Aihe: Funky Elephant 14 Festival 16.-20.4.2008
1
Funky Amigos
28.02.2008 12:38:00 (muokattu 28.02.2008 12:40:04)
 
 
Huhtikuussa Helsinki groovaa!
 
Mustaan rytmimusiikkiin erikoistunut Funky Elephant -klubifestivaali levittäytyy tänä vuonna Tavastialta ja Semifinalista mbar- ja Kuudes linja -ravintoloihin. Neljätoistavuotiaan festivaalin ohjelmisto laajenee samalla viisipäiväiseksi ja sisällöltään entistä monipuolisemmaksi.
 
Funky Elephantin oheisohjelmaa nähdään ensimmäistä kertaa jo perjantaina 4.4. Kampin mbarissa, jossa vietetään festivaalin historiaan ja eri ilmiöihin keskittyvän valokuvanäyttelyn avajaisia. Iltaa juhlistavat Jaakko Eino Kalevin live-esiintyminen ja DJ Vilunki 3000:n dj-show.

Festivaalin infopisteenäkin toimivassa mbarissa järjestetään jokaisena festaripäivänä ilmaista oheisohjelmaa. Ohjelman avaa ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva, perjantain päätapahtumassa Tavastialla live-bändin kanssa esiintyvä brittiläinen tuottaja-dj Aaron Jerome dj-setillään.
 
Pääesiintyjistä tulonsa ovat varmistaneet myös afroamerikkalaiset soul/funk -virtuoosit The Dynamites feat. Charles Walker, brittiläisen uuden rytmin lähettiläs Black Grass sekä kotimaiset Raappana & Sound Explosion Band ja Giant Räbät vierailijoineen. Sunnuntain päätösbileissä Kuudennella linjalla esiintyy muun muassa vuoden artistiksi Funk Awards 2007 -gaalassa valittu "Punavuoren R. Kelly, Stig Dogg.
 
Funky Elephant järjestetään Helsingissä 16.-20.4.2008 (Tavastia & Semifinal, mbar, Kuudes linja). Koko ohjelma aikatauluineen julkistetaan viikolla 11, jolloin alkaa myös festivaalin ennakkolipunmyynti.
Lisätietoja: www.funk.fi
Funky Amigos
08.03.2008 14:32:20
 
 
Ulkomaisten pääesiintyjien esittelyt pt. II
 
THE DYNAMITES FEAT. CHARLES WALKER (USA)
 
The Dynamites feat. Charlie Walker julkaisi ensimmäisen albuminsa Kaboom! viime syksynä, vasta muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen. Bändin lyhyt ikä ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä kokeneiden muusikoiden ohella laulaja Charles Wigg Walker on todellinen vanhan koulukunnan soul-mies. Hän on tehnyt useita levyjä vuosikymmenien aikana ja levittänyt soulin mainetta muun muassa Little Charles & The Sidewinders -bändissä, joka vei soulin sanomaa Englantiin ja oli synnyttämässä tunnettua Northern Soul -liikettä. 60-luvulla Walker raivasi tietä sellaisille nimille kuin James Brown, Etta James ja Wilson Pickett.
 
Maailmalta kantautuneiden ennakkotietojen perusteella The Dynamitesin keikasta on luvassa hikistä vääntöä, mahtavaa iän ja kokemuksen harmonisoimaa soul-ääntä sekä dynaamista, lantiota keinuttavaa rytmittelyä. Monet lähtökohdat ovat samat muutama vuosi sitten Funky Elephantissakin vierailleen Sharon Jones & The Dap-Kingsin kanssa, minkä vuoksi tätä odotettua ensivierailua ei kannata tosiaankaan missata!
 
http://www.thedynamites.net
http://www.youtube.com/watch?v=dhbp5EUZuwM
http://www.myspace.com/thedynamitesband
 
LOS RUMBERS (ESP)
 
Pete Lamotta ja Dr. Guassa, eli Los Rumbers, on dj-duo, jonka omaperäinen tyyli miksata funkia, hiphopia, flamencoa, rumbaa ja breakbeatiä sähäkkien skrätsäysten värittämänä on valloittanut jo puoli maailmaa. Nyt tämä huikea kaksikko saapuu Suomeen Funky Elephantin perjantai-illan iloksi.
 
Los Rumbers syntyi madridilaisten dj:n ja tuottajan löydettyä yhdessä uusi tapa miksata mustaa musiikkia andalusialaisiin flamencorytmeihin. Musiikin kautta Lamotta ja Guassa tutkivat flamencon ja rumban juuria yhdistellen niihin moderneja elementtejä.
 
Joulukuussa 2007 debyyttilevynsä Flamenco Breaks julkaisseen duon ensimmäinen hitti Viva lo Guenno sytytti Espanjan ja lattarit seurasivat pian perässä. Onko nyt Suomen vuoro sulaa Los Rumbersin käsissä? Jos yhtään levyn tunnelmia on uskominen, keikalla ei voi kuin antaa persoonallisen, kiihkeän rytmikkään musiikin viedä mennessään, heittäytyä kuumaan etelämaalaiseen tunnelmaan ja unohtaa hetki, aika ja paikka.
 
http://www.losrumbers.es
http://www.youtube.com/watch?v=cX9p14OxJ-g
http://www.myspace.com/losrumbers
Funky Amigos
17.03.2008 14:14:04
 
 
Funky Elephant 14 -festivaalin ohjelma aikatauluineen on kokonaisuudessaan nyt julkaistu. Myös ennakkolipunmyynti on jo käynnissä (Tiketti, mbar, Stupido Shop & Lifesaver).
 
Päätapahtumassa lauantai-illan pääesiintyjänä Tavastialla nähdään kahdeksan soul-veteraanin voimin deep funkiin pohjautuvaa juurevaa soulia esittävä The Dynamites feat. Charles Walker (USA). Lisäksi lauantaina Tavastia- ja Semifinal-klubeilla kuullaan mm. Funk Awardseissa vuoden bändiksi valittua Aiyekooto & His Afrobeat Internationalia, näyttelijä-muusikko Reino Nordinin suomisoul ja -reggae -ryhmän Reino & The Rhinosin ensiesiintymistä Helsingissä ja maineikkaan The Stance Brothersin jazz-funkia. Lisäväriä iltaan tuo flamencoa, hiphopia, breakbeatiä, funkia ja rumbaa yhteen miksaavan espanjalaisen dj-duo Los Rumbersin vauhdikas show.
 
Perjantain kotimainen pääesiintyjä on Suomen ajankohtaisin reggae-tähti Raappana yhdessä Sound Explosion -bändinsä kanssa. Kevään ainoalla Helsingin keikallaan Funky Elephantissa bändi tarjoilee paitsi esimakua tulevan kesän festivaaliannista myös uutta materiaalia. Tavastian perjantaissa nähdään lisäksi mm. Astro Can Caravanin & Sirkuksen Vapautusrintaman musiikista ja sirkustaiteesta koostettu huikea spektaakkeli sekä tuottaja-miksaaja-dj Aaron Jeromen seitsemänhenkisen live-bändin kanssa heittämä keikka. Jerome esiintyy lisäksi deejiinä festariviikon Warm Up -iltojen avajaisissa mbarissa 16.4.
 
Uutta urbaania brittirytmiä perjantaihin tarjoilee myös kolmannen levynsä keväällä julkaiseva Catskills Records -artisti Black Grass, osana Soul Kitchen Clubin kanssa yhteistyössä Semifinaliin tuotettua ohjelmaa. Kitaravirtuoosi Petteri Sariola ja rumpali Aleksi "Ässämix" Haapaniemi esiintyvät siellä myös uudella kokoonpanollaan MoNoS.
 
Funky Elephantin torstaissa keskitytään kotimaiseen hiphopiin kauan odotetun levynsä 1. Erä juuri julkaisseen Giant Räbätin ja ryhmän lukuisten vierailijoiden (mm. Puppa J, Jodarok, Pyhimys, Hannibal, Laineen Kasperi ym.) johdolla. Ilta on Funky Amigosin ja Fullsteam Agencyn tuoreen tuotantoyhteistyön tulosta. Lavalla nähdään myös Jontti, Shaka & Koivuniemen Herrat sekä Ceebrolisticsista alkunsa saanut Michael Black Electro.
 
Sunnuntaina 20.4. juhlitaan Funky Elephantin päätösklubilla ravintola Kuudennella linjalla. Silloin yleisöä villitsevät suomirapin lyömätön pelimieskaksikko Stig Dogg & DJPP. Funky Afterparty käynnistyy nuorten lupausten, soul-laulajatar Sara Sayedin ja toista levyään julkaisevan Pietu Korhosen maalailevan Palasina-rytmiprojektin tunnelmallisilla live-esiintymisillä.
 
Tsekkaa koko ohjelma aikatauluineen sekä artistiesittelyt festarisivuilta osoitteesta: http://www.funk.fi .
Funky Amigos
31.03.2008 18:16:23
 
 
pe 4.4. Funkygraphy opening club @ mbar
 
Mbar toimii huhtikuun ajan festivaalin historiaa esittelevän Funkygraphy-valokuvanäyttelyn tyyssijana ja Funky Elephantin festivaalipisteenä. Perjantaina 4.4. vihittävällä ilmaisella avajaisklubilla koetaan Jaakko Eino Kalevin esiintyminen sekä kuunnellaan kattaus Vilunki 3000:n & Magic Samin levyvalintoja. Paikan päällä myynnissä myös päätapahtuman ennakkoliput ja Globe Hopen valmistamia tyylikkäitä festaripaitoja, joihin voi ennakkoon tutustua myös festarin nettisivuilta http://www.funk.fi
Funky Amigos
16.04.2008 17:20:15
 
 
Funky Elephant -festariviikko starttaa!
 
Funky Elephant 14 käynnistyy keskiviikkona 16.4. mbarissa (Lasipalatsin yhteydessä), jossa vietetään festariviikon Funky Warm Up -bileiden avajaisjuhlaa kovan luokan dj-esitysten voimin klo 21-03 (torstaista lauantaihin klo 18-21).
 
Avajaisiltana kuullaan brittiläisen kovan luokan tuottaja-muusikko-dj:n Aaron Jeromen (BBE Music) odotettu dj-setti visuaaleilla väritetyn mbarin iltaklubilla. Se antaa samalla jonkinlaista esimakua täyteläiselle ja monipuoliselle keikalle Funky Elephantin perjantaissa 18.4. Tavastialla yhdessä miehen ammattitaitoisen live-bändin kanssa (rumpali Richie Spaven soittaa myös yhdessä mm. arvostetun Marc de Clive-Lowen kanssa). Jeromea pohjustaa levyvalinnoillaan DJ A. Myllykoski.
 
Mbarin Funky Warm Up -alkulämmittelyihin keskiviikosta lauantaihin on ilmainen sisäänpääsy (K18). Welcome!! Samalla on hyvä tilaisuus tutustua Globe Hopen valmistamiin tyylikkäisiin festaripaitoihin, jotka ovat mbarissa myynnissä.
 
Itse päätapahtumaan Tavastialla & Semifinalissa 17.-19.4. on yhä sekä yksittäisten iltojen (to, pe tai la) lippuja että kahden ja kolmen päivän festaripasseja jäljellä KAIKISSA lipunmyyntipaikoissa (mbar, Tiketti, Stupido Shop, Lifesaver). Käy poistamassa omasi tai varaa Tiketistä.
Milkop
16.04.2008 17:25:34
 
 
Kaksi ketjua tästäkin on epäilemättä tarpeellista?
"I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide
Funky Amigos
17.04.2008 17:03:00
 
 
Kaksi ketjua tästäkin on epäilemättä tarpeellista?
 
Kahteen paikkaan postaaminen on kieltämättä kyseenalaista. Päätös tästä tehtiin tämän palstan osalta silloin, kun Funk -palsta oli näkyvissä vain rekisteröityneille käyttäjille. Eikös se nyt näy kaikille? Toisaalta haluamme mahdollisimman monen näkevän nämä viestit, mutta erityisesti toki tavoittaa rytmimusiikin ystävät. Keikat -osastolla ketju menee alas hyvin nopeasti. Täällä on vähän hiljaisempaa.
 
Mistä te, käyttäjät ja funkin ystävät, haluaisitte tiedotuksestamme lukea? Teille tätä työtä kuitenkin tehdään. Tiedämme sitten jatkossa toimia oikein, ettei mene kenellekään herne nenään.
Linnunlaulupuu
17.04.2008 17:42:48
Mistä te, käyttäjät ja funkin ystävät, haluaisitte tiedotuksestamme lukea? Teille tätä työtä kuitenkin tehdään. Tiedämme sitten jatkossa toimia oikein, ettei mene kenellekään herne nenään.
 
Itseäni ärsyttää, varsinkin tällaisissa tapauksissa, turhat nillitykset ketjujen sijainnista ynnä muusta. Väheksymättä kuitenkaan nimimerkki Milkopin, ja tuhansien muiden käyttäjien, tekemää arvokasta työtä moderaattorien oikeana kätenä tai "huorana" (saavatko nimellistä korvausta tai -mikä parempaa- nettikrediittiä, siitä en tiedä), olen huomannut täällä räikeämpiäkin etikettivirheitä. Righteousness!
Minä voin lukea tiedotuksenne sekä täältä, että keikat-osiosta. Kunhan saan sen jostain tietooni, olen tyytyväinen.
Be quiet! I'm trying to watch the medium! Go medium... Wish I could talk to ghosts. That would be sweeeeeeet!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)