimeen päin, joten tungin sukan sen sisään. Iltamissa sukka lähti sitten pois heti ekan biisin aikana, eihän se mokoma nimittäin enää mihinkään kuulunut kitaristin ja kaiken maailman pillipiiparien alta. Suurin osa noista telineisiin kiinitettävistä kelloista kyllä soi ihan homona, joten teipille on ollut käyttöä.
 
Peltejä sen sijaan en teippaile paitsi kerran vähän yhtä raidia studiossa, kun äänittäjä marmatti jostain ihme kiloista. Enemmän ne teippiviritelmät tappavat sitä saundia kuin laskevat äänenvoimakkuutta. Kuulostaa pahalta, tuntuu pahalta, näyttää pahalta.
 
Toki peltejä tulee helposti paiskottua liian kovaa. Mun korvat avasi tulppien käytön lopettaminen, mutta sitä en kyllä vakavalla naamalla suosittele kenellekään :) Ehkei kannata kuvitellakaan saavansa hiljaisella volalla samoja saundeja kuin kovaa soittaessa, mutta ei se tarkoita, että fiiliksen pitäisi kärsiä. Ja kyllähän sitä vähän hiljempaakin voi painokkaasti lyödä, jos osaa. Rentoudesta ja kontrollistahan se on kiinni.
 
Kannattaa myös tuntea symbaalinsa ja miten ne käyttäytyvät. Mä olen pari viimeistä vuotta soittanut kaikki mahdolliset settikeikat tismalleen samalla kattauksella ja on se mukavaa kun tietää just eikä melkein, mikä saundi sieltä milloinkin lähtee. Ja ne onkin hyvät saundit ne!
 
Eli tunne itsesi ja pelivälineesi, ja muista välillä käydä treeniksellä paiskomassa peltejä täysillä vaikka Peltorit päässä ettei ala ahdistamaan.
 
Itse olen päättänyt, että coverkeikoilla soitan pyydettäessä hiljempaa (järkevissä rajoissa), mutta oman rockbändin vedoissa soitan just niin kovaa kuin hyvältä tuntuu. Jos pellit tulee liian lujaa, niin sitten on liian pieni pizzeria...
 
Tähän joutuu tarttumaan. Onhan se päivänselvää, että OMAA musaa pitää saada soittaa JUST niin kuin itte haluaa. Mutta mitäs kun teidän rockbändin kaverit tulee kuuntelemaan teitä sinne "liian pieneen pizzeriaan" eikä korvat kestäkään, kun keikkapaikkaan sopiva siedettävä volumetaso on uhrattu rumpalin taiteellisen kunnianhimon alttarille?
Jos mä saisin valita, soittaisin vähän enemmän keikkoja pikkusen isommissa ladoissa niin pääsisin useammin vähän mättämään, mutta eivät ne mokomat päästä. Pakkohan se on sitten vetää sillä volalla mikä taloon sopii. Musta on hauskinta soittaa, kun jengi viihtyy eikä joudu pitelemään korviaan. Suosittelen ihan pientä asennekorjausta. Mutta myös isompia keikkapaikkoja, koska kivastihan nuo sun youtube-kanavan mättöpätkät kuitenkin jytisee :)

Jos mä saisin valita, soittaisin vähän enemmän keikkoja pikkusen isommissa ladoissa niin pääsisin useammin vähän mättämään, mutta eivät ne mokomat päästä. Pakkohan se on sitten vetää sillä volalla mikä taloon sopii. Musta on hauskinta soittaa, kun jengi viihtyy eikä joudu pitelemään korviaan. Suosittelen ihan pientä asennekorjausta. Mutta myös isompia keikkapaikkoja, koska kivastihan nuo sun youtube-kanavan mättöpätkät kuitenkin jytisee :)
 
Suht harvoin nykyään rockbändiä edes otetaan sellaisiin paikkoihin, joissa se vihainen mummo asuu just yläpuolella tai paikan seinät on kaakelia. Yleensä saa kyllä mäiskiä ihan rauhassa. Mun mielestä miksaaja on vastuussa siitä, miltä bändi soundaa ulos päin ja bändin kuuluu keskittyä soittamiseen ja esiintymiseen. Mikäli äänimies tulee pyytämään, että voitko himmata hieman noissa crashikompeissa, niin silloin tietty täytyy uskoa ja totella.
 
Todella suuri merkitys on myös äänentoistolla. Jos PA on laadukas ja tehoiltaan riittävä sekä miksaaja osaa hommansa, niin lujaakin soittava bändi soundaa pehmeältä. Vastaavasti taas laulukamoilla soittava hääbändi saattaa räjäyttää yleisön korvat.

Hyvä, että tiedostaa mitä symbaaliensa kanssa tekee. Kaikki eivät aina ole olleet kartalla yleisöstä katsoen ja soittajana sitä taas voi olla välillä sen verran kuutamolla, että ei tämmöisiin asioihin ehdi kovin syvällisesti paneutumaan.

Itse painiskelin tämän symbaalien liiallisen äänekkyyden kanssa pitkään. Lähes jokaisella keikalla oli ongelmia sen suhteen, että Paisteen Wildit soivat aivan helvetillisen liian kovaa. Ongelmaa ei saanut ratkaistuksi edes teippaamalla. Ja teippaamisessa on sekin pulma, että menee soitettavuus täysin.
 
Ratkaisin ongelman päivittämällä koko peltiosaston Paisteen Wildeista Sabianin HHX:ään ja HH:on. Pellit ovat todella monipuolisia, melko ohuita ja syttyvät herkästi. Niitä voi soittaa joko hiljaa tai kovaa. Pienensin tuumakokoa hivenen kaikissa ja ongelma ratkesi. Oak setti soi akustisesti kovaa ja pellit Wildeja hiljemmalla volumella. Balanssi on todella hyvä. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun ja niin on miksaajakin :D

 
Enihau.. Minä en ihan täysin allekirjoita tuota aikasemmin mainittua pienen siasta isoa crashia -väitettä. Sinällään kaksi piippuinen juttu, koska kuitenkin pienempi on saundin puolesta "kovempi", koska soi korkeammalta kun isompi. Mutta taas isompi crashi vaatii enemmän voimaa soidakseen "samalla tavalla" kuin pienempi, jolloin itse äänenpaine saattaakin olla isompi.. Jos ymmärätte mitä tarkoitan.. Tapaus kohtaista siis..

 
Tässähän oli nimen omaan kyse siitä, että yhdistelmä iso ja ohut aikaan saa vähiten läpi leikkaavan ja näin ollen volyymiongelmia ratkovimman soundin. Mahdollisimman ohuella päästään juuri siihen herkästi syttyvyyteen, jolloin voimaa ei juurikaan tarvita, chrash soundin heräämisen aikaan saamiseksi. Vastaavan herkästi syttyvä pienempi pelti rupeaa soundin luonteeltaan, ohuempaan päin mentäessä, muistuttamaan jo vähitellen splashia. Eli tottakai hiljaisimman mahdollisen soinnin varmasti saakin aikaiseksi pienellä pellillä, mutta esim Bon Jovin Runawayn alkuiskut ei hirveästi rokkaa, jos ne takoo splasheihin. Uskon yhä, laajan kokemuksenkin turvin, että optimaalisin korviensäästöpelti löytyy sieltä 18" tienoilta ja mahdollisimman ohuena.

Osta vispilät.
 
osta rummut...

No, jos vahinko on jo sattunut ja ridessä ikävät roudiksen jäljet, onko vinkkejä niiden irroittamiseen?

No, jos vahinko on jo sattunut ja ridessä ikävät roudiksen jäljet, onko vinkkejä niiden irroittamiseen?
 
Mineraalitärpättiä rättiin ja varovasti pyyhkien liimat irti. Lopuksi pesu vaikka fairyllä ja lämpimällä vedellä, huuhtelu ja kuivaus.
 
Myös auton hoitoon tarkoitetut aineet toimii hyvin, esim. puhdistava autovaha. Oikein pahassa tapauksessa messingin kiillotukseen tarkoitetut aineet irrottaa kyllä kaiken lian symbaalin pinnasta.
 
Otat sitten huomioon, että jos oikein likaista peltiä alat putsaamaan, sen soundi saattaa hieman kirkastua kun kaiken töhnän putsaat sen pinnasta. Jossakin tapauksessa voi olla jopa ihan toivottavaa...

No, jos vahinko on jo sattunut ja ridessä ikävät roudiksen jäljet, onko vinkkejä niiden irroittamiseen?
 
Isopropanolilla lähtee, eikä vahingoita peltiä. Jotkut polttoaineen jäänestoaineet on lähes 100% isopropanolia, eikä litra maksa kuin murto-osan apteekin myymistä pikkupulloista.