Zambe 14.02.2008 19:22:54 | |
---|
Eli ilmeni sellainen ongelma että meikäläisen Ampeg V4BH-nuppi otti ja lakkasi toimimasta ihan yhtäkkiä. Kokeilin sitä treenikämpälle eilen ja en saanut siitä ääntä ulos, ainoastaan kun voluumin laittaa täysille niin kaapista kuuluu vaimeaa sihinää. Omituisinta tässä kaikessa on se että nuppi on viimeaikoina seissyt treenikämpällä lähes toimettomana ja siis lakannut itsestään toimimasta. Olen kokeillut eri kaapin kanssa, eri kaappipiuhan kanssa ja kokeilin kaverin lainaamilla etuasteputkillakin että jos vika olisi etuasteessa, mutta ei ollut. Pääteputketkin hehkuvat normaalisti. Enkä millään jaksa uskoa että putket olisivat vielä loppu, koska soittotunteja ei ole kertynyt n. 1,5 vuoden yhteisellä taipaleella niin paljoa. Huoltoja suorittaviin liikkeisiin on täältä missä asun niin pitkä matka, että se olisi viimeinen vaihtoehto. Osaisiko kukaan sanoa että mikä tuohon Ampeggiin yhtäkkiä iski? |
okabass 14.02.2008 19:42:45 (muokattu 14.02.2008 19:44:13) | |
---|
Eli ilmeni sellainen ongelma että meikäläisen Ampeg V4BH-nuppi otti ja lakkasi toimimasta ihan yhtäkkiä. Kokeilin sitä treenikämpälle eilen ja en saanut siitä ääntä ulos, ainoastaan kun voluumin laittaa täysille niin kaapista kuuluu vaimeaa sihinää. Omituisinta tässä kaikessa on se että nuppi on viimeaikoina seissyt treenikämpällä lähes toimettomana ja siis lakannut itsestään toimimasta. Olen kokeillut eri kaapin kanssa, eri kaappipiuhan kanssa ja kokeilin kaverin lainaamilla etuasteputkillakin että jos vika olisi etuasteessa, mutta ei ollut. Pääteputketkin hehkuvat normaalisti. Enkä millään jaksa uskoa että putket olisivat vielä loppu, koska soittotunteja ei ole kertynyt n. 1,5 vuoden yhteisellä taipaleella niin paljoa. Huoltoja suorittaviin liikkeisiin on täältä missä asun niin pitkä matka, että se olisi viimeinen vaihtoehto. Osaisiko kukaan sanoa että mikä tuohon Ampeggiin yhtäkkiä iski? MOI Basso? Bassopiuha? Eli eliminoi kaikki ei-vahvistimeen liittyvät asiat (niin olet osittain tehnytkin). Käyttääkö sitä myös joku muu? Pystytkö kokeilemaan toimiiko etuaste? Eli onko effektilooppia? Vedä piuha "sendistä" toimivaan vahvariin. Kokeile toimiiko pääte: vedä jostain vahvarista (line out tai effecs send) päätteen sisääänmenoon tai eff.return. Ceterum censeo moderator esse delendam |
Jos Okabassin luettelemat hommelit eivät jeesaa, niin vikana voipi olla laitteen rakenteessa oleva ihmellisyys. Eli piirilevyn kiinnitys on toteutettu sellaisella systeemillä, että se ei välttämättä ole kontaktin kannalta pitkäikäisin. Huoltomies jeesaa. Dynavector 10x5 - Wilson-Benesch ACT 0.5 - Michell Gyrodec - Vinyl Reference RIAA - Karelia - Copland CTA-504 - Anthony Gallo SA - Anthony Gallo Ref 3.1/ Tannoy DC6000 |
Zambe 14.02.2008 20:36:30 | |
---|
MOI Basso? Bassopiuha? Eli eliminoi kaikki ei-vahvistimeen liittyvät asiat (niin olet osittain tehnytkin). Käyttääkö sitä myös joku muu? Pystytkö kokeilemaan toimiiko etuaste? Eli onko effektilooppia? Vedä piuha "sendistä" toimivaan vahvariin. Kokeile toimiiko pääte: vedä jostain vahvarista (line out tai effecs send) päätteen sisääänmenoon tai eff.return. Bassossa eikä piuhassa ei ole vikaa. Nuppia lainaa meikäläisen toisen bändin basisti (itse soittelen kitaraa siinä kokoonpanossa) mutta treenejä ei ole ollu hetkeen aikaan kummankaan bändin kanssa, siksi onkin niin ihmeellistä että näin on päässyt käymään. Tietty sekin on yksi vaihtoehto että joku ulkopuolinen on saattanut sitä sormeilla. Juu kyllä pystyn kokeilemaan molempia, tarkoitatko että vedän piuhan Ampegin preamp outputista toimivan vahvistimen effect sendiin jos koitan tuota etuastetta? Entä kun Ampegin takana on poweramp output, laitanko siitä piuhan toimivan vahvistimen line out:iin? Anteeksi tyhmät kysymykseni, mutta olen vähän avuton näissä asioissa |
J.Horde 14.02.2008 21:12:49 | |
---|
Joo piirilevy pieni pyörii... Minulla on kerran noin kymmenen minuutin soiton jälkeen mennyt samanlainen nuppi mykäksi, päättäriputket hehkuivat ja etuasteen putketkin oli ok. Vein nupin huoltoon ja selvisi, että nupin sisällä oleva hehkujännitteen sulake oli viallinen. Sulake maksoi muutaman euron ja työt päälle. One Love... B |
Visakoivu 14.02.2008 21:14:32 | |
---|
Joo piirilevy pieni pyörii... Minulla on kerran noin kymmenen minuutin soiton jälkeen mennyt samanlainen nuppi mykäksi, päättäriputket hehkuivat ja etuasteen putketkin oli ok. Vein nupin huoltoon ja selvisi, että nupin sisällä oleva hehkujännitteen sulake oli viallinen. Sulake maksoi muutaman euron ja työt päälle. Noita hehkujännitteen sulakkeita itsekin epäilisin. Computer says no. |
HenriF 14.02.2008 22:40:49 (muokattu 14.02.2008 22:42:57) | |
---|
|
okabass 14.02.2008 23:03:34 (muokattu 14.02.2008 23:07:41) | |
---|
sori, joku häikkä.??? Ceterum censeo moderator esse delendam |
okabass 14.02.2008 23:08:00 (muokattu 14.02.2008 23:10:30) | |
---|
Juu kyllä pystyn kokeilemaan molempia, tarkoitatko että vedän piuhan Ampegin preamp outputista toimivan vahvistimen effect sendiin jos koitan tuota etuastetta? Ei, vaan effects return, line in tai ihan inputtiin. Varo, voi tulla kovaa. Entä kun Ampegin takana on poweramp output, laitanko siitä piuhan toimivan vahvistimen line out:iin? Siis varmaan poweramp in? Power amp out olisi minusta = kaiutin ulostulo. Eli jonkun toimivan vahvarin line outista tai eff send --> Ampegin päätteelle = poweramp inputtiin. Ceterum censeo moderator esse delendam |
faffbey 15.02.2008 08:34:14 | |
---|
Itselläni oli ongelma speakon ulostulossa. Kokeile varmuuden vuoksi että vedät plugipiuhalla kaappiin, jos olet tähän saakka käyttänyt speakonia. |
Karlsson 15.02.2008 08:46:21 | |
---|
Dynavector 10x5 - Wilson-Benesch ACT 0.5 - Michell Gyrodec - Vinyl Reference RIAA - Karelia - Copland CTA-504 - Anthony Gallo SA - Anthony Gallo Ref 3.1/ Tannoy DC6000 |
PnukBassist 15.02.2008 13:38:03 | |
---|
Mulla oli samankaltainen ongelma, ja selvisi että jakkireikä oli löystynyt eikä se johtanut mihinkään. Pikkunen juotoshomma se sitten vaan oli eikä paljoa maksanut, kuulema tyyppivikana näissä uusissa V4Bh:ssa. Well, I woke up Sunday morning
With no way to hold my head that didn't hurt.
And the beer I had for breakfast wasn't bad,
So I had one more for dessert. |
Zambe 15.02.2008 16:16:13 | |
---|
Pystytkö kokeilemaan toimiiko etuaste? Eli onko effektilooppia? Vedä piuha "sendistä" toimivaan vahvariin. Kokeile toimiiko pääte: vedä jostain vahvarista (line out tai effecs send) päätteen sisääänmenoon tai eff.return. Kokeilin etuasteen ja päätteen toimivuuden, enkä saanut ääntä ulos, ainoastaan sirinää. |
Zambe 15.02.2008 16:20:46 | |
---|
Eli ilmeisesti järkevintä olisi tässä tilanteessa viedä nuppi huollettavaksi? Olen ostanut tuon kyseisen nupin saksasta eikä kyllä nappaisi yhtään lähetellä sitä sinne asti huoltoon, vaikka takuuta olisi vielä jäljellä=( Sattuisiko kukaan tietämään Satakunnan alueella ketään korjaajaa kuka voisi saada tuon kuntoon? |
ilekkik 15.02.2008 17:47:27 | |
---|
Jep vie korjattavaksi... |
Visakoivu 15.02.2008 18:04:56 | |
---|
Eli ilmeisesti järkevintä olisi tässä tilanteessa viedä nuppi huollettavaksi? Olen ostanut tuon kyseisen nupin saksasta eikä kyllä nappaisi yhtään lähetellä sitä sinne asti huoltoon, vaikka takuuta olisi vielä jäljellä=( Sattuisiko kukaan tietämään Satakunnan alueella ketään korjaajaa kuka voisi saada tuon kuntoon? Laita mailia saksaan, ja ilmoita tilanteesta. Sitten kysy, voitko viedä laitteen Suomessa korjattavaksi niin, että sakemannit maksaisivat korjauksen. Näin on joskus menetelty. Computer says no. |
okabass 15.02.2008 20:45:16 (muokattu 15.02.2008 20:46:48) | |
---|
Laita mailia saksaan, ja ilmoita tilanteesta. Sitten kysy, voitko viedä laitteen Suomessa korjattavaksi niin, että sakemannit maksaisivat korjauksen. Näin on joskus menetelty. MOI Ehdotan samaa. Kysy samalla, voisiko joku paikallinen sähköihminen avata sen, ja katsoa ainakin päällisin puolin, ettei joku aivan simppeli homma (lattakaapeliliitin irti , sisäinen sulake tms.) ole syynä vikaan. Siis jos vaativat sen Saksaan lähettämistä. Ceterum censeo moderator esse delendam |
irwing 16.02.2008 20:57:33 | |
---|
Mulla kanssa jumittu uusi veeNelkku, saksasta ostettu. Olin saksan kauppiaaseen yhteydessä ja hän antoi sen lähettää huoltoon suomeen SounDataan.. Ääni säröytyi ja hävisi väliin. Tuli huolosta takaisin ja ääni pysyi kyllä mutta nyt "suhisee" omituisesti. Oli toisella keikalla ko firmassa ja olivat sitä mieltä että suhina on ominaissuhinaa,,, Minusta ei... Eka tapauksessa preampin liitin oli viallinen, siitä äänen häviäminen. Kannattaa olla saksaan kauppiaaseen yhteydessä ja kysyä mahdollista huolattaa suomessa. Itse ostin kiukaan Musik Servisestä. Mutta voisiko kukaan sanoa mistä tuollainen kohinaa johtuu... On vähän kuin radio olisi väärällä kanavalla... Hankala tietysti sanoa jos ei kuule vikaa... Kellään tietoa nimen omaan SVT VR:n rakenteellisesta lujuudesta? sellanen voisi olla kiva hankkia,,, Ja muita kokemuksia -k´joko omakohtaisia tai kuultuja ko nupista... |
irwing 16.02.2008 21:09:40 | |
---|
sorry, liitin ko kysymyksen CL:n osastolle, meni ohi topikin,,, *nolo* |
Zambe 17.02.2008 23:42:54 | |
---|
Täytyypä laittaa saksaan sähköpostia ja kysellä että miten menetellään. Toivottavasti tuo Suomessa korjauttaminen onnistuisi koska hirvittää lähettää tuota nuppia saksaan koska mulla ei ole siihen casea eikä alkuperäistä laatikkoa tallella että mihin sen voisi paketoida, ja vielä kun olen kuullut kauhutarinoita siitä että miten postissa noita paketteja käsitellään... |