| Aihe: Levynkansien paino | |
|---|
|
Hei nyt mulla hajoaa pää ku yritään arpoo tyhmänä miehenä ja näitä miljoonia ketjuja selatessa. Täten pyydänkin että joku joka jaksaa / viitsii / ehkä jopa osaa kirjottais tänne semmosen pienen FAQin kansien painosta, lähinnä just noi väriasiat. Mitä tarkottaa 4/4, 4/1, 4-väri, 2-väri, 1-väri, CMYK, jne.
Voisko joku ystävällinen sielu tämmöisen tehdä? Sit se olis tos ja ei tarttis kaikkien tyhmien sielujen (minä mukaanlukien) enää kysellä noita värijuttuja. |  kivi
07.02.2008 19:35:59 (muokattu 07.02.2008 19:43:29) | |
|
Hei nyt mulla hajoaa pää ku yritään arpoo tyhmänä miehenä ja näitä miljoonia ketjuja selatessa. Täten pyydänkin että joku joka jaksaa / viitsii / ehkä jopa osaa kirjottais tänne semmosen pienen FAQin kansien painosta, lähinnä just noi väriasiat. Mitä tarkottaa 4/4, 4/1, 4-väri, 2-väri, 1-väri, CMYK, jne.
Voisko joku ystävällinen sielu tämmöisen tehdä? Sit se olis tos ja ei tarttis kaikkien tyhmien sielujen (minä mukaanlukien) enää kysellä noita värijuttuja.
Yritetään.
Jos nyt vaikka aluksi cd-kansista. Useimmat levynvalmistamot pitävät sivuillaan .pdf-tiedostoja tai vastaavia, joista näkyy kannen spesifikaatiot. Kannattaa hakea esimerkiksi kannen mitat siitä painosta jota käyttää, tai heidän suositustensa mukaan, koska jopa jewel box -koteloiden eli niiden halpojen muoviboksien mitat saattavat vaihdella.
Periaatteessa cd-vihon kannen koko on kuitenkin noin 120x120mm. Kannessa yleensä kuva tai väri jatkuu laitaan asti, joten väriä kannattaa jättää leikkuuvaraksi sellaiset 3 mm ylimääräistä. Tätä kutsutaan bleed'iksi. Leikkuuvaraa ei tietenkään jätetä sellaisiin kohtiin mistä ei leikata, esimerkiksi etukannen vasempaan laitaan ei tule bleediä, koska se on vihon selkä.
Jos meillä on nelisivuinen vihko, eli pelkkä taitettu paperi, merkitään kannen ja viimeisen sivun (nehän ovat painossa samalla puolella arkkia) nelivärisyys 4/x. Sisäaukeaman värit merkitään puolestaan kauttaviivan jälkeen - värillinen kansi ja sisäuekeama on 4/4, värikansi ja mustavalko- tai yksivärinen aukeama 4/1. Ellei painoväriä määritellä erikseen, se on oletusarvoisesti musta. Värikansi ja punaisella painettu keskiaukeama voidaan määritellä vaikkapa 4/Process Red (0C,100M,100Y,0K). 8-sivuinen nidottu mustavalkovihko värikansin merkitään 4/1/1/1 + keskiselkäniittaus.
Kun katsomme värejä tietokoneen ruudulta, näemme niin kutsuttuja RGB-värejä. RGB-värit syntyvät yhdistelemällä Punaista (R), Vihreää (G) ja Sinistä (B). Kun kaikkia kolmea väriä on 100%, näemme valkoista valoa.
Painossa ei tietenkään voida käyttää RGB-värejä, ellei sitten keksitä tapaa tehdä valosta painomustetta. Painon nelivärierottelua kutsutaan CMYK-prosessiksi: Syaani (C), Magenta (M), Keltainen (Y) ja Musta (K niinkuin Kohlschwartz). Kun kaikkia on 100% saadaan niin sanottua peittomustaa tai tukkomustaa, ja kohdistuksissa saattaa irvistellä vähän eri värejä. Peittomustaa kannattaa välttää ainakin tekstissä ja terävissä piirroksissa, ne painetaan pelkällä mustalla ja yleensä vielä niin ettei alla olevaa väriä leikata pois, tätä kutsutaan overprintiksi.
Sopiva kansitiedoston resoluutio on väreillä ja harmaasävyillä 300dpi, tekstillä ja mustavalkoisilla piirroskuvilla 1200dpi. Kuvien on oltava CMYK-väritilassa, eikä ainakaan tekstiä tai piirrosta saa JPEG-pakata. Adobe Distiller osaa tehdä hyvän PDF-tiedoston painolle.
Inlay card'iin eli trayn alle tulevaan takakansi- ja päätypaperiin pätee sama ohjeistus kuin kanteenkin. Sen väreissä ilmoitetaan ensin takakansí, sitten trayn alle mahdollisesti tuleva painatus. Tavallisin takakansi on 4/0 eli trayn alla on valkoinen paperi, mutta yhä enenevässä määrin käytetään 4/4 + clear tray -ratkaisua, vaikka se trayn alus olisi sitten tukkomustalla painettua mustaa. Inlayhin tulee ulkolaidoille samat 3mm bleedit kuin kanteenkin. Inlayn koko on yleensä 151x118mm, josta päätyjen osuus on 6,5mm per pääty.
Label tarkoittaa itse levyä. Levyt painetaan perinteisesti seri- eli silkkipainolla, nykyään usein myös tulostetaan. Tulostustiedostoon pätevät samat ohjeet kuin muihinkin kansiin, seri taas on yleensä kahdella opaquella eli läpinäkymättömällä värillä painettu, mikä vaatii huomattavaa ajatustyötä jos mieli saada värit oikeassa järjestyksessä muodostamaan kuva. Labelin painotiedostoissa on hyvin tärkeää, ettei kuva luistele yhtään painon määrittelemien rajojen yli - pahimmassa tapauksessa levystä saattaa tulla soittokelvoton. Joissakin prosesseissa levyyn jäävä kirkas rengas, veriura, on pakko jättää painamatta, toisissa sillä ei ole niin väliä. | |
Kiitos! Tätä juuri haettiin! Onko sit muita vaihtoehtoja olemassa kun tämä neliväripainatus kansiin? Eli onko esim. 3/1 tai 2/2 vaihtoehtoja? | kivi
08.02.2008 14:10:21 | |
|
Kiitos! Tätä juuri haettiin! Onko sit muita vaihtoehtoja olemassa kun tämä neliväripainatus kansiin? Eli onko esim. 3/1 tai 2/2 vaihtoehtoja?
On toki, mutta niistä pitää jutella painon kanssa, että tulevatko halvemmiksi.
Photoshopissa on mahdollista määritellä värikuva myös duotoneksi, tritoneksi tai vaikka quadtoneksi jolloin värierottelu tosin pitää tehdä käsin, mutta jälki on parhaimmillaan aika hienoa. Quadtone painetaan normaalilla neliväriprosessilla, muut vähemmillä väreillä.
Kaksiväripainatus yhdistettynä duotoneen on aika yleinenkin vaihtoehto. Duotonessa samasta originaalista tehdään kahden eri jyrkkyyden versiot ja painetaan ne kahdella eri värillä päällekkäin. Kun tämän yhdistää (esimerkiksi niin että levyn kansi on musta: sininen ja punainen päällekkäin, tekstit valkoisella ja punaisella, ja kannessa duotone-säädetty kuva) normaaliin kaksivärisyyteen, saadaan parhaimmillaan hyvinkin värikästä lopputulosta. Se vain ei välttämättä tule yhtään halvemmaksi, kaikki "normaalista" poikkeava maksaa ekstraa. | |
Varsin täydelliseen ohjeistukseen voisin vielä heittää, että CS2-sarjasta lähtien Adoben tuotteista (Illustrator, Indesign) on saanut painokelpoisen pdf-tiedoston tehtyä ihan suoraankin eikä Distillerin käyttö ole enää mitenkään pakollista. Ei siitä possu->distiller -vaiheesta tosin haittaakaan ole, mutta ajattelinpahan mainita vain. | kivi
12.02.2008 15:40:20 | |
|
Varsin täydelliseen ohjeistukseen voisin vielä heittää, että CS2-sarjasta lähtien Adoben tuotteista (Illustrator, Indesign) on saanut painokelpoisen pdf-tiedoston tehtyä ihan suoraankin eikä Distillerin käyttö ole enää mitenkään pakollista. Ei siitä possu->distiller -vaiheesta tosin haittaakaan ole, mutta ajattelinpahan mainita vain.
Joo, tosin tuo johtuu mun käsittääkseni siitä että Distiller on nykyään integroitu CS2:een (ja seuraaviinkin), eli CS2 ja CS3-pakettien ohjelmissa luotavat .pdf:ät tulevat luoduiksi ihan oikealla Distillerillä mutta ilman välissä aiemmin ollutta PostScript-tulostusta. Tai ainakin näin mä olen käsittänyt.
Ja kyllä, mä itsekin teen .pdf:ät suoraan CS2 InDesignistä. Aina toimii. | |
Joo, tosin tuo johtuu mun käsittääkseni siitä että Distiller on nykyään integroitu CS2:een (ja seuraaviinkin), eli CS2 ja CS3-pakettien ohjelmissa luotavat .pdf:ät tulevat luoduiksi ihan oikealla Distillerillä mutta ilman välissä aiemmin ollutta PostScript-tulostusta. Tai ainakin näin mä olen käsittänyt.
Periaatteessa näin, mutta edelleen InDesign ja Illustrator tuottavat silloin tällöin PDF:iä, joissa ei hurraamista. Varsinkin, jos mukana on spottivärejä tai muuta vähänkään tavallisuudesta poikkeavaa. Pari kertaa olen tehnyt painomateriaalin suoraan ohjelmasta, ja soittelivat mollemmilla kerroilla painosta, että ei InDesignin tuottama PDF toiminut juuri yhtään. Sen jälkeen en ole tuohon ominaisuuteen koskenut kuin nopeita vedoksia tehdessä, joten suosittelen edelleen painoon menevän materiaalin kierrättämistä postscriptinä Distillerin kautta. | kivi
28.02.2008 17:58:50 (muokattu 28.02.2008 18:01:47) | |
|
Pari kertaa olen tehnyt painomateriaalin suoraan ohjelmasta, ja soittelivat mollemmilla kerroilla painosta, että ei InDesignin tuottama PDF toiminut juuri yhtään.
Olisiko InDesignisi .pdf-asetuksissa vikaa? Niitähän voi aika monipuolisesti rukata sen jälkeen kun on valinnut export->pdf -toiminnon. Veikkaan näin sokkona, että sulla on ollut väärät pakkausalgoritmit / resoluutiot päällä, tms.
Mulla ei (koputetaan puuta) ole ollut ongelmia kertaakaan viimeisen 40 kannen kanssa, jotka olen ajanut suoraan CS2 InDesignistä. Tietysti tarkistan huolella, että kuvat on cmyk-tilassa ja 300dpi jo taitossa, ja kaikki linkit toimii jne.
Edit: Spottivärit ovat oma ongelmansa. Cmyk-arvon määrittäminen väreille on hyvä tapa. Jos halutaan painaa oma sekoitusvärinsä, sille olisi syytä tehdä oma originaali kohdistusmerkinnöin. Esim seripainettavat labelit teen niin että joka värillä on oma originaalinsa, ja painojärjestys on tarkkaan ohjeistettu. | |
Olisiko InDesignisi .pdf-asetuksissa vikaa? Niitähän voi aika monipuolisesti rukata sen jälkeen kun on valinnut export->pdf -toiminnon. Veikkaan näin sokkona, että sulla on ollut väärät pakkausalgoritmit / resoluutiot päällä, tms.
Mutteiol, sen verran tarkkana aina noiden kanssa olen. Muutenkin tuo CS2:n PDF-eksporttaus on tuntunut omalla kohdalla tosi epävakaalta, jätti sivuja välillä kokonaan pois eikä tee mitään logeja virheistä. Tietty tää CS2- ja Intel-Mac-yhdistelmä voi olla riskaabeli jo sinänsä, mutta annoinpahan mahdollisuuden.
Spottivärit ovat oma ongelmansa. Cmyk-arvon määrittäminen väreille on hyvä tapa.
(Taidetaan puhua eri asioista tässä, tarkoitin PMS-värien erottelun sekoilusta tuossa InDesignin omassa PDF-systeemissä. Mutta tosiaan,nämä voivat olla ongelmina vain mulla, halusin silti varoitella, koska (nuorena) vanhan liiton miehenä luotan Postscriptiin kuin Dänikeniin.)
- - - -
Materiaalia painoon valmistaessa pitää myös muistaa myös sellaiset pikkuseikat kuin
- tekstien konvertointi ("convert to paths" kaikille tekstielementeille)
- joka ikisen kuvan värien tarkistaminen
- kiven jo mainitsemat leikkausvarat
- leikkaus- ja kohdistusmerkit (bleed marks, registration marks)
Kannattaa myös pitää mielessä, että jotkut painot haluavat esimerkiksi kansivihkon sivujen olevan valmiiksi aseteltu "vihkomuotoon". Ainakin pari suomalaista levyjä painavaa firmaa vaativat aineisto-ohjeessaan tuota, hommaan löytyy netistä paljon hyviä ohjeita. | kivi
04.03.2008 11:05:46 | |
|
(Taidetaan puhua eri asioista tässä, tarkoitin PMS-värien erottelun sekoilusta tuossa InDesignin omassa PDF-systeemissä. Mutta tosiaan,nämä voivat olla ongelmina vain mulla, halusin silti varoitella, koska (nuorena) vanhan liiton miehenä luotan Postscriptiin kuin Dänikeniin.)
Ei välttämättä ollenkaan puhuta eri asiasta. Kas, mulla alkaa olla vähän sellainen kutina, että PMS-värit ovat a) paitsi painokohtaisia b) myös sitä kuuluisaa katoavaa ammattitaitoa.
Olen huomannut, että lähimmäs oikeaa väriseosta päästään, kun käytetään värin selittämisessä sekä cmyk-arvoa että mahdollisesti myös Pantone-väriarvoa. Pelkillä prosenteilla lopputulos saattaa olla hyvinkin kaukana halutusta nykyään.
Tiedä sitten mistä johtuu... | |
Olen huomannut, että lähimmäs oikeaa väriseosta päästään, kun käytetään värin selittämisessä sekä cmyk-arvoa että mahdollisesti myös Pantone-väriarvoa.
Entäs jos vain katsoo PMS-kartasta oikean värin? :) Siinähän Pantonen juju on.
Puhuin tässä nimenomaan rajatulla määrillä värejä toimimisesta, eihän spottivärejä noin muuten juuri käytetä kuin tehosteina (kulta, hopea). Jos siis tehdään vaikkapa silkkipainolla levyyn kaksivärinen label, niin enpä ole kuullut painosta, joka CMYK-väreissä materiaalin haluaa ottaa vastaan. | kivi
04.03.2008 11:56:07 (muokattu 04.03.2008 11:57:26) | |
|
Entäs jos vain katsoo PMS-kartasta oikean värin? :) Siinähän Pantonen juju on.
Puhuin tässä nimenomaan rajatulla määrillä värejä toimimisesta, eihän spottivärejä noin muuten juuri käytetä kuin tehosteina (kulta, hopea). Jos siis tehdään vaikkapa silkkipainolla levyyn kaksivärinen label, niin enpä ole kuullut painosta, joka CMYK-väreissä materiaalin haluaa ottaa vastaan.
(Selitykseksi keskustelun seuraajille: PMS-värinmäärittelyssä värit määritellään suorina sekoitusprosentteina.)
Joo, en tietenkään tarkoittanut, että tehtäisiin cmyk- saati sitten Pantone-originaali spottiväriä varten. Tarkoitin, että lisävärin täysin mustavalkoisen originaalin painamiseen halutun (tummimman eli 100%) värin katsominen Pantone-kartasta tai cmyk-sekoitusruudusta tuottaa nykyään usein paremman lopputuloksen.
Yksi selitys tietysti on, että PMS-väri on aina paperikohtainen. Paperin pohjasävy, imukyky, mahdollinen pinnoitus, kiillotus, liima ja liituisuus vaikuttavat ratkaisevasti siihen että PMS-väri on joka pinnalla vähän erilainen - siinähän vain määritellään väritahnan sekoitus
:-D
Kyllä se silti "pitäisi osata". Ehkä. | |
Missä levynkansia voi painattaa ja minkälaisissa hinnoissa liikutaan? | |
Missä levynkansia voi painattaa ja minkälaisissa hinnoissa liikutaan?
Samoissa firmoissa kuin levyjäkin, mm. Digital Plantilla. http://www.digitalplant.fi/ | |
Olen nyt ensimmäistä kertaa tekemässä yhtyeeni demolle kansia, ja törmäsin sellaiseen pieneen mahdolliseen ongelmaan, että kun muutin kuvan CMYK-väreihin, ei musta luonnollisesti ollut sitä haettua K-mustaa, vaan sekoitus kaikkea. Tätä sain parannettua säätämällä photarilla "selvective colors" -kohdasta mustat oikeammiksi ja sen jälkeen säädin color balancet niin, että kuva näytti taas hyvältä. Nyt värejä mustassa on C-9%, M-9%, Y-3% ja K-99%. Taitto-ohjelmassa sekoitin tuollaisen värin ja kokeilin, näkyykö se sellaisesta mustasta jossa on pelkästään tuota K-mustaa, eikä ainakaan näytöllä huomannut mitään.
Kysynkin siis tulisiko noiden mustien ero näkymään painetussa versiossa ja tulisiko tuon ensimainitun mustan kanssa ongelmia kuvan tarkkuuden kanssa? Jos tulee, niin pystyykö photarilla jotenkin saamaan tuon mustan ihan täysin K-mustaksi?
Sori jos ilmaisen itseni epäselvästi, tämä tosiaankin on ihan eka kerta kun teen yhtään mitään painettavaksi tarkoitettua ja jotain pari viikkoa sitten en edes tiennyt mitään mistään CMYK-väreistä tai muustakaan painamiseen liittyvästä. | kivi
20.04.2008 22:38:55 (muokattu 20.04.2008 22:43:09) | |
|
Olen nyt ensimmäistä kertaa tekemässä yhtyeeni demolle kansia, ja törmäsin sellaiseen pieneen mahdolliseen ongelmaan, että kun muutin kuvan CMYK-väreihin, ei musta luonnollisesti ollut sitä haettua K-mustaa, vaan sekoitus kaikkea. Tätä sain parannettua säätämällä photarilla "selvective colors" -kohdasta mustat oikeammiksi ja sen jälkeen säädin color balancet niin, että kuva näytti taas hyvältä. Nyt värejä mustassa on C-9%, M-9%, Y-3% ja K-99%. Taitto-ohjelmassa sekoitin tuollaisen värin ja kokeilin, näkyykö se sellaisesta mustasta jossa on pelkästään tuota K-mustaa, eikä ainakaan näytöllä huomannut mitään.
Kysynkin siis tulisiko noiden mustien ero näkymään painetussa versiossa ja tulisiko tuon ensimainitun mustan kanssa ongelmia kuvan tarkkuuden kanssa? Jos tulee, niin pystyykö photarilla jotenkin saamaan tuon mustan ihan täysin K-mustaksi?
Sori jos ilmaisen itseni epäselvästi, tämä tosiaankin on ihan eka kerta kun teen yhtään mitään painettavaksi tarkoitettua ja jotain pari viikkoa sitten en edes tiennyt mitään mistään CMYK-väreistä tai muustakaan painamiseen liittyvästä.
Miksi mustan pitäisi olla pelkkää K-mustaa? Pelkkää K-mustaa käytetään oikeastaan ainoastaan leipätekstissä, jossa se määritellään overprintiksi eli alla oleva väri ei edes leikkaudu pois. Tämä sen vuoksi, että pienten kirjainten ohuet viivat kärsivät, jos a) kirjaimille tulee värikkäitä heittovarjoja (kuten käy nelivärimustalla) mutta myös b) jos kirjaimille tulee valkoiset varjot, kuten käy jos tekstin alle jäävän värin ei anneta jatkua.
Kyllä kuvien musta on yleensä ihan nelivärimustaa, toki kannattaa katsoa ettei samassa kuvassa ole rinnan yksi- ja nelivärimustaa kuten helposti käy jos osa mustasta kuviosta on peräisin mustavalkoisesta ja osa värillisestä dokumentista.
Alkuperäiseen kysymykseesi: kyllä, eri mustan sävyt erottuvat toisistaan painettaessa jos tausta on valkoinen eikä mustaa paineta overprintina. Toisaalta, jos meillä on nelivärikuva, jonka mustissa osissa ei ole muuta väriä kuin mustaa, saattaa käsillä olla paljon pahempiakin ongelmia...
PS. Mä käytän aika paljon painoteknisenä tehosteena eri mustan tasoja, jopa ihan "tukkomustaa" (C100, M100, Y0-50, K100) ...ja jos ihmettelet, miksi nolla tai ainakin vähemmän kuin 100 keltaista, niin siksi että se painetaan samalla rasterikulmalla kuin musta, ja aiheuttaa siis moireen kun pisteet osuvat päällekkäin. Muutenhan värien välillä on 60 asteen kulma, mikä tekee rasterista kauniin ruusukuvion. | |
Miksi mustan pitäisi olla pelkkää K-mustaa? Pelkkää K-mustaa käytetään oikeastaan ainoastaan leipätekstissä, jossa se määritellään overprintiksi eli alla oleva väri ei edes leikkaudu pois. Tämä sen vuoksi, että pienten kirjainten ohuet viivat kärsivät, jos a) kirjaimille tulee värikkäitä heittovarjoja (kuten käy nelivärimustalla) mutta myös b) jos kirjaimille tulee valkoiset varjot, kuten käy jos tekstin alle jäävän värin ei anneta jatkua.
---
PS. Mä käytän aika paljon painoteknisenä tehosteena eri mustan tasoja, jopa ihan "tukkomustaa" (C100, M100, Y0-50, K100) ...ja jos ihmettelet, miksi nolla tai ainakin vähemmän kuin 100 keltaista, niin siksi että se painetaan samalla rasterikulmalla kuin musta, ja aiheuttaa siis moireen kun pisteet osuvat päällekkäin. Muutenhan värien välillä on 60 asteen kulma, mikä tekee rasterista kauniin ruusukuvion.
Ahaa, kiitoksia, tämä selvensi paljon. Ymmärsin vähän väärin nuo aiemmat kirjoitukset aiheesta, tuo painotekniikka kun ei ole erityisen tuttu aihe minulle :) | |
Mitenkäs sitten tuo materiaalin toimitus: riittääkö pelkkä oikean mitan kokoinen tiedosto, vai pitääkö toimitetussa materiaalissa olla se oma materiaali sovitettuna painon sivuilta haettuun malliin? Eli siis kun spesifikaatioissa on tyyliin A4-kokoinen .pdf, johon on mitat, bleed jne. merkitty paperille, niin pitääkö se oma materiaali lisätä siihen päälle vai riittääkö pelkästään esim. 12,1 cm x 12 cm kokoinen kuva tai .pdf? | |
Mitenkäs sitten tuo materiaalin toimitus: riittääkö pelkkä oikean mitan kokoinen tiedosto, vai pitääkö toimitetussa materiaalissa olla se oma materiaali sovitettuna painon sivuilta haettuun malliin? Eli siis kun spesifikaatioissa on tyyliin A4-kokoinen .pdf, johon on mitat, bleed jne. merkitty paperille, niin pitääkö se oma materiaali lisätä siihen päälle vai riittääkö pelkästään esim. 12,1 cm x 12 cm kokoinen kuva tai .pdf?
Ei sillä ole väliä, jos leikkausvarat on merkitty painotiedostoon. Eli se painettava mitta ja se (yleensä) 3mm bleed on oltava ja se leikkauskohta on merkittävä niillä leikkausmerkeillä, eihän sitä muuten leikkurissa osata oikeaan mittaan leikata. Tämä tarkoittaa käytännössä, että tiedoston on oltava suurempi kuin lopullinen mitta, koska se leikataan lopuksi sopivan kokoiseksi.
Tämän takiahan esim. bookletin painopohjissa on isompi arkkikoko jotta nuo leikkuumerkit ja mahdolliset tiedot sopisivat paperille. Siitä ne on helppo viedä eteenpäin painossa.
Jos paino tarjoaa valmiin pohjan, niin mikset sijoita materiaalia siihen? Parhaitenhan nämäkin asiat selviävät, yllätys yllätys, sieltä painosta. | kivi
20.05.2008 15:03:02 | |
|
Mitenkäs sitten tuo materiaalin toimitus: riittääkö pelkkä oikean mitan kokoinen tiedosto, vai pitääkö toimitetussa materiaalissa olla se oma materiaali sovitettuna painon sivuilta haettuun malliin? Eli siis kun spesifikaatioissa on tyyliin A4-kokoinen .pdf, johon on mitat, bleed jne. merkitty paperille, niin pitääkö se oma materiaali lisätä siihen päälle vai riittääkö pelkästään esim. 12,1 cm x 12 cm kokoinen kuva tai .pdf?
Jos teet ammattimaisen .pdf:n esim InDesignillä joka siis osaa lisätä bleedit asetusten mukaan (määrittele 3mm bleed ja eksportetatessasi "include bleed area") kannattaa tehdä ihan oikean kokoinen originaali (+ ne bleedit).
Jos taas teet esim Photoshopilla 300dpi CMYK tiffinä, kannattaa sivun koko olla sn verran isompi että mukaan mahtuvat bleed ja leikkausmerkit. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
