Aihe: Halpisbasson natural finish -kelvollisuus?
1
lothar
16.02.2008 01:40:43
Tulin hankkineeksi projektibassoksi Ibanezin mallin sieltä halvemmasta päästä, jonka värityksestä eri suht naarmuisesta violetista ajattelin hankkiutua eroon.
 
Eniten houkuttaisi puupinnan jättäminen näkyviin sellaisenaan, mutta aika pitkälti täällä näytettiin tyrmättävän haaveet naturalista, kun tällainen maalattuna tehtaalta tullut runko (lue palapeli) on aihiona. Onko se monesta osasta koottu puupinta sitten välttämättä niin ruma? En löytänyt mistään kuvia sellaisesta, edes mitään työstövaiheessa ennen uutta maalausta räpsittyjä otoksia. Jotenkin vaikea uskoa että saumakohdat tasaiseksi hiotussa pinnassa pistäisivät tosi pahasti silmään. Pakkeliläiskät on tietty asia erikseen.
 
Entäs jos sieltä tosiaan paljastuu saumausvirheitä ja pakkelia sen verran ettei niitä kehtaa jättää näkyviin? Saisiko petsillä pahimpia puutteita sopivasti huomaamattomammaksi, niin että puukuviota jäisi kuitenkin näkyviin?
Antti1
16.02.2008 01:43:18
Petsi ei ole vaihtoehto, jos siellä on pakkelia. Viiluttaminen vois toimia kans ja rykäset burstin reunoihin.
"Ei pidä ostaa halpaa jos haluaa kallista." - rosberg
oiva tumpeloinen
16.02.2008 01:43:43
Toi touhu ei selviä kuin kokeilemalla. Maalit pois ja sit uusi arviointi. Jos näyttää liian pahalta, niin uusi maali päälle.
lothar
16.02.2008 01:54:25
Näinhän se tosiaan menee, että maalin joutuu joka tapauksessa ensin ottamaan pois. Kattelin noita vaihtoehtoja, ja taitaa ainoa järkevä tapa hoitaa tuo kerrostalokämpässä olla maalinpoistoaine ja sen perään hiekkapaperia, parvekkeella siis. Onko ehdotuksia poistoaineeksi? Tuleeko niin pahoja höyryjä että pitäisi olla hyvin tuuletettu tila tms?
fox
16.02.2008 12:13:53
 
 
Näinhän se tosiaan menee, että maalin joutuu joka tapauksessa ensin ottamaan pois. Kattelin noita vaihtoehtoja, ja taitaa ainoa järkevä tapa hoitaa tuo kerrostalokämpässä olla maalinpoistoaine ja sen perään hiekkapaperia, parvekkeella siis. Onko ehdotuksia poistoaineeksi? Tuleeko niin pahoja höyryjä että pitäisi olla hyvin tuuletettu tila tms?
 
Kyllä ehdottomasti suosittelen sitä tuuletettua tilaa! Yhden kerran on käyny niin, että on mennyt ns. "vintti pimeeks" Nitromorsin kanssa. Et välttämättä halua kokeilla.
Noissa peittävällä maalilla viimeistellyissä soittimissa on aina se mahdollisuus, että siellä on alla ei-niin-näköisää puuta, ei välttämättä huonoa. Jos mallistossa on myös läpikuultavalla värillä viimeisteltyjä, niin siinä tapauksessa ne "huonommalta näyttävät" rungot maalataan peittävällä värillä.
Mutta niinkuin tuossa sanottiin, ennakkoon on mahdotonta sitä sanoa.
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
ötzi
16.02.2008 13:15:47
Näinhän se tosiaan menee, että maalin joutuu joka tapauksessa ensin ottamaan pois. Kattelin noita vaihtoehtoja, ja taitaa ainoa järkevä tapa hoitaa tuo kerrostalokämpässä olla maalinpoistoaine ja sen perään hiekkapaperia, parvekkeella siis. Onko ehdotuksia poistoaineeksi? Tuleeko niin pahoja höyryjä että pitäisi olla hyvin tuuletettu tila tms?
 
Ei ehkä kannata heti lähteä läträämään myrkyillä, kaverin halpisstratokopiosta rapsuttelin maalit pois siklillä ja hion jälkeenpäin. Helppoa hommaa. Tosin sarvien ja kaulan väliin saattaa tarvita vähän erikoisempia siklejä, joita siis löytyi koululta.
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
lothar
16.02.2008 20:28:09
Malli on siis GSR200 ja sitä ei oo tietääkseni tehty läpinäkyvämmällä finishillä, mutta eiköhän sen perusteella voisi olettaa, että useimmat tuon malliset on koottu jostain parempiin malleihin kelpaamattomista jämäpaloista. Tosin mitä nyt Ibanezin sivuilta etsin niin en löytänyt mitään mallia, jossa rungon materiaali olisi sama agathis -puu ja jossa puun kuviot olisi näkyvissä. Saapa nähdä onko ihan tikuista koottu koko vehje.
 
En kyllä kovin mieluusti haluaisi lähteä tuohon raaputtelupuuhaan, kun sen tietää, että sitä maalijauhoa on sitten joka paikassa. Luulis nyt että parvekkeella piisaa ilmaa tohon poistoaineeseen, on siellä useammankin kerran tullut kaikennäkösiä arveluttavia kemikaaleja käyteltyä. Kiitos vinkeistä kuitenkin, pitää vielä harkita.
Mike M. Hiirenloukku
16.02.2008 21:30:09
Malli on siis GSR200 ja sitä ei oo tietääkseni tehty läpinäkyvämmällä finishillä, mutta eiköhän sen perusteella voisi olettaa, että useimmat tuon malliset on koottu jostain parempiin malleihin kelpaamattomista jämäpaloista.
 
Kyllä tässä minun vieressä on oma ehkä vajaa 10 vuotias gsr200 ja tässä on punanen petsi - eli siis 'läpinäkyvä pinta'. Jos tämä mitään auttaa.
That's the spirit - Tuo on pirtua.
lothar
17.02.2008 10:01:05
Kyllä tässä minun vieressä on oma ehkä vajaa 10 vuotias gsr200 ja tässä on punanen petsi - eli siis 'läpinäkyvä pinta'. Jos tämä mitään auttaa.
 
No kappas, tehdään sitä näemmä edelleenkin transparent redinä. Ei vaan latautunut juuri tuo kuva kun ibanezin sivuja surffasin. En tiedä onko tämä mun väri sitten tuo "jewel blue", mutta ei tämä kyllä lainkaan siniseltä näytä kuten kuvissa, vaan tumman violetilta.
lothar
26.02.2008 00:11:38
Tulipa huhkittua Nitromorsin kanssa ja taisin olla optimisti kun toivoin että saisin maalit tämän päivän aikana pois. Koko ilta siinä meni ja vasta bodyn takapuolen tasaisessa osassa alkaa puun väri pilkistää esiin. Julmetun tiukassa ja monta kerrosta tuota maalia tuntuu olevan.
 
No, etupuolen kanssa osaan nyt levittää heti alkuunsa reilumman kerroksen poistoainetta, toivottavasti ei vaan lopu puteli kesken. Kyljet ja muut hankalammat paikat tulevat varmasti olemaan koitos. Ehkä otan niistä vain päällimmäiset maalit kemikaalilla ja yritän sitten jatkaa homman hiekkapaperilla loppuun.
lothar
26.02.2008 00:24:34
Menin muuten pilaamaan kaulan pultinreikien ympäristöstä jonkun verran puupintaa, kun yritin ensin maalin irroitusta pelkällä lastalla kuiviltaan, ja se lohkeili kyllä irti, mutta vei mukanaan puuta sen verran, että nyt siinä on alaltaan parin peukalonpään kokoinen monttu. Ehkä sen saa piiloon hiomalla reunat tasaisiksi?
 
Tai en oikeastaan ole varma onko se puuta, joka siitä lohkeili pois. Näyttää kuin kaikkien niiden tummien maalikerrosten alla olisi joku kellertävä kerros, mutta en oikein osaa sanoa onko se puuta vai läpikuultava kerros jotain muuta ainetta. Sen alla on ainakin varmasti puuta, minkä näkee tekemästäni montusta.
lothar
02.03.2008 23:00:04
Viikon verran tässä on tullut illat lutrattua poistoaineen, metallilastan ja hiekkapaperin kanssa, ja ehkä vielä pari iltaa niin loppukin maali on lähtenyt. Enpä olisi uskonut homman olevan noin työläs... no, ehkä sitäkin enemmän osaa arvostaa lopputulosta.
 
Maalin alta paljastui kahdesta palasta koottu body, joiden välinen sauma näkyy basson etupuolella aikas selvästi. Takana värit ja syyt menee sen verran hyvin kohdakkain, että sitä ei helposti erota. Harmi ettei puupala ollut toisin päin, kun sitä alettiin työstämään bassoksi. Ei tuo kuitenkaan niin paha ole, että luopuisin vielä naturaalivärityksen himosta :)
 
Se takapuolelle aikaansaamani monttu hioutui hiekkapaperilla muuten siistiksi, mutta erottuu vaaleana läiskänä muusta puupinnasta, joka on kellertävän sävyistä. Mitenhän tuo värivirhe kannattaisi korjata? Yritän räpsiä kuvia näytille jossain välissä.
janis
03.03.2008 10:26:47
 
 
nois taitaa olla yleisesti jokin lakkakerros maalin alla. maalipinnasta saa tasaisemman..
Quu
03.03.2008 15:28:36
 
 
Lothar: Olisiko mahdollista saada kuvia maalinsa menettäneestä Ibanezista sitten kun olet poisto-operaatiosta selvinnyt? Olisi mukava saada osviittaa siitä mitä tuo basso on syönyt :)
 
T. Nimim. Mustan version omistaja.
Se ei kuulu missään ja sielläkin missä se kuuluu huonosti niin se ei kuulu ollenkaan.
lothar
03.03.2008 17:28:28
nois taitaa olla yleisesti jokin lakkakerros maalin alla. maalipinnasta saa tasaisemman..
 
Siinä tosiaan on kerros jotain läpikuultavaa ja todella kovaa tavaraa. Nitromors ei pure siihen tippaakaan ja jos sen haluaisi poistaa niin se pitäisi varmaan raapia pieninä siruina pois. Onneksi ei tarvise, vaan pistän vaan omat lakat päälle. Mahtaisikohan petsauskaan mennä tuosta läpi, eikös sen petsin pitäisi päästä imeytymään puuhun?
 
Lothar: Olisiko mahdollista saada kuvia maalinsa menettäneestä Ibanezista sitten kun olet poisto-operaatiosta selvinnyt? Olisi mukava saada osviittaa siitä mitä tuo basso on syönyt :)
 
Pistän kuvia heti kun saan loput maalit pois. Riippuu siitä kuinka pitkään illassa viitsin imeä maalin- ja sahanpurua nokkaan... mielenkiintoista violettia räkää puski eilisen hiekkapaperisession jälkeen :)
lothar
04.03.2008 00:45:28
Eh, puhuin näemmä edellisessä viestissä sahanpurusta mutta ei tässä sahaa ole käytetty, vaikka jälki tietty voi sen näköistä ollakin. :) Pinnistin sen verran että sain tänään maalit pois.
 
Tässä basso ennen ja nyt - ruuvasin kaulankin kiinni kuvia varten:
http://img528.imageshack.us/img528/5999/img2239gz1.jpg
http://img528.imageshack.us/img528/3784/img2256xf3.jpg
http://img152.imageshack.us/img152/9571/img2257gv1.jpg
http://img528.imageshack.us/img528/4610/img2258ea9.jpg
http://img527.imageshack.us/img527/3446/img2259ol1.jpg
 
Vikassa kuvassa näkyy se "monttu" hiekkapaperilla tasoittamisen jälkeen, sekä pari muuta mokaa. Ne kaikki jostain syystä sattuivat tuohon pultinreiän lähistölle. Yleinen naarmuisuus toivottavasti katoaa seuraavaksi kun otan hienommat hiekkapaperit käyttöön.
 
Olisiko ehdotuksia lakaksi? Vaaleammat läntit olisi mukava saada jotenkuten näkymättömiin. Pinnan haluaisin tasaiseksi, mutta ei erityisen kiiltäväksi.
lothar
17.03.2008 17:47:47
Projekti sai nyt sikäli lykkäystä, että hioin tuon jäljelle jääneen lakkapinnan niin tasaiseksi kuin 180-400 hiomapapereilla jaksoin, ja kokosin soittimen taas käyttökuntoon. Se loppu lakka pitäisi varmaan ottaa hiomakoneella, ja sellaiseen ei minulla ole mahdollisuutta ennen kesää.
 
Tykkään kyllä tästä nykyisestäkin olomuodosta. Kokonaisuutta toki heikentää se lakan puhkeama basson takapuolella sekä lakkapinnassa näkyvät hiomajäljet, mutta jälkimmäistä ongelmaa vähensi reipas lisähionta. Eivätkä ne naarmut juuri ollenkaan paljaalla silmällä näy, paitsi läheltä tiirailemalla. Käteen pinta tuntuu miellyttävältä ja sileältä.
 
Treeneissäkin tuli jo kommenttia, että soittimen ulkonäkö on parantunut :) Tämä on näppärä basso kuljeteltavaksi, kun halvan hinnan puolesta ei tarvitse hirveästi varoa, on todella kevyt, ja (itselleni käytännön roudausasioissa positiivisena puolena) mahtuu juuri ja juuri kitara-bagiin.
 
Näkyi muuten torilla olevan kaupan yksi punainen GTR200 läpikuultavalla finishillä, ja täytyy kyllä sanoa, että oman yksilöni kanssa kävi tuuri, kun siinä ei ole kuin yksi puunsauma havaittavissa, ja sekin jää sopivasti e-kielen alle piiloon. Alta olisi voinut paljastua tällainenkin palapeli:
http://i16.photobucket.com/albums/b … /Uroskana/IMG_0081.jpg?t=1205322412
http://i16.photobucket.com/albums/b … /Uroskana/IMG_0077.jpg?t=1205322427
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)