Aihe: Pienten kotistudioiden tulevaisuuden näkymät ,ei paljoa naurata.
1 2 3 4
Teijo K.
29.02.2008 11:48:37
 
 
Niin.. ei mulla tietenkään ole vertailupohjaa entisiin aikoihin, olen kovin nuori, mutta kerroin vain omista havainnoistani ja tässä maailman kolkassa. Kaikki bändituttavuudet tästä lähipiiristä tekevät sitä hommaansa enemmän tai vähemmän tosissaan ja keskittyvät siihen olennaiseen. He ovat sitä studioiden riistaa ja toki käyttäneet aikaisemmin jonkun kaverinsa kotistudiopalveluja hyväkseen demonteossa.
 
Siitä en tiedä onko suhteet tässä asiassa muuttuneet, kun en tiedä mitä ennen oli. Nykyään voi helposti todeta nopealla vilkaisulla että koko musiikkituotannon kenttä on ammattimaistunut vauhdilla suomessa. Alkaen siitä bänditoiminnasta tuntuu että tekijöillä on selkeämpi tavoite tekemisissään ja tekniikan kehittyessä paremmat työkalut itsensä toteuttamiseen. Lisäksi tekniikkaan tutustumalla tulee tutuksi sen rajoituksista. Miksaajien työtaakan vähättelijöitä oli varmasti ennenkin. Entisistä ajoista olen tallenteiden välityksellä huomannut sen, että suomessa meni välillä läpi ihan mikä vaan ja tuottettiin uskomatonta skeidaa. Tässä ollaan menossa laajalla rintamalla eteenpäin.
 
Se, mikä oli demo 80-luvulla ja mikä nyt, on mielestäni turha vertaus. Tietokone voi nykyään olla biisintekijälle apuväline ideoiden tallentamiseen, sovitteluun ja kokeiluun. Myös bändidemot ovat kunnianhimoisempia teoksina kuin ennen. Kuitenkin ne ovat vain demoja, niillä on sama käyttötarkoitus kuin ennen. Jos tarvitsee tehdä promo, omakustanne tai mikään mitä jaetaan muille, se tehdään jossain missä osataan.
 
Kierrellen ja kaarrellen koitetaan nyt päätyä johonkin väittämään. Siis itse olen sitä mieltä että paljous on voimavara, joka ei ainakaan ajan edetessä mihinkään katoa, ja josta kannattaa ottaa kaikki irti jotenkin positiivisesti. Paskaa on tehty aina ja aina tullaan tekemään ja nyt myös kaiken informaation ollessa sormepäissäsi sitä jaellaan joka maailman kolkkaan. Menneisyyden haihattelu on aina ollut turhaa, ei silloinkaan mikään ollut hyvin. Kasvava kilpailu antaa paineita niille ravintoketjun yläpäässä stondaaville pysyä kehityksen kelkassa ja jos joku studio jossain rytisee, niin se jäi jälkeen. Markkinat hoitaa sen. Vastavuoroisesti kasvava kilpailu puristaa enemmän niitä timantteja siitä massasta, kun taso nousee koko rintamalla niin ne huiput on parempia myös.
 
jos tässä nyt oli enää järkeä,

 
Musta mä en mitenkään haihattele menneitä, vaan ennemminkin teen vertailevaa empiiristä havaintotutkimusta. Toi sun perspektiiviasia kyllä tuo ton sun kannan ymmärrettävämmäksi. Vaikea tehdä vertailuja jos ei ole mitä vertailla.
 
Paljous on joo voimavara, mutta mun pointti olikin siinä että musta näyttää tämä homma siirtyvän laadullisesta paljoudesta määrälliseen paljouteen. Silleen yksinkertaistettuna. Eikä kyse ole siis pelkästään siitä millaisia studioita Suomessa on, vaan siitäkin että millaisiin toimintaympäristöihin ne soittajat ovat tottuneet. Ja se on ehkä se tärkeempi pointti.
 
Toi nykysoittajien ammattimaisuus on vähän sellainen... Olen tässä kohtuu paljon miksaillut näitä nuoria kunnianhimoisia bändejä keikoilla ja aika kahtiajakautunut olo siitä on jäänyt.
Notefix
29.02.2008 12:07:41
 
 
Vastavuoroisesti kasvava kilpailu puristaa enemmän niitä timantteja siitä massasta, kun taso nousee koko rintamalla niin ne huiput on parempia myös.

Hmmm, olen miettinyt tuota ja en oikein ole varma että juuri nyt tehdään parempaa musiikkia kuin aikaisemmin. Jotkut ovat sitä mieltä, että asia on jopa päinvastoin.

Sinänsä mä en diggaa taaksepäinkatsomisesta ja kaikki retrobuumit sun muut ovat aika väsyneitä juttuja mun mielestä. Hyvä musa heijastaa aikaansa eikä paluuta ole johonkin muuhun aikaan, vaikka kuinka näköisteoksia kyettäisiin tekemään.
"Layers of layers of shit!"
Roksennus
29.02.2008 12:22:03
Musta mä en mitenkään haihattele menneitä, vaan ennemminkin teen vertailevaa empiiristä havaintotutkimusta. Toi sun perspektiiviasia kyllä tuo ton sun kannan ymmärrettävämmäksi. Vaikea tehdä vertailuja jos ei ole mitä vertailla.
 
Paljous on joo voimavara, mutta mun pointti olikin siinä että musta näyttää tämä homma siirtyvän laadullisesta paljoudesta määrälliseen paljouteen. Silleen yksinkertaistettuna. Eikä kyse ole siis pelkästään siitä millaisia studioita Suomessa on, vaan siitäkin että millaisiin toimintaympäristöihin ne soittajat ovat tottuneet. Ja se on ehkä se tärkeempi pointti.
 
Toi nykysoittajien ammattimaisuus on vähän sellainen... Olen tässä kohtuu paljon miksaillut näitä nuoria kunnianhimoisia bändejä keikoilla ja aika kahtiajakautunut olo siitä on jäänyt.

 
Tätä mä en oikein ymmärrä (ainakaan vielä). Eli kotistudiot totuttaa nuoret bändit ja muusikot vääränlaisiin oloihin ja sitten ollaan oikeessa studiossa sormi suussa?
"Time's never wasted when you're wasted all the time!"
Teijo K.
29.02.2008 13:08:44
 
 
Tätä mä en oikein ymmärrä (ainakaan vielä). Eli kotistudiot totuttaa nuoret bändit ja muusikot vääränlaisiin oloihin ja sitten ollaan oikeessa studiossa sormi suussa?
 
Tämänsuuntaista kommenttia olen kuullut äänittäjähepuilta. Siis että osa bändeistä tulee isoon studioon epäkypsempänä kuin takavuosina. Ei osata soittaa omia biisejä ja todetaan että "senhän voi korjata tietokoneella". Enkä missään tapauksessa ole sanomassa että kaikilla olis noin, tai että tuota ei olisi aiemminkin tapahtunut. Kyse on eräänlaiseta trendin vahvistumisesta tjsp.
 
Ja sitten on käynyt ilmi että se pikkustudiovaihe näiltä puuttuu välistä, mitä ennen kävi läpi melkein kaikki.
 
Toi on tommoinen fiilisjuttu jonka halusin vaan tuoda esille. Mutua voisi sanoa ja voin ihan hyvin olla väärässäkin tämän kanssa. Sen mutun pohjalla on siis aktiivinen musaelämän ruohonjuuritason seuraaminen tuolta kaheksanköötluvun lopulta. Nyt on viimevuosina jäänyt vähän ulkokohtaisemmaksi, myönnetään. Kontaktia nuoriin bändeihin tulee lähinnä livemiksauksien yhteydessä ja tutuilta äänittäjiltä /miksaajilta kuultuna.
pimp
29.02.2008 13:11:44

Paljous on joo voimavara, mutta mun pointti olikin siinä että musta näyttää tämä homma siirtyvän laadullisesta paljoudesta määrälliseen paljouteen. Silleen yksinkertaistettuna. Eikä kyse ole siis pelkästään siitä millaisia studioita Suomessa on, vaan siitäkin että millaisiin toimintaympäristöihin ne soittajat ovat tottuneet. Ja se on ehkä se tärkeempi pointti.

 
No kun keskustelussa sivuttiin kilpailua aiheena ja mietittiin että ajaako joku hyviä tekijöitä markkinoilta pois, niin ajattelin asiaa ihan markkinalogiikan kannalta. Silloin määrällinen paljous, lisääntynyt kilpailu, pitemmällä aikavälillä kääntyy laaduksi koko kilpailukentällä. Erottuakseen uudessa kilpailutilanteessa on oltava parempi kuin parhaat oli ennen. Mainittakoon vielä tässä yhteydessä että hinnalla ei pysty kestävästi kilpailemaan muutakuin yksi toimija, kustannusjohtaja. Markkinoilla.
 
Toi nykysoittajien ammattimaisuus on vähän sellainen... Olen tässä kohtuu paljon miksaillut näitä nuoria kunnianhimoisia bändejä keikoilla ja aika kahtiajakautunut olo siitä on jäänyt.
 
Oma mielipiteeni on että kaikkein lahjattomimmilta puuttuu myös itsekritiikki, jonka johdosta juuri heitä kuulemme... tästä päästään aikasempaan totuuteeni, että skeidaa tehdään aina. Tälle nyt ei kukaan voi mitään. Kun puhutaan sitten oikeasti lahjakkaista tapauksista, heidän toimintaympäristönsä on otollisempi kuin koskaan ennen. Notefixin ja muiden mielipide nykymusiikin hyvyydestä on yhtä hyvä kuin kaikkien muiden, nykyään kuitenkin musiikkia tuotetaan suomessa laadukkaammin laajemmalla rintamalla kuin ennen.
Teijo K.
29.02.2008 13:51:38
 
 
No kun keskustelussa sivuttiin kilpailua aiheena ja mietittiin että ajaako joku hyviä tekijöitä markkinoilta pois, niin ajattelin asiaa ihan markkinalogiikan kannalta. Silloin määrällinen paljous, lisääntynyt kilpailu, pitemmällä aikavälillä kääntyy laaduksi koko kilpailukentällä. Erottuakseen uudessa kilpailutilanteessa on oltava parempi kuin parhaat oli ennen. Mainittakoon vielä tässä yhteydessä että hinnalla ei pysty kestävästi kilpailemaan muutakuin yksi toimija, kustannusjohtaja. Markkinoilla.
 
Joo, miekin olen opiskellut kansantaloustieteen perusteita. :)
 
En nyt ehdi tähän paljoa kirjoittelemaan, kun ollaa lähdössä äänittelemään viikonlopuksi. :) Mutta tuo juttu mistä lähdin koski yhtä mun mielestä tärkeää väliporrasta tuossa ketjussa.
 
Kalustonkin kanssa tuntuu nyt vähän siltä, että on sitä halpaa t-bonea ja pehrutasoa, ja seuraava porras onkin sitten oikeasti kalliit ammattitason vehkeet kun kaikkien aiemmin tohon laatutason keskiväliin osuneitten valmistajien taso on laskenut kuin lehmän häntä. Kilpailun takia. Ja nimenomaan hintakilpailun, kiinaan vaan tuotanto niin hyvä tulee.
pimp
29.02.2008 14:24:08
Mutta tuo juttu mistä lähdin koski yhtä mun mielestä tärkeää väliporrasta tuossa ketjussa.

 
No ajan saatossa väliportaat muuttuu. Beatles veti muutaman sata keikkaa saksalaisille ja skippas demostudiot. Tulevaisuudesta ei tiiä ku ennustajat. Eikä nekään varmaks.
eetuss
29.02.2008 14:41:13
 
 
Mun käsitys asiasta on tämä. Jo silloin kun itse oli uhoava 15v kitaristi, naljailtiin että "Deemooo.. Opetelkaa pojat soittamaan ensin.". Tottahan se on että 60-luvulla bändit osasi soittaa, kun ne meni sinne studioon. Kaksi raitaa, yksi otto, biisi purkissa. Ajathan muutuu ja tilanne on vielä kauempana siitä kun suuri ikäluokka purki tunteitaan purkkiin. Joka tapauksessa ei olisi pahitteeksi että homma keskittyisi vähän enemmän siihen soittoon. Ainakin mä saan sen käsityksen että vaikkapa nuoret kitaristit tupsahtaa studiolle ja ilmoittaa että "Voisin soittaa sen soolon ekat 6 pätkää tänään!". Sitten saa sen muistitikun kouraan että herran kitarasaundit olis niiku tässä. No onhan se sellaista, mutta ihmettelen vaan että mitäs sitten kun pitäisi soittaa se biisi keikalla? Mun mielestä lavalla ei kannata sanoa EIKU! ja ottaa uusiksi.
 
Yksi ilmiö on myös modernit kommentit: "Luin netistä että ei sitä noin mikitetä!". Paraskin minä puhumaan, netissähän mä nytkin olen. :D
 
Ja vielä se, että jos rummuista on puolet sampleja, iskut on hiirikäsityötä ja kitarasaundikin on simuloitu, niin mihin sitä studiota enää tarvii..? Bändikin taitaa olla instituutiona kohta pasé.
"There's no stupid questions only stupid people" - Mr Garrison
Klezberg
29.02.2008 14:41:50 (muokattu 29.02.2008 14:43:24)
 
 
Mulla ei ole juurikaan kokemusta bänditouhuista eikä oikeista studioista, vaikka olen ollut alasta kiinnostunut 70-luvulta alkaen. Minulla on kuitenkin sellainen ajatus, että nykytekniikka, siis halvat värkit tekemispuolella ja internet julkaisutienä, on usein sellaisessa käytössä joka kuuluu enemmänkin harjoittelun kuin valmiiksi aiotun tuotannon kategoriaan. Sinne lasken myös aivan kaiken mitä itse kotipajallani teen. Ja tuollaista puuhailua ei pitäisi arvioidakaan valmiina tuotantona.
 
Toki tiedän sen että tekniikan käyttö ilman ohjausta johtaa helposti väärille urille. Vielä neliraitureilla oli pakko pyrkiä soittamaan mahdollisimman oikein mahdollisimman pitkään. Samaan aikaan midisekvensserit tekivät mahdolliseksi sen leikkaa ja liimaa -touhun joka sitten siirtyi mukana audiokäyttöön. Itse tein tuota aivan liian kauan; nyt ihan viime vuosina olen enemmän yrittänyt oppia soittamaan. Ja samalla huomannut että aika ja taito ei riitä siihen että soitan kaikki soittimet itse.
varmaan lopetan tämän urputtamisen ja tyhjänjauhamisen kun löydän soittoporukan
JoKo
29.02.2008 16:38:00 (muokattu 29.02.2008 16:44:56)
"Luin netistä että ei sitä noin mikitetä!"
 
Internet, tuo varman ja oikean tiedon tyyssija!
 
Niin siis tosissaan, tottakai kaikki keinot on sallittuja kunhan se palvelee lopputulosta, mutta jos koko esitys pitää koota kasaan vippaskonstein, se ei sitä todellakaan tee.
eetuss
29.02.2008 17:27:24
 
 
Internet, tuo varman ja oikean tiedon tyyssija!
 
Niin siis tosissaan, tottakai kaikki keinot on sallittuja kunhan se palvelee lopputulosta, mutta jos koko esitys pitää koota kasaan vippaskonstein, se ei sitä todellakaan tee.

 
Siis tietenkin esim. tämä palsta on tuonut ainakin mulle hirveästi "tietoa" - tai pikemminkin "asioita-mitä-muistan-lukeneeni-että-joku-on-kokeillut-ja-todennut-hyväksi". Mutta kyllä mun mielestä tärkeintä on oma kokemus, maalaisjärki ja etenkin OMAT KORVAT.
"There's no stupid questions only stupid people" - Mr Garrison
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)