Minä liimailin hankalasti halkeilleen bodyn kasaan tinepondilla. Ensin vääsin rakoja väkisin, mutta varoen hieman auki. Kostutin rakoja vedellä. Ajattelin että liima menisi liukkaamin pienimpiin rakoihin kun puu on hieman kosteaa. Sitten lantrasin liimaa vedellä juoksevammaksi. Tätä tiputtelin tippa kerrallaan rakoihin. Annoin liiman hetken imeytyä puuhun ja lopuksi päälle paksua, ohentamatonta liimaa. Sitten puristukseen. On pysynyt kasassa, ainakin toistaiseksi. Sitten pieni vihje. Elä tee yhtä juttua niinkuin minä tein. Hioin maalia halkemien reunoilta pois ennen liimausta ja se hiotantapöly meni tietenkin niihin rakoihin. |
Uppaan vanhan ketjun, koska en viitsi perustaa uuttakaan. Huomasin tuossa omassa Eshin bassossani rungon takaosassa halkeaman. Se alkee tallan takaa "sivulta" (halkeama ei ole jatkunut basson "päälle", siis missä talla, kielet, potikat yms. ovat) ja jatkuu sitten taakse elektroniikkakoloon asti. Siellä se jatkuu vähän matkaa ja loppuu. Mielenkiintoista onkin, että takaa ja sivulta on myös lakka halennut, mutta tosiaan tuosta päältä ei. Halkeamaa on arviolta 5-10cm matkalta. Kysymys kuuluukin, kannattaako tuota alkaa korjauttamaan, ellei halkeama jatku pidemmälle? Sointiin ja saundiin tuo ei mielestäni vaikuta, ei rämise jne. Näyttäisi vähän siltä, että basso on joskus kolahtanut tonttiin aika napakasti, joka on aiheuttanut halkeamisen. Entisen omistajan mukaan vehje on vuodelta -99, body on saarnia. Laitan kuvaa kunhan saan kameran käteen. "Kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia. Ja paskaa housuun." |
Nyt on omissa kuvissa paska hahmotelma, joka on tehty paintilla. Halkeama näkyy muista kulmista, mutta ei lankun etupuolelta. Koitan saada kameran, että vois tallentaa tarkempaa fotografiaa. "Kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia. Ja paskaa housuun." |