Rummut: soittaminen ›

Mielenkiintoinen keskustelu. Minä kun luulin että rumpupalsta on ihan kuollut.
 
Olen 26-vuotias, enkä ymmärrä nykymetallia juurikaan, vaikka erilainen raskas rock ja metalli on aina käsittänyt suuren osan kuuntelemastani musasta. Ärsyttävintä tässä asiassa on se että joidenkin vanhojen lempparibändienkin soundit muussataan nykyään samaan tuubiin.
 
MySpacessa huomaa aika nopeasti noiden death metal bändien kohdalla, miten niillä on kaikilla ihan samanlaiset junttasoundit. Laitan nykyään bändin playerista volat samantien nollaan tai yritän paeta sivulta jos genrenä on bm. Oma lajinsa ovat nämä alavireiset metallibändit joilla kitarat tuuttaa jatkuvaa riffiputkea ilman mitään tajua dynamiikasta. Meshuggahia kyllä kuuntelen mutta niillä onkin jokseenkin koko idea siinä tietyssä soundissa ja rytmiikassa.
 
Oman suht raskasta rokkia soittavan trion kanssa ollaan siirretty painopiste nimenomaan rumpubasso-akselille ja kitara on pelkkää kuorrutetta päällä. Ehdottomasti basisti on mun kiinnepiste soitossa, vaikka rumpupenkille istuessani tunnen olevani liidaamassa biisiä. Monet onkin meidän metodin huomanneet ja kertoneet tiukasta yhteissoitosta livenä. Musa ei ole metallia ja virekin on vain himpun alle drop-D, joten puhutaan ehkä perinteisemmästä ilmaisusta kuitenkin.
 
Se mua kans ihmetyttää että miksi nämä metallibändit ovat järkiään vähintään 5-henkisiä jengejä ja aina tuuttaa kaks kitaraa ja basso samaa jöötiä? Kaikki soittaa koko ajan ja niin paljon kuin kerkeää... Ei sitä jaksa kauan kuunnella.

Juu kyllä täytyy yhtyä moneen mielipiteeseen tässä soundi asiassa... Tuota niin kun kuuntelen jotain vanhempaa musiikkia, oikeastaan mitä vain, niin ne soundit on paljon ihmismäisemmät, eikä ihan liikaa kompressoitua mattoa. Ja minun mielestä soitosta pitäisi kuulua se että siellä ihminen soittaa. Ei pelkästään se kvantisoitu, kompressoitu, pesty ja lingottu putipuhdas digitaalimyräkkä.
Ja siitä basso ja rumpali hommasta vielä, että monesti teen itse sillätavalla että jos basistilla on joku monimutkainen kuvio biisissä, niin karsin omaa säkätystäni vähemmäksi... Vähemmän on joskus enemmän. Musaahan tässä yritetään tehdä ja pitäisi aina ymmärtää sen jonkun tietyn biisin kehys....mitä tehdään miten tehdään ja sitä rataa...
 
Huh... tulipa siinä taas.

No ei kait esim. Grindauksessa ole paljon väliä että soittaako basisti ja kannisti yhteen. Ei niistä mitään tolkkua saa.
Sama se on jo melkeen rässin puolellakin että haetaan iskut vaan kitaroitten kanssa kohdilleen niin kuulostaa tykiltä.
 
Kyllä ne Dr & bss hommat on rokkia ja heviä. Ja onneks vielä saa niitä skulata.
 
Kuten myös rässiäkin.

Olen 26-vuotias, enkä ymmärrä nykymetallia juurikaan, vaikka erilainen raskas rock ja metalli on aina käsittänyt suuren osan kuuntelemastani musasta. Ärsyttävintä tässä asiassa on se että joidenkin vanhojen lempparibändienkin soundit muussataan nykyään samaan tuubiin.
 
Olen syntynyt 70-luvulla ja itsekin ihmettelen nykymeininkiä. Ihmekös tuo kun taidan kuulua vanhoihin jarruihin, jotka ovat tippuneet kelkasta. Nykyisen musiikkituotantokoneiston huomioon ottaen näen siinä kelkasta tippumisessa paljon hyviä asioita. Musiikissa tärkeimpiä asioita kun ovat herkkyys, persoonallisuus ja elävyys saundeissa ja soitossa.
 
Raskasta rokkia ja hmm, heviä on tullut kuunneltua, mutta synkkä metalli on jäänyt jokseenkin ilman syventymistä. Tämä ehkä siksi että en oikein siedä örinää ja ompelukoneen neulan kaltaista sekavaa tikuttamista. Mut nämä raskaat rokitkin ovat nykyään tasapaksua tuubaa, monesti vielä liian pinnassa olevalla paskaisella kitaramurinalla. Saundien syvyydet ja "kaikkien instrumenttien omat maailmat ja kerroksellisuus" on puristettu samaksi puuroksi, josta ei mikään erotu edukseen ja niiden luonne ja sävyt on tapettu.
 
Joku mainitsi tuossa AC/DC:n munakkuuden kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ymmärrän täsmälleen vaikken mikään erityinen diggari olekaan. Munakkuutta ja tyylikästä rokkia kuitenkin diggaan. Ja pääaihehan oli rumpali vs. basisti ja niiden toimivuus.
 
Jos nyt otetaan esimerkiks niinkin kliseinen paukaus kuin Iron Maidenin Trooper... Siinä kuulee semmoista vanhojen hyvien aikojen saundipolitiikkaa, missä rumpalin ja basistin draivi tuo yhden olennaisimmista vaikuttajista tuonkin levyn saundipersoonallisuuteen ja meininkiin. Ja tämä draivi on osattu äänittää ja tuottaa siihen kunnon rooliin eikä sinne ole otettu mitään ylimääräistä massaa tai säröjä. Ja kun kuuntelee joskus joitakin Dion levyjä, niin uskallanpa käyttää sanaa groove kun kuuntelee Vinnie Appicen rumpalointia basson kera. Ja taas, se olennaisin on osattu ottaa saundeissa esille, eikä ylimääräistä sakkaa ole sotkemassa.
 
Se oli kai heviä se, nykymetallissa rummutkin on trigattu ja kompuroitu niin konemaisiksi, ettei sitä elävyyttä eikä groovea juuri ole. Ja tietty bassot hukkuu kitaravalleihin ja surinaan. Että se perinteinen rumpalin ja basistin mahdollinen herkkyys ei tule esille, vaikka kyse onkin raskaammasta musasta. Ja rumpalina ärsyttää se, että nykyään ne raskaan rokin rummut ei enää tömise, pärise eikä soi luonnollisen persoonallisesti. Ja harvoin enää saadaan ne rummut sopivan pintaan vaikuttavasti, ellei sitten käytetä semmoista konemaista jytinää ja lätkettä.
 
Kaikki soittaa koko ajan ja niin paljon kuin kerkeää... Ei sitä jaksa kauan kuunnella.
 
Aivan. Minusta se johtuu usein myös tyylitajuttomuudesta ja rauhattomuudesta. Jotenkin tuli mieleen radiosta kuulemani metalliversio Juicen biisistä Musta aurinko nousee. En tiedä mikä bändi oli, Teräsbetonin tapainen laulajaa myöten, mutta ei tainnut olla kuitenkaan siitä liiasta sotkemisesta päätellen. Aika tyylitajuton versio vedettynä liian nopeesti konemaisesti lätkyttävillä triggerisaundeilla ja surisevilla kitaroilla. Koko bändin liioittelu, huitominen ja joka raon liian täyteen tunkeminen kuulosti lähinnä epäonnistuneelta metalliparodialta. Joskus haluaisin kuulla tällaisten bändien rumpalin ja basistin vetävän vaikka sitten AC/DC:tä groovaten. En väitä etteikö se välttämättä onnistu, mutta jos hallitsisi selkeän, groovaavan ja olennaisen rumpubasso-linjan niin mikä saisi innostumaan sekavasta huitomisesta joka kuulostaa kuin 14-vuotiaat alkaisivat mäiskimään hirveellä innolla, eikä kovin monilla soittokilsoilla..?

Olen syntynyt 70-luvulla ja itsekin ihmettelen nykymeininkiä. Ihmekös tuo kun taidan kuulua vanhoihin jarruihin, jotka ovat tippuneet kelkasta. Nykyisen musiikkituotantokoneiston huomioon ottaen näen siinä kelkasta tippumisessa paljon hyviä asioita. Musiikissa tärkeimpiä asioita kun ovat herkkyys, persoonallisuus ja elävyys saundeissa ja soitossa.
 
Sait minulta juuri plussan +, joita en turhaan tiputtele.
 
Minulla on lohdutuksen sana, olen syntynyt 1960-luvulla ja voin sanoa että sinäkin kuulut siihen ikäluokkaan, joka on vielä joskus päässyt istumaan kelkassa ennen nykymetallin esiintuloa. Kelkkassa istumiseksi afroamerikkalaislähtöisessä musiikissa pidän juuri herkkyyttä, persoonallisuutta ja elävyyttä. Kahdella sanalla, makua ja groovea!

Aina kun tyttöystäväni käy treenikselläni ja jonkun oven takana treenataan nopeata mättöheviä örinälaululla, niin hän kuittaa "ripulointia". Ja huom. vieläpä "ripulointia", ei "ripulia".
 
Mua se jaksaa naurattaa joka kerta.

Sait minulta juuri plussan +, joita en turhaan tiputtele.
 
Kiitti! Se on aina tupla-plussa jos saa "jazzmiehen" ihailemaan lähinnä heviä käsittelevää tekstiä... :D

Olen syntynyt 70-luvulla ja itsekin ihmettelen nykymeininkiä.
 
Täällä toinen. Onneksi nykymetalli on vain pieni osa kaikesta rock- ja rytmimusiikkitarjonnasta. Sitä ei myöskään ole mikään pakko kuunnella.

Täällä toinen. Onneksi nykymetalli on vain pieni osa kaikesta rock- ja rytmimusiikkitarjonnasta. Sitä ei myöskään ole mikään pakko kuunnella.
 
Niin, valinnan vapaus on hieno asia. :) Eipä se syntymävuosikymmen tosin välttämättä paljoa kerro, mut monesti antaa suuntia. Voihan esmeks joku 90-luvulla syntynyt tykätä ja arvostaa pääosin 70-luvun musaa. Ite saan ehkä eniten kiksejä 70-80-luvun musasta, mut en yleistäisi täysin silti. Joku taika mulle kuitenkin on joissakin 70-80-lukujen jutuissa. Voidaan ottaa ihan ihme-esimerkiks (ei kuitenkaan niin soitannolliseks) vaikka 70's ja mollisävyisemmät Boney M-biisit, vaikka minua lähimpänä onkin rock ja sen eri tasot. Semmonen musa monesti kolisee mikä on tehty meikäläisen ollessa 0-10 vuotta. Silloin ei vielä tajunnu musaa silleen, mut monessa tapauksessa varmasti joku piilotajuntainen lapsuusnostalgia aiheuttaa fiilksen kun on kuitenkin ilmeisesti silloinkin ollut sen ajan musan vaikutuksille altis ja korvat auki.
 
Tässä muuten kuva kun ehkä noin vuonna 78-79 kuuntelen hyvin mahdollisesti LP:ltä Boney M:ää, Abbaa tai jopa Bob Marleytä. Mitä vaan sattui porukoilta löytymään... Rock-starba lasit on päässä ja stereot tuolle ajalle hyvin tyypilliset Asat. Huomatkaa myös retro-huonekalut. 70's rules! :)
urlhttp://muusikoiden.net/dyn/users/36818.jpg/url
 
Mitä tulee "entisajan" rumpaleihin, basisteihin ja niiden yhteistyöhön, niin on se musiikin ja soiton draivi sekä vaikutus ollut paljon enemmän ite ukoista (miksei naisistakin) kiinni. Mut juuri sitä erilaisten soittajien saundipersoonallisuutta, tatsia ja herkkyyttä peräänkuuluttaisin nykyaikana, kun useimmat vähänkään kaupalliset, varsinkin raskaammat musat tungetaan siihen samaan tasapaksuun ja suht kuolleeseen musiikkiteollisuuden saundimuottiin. Se on sitten niin hajutonta ja mautonta. Ennen se juttu lähti soittajasta/bändistä, melkeinpä nykyään puolet on laitteista kiinni. Tämä siltikin että 80-luvulla alettiin toisinaan vetää koneellisesti varsinkin rumpusaundeja överiks. Toisinaan toivon ja tuntuukin että oisin syntyny 20-25 aikaisemmin musiikillisistakin syistä. Oon varmaan jonkun sen ajan, juuri ennen minun syntymää kuolleen muusikon/persoonan sielunvaellus. :)
 
Pakollinen editointi: Rumpali on basistin kaveri..vai vihollinen?
 
Henkilökemioistahan ei kukaan koskaan tiedä, mut voiko bändi yleensä toimia jos basistin ja rumpalin linjat ei synkkaa ja riitelee..? Kerran eräässä takavuosien projektissa neuvoin rumpalina basistia soittamaan tarkemmin ja yhtenäisemmin rumpujen sekä rytmin kans. Tämä nelikielisen kantaja tapansa mukaan suuttui ja alkoi tosissaan sadatella että "rumpalit on ärsyttäviä ja basistin pahin vihollinen"... Siinäkö se vastaus sitten on tuohon ketjun aloittajan otsikkoon? ;)

Kuin myös. Siis -70 luvulla syntynyt.
 
Itte juuri koitan sätkiä nykymenossa ja ei ole helppoa ei. Toisaalta kuitenkin haastavaa. Ja sekin on huomattu että bläästääjiltä uupuu se herkkyys ja tatsi mikä täytyy rokissa ja vaikka popissakin olla.
 
Nou hätä sedät. Kyllä mä luulen että ne bläästärit pysyy siellä aidan toisella puolella omalla tontillaan.

Täällä kaikki sanoo, että bassot hukkuu kitaravallin alle. Musta se on lähinnä kumminki niin, että se basso on osa sitä vallia ja tuo sen tietyn jämäkkyyden mukaan tekemiseen. Näin siis sanotaanko 80 -luvulta 2000 -luvun alkuun, kun nää peruskikkelisirkkelisaundit on ollu melko diskanttipainotteisia. Nykyään nuo kitaravireet tuntuvat tippuvan koko ajan alemmas, jolloin bassot ihan oikeasti hukkuvat sinne sekaan. Herranjumala Diablon uudellaki taitaa kitarat olla jossain A:n tietämillä.. Mitä sillä bassolla sit enää tekee?

Aina kun tyttöystäväni käy treenikselläni ja jonkun oven takana treenataan nopeata mättöheviä örinälaululla, niin hän kuittaa "ripulointia". Ja huom. vieläpä "ripulointia", ei "ripulia".
 
Mua se jaksaa naurattaa joka kerta.
 
Meridän treeniksen naapurissa on örinäporukka. Rumpaliraukka koittaa kepittää mukana ja laulaja örisee pelkkää yhtä nuottia ja jotain ään ja öön välimaastosta. Välillä olen kuulevani sanan DAIIIII!!! Kitarat sahaavat sitä iänikuista särösoppaa ja basistin osuus hukkuu H-vireen sekaan pikkuseksi kolinaksi, kun sormet hakkaavat kieltä otelautaa vasten.
 
Minä vertasin tuon musan tullessa sitä matkamiehen vesipaskavatsaan. Se jaksaa pöristä ja päristä, mutta pöntössä on vain säälittävän pikkuisen vaahtoa ;-)

Meridän treeniksen naapurissa on örinäporukka....
 
Toivottavasti kukaan ei nyt ota herneitä nenuun, mutta sekin on musta hauska yksityiskohta monen hevanderibändin treeneissä, että aina kun kitaristi ei soita niin kitara kiertää ihan tuhottomasti. Eli kokoajan kuuluu joko alavireistä rutinaa tai viheltävää vinkunaa. No, liian lujaa liian pienessä tilassa, ei kai sitä muutakaan voi seurata.
Pelottaa aina kulkea sellaisen oven ohi (vaikk -30 dB:tä ovet vähentääkin), että kohta se PA tai kitarastyrkkari räjähtää just kun mä olen tuossa kohdalla. :)

Tuo kitaran vinkuminen jokaisessa tauossa on kyllä klassikko. Ei tuu mieleen tarkistaa tasoja sen verran, että saisivat feedbackit pois?
 
Meillä oli naapurissa sellanen porukka joka treenas tätä blästäystä oikein hartaudella. Kitaristi alotti vinkumisen jälkeen mielettömän sahauksen, johon rumpali lähti mukaan, kunnes viiden sekunnin päästä kumpikaan ei tiennyt missä toinen oli ja soitto loppui. Tätä jatkui ainakin tunnin verran, eikä biisinpätkä mennyt edelleenkään oikein. Oli hauska kuunnella, kun kaverit vuorotellen soitti toiselle omaa osuuttaan, mutta yhdessä siitä ei tullut yhtään mitään.

Olen itse -64 mutta yritän olla mahdollisimman avoin. Mutta on tuota metalliksi luokiteltua musiikkiakin aika erilaista. Esim. tämä. Kuunnelkaa varsinkin 2:50 kohdalla oleva varsin kliseinen kohta ja Rushmainen lopetus sille.
 
http://www.youtube.com/watch?v=gLEogbdozHc&feature=related

Sehän voipi sedät olla niin, että nuoremmat pikametallin paahtajat sun muut örisijät nauravat/itkevät meille iänikuisen peruskompin vetäjille ihan samaan malliin.
 
"Viddu hoho, kuulitko miten sairaan hitaasti ne taas vetää tota perkeleen biittikomppia?"
 
"En"
 
"En mäkään."

Sehän voipi sedät olla niin, että nuoremmat pikametallin paahtajat sun muut örisijät nauravat/itkevät meille iänikuisen peruskompin vetäjille ihan samaan malliin.
 
Komppi ei ratkaise, vaan se miten se vedetään ja saadaan toimimaan ko. soitettavan musiikin mukaan. Eli jos se peruskomppikin groovaa ja sopii just soitettavaan musaan, ei sen pitäisi olla pilkan aihe. Speedmätössä taas on monesti vaikeampi arvioida rumpalin varmuutta ja tyylitajua kun se on semmoista. Monella menee ns. Lars Ulrich jalkoihin ja käsiin siinä hommassa. Ja jos ne örinäjuniorit haastais meidät "hitaiden mutta jykevien komppien sedät" otteluun, niin kysytäänkö Kai Hahtoo meidän setä-osaston puolelle..? Samalla saisivat sitten kokeneen ja varman kompin sairaan nopeana, mut edelleen ihmeen taitavana tuplabassarimättönäkin, jos haluavat. :)

Komppi ei ratkaise Ei niin. Se oli vaan sellainen kevennys. :)

Ei niin. Se oli vaan sellainen kevennys. :)
 
En epäillytkään ettetkö olisi jo valmiiksi samaa mieltä. ;) No jos laitetaan tuo minun kommentti talteen ja käytetään sitten jos mättöjuniorit alkaa huudella... :D