Kitarat: soittaminen ›

Vaikea kuvitella tilanne, jossa etukenossa soittaminen kuulostaisi hyvältä, vaimitähäh?
 
Dave Weckl ainakin soittaa usein vähän biitin nokassa. Tai vaikka perus walking bass, jossa basisti soittaa biitin kärjessä ja "vie" biisiä eteenpäin. Yleensäkin jos halutaan kipaleeseen vähän sellainen draivi/kiire eteenpäin. Eikös groove nimenomaan siitä synny, kun soitetaan juuri oikeat nuotit iskulle, sen nokalle tai vähän "laiskasti" jälkeen.

Kattoks kukaan viikonloppuna Yle Teemalta dokkaria JJ Calestä? Tuli kyl perjantai-iltana aika myöhään (tais olla lauantain puolella). Dokkarissa mainittiin 'laid back' -tyylinen soitto JJ Calen tavaramerkiksi. Mut hienoa soittoa oli, imo.
-Hannu

"Sleepaaminen" (kirjoitusasu vaihtelee) on tosiaan vanha suomenkielinen muusikkoslangisana, joka tarkoittaa soittamista hivenen biitin jälkeen. Amerikaksi "laid back". Vastakohta olisi sitten "kiilaaminen", jolloin soitetaan vähän biitin eteen. Amerikaksi "to rush".
 
Laid back ja sleebaus on eri asioita.
 
Tossa copy pastee yleisesti noista termeistä:
 
rushing - kiilaa
on the edge - etukenossa
on the beat - konemaisesti kohdillaan
groove tai in the pocket - aavistuksen takakenossa
laid back - reilusti, mutta hallitusti takakenossa
draging - laahaa eli sleebaa
 
Ja yksi asiantuntijan lausunto perään:
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=7935673

Voihan se olla myös, että tarkoitetaan slangisanaa "sleepaus", jota ainakin itse olen kuullut viljeltävän.. Tarkoittaa rytmin huojumista.. Sitä siis, että ei kiskota preussilaisella tarkkuudella tasatahtia vaan vähän nojaillaan edes ja taaksepäin siinä rytmissä..

Yleensä tämä on rytmisen lahjattomuuden merkki mutta bluespiireissä tätä taidetaan pitää suurena ja mahtavana soitto-ominaisuutena.. ;)
 
Eräs palstallakin ainakin sooloskaboissa ahkeraan esiintynyt vanhempi herrasmies hallitsee täysin suvereenisti ko. tekniikan. Tarvitaan helvetin kokenutta ja tarkkakorvaista musiikin ammattilaista ymmärtämään että mies ei soita epärytmissä.

Eräs palstallakin ainakin sooloskaboissa ahkeraan esiintynyt vanhempi herrasmies hallitsee täysin suvereenisti ko. tekniikan.
 
Totta. Tosissaan sleebaavista laulajista taas muistuu mieleen ainakin Topi Sorsakoski - muutama viikko sitten tv:stä tulleessa Topin ja Agentsin Renegades- ja reunionkiertueen taltioinnissa mies veti Hopeista kuuta vähintään puoli tahtia muun bändin perässä, eikä kuulostanut ollenkaan hullummalta...
 
Kattoks kukaan viikonloppuna Yle Teemalta dokkaria JJ Calestä? Tuli kyl perjantai-iltana aika myöhään (tais olla lauantain puolella). Dokkarissa mainittiin 'laid back' -tyylinen soitto JJ Calen tavaramerkiksi. Mut hienoa soittoa oli, imo.
 
Tietenkin. Piti ottaa se oikein talteen, että saattoi seuraavanakin päivänä syventyä herran musiikin (ja mainion kitaroinnin) saloihin :D.

Kattoks kukaan viikonloppuna Yle Teemalta dokkaria JJ Calestä? Tuli kyl perjantai-iltana aika myöhään (tais olla lauantain puolella). Dokkarissa mainittiin 'laid back' -tyylinen soitto JJ Calen tavaramerkiksi. Mut hienoa soittoa oli, imo.
-Hannu
 
No voi piru! Vasta ostin yhden hänen levyistään ja on kyllä bueno. Lauantai meni kyllä keikalla että empä olisi sitä voinutkaan kattoa vaikka olisin tiennyt. Täytyypä lähteä ettiin oisko käynyt niin hyvä säkä että dokkari löytyisi Arenalta.

Itse olen käyttänyt sleebaamis (kirjoitusasusta en tiedä) sanaa kiilaamisen vastakohtana. Kun kiilataan, soitetaan vähän etunenään rumpaliin nähden ja kun sleebataan, soitetaan hieman jäljessä rumpaliin nähden. En tiedä onko se näin, mutta aina on tajuttu mitä olen tarkoittanut.

Itse olen käyttänyt sleebaamis (kirjoitusasusta en tiedä) sanaa kiilaamisen vastakohtana. Kun kiilataan, soitetaan vähän etunenään rumpaliin nähden ja kun sleebataan, soitetaan hieman jäljessä rumpaliin nähden. En tiedä onko se näin, mutta aina on tajuttu mitä olen tarkoittanut.
 
Näin minäkin. Sleebaaminen on mullekin kiilaamisen vastakohta, eli soitetaan vähän rumpalin taakse, sillai hyvällä maulla.

Näin minäkin. Sleebaaminen on mullekin kiilaamisen vastakohta, eli soitetaan vähän rumpalin taakse, sillai hyvällä maulla.
 
Eli toisin sanoen mokia ei ole olemassa kun kaikki on selitettävissä hienoin termein.
Lainaten yhtä tuttua: "Ei se ole moka vaan koukku". :)

Näin minäkin. Sleebaaminen on mullekin kiilaamisen vastakohta, eli soitetaan vähän rumpalin taakse, sillai hyvällä maulla.
 
Hyvä maku on mun mielestä hyvä mittari, mut mä ihmettelen semmoista makua, mihin kaivataan jo ammattilaista tajuamaan, että soittajan maku on hyvä.

Hyvä maku on mun mielestä hyvä mittari, mut mä ihmettelen semmoista makua, mihin kaivataan jo ammattilaista tajuamaan, että soittajan maku on hyvä.
 
Hyvin sanottu.
 
Pää asia on, että soittaja kuulee kokoajan muut, silloin voit soittaa just niin kuin haluat.
 
Mielestäni länsimaissa on turhan yleistä metronomiin vertaaminen. Esim. Joku sängynlaita kitaristi soittaa huonolla timellä, hän on huono. Mutta jos Frank Zappa soittaa saman lickin, niin se on "1/4 Septoli joka jakaantuu 13/8 tahdin päälle."
Muutenkin tuntuu, että jotkut ihmiset eivät ymmärrä muun rytmiikan kuin 8. ja 16. osa nuottien ja niiden trioleiden päälle.
 
Eli jos sun lickis ei osu johonkin tahdin "rytmillisesti tunnetulle" alueelle, soitat väärin? Miksi? Kuunnelkaa Free improvisaatiota. Ei meidän sydän tai maailmankaikkeus yli päänsä syki kuin metronomi, niin miksi musiikin pitäisi?
 
EDIT: Unohtaaka tahdit kokonaan, tulee soitosta hengittävempää, kuunnnelkaa vaikka afrikkalaista/itämaista rytmiikkaa. Meidän pitäisi treenata enemmän kuuntelemaan kuin soittamaan metronomin kanssa.

Komppaan gorgongorgonia ja painan plussaa.
 
Sitä paitsi, vaikka Zappan rytmillisiä juttuja onkin plokkailtu ja niitä on koitettu kirjoittaa (kauhistuttavan monimutkaisen näköisiksi) nuoteiksi, veikkaan, että mies keskittyi soitossaan enemmänkin "vapaaseen timeen" ja "hallittuun grooveen" kuin miettimään joitain septolien sisäisiä kvintoleita, jotka vielä on jaettu kaiken varalta undesimoleihin.
 
Matematiikka pitäisi pitää turvallisen kaukana musiikista. Tämän takia en lämpene Dream Theaterille yms. kellontarkalle lottoheville.

Samaa mieltä kuin edelliset kolleegat. Mä kutsun aina marssitaimista soolonsoittamista preussilaiseks lähestymistavaksi. Yks kitaristikaveri käytti termiä kerran, kun jamiteltiin, ja mulle kirkastui heti, ettei tosiaan tarvii ihan saksalaisen marssitahdin mukaan liruttaa.

Itse taas käytän termiä "saksalainen groove", eli se kun ei groovaa pätkänkään vertaa, vaan joka soittaja kuulostaa metronomilta.

Näin minäkin. Sleebaaminen on mullekin kiilaamisen vastakohta, eli soitetaan vähän rumpalin taakse, sillai hyvällä maulla.
 
Mulle sleebaus taas on epämusikaalisuutta ja huonoa timeä. Hallittu taaksesoitto / laid back niin että bändin yhteinen pulssi on kaikilla sama on eri asia. Kiilaus on yhtä huono homma jollei se ole kaikkien yhteinen intressi. En ole koskaan kuullut positiivisessa mielessä käytettävän kumpaakaan termiä.

Moro
 
Molempia pystyy käyttämään hemmetin tehokkaina välineinä vaikuttamaan biisin luonteeseen, ja sitä pystyy yksilötason lisäksi tekemään koko bändin voimin.
 
Tässä vanhaa acdc- vääntöä, Phil Rudd mättää kokoajan siinä hilkulla, että biisin tempo lähtee nopeutumaan... mutta kuitenkin tempo pysyy suunnilleen kohdillaan, tulee vaan hieno puskemisen ja kulkemisen fiilis.
 
http://www.youtube.com/watch?v=98I85ceICRM
 
Tässä taas SRVltä liveversio Texas Floodista, koko bändi on niin takakenossa kun voi olla... ja hyvältä kuulostaa :-) Kuunnelkaas muuten SRV:n tiluja, ne taas tuntuu puskevan, SRV oli kyllä mestari liikkumaan taimin sisällä maukkaasti.
 
http://www.youtube.com/watch?v=YDBIbJKjAZQ

Eräs palstallakin ainakin sooloskaboissa ahkeraan esiintynyt vanhempi herrasmies hallitsee täysin suvereenisti ko. tekniikan. Tarvitaan helvetin kokenutta ja tarkkakorvaista musiikin ammattilaista ymmärtämään että mies ei soita epärytmissä.
 
Olikos tuo nyt jonkin sorttista sarkasmia...?
 
Miksipä ei puheenomainen rytmitys soveltuisi sooloon siinä missä saksalainen täsmällisyyskin. "Epärytmissä soittaminen" on hyvä tehokeino kun sitä osaa käyttää, ja mainittu herrasmies tuntuu osaavan.

Tässä vanhaa acdc- vääntöä, Phil Rudd mättää kokoajan siinä hilkulla, että biisin tempo lähtee nopeutumaan... mutta kuitenkin tempo pysyy suunnilleen kohdillaan, tulee vaan hieno puskemisen ja kulkemisen fiilis.
 
Vanhan liiton miehistä puheen ollen Zepukoiden Achilles Last Standiin patoutuu kanssa aikamoista kiihkeyttä Bonhamin nokallaanolon takia/ansiosta.
 
Sleepaus-esimerkeistä tulee mieleen useampi Lyijykomppanian levytys. Rumpali Moilanen ei varmastikaan soita studiossa klikkiraidan kanssa, mutta toisaalta lyijypainot jalassa tahmova komppi tuo musaan sitä raskauden tuntua, jota varmasti ovat hakeneetkin.

Eino Grön on muuten eri peto laulamaan biitin ympärillä.
 
Kuulemma yksi vaikeimpia säestettäviä kun laahaa itse puoli tahtia jäljessä ja silti haluaa liidata bändiä. Ota siinä sitten jostain kiinni.