![]() 23.02.2008 01:57:05 | |
---|---|
Levyjä saa tilaamalla, harvemmin niitä täkäläisissä kaupoissa näkee. Mutta toisaalta mitä niillä tekee kun on mm tämä http://bt.etree.org/?search=&cat=5 Hajoamisesta alkaa olemaan kohta neljä vuotta, äkkiä se aika menee. Anastasiolla ollut tosiaan homma hieman hakusessa. Philin kanssa heitetyt keikat olivat aika rautaa sekä 2006 kesällä tehty kiertue Mike Gordonin sekä Benevento/Russo duon kanssa. Enpä oikein usko että mitään suuren luokan comebackia tulevat koskaan tekemään. Mutta onneksi on tuota arkistoa ehtinyt kertymään itsellekin nurkkiin pölyyntymään. Tällä hetkellä 1995-96 vuodet kuuntelussa, aiemmin jäänyt vähälle huomiolle. Tämä on niitä bändejä joihin palaa aina kausittain. Sama juttu GD:n kanssa, molemmilta löytää aina jotain uutta. "Short On Long Term Goals" | |
![]() 23.02.2008 08:33:38 | |
Älkää ikinä lainatko levyjänne kenellekkään. Jos lainaatte, polttakaa ne ensin cd-r:lle ja lainatkaa niitä. Lainasin Phishin yhdet rautaisimmista Junta:n ja A Picture Of Nectar:in muiden levyjen lisäksi eräälle tuttavalle, joka hävitti koko pinon noin vuosi sitten. Uudelleen tilaamalla pinkalle tulisi hintaa about 70€. Viikkoakaan ei mene ettei tää välillä vituttaisi. my wallet's fat and so is my head | |
![]() 28.02.2008 16:30:27 | |
Levyjä saa tilaamalla, harvemmin niitä täkäläisissä kaupoissa näkee. Mutta toisaalta mitä niillä tekee kun on mm tämä http://bt.etree.org/?search=&cat=5 Hajoamisesta alkaa olemaan kohta neljä vuotta, äkkiä se aika menee. Anastasiolla ollut tosiaan homma hieman hakusessa. Philin kanssa heitetyt keikat olivat aika rautaa sekä 2006 kesällä tehty kiertue Mike Gordonin sekä Benevento/Russo duon kanssa. Enpä oikein usko että mitään suuren luokan comebackia tulevat koskaan tekemään. Mutta onneksi on tuota arkistoa ehtinyt kertymään itsellekin nurkkiin pölyyntymään. Tällä hetkellä 1995-96 vuodet kuuntelussa, aiemmin jäänyt vähälle huomiolle. Tämä on niitä bändejä joihin palaa aina kausittain. Sama juttu GD:n kanssa, molemmilta löytää aina jotain uutta. Hienoa, että täältä löytyy "päitä". Tässä, jos ketään kiinnostaa, Deadin showlistani. Phishini ovat pääosin mp3-muodossa, joten en niitä viitsi tähän listata. --- Grateful Dead Audio All shows in lossless format unless otherwise noted. 1966-xx-xx Viola Lee Blues Rehearsals w/Bear (SBD, 1 disc) 1966-07-29 Trips Festival, Vancouver (SBD, 1 disc) 1966-11-19 Fillmore West (SBD, 1 disc) 1968-01-22 Eagle's Auditorium (SBD, 1 disc) 1968-03-03 Haight Street (AUD, 1 disc) 1968-02-14 Avalon Ballroom (SBD, 2 discs) 1968-10-12 Avalon Ballroom (SBD, 1 disc) 1969-02-27 Fillmore West (SBD, 2 discs) 1969-03-01 Fillmore West (SBD, 2 discs) 1969-04-04 Avalon Ballroom (SBD, 2 discs) 1970-10-31 Stony Brook (SBD, 3 discs) 1971-04-21 Rhode Island Auditorium (SBD, 2 discs) 1971-04-29 Fillmore East (SBD, 3 discs) 1971-08-06 Hollywood Palladium (AUD, 2 discs) 1971-12-31 Winterland Arena (SBD, 3 discs) 1972-04-14 Tivoli Koncertsal (SBD, 4 discs) 1972-05-11 Rotterdam Civic Hall, Netherlands (SBD, 3 discs) 1972-05-18 Munich, Germany (SBD, 3 discs) 1972-08-27 The Field Trip (SBD, 3 discs) 1973-07-28 Watkins Glen (SBD, 4 discs) 1973-12-06 Cleveland Convention Center (SBD, 3 discs) 1974-02-24 Winterland Arena, SF (SBD, 3 discs) 1974-10-19 Winterland Arena, SF (SBD, 3 discs) 1975-09-28 Golden Gate Park (SBD, 2 discs) 1976-07-18 Orpheum Theatre (SBD, 3 discs) 1977-03-18 Winterland Arena (SBD, 3 discs) 1977-04-23 Springfield Civic Center (SBD, 3 discs) 1977-05-05 Veterans' Memorial Coliseum (SBD, 3 discs) 1977-05-08 Cornell University (SBD, 3 discs) 1977-05-08 Cornell University (Matrix Mix, 3 discs) 1977-12-31 Winterland Arena (SBD, 3 discs) 1978-04-16 Huntington Civic Centre (SBD, 2 discs) 1978-04-24 Illinois State University (SBD, 3 discs) 1978-05-11 Springfield Civic Center (SBD, 3 discs) 1979-10-27 Cape Cod Coliseum (SBD, 3 discs) 1980-11-30 Fox Theatre, Atlanta (SBD, 3 discs) 1981-10-16 Melkweg, Amsterdam (SBD, 2 discs) 1983-12-31 SF Civic Auditorium (SBD, 3 discs) 1985-06-24 River Bend Music Center (SBD, 3 discs) 1985-09-07 Red Rocks (SBD, 3 discs) 1988-07-15 Greek Theatre (SBD, 3 discs) 1989-05-06 Frost Amphitheatre, Stanford University,_Palo Alto, CA (SBD, 3 discs) 1990-03-22 Copps Coliseum (SBD, 2 discs) 1991-06-17 Giants Stadium (matrix mix, 3 discs) 1991-10-31 Oakland Coliseum (SBD, 3 discs) (mp3) 1994-09-24 Berkeley Community Theater (acoustic) (SBD, 1 disc) DVD Sunshine Daydream / The Field Trip 8/27/72 Egypt '78 Tivoli, Copenhagen 4/17/72 --- | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)