Kitarat: soittaminen ›

5-6v olen soittanut ja nyt tuli oiva tilaisuus opettaa 11v innokasta kitaristin alkua reilulla korvauksella. Vinkkejä kaivataan, mitä kannattaisi lähteä opettamaan.
 
Tiedän että musiikkiopistot aloittavat nuoteista näppäilemisestä, joka valitettavan useassa tapauksessa johtaa innostuksen häviämiseen, mikäli haluaa äkkiä pääsevän musiikkimakunsa pariin.
 
Itse ajattelin aloittaa sointuotteista ja plektran käytöstä, ensimmäinen tunti on jo pidetty ja poika jäi treenaamaan Em otetta ja smoke on the waterin introa yhdellä kielellä. Myöhemmin kun on muutama sointu opeteltu, olisi kolme cowboyta ratsastaa järkevä ratkaisu, mutta mitä muuta kannattaisi tässä vaiheessa huomioida kun täysin nollapisteestä lähdetään??

mutta mitä muuta kannattaisi tässä vaiheessa huomioida kun täysin nollapisteestä lähdetään??
 
Perus avosointuja alkuun ja niiden muistamista, jotain tyyliin 4 tahdin sointukiertoja jotta vaihdot alkaa luistamaan, otelautakäden asentoa, soittoasentoa yleensä...
Onhan niitä vaikka mitä... kuitenkin ennenkaikkea on hyvä selventää, että kun soitetaan, on hyvä tietää, että mitä ja miksi.

Pyri tekemään kaikista harjoituksista/opeteltavista asioista sellaisia, että ne innostavat opettelemaan. Eli kun opetellaan sointuja, niin hyvin pian juurikin aletaan soveltaa opittuja sointuja konkreettisiin biiseihin, jolloin oppilas huomaa, että kappas tässähän osaankin jo vähän soittaa jotain biisiä.
 
Sitten sanomasi soittoasento jne. ovat juuri oikeita lähtökohtia. Eli ensin pitää osata tuntea se soitin mahdollisimman luonnollisena, kun se siinä sylissä istuu. Sitten, hyvin monesti lähes jokaisella aloittajalla on ihan perustekniikassaan parannettavaa. Kun esim. huomaat, että kaveri pitää plektraa pikkurillin ja nimettömän välissä, niin kun alat näyttämään sitä oikeaa tekniikkaa hänelle, niin kannattaa muistaa myös kertoa, että miksi näyttämäsi tekniikka mahdollisesti on tulevaisuutta ajatellen parempi. Kun kerrot tiettyjen opetustesi hyödyt, niin todennäköisemmin myös oppilaalla on enemmän motivaatiota opetella oikeat tekniikat.
 
Sitten en ole varma, kuinka pitkiä tuntimääriä oppilaasi käy sinun tunneilla viikossa. Tod näk se 1h? Eli toisinsanottuna tuo määrä on sellainen, että oppilaalle tulee myös kertoa, että pääasiassa se oppiminen tapahtuu kotona ja yksinopetteluna. Opettaja on henkilö, joka tukee ja osaa näyttää suunnan sekä auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Mutta kotona tehty harjoittelu on kuitenkin se juttu, miten loppupeleissä opitaan asiat. Ja tässä tuleekin tilanne, jossa opettajan hyvyys mitataan. Pystyykö opettaja motivoimaan oppilaansa harjoittelemaan tunteja kotona yksin treenatessaan.
 
Sitten kun puhutaan loppupeleissä siitä tärkeimmästä asiasta, niin se on se, että pystyt innostamaan oppilaasi soiton ja kitarismin pariin. Eli aina mennään oppilaan ehdoilla. Oppilaan tason mukaan. Oppilaan kanssa kannattaa asettaa joitain tavoitteita, ja mieluiten sellaisia, joita hän pystyy saavuttamaan. Oppilaalle opetetaan asioita, jotka sopivat hänen tasolleen. Biisit/treenit eivät saa olla missään nimessä liian vaikeita, mutta eivät myöskään jatkuvasti liian helppoja. Eli sopivassa suhteessa haastetta. Kannattaa myös muistaa se, että jokainen meistä on yksilö, ja kaikki eivät kehity samaa vauhtia, joillekkin tietty asia menee päähän parissa tunnissa, toiselle sama asia vaatii pari viikkoa.
Pyri luomaan tunneillasi ilmapiiri, että oppilas tuntee tavallaan olonsa hyväksi tunneilla. Virheistä ei pidä rankaista, mutta onnistumisista voi ja kannattaa kehua. Kannattaa myös jutella oppilaan kanssa ja kysellä hänen omista mielipiteistään. Opettajan kannattaa myös olla suunnannäyttäjä siinä, että usean musiikkityylin hallitseminen on rikkautta, ja useista eri tyyleistä voi aina löytää jotian hauskaa. Eli älkää soittako pelkkää heviä, viakka oppilas hevistä pitäisikin. Ja toisaalta taas pyri näyttämään oppilaalle paljon uusia tyylejä, koska todennäköisimmin hän ei ole vielä 11-vuoden ikään mennessä ehtinyt tutustua kovin moneen eri tyyliin.

Biibobia kompaten. Tuli mieleen sellanen yleinen pedagoginen juttu, että kannattaa lähtee tavoitteista käsin liikkeelle. Eli ensin mietit mitä haluat sen oppilaan oppivan seuraavaksi ja mitä hyötyä siitä on hänelle. Sitten vasta millä toiminnalla tai tavalla oppilas tämän taidon oppii. Sitte kannattaa muutama tunti eteenpäin miettiä aina, että niistä tunneista rakentuu mielekäs kokonaisuus ja oppilas huomaa, että eri taitoja opettelemalla ja oppimalla päästään käsiksi taas uusiin taitoihin.
 
Jos vaan oppilas haluaa, niin teoriaa kannattaa siinä soiton sivussa aina pienissä annoksissa koittaa opettaa. Teorian avulla voit monta juttua perustella sekä sen hallitsemisesta ei ole muuta kuin hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Mut nää kitaratunnit on kuitenkin vapaaehtoisia, niin kannattanee pitää homma mahdollisimman mielekkäänä. Jos oppilas ei lämpene teorian opiskelulle ollenkaan, niin miusta sitä on ihan turha väkisin koittaa opettaa.

suuret kiitokset!!!
 
juuri tätä kaipasinkin... näillä vain opetussuunnitelmia rakentamaan... ripaus empatiaa mukaan, asetun sen oppilaan housuihin ja mietin sitä asemaa ja näin on helpompi miettiä mitä seuraavaksi.. pieniä tavoitteita ja niiden ympärille sopivat harjoitukset.
 
oppilaan vanhempien tarkoitus on laittaa oppilas syksyllä musiikkiopistoon joten minulla on hetki aikaa valaa häneen lähtemätön innostus :P

Ennen kuin opetat mitään hänelle, niin kysy ensimmäisenä, mitä hän haluaa oppia. 11v. kersa alkaa pikkuhijaa kouukaverien painostuksesta kyllä tietämään, mitä hän haluaa oppia.
 
Ja se oman halun ylläpito on kaiken a ja o. Sit tulee suraavaksi se vaikea kohta....sun pitää itse fundeerata, millä sä revit siitä oppilaan haluamasta jotain padagogista sisältöä. Noiden kahden asian välillä pomppimista taitaapi opettajan arki ainakin alkuvaiheessa olemaan.

Ennen kuin opetat mitään hänelle, niin kysy ensimmäisenä, mitä hän haluaa oppia. 11v. kersa alkaa pikkuhijaa kouukaverien painostuksesta kyllä tietämään, mitä hän haluaa oppia.
 
Ja se oman halun ylläpito on kaiken a ja o. Sit tulee suraavaksi se vaikea kohta....sun pitää itse fundeerata, millä sä revit siitä oppilaan haluamasta jotain padagogista sisältöä. Noiden kahden asian välillä pomppimista taitaapi opettajan arki ainakin alkuvaiheessa olemaan.
 
tottahan tuo.... kyselinkin asiaa enkä saanut selkeä vastausta... kukapa pikkupoika ei haluaisi heviä soittaa ja se oli hänenkin toiveensa, mutta ei tunnu pistävän hanttiin kun sanoin että suomirokista lähdetään kun on perusasiat hallussa.

tottahan tuo.... kyselinkin asiaa enkä saanut selkeä vastausta... kukapa pikkupoika ei haluaisi heviä soittaa ja se oli hänenkin toiveensa, mutta ei tunnu pistävän hanttiin kun sanoin että suomirokista lähdetään kun on perusasiat hallussa.
 
Eihän noin pieni tietenkään hanttiin laita, kun isompa ja parempi sanoo. Tottakai se alkuiloon yrittää just mitä käsketään, mutta jos se ei paljoa innosta, voipi innostus loppua nopeasti.

....Ja laitetaan se ns *plektrakäsi* toimimaan ensin, valitettavan usein se on toisinpäin.
 
/sv

Eihän noin pieni tietenkään hanttiin laita, kun isompa ja parempi sanoo. Tottakai se alkuiloon yrittää just mitä käsketään, mutta jos se ei paljoa innosta, voipi innostus loppua nopeasti.
 
Toisaalta, kuinka voi vastuun opettavista asioista ja tuntien sisällöstä antaa oppilaalle, jolla ei ole tietoa soittimesta..?
 
Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä.

Toisaalta, kuinka voi vastuun opettavista asioista ja tuntien sisällöstä antaa oppilaalle, jolla ei ole tietoa soittimesta..?
 
Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä.
 
Eihän se, että kysyy, mitä toinen haluaa vielä tarkoita, että annetaan kaikki vastuu oppilaalle. Sen takia mä sanoinkin, että siihen haluamaan pitää ottaa jonkinlainen pedagoginen näkökulma mukaan. Opettajan vaikein homma saattaa olla juuri sen keksiminen.
 
Eikä se, että kysytään, mitä halutaan oppia, tarkoita sitä, ettei mitään muuta oteta esille. Mutta mun mielestä varsinkin nuorta neuvoessa, pitää ensimmäisenä pitää pinnassa homman hauskuus sekä innostus ja ne kyllä pysyy parhaiten päällä opettamalla mieluisia asioita. Tällä mä tarkoitan siis, että käytetään osa ajasta nimenomaan siihen, mitä oppilas täsmällisesti haluaa. Jos se on heviä, niin katsotaan tunnista osa jotain haluttua hevibiisiä, eikä suomirokkia. Siihen päälle sitten ne perusteet ja muut tarpeelliset tarpeettomuudet.
 
Ei nämä kieltämättä helppoja asioita ole, mutta siksipä kaikista ei välttämättä opettajiksi olekaan. Mä ainakin jätin moiset ajatukset suosiolla pois mielestä jo vuosia sitten.

Toisaalta, kuinka voi vastuun opettavista asioista ja tuntien sisällöstä antaa oppilaalle, jolla ei ole tietoa soittimesta..?
 
Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä.
 
Niinkuin oiva t. tuossa sanoikin, niin eihän siinä mitään vastuuta annetakaan oppilaalle, vaan opettaja itse arvioi mitä niitten biisien kautta, joita oppilas haluaa vetää, voi oppia.
 
Esim. jos oppilas haluaa soittaa vaikka kotiteollisuutta, niin niitten biisien kautta voi vaikka demppausta ja tasasta 8-osa komppia harjotella. Ottaa ne biisit vaan siinä vaiheessa esille, kun on suunnitellut opettavansa tämän asian.
 
E: tuli vielä yks ohje mieleen. Opettajan ois hyvä olla itsekin innostunut asiastaan ja siitä opettamisesta. Jos opettajan asenne on, että "ei vittu, taas joutuu tätä paskaa tunnin kestämään", niin aika huonot fiilikset siitä sille oppilaallekin jää.

Itse kun olin muksuna (70-luvulla) ihan "oikeilla" kitaratunneilla niin siellä opeltiin apinoimalla aluksi vaan perussoinnut ilman mitään selitystä mistään. Tabulatuureja piirreltiin vihkoon ja plekulla rämpytettiin love me tenderiä ja tom dooley:a. Opettaja ei koskaan maininnut oikean käden tekniikasta mitään, joka oli paha virhe. Eipä siellä pitkään jaksanut käydä kun innosuts lopahti. Kitara sai olla rauhassa kunnes löysin erään toisen opettajan joka alkoi opettamaan kitaran soittoa siltä kantilta joka itseäni kiinnosti, eli deep purple, rainbow yms. Siinä ne perussoinnut meni ihan sivuhommina kun sai räkäbarrella riffin pari treenattua ja opettaja muisti mainita että tämä biisi menee muuten G:ssä ja se sointu otetaan näin ja näin ja löytyy myös tästä ja tästä ja duuri ja molli syntyy näin. Siinä sai perusopit mielenkiintoisessa kontekstissa.
 
Mielummin soitattaa muksuilla sitä juttua mitä ne haluaa ja heittelee teoriaa ja selvityksiä väliin. Jollain Apulannalla ja Nirvanalla opettaa helpposoittoisen rokkimusan ohessa about kaikki rämpyttämisen perusteet ja sen mistä asiat kitaran kaulalta löytyy.

Vedin kaverin mukaan kitaransoittoon. Opetin hänelle barret, nuoteista perusjuttuja, jonkunlaista komppiharjotusta ja sointuja(no tähän mennessä vasta mollit ja duurit...). Kaveri kuitenkin haluaa heti alkaa vetämään sooloja ja muita nobeita piisejä, mutta kun eihän hän osaa. En enää keksi että mitä hänelle opettaisin. Itse en tunneilla käy enkä varmaan koskaan tulekaan, kotona reenailen biisejä ja kun uusi sointu astuu peliin niin siinähän se tulee harjoteltua.
 
Olen kyllä isän kaverilta pari tuntia ottanut, kun hän opetti MINULLE barret ja alkeet.
 
Eli mitä next?

Vedin kaverin mukaan kitaransoittoon. Opetin hänelle barret, nuoteista perusjuttuja, jonkunlaista komppiharjotusta ja sointuja(no tähän mennessä vasta mollit ja duurit...). Kaveri kuitenkin haluaa heti alkaa vetämään sooloja ja muita nobeita piisejä, mutta kun eihän hän osaa. En enää keksi että mitä hänelle opettaisin..
 
Eli mitä next?
 
Ei ne opettamalla lopu ne asiat, tunneilla sitä ravaan minäkin. Mutta jotain nousi heti mieleen, kun ton "sooloilun" mainitsit.. pistä frendisi vetämään duuri- ja molliasteikoita. Sit siitä pentatoniseen ja niin edelleen, siitähän se sooloilu lähtee. Ei itse noilla asteikoilla loppupeleissä mitään tee, mutta siinä toimii että oppii löytään tietyt jutut nopeesti ja selkäytimen kautta kaulalta :)
 
Tarkoitan, että tuskin ketään säväyttää, jos joku tiluttaa sata lasissa jotain tollasta, mutta treenaamiseenhan se on tarkoitettukin. Minäkin paras sanomaan, mutta noin vinkkinä ajattelin. Ei mulla muuta :)

Itse kun olin muksuna (70-luvulla) ihan "oikeilla" kitaratunneilla niin siellä opeltiin apinoimalla aluksi vaan perussoinnut ilman mitään selitystä mistään. Tabulatuureja piirreltiin vihkoon ja plekulla rämpytettiin love me tenderiä ja tom dooley:a. Opettaja ei koskaan maininnut oikean käden tekniikasta mitään, joka oli paha virhe.
 
Se opettaja ei sitten pidemmän päälle sopinut sinulle.
 
Esim. tuosta oikean käden tekniikasta tuli mieleen, että oppilaiden välillä on hirveästi vaihtelua sen suhteen, että kuinka paljon ja kuinka pikkutarkkaa ohjeistusta halutaan saada ja ylipäätään pystytään vastaanottamaan. Oma kokemukseni opettajana on siis n. 10 vuotta, ja > 50 oppilasta.
 
Jotkut oppilaat eivät pysty keskittymään esim. soittoasentoon ja tekniikkaan, kun kaikki huomio menee vain oikeiden äänten löytämiseen, ja jotkut eivät vain ole kiinnostuneita sellaisesta. Jotkut pystyvät omaksumaan uusia tapoja, mutta eivät oma-aloitteisesti kysele neuvoja. Jotkut taas suorastaan lypsävät opettajalta mielipiteitä ja ohjeita, ja ovat erittäin aktiivisia tiedonetsijöitä. Kaksi ensin mainittua tapausta ovat kuitenkin vaikeimpia erottaa toisistaan. Jos esim. kontakti oppilaaseen ei ole kauhean intensiivinen, ei voi koskaan olla varma siitä että menevätkö neuvot perille. Jos opettajan antamasta "syötteestä" ei seuraa loogista "vastetta", on turhaa stressata oppilasta sellaisilla asioilla joista hän ei ole otollinen nappaamaan kiinni, vaan on keskityttävä sellaisiin juttuihin joihin oppilas tarttuu. Oleellista on kuitenkin se, että opettaja ei voi lopulta tietää mitä oppilaan päässä liikkuu, ja turvallinen keskitie on silloin varmin valinta.
 
Minun turvallinen keskitieni opettajana on se, että vain soitatan oppilaalla biisejä ja harjoituksia, ja seuraan sivusta että mihin asioihin oppilas tarttuu. Pääasia on, että soittotunnilla soitetaan siten kuin harjoiteltaisiin muutenkin. Aloittelijoiden kohdalla soittotunnit ovatkin oikeastaan ohjattua harjoittelua ja rutiinien luomista. Monet opettajat jättävät asian tähän. Mutta yksi askel pidemmälle olisi se, että seurailee oppilaasta tulevaa vastakaikua, ja antaa tai on antamatta lisää ohjeita sen mukaan miten homma tuntuu oppilaaseen uppoavan. Ja varsin usein siitä on vaikeaa saada mitään selkeää kuvaa, jolloin lienee parempi vain soitattaa niitä harjoituksia ja biisejä, ja antaa kokonaiskuvan hahmottua oppilaan päässä pikku hiljaa.
 
Joillakin menee soittointo siinä, jos opettaja lastaa liikaa asiaa niskaan. Ja toiset taas turhautuvat, jos eivät saa tarkkoja neuvoja ja ohjeita. Eli on se melkoista tasapainoilua opettajalta, ja aina ei voi voittaa.

Joillakin menee soittointo siinä, jos opettaja lastaa liikaa asiaa niskaan. Ja toiset taas turhautuvat, jos eivät saa tarkkoja neuvoja ja ohjeita. Eli on se melkoista tasapainoilua opettajalta, ja aina ei voi voittaa.
 
Jep.. mutta myös toisinpäin :) ..joskus tulee mietittyä, että mitähän se maikka musta mahtaa tuumata, kun kovin hankalasti tuota kitaraa taidan tunnilla ottaa käteen ts näkee jo päällekin päin, että ujostelen soittamista. Varsinkin kovaa soittamista. Ja kun homma menee niin, että maikka jo alussa ilmoitti, että ei mitään "läksytyyliä" lähde vetämään, niin harvemmin on mitään treenattunakaan sit itse tuntia varten - siis jotain tiettyä piisiä että soiteltais. Ja ex-tempore soitto mulla ei mene, ei tod. Vielä. Tai no menis, jos se ei aina tunkis nenän eteen jotain uutta sälää, mitä en oo vielä kertaakaan aiemmin soitellut, haha!
 
Kotona kyllä treenailen, mutta tunneilla en "kehtaisi" millään. Johtuu kai siitä, että sitä jotenkin arastelee soittamista toisten nähden. Maikka huomasi tuon nähtävästi ja luovutti siltä osin - ja nyt on käyty sit sitäkin enemmän teoriaa läpi, mihin itse olen aika helkkarin tyytyväinen. Ei "pakottanut", vaikka välillä hokeekin vähän patistellen, että "soitasoita" - heh. Ehkä sen takia tykkäänkin käydä tuolla, välillä hommat saa mennä ihan täysillä reisille ja sit välillä sitä tehdään hommia niin kerpeleesti - en aattele, että nyt meni taas näin ja näin paljon rahaa ihan metsään, vaan jotenkin.. ajanvietettä se on enemmän. Harrastamista. Ihan tuuripeliähän toi on, että löytää opettajan, joka osaa opettaa tasan silleen, mitä olisi toivonutkin ja mä voisin sanoa, että voitin lotossa - tosin pitkän etsimisen jälkeen.
 
Joka tapauksessa mietin niin, että olen jo saanut paljon enemmän, mitä joltain muulta (ja noita maikkoja on kyllä ollut) - ja paljon enemmän, mitä jopa koulussa olisin saanut, on keskitytty just niihin mitä itse olen halunnut ja välillä ei oo tarvinnut keskittyä ollenkaan. Se on ollut koko jutun juoni. Ja ehkä parasta koko hommassa! Tunnille on kiva mennä ja sieltä lähtee kotiin innostuneena taas uusista jutuista. Mutta sen sanon, mitä tässä on kokemusta tullut sekä oppilaana, että muutaman aloittelijan "vierestä seuraajana" - että ei ole maikkana olo helppoa. Eikä varsinkaan mun maikkana =) No joo, meni vähän sivuunkin, mutta tavallaan ihan asiaakin, näin niinkuin oppilaan näkökulmasta. Poistun jaarittelemasta.
 
Joo, siis koko idea oli se, että minkä itse näen opettajassa kuin opettajassa erityisen tärkeänä on se, että innostaa sitä oppilasta siinä määrin, että kun tämä kotonaan niitä asioita pohtii ja miettii, ja siellä - kotonaan siis - oivaltelee niitä asioita, niin se on ihan korvaamatonta tän maikan puolelta. Opettajaa, jolla on kykyä antaa eväitä rouskuteltavaksi vielä pitkällekin matkaa, ei korvaa mikään raha maailmassa. Vissi onpi tämä. Mut nyt meen.

Hui, kuulostat ihan.. liian samalta =) No joo, heh, pakko tuumata tässä kohtaa, että se vähän tai paljon, mitä kotosalla oivaltaa ja löytää, on kyllä sellasta, mikä ainakin mun pitää heti jollekin purkaa - ja kun muita soittajia ei ympärillä ole, niin sit tulee postailtua opettajalle itselleen kaikenlaista. Tuumasin sille vaan jo alussa, että älä ota mitään ressiä tai ajattele, että posteihin olisi jotenkin reagoitava, vaan ota siltä kantilta, että mä pidän vaan tietynlaista "päiväkirjaa" ja samalla sekin sit näkee, että mitä olen ymmärtänyt ja mitä en ole! Toisaalta jos oppilas ei tota tee, niin se kaikki jää maikan arvailujen varaan - tai kuten sanoit, pedagogisten kykyjen varaan :)
 
Ja sitten siitä vielä, että tuputtaa niitäkin, mistä oppilas ei niin välittäis, oli ainakin mulle itselleni jonkin sortin ahaa -elämys ja jouduin myöntämään, että Lisää vaan sitäkin mistä "en pidä", koska todennäköistä on et se kolahtaa jossain vaiheessa, kuitenkin. Loppupeleissä. Koska esim. mua häiritsi ja harmitti ihan älyttömästi ekan puolen vuoden aikana se, että tunneilla ei ikinä puhuttu soinnuista nimillä, vaan roomalaisilla ja olin ihan sekaisin koko ajan - ihan väärissä asteikoissa jne.. Sävelet oli numeroina ja minä entistä enemmän sekaisin. Mut sit tossa joulun alla tuli oivallettua koko homma kertaheitolla ja siitä lähtien tunnit on olleet paljolti pelkkää analyysiä analyysin perään: miks tää piisi menee näin ja miks toi on pistänyt tohon tollasen soinnun *naur* Mutta plussan pistin, tykkäsin =)

Itse aloitin opettamisen viime syksynä, ilman aikaisempaa kokemusta opettamisesta. Koulutustakaan ei ole alalle, joten aikalailla improvisoiden on menty. Tämä ei ole siis kokemuksen syvää rintaääntä, vaan jonkinlainen heleä falsetti. Jotain on kuitenkin jäänyt jo taskuun itsellekin:
 
Oppilaana on juurikin tuollainen 11 v. poijannaskali. Alkujännittelyiden lomassa tuli puskettua aivan liikaa informaatiota, mutta ne (mielestäni) tärkeimmät tuli kuitenkin käytyä läpi elikkä: soittoasento, virittäminen, soittoasento ja vielä kerran soittoasento. Nuorelle voi tuntua hankalalta perustella asennon tärkeyttä mutta olen nyttemmin huomannut että kyllä se kaaliin on jollain tasolla mennyt. Aivan ensimmäisillä tunneilla aloin myös hiillostaa oppilasta siitä, mitä hän mahdollisesti haluaisi soittaa, mitä on kuullut muitten soittavan jne. Jää murtuu luultavasti ujoimpienkin kanssa jossain vaiheessa ja muutama tunti meillä menikin ihan vain rupatellessa niitä näitä. En ole näistä potenut huonoa omaatuntoa vaikka rahallista korvausta saankin opetuksesta, sillä olen kokenut tuon jonkinasteisen tutustumisen erittäin tärkeäksi asiaksi opetuksen edetessä.
 
Opeteltavien kappaleiden määrällä ei ole mielestäni väliä. Jos yksikin kappale löytyy mikä miellyttää riittävästi oppilasta ja siinä on riittävästi haastetta, sillä pötkii jo pitkälle. Ollaan välillä koitettu opetella sointujen ottamista, mutta vasemman käden ei vielä useimpiin riitä, ja poika turhautuu välillä helpostikin, joten olen päättänyt jättää ne toistaiseksi vähemmälle. Yksiääniset melodiat ja järkevien sormitusten käyttäminen ovat riittäneet aika hyvin. Jos oppilas on aivan nollatasolla, niin esim. aloittajan mainitsema kolme cowboytä sointuineen ja vaihdoksineen voivat teettää työtä useita viikkoja. Tuonkin ikäisissä on toki monenlaisia ja jotkut jaksavat varmasti säntillisemmin treenatakin, mutta veikkaan että useimmat voivat turhautua..
 
Olen painottanut kappaleiden soitossa ja kaikessa treenaamisessa oman soiton kuuntelemista, melodisesti, ja etenkin rytmisesti. Meinasi taannoin hymyilyttää kun poika mainitsi omasta harjoituskitarastaan "tää ei kuulosta jotenki tarpeeks tiukalta..."
Olen kyllä huomannut että hommasta saa parhaimmillaan tosi paljon myöskin itselleen ja mieli tekisi tehdä enemmänkin, on vaan tuo päivätyö hidastamassa...