Aihe: basson säätöongelmia, kielten räminä ei vaan lähde..
1 2
kmaenpaa
06.02.2008 18:21:50
Terve!
 
Eli ongelmana bassossa (Yamaha Motion B 1980-luvulta) ovat rämisevät kielet. Eipä treeneissä tai keikoilla hirveästi haittaa, mutta nyt tuolla soittimella pitäisi äänittää.
 
Seuraavia toimenpiteitä olen koittanut tähän mennessä :
 
- Kaularaudan säätö puoleen ja toiseen menetelmällä neljäsosa kierrosta ja antaa levätä päivän. Suurempi notko auttaa vähän, kaulan pitäminen lähes suorana eli standardi yksi tai kaksi käyntikorttia pahentaa ongelmaa. Kaularaudan voi kuitenkin löysätä melkeinpä irti ilman vaikutusta.
 
- Kielten korkeuden säätö tallasta. Säätövara loppuu kesken ennen kuin räminä lähtee kokonaan.
 
- Kielten korkeuden säätö yläsatulasta. Vaikeuttaa vain soittamista eikä poista räminää.
 
- En ole koittanut ohuempaa kielisettiä. Bassossa on tällä hetkellä melko paksut DR .40-.100 kielet.
 
- Kevyesti soittaminen auttaa melko paljon, mutta haluaisin mieluummin poistaa räminän kuin soittaa kukka kämmenellä
 
.. Nyt alkaa hermo menemään ja tuntuu ettei tästä bassosta saa hyvää äänittelybassoa millään. Hyviäkin ohjeita basson säätöön olen seurannut pilkulleen. Olisiko ideoita mahdolliseen ratkaisuun? Vai pitäisikö tuo vaan viedä ammattilaiselle?
pekezu
06.02.2008 18:41:00
 
 
Missä vireessä sulla on se basso ja vedätkö plekulla vai sormilla?
 
Itse en ole koskaan saanut kaikkea räminää pois plekulla vempatessa. Enkä toisaalta ole sitä tarvinnutkaan. Tietysti tossa sulla on mahdollista, että alkaa nauhat olla jo aika kuluneet ja kaipaavat hiontaa tahi vaihtoa. En tosin tiedä onko sille tehty sellaista toimenpidettä lähiaikoina.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
MPU
06.02.2008 18:56:31
40-100-kielet ei ole mitenkään paksut. Kokeile 105-settiä. Ja jos alavireessä vedät niin vielä paksumpaa alinta kieltä.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
hollstro
06.02.2008 19:37:05
 
 
40-100-kielet ei ole mitenkään paksut. Kokeile 105-settiä. Ja jos alavireessä vedät niin vielä paksumpaa alinta kieltä.
Marko

 
Just näin, ja sitten on se mahdollisuus että kaularauta on jämähtänyt uraan kiinni eikä liiku siinä, siksi löysääminen ei auta. Pari neuvoo siihen vaivaan:
- roikuta bassoa lavasta ja nuiji kaulaa nyrkillä, ja kyllä, oon ihan tosissani. Temppu saattaa irrottaa jämähtäneen kaularaudan
- taivuta kaulaa notkolle ihan reilusti vääntämällä, tällöin kaularauta saattaa nitkahtaa parempaan asemaan
 
Kun kaularauta on kunnossa vaikuttaa sen säätö välittömästi.
 
Kolmas mahdollisuus on että kaulan kulma (jos pulttikaulainen) on liian takakeno. Siihen auttaa se että laitat kaulataskun "simmiä" esim. kovamuovisesta suikaleesta/ohuesta pellinpalasta jne. siten että kaula asettuu parempaan kulmaan. On myös mahdollista että kaulassa on jo valmiiksi tehtaan tai edellisen omistajan jäljiltä "simmiä" liikaa ja sitä pitää poistaa
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
hollstro
06.02.2008 19:41:07
 
 
Sama kysymys, liekö sama kysyjä?
 
http://www.talkbass.com/forum/showthread.php?p=5262201
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
pekezu
06.02.2008 19:43:40
 
 
Tuo satulan säätö ei ainakaan mun käsityksen mukaan poista särinää kuin vapailta kieliltä. Kun painaa kielen nauhaa vasten niin sillä satulalla ei ole enää mitään merkitystä.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
hollstro
06.02.2008 19:49:40
 
 
Tuo satulan säätö ei ainakaan mun käsityksen mukaan poista särinää kuin vapailta kieliltä. Kun painaa kielen nauhaa vasten niin sillä satulalla ei ole enää mitään merkitystä.
 
Satulalla on vain yksi oikea korkeus; alin jolla kieli ei rämise 1. nauhaan normaalilla setupilla, eli käytännössä sama korkeus kuin nauhoilla.
 
Triviaknoppi: Varhaisissa Warwick:eissa tätäkin pystyi säätämään. Satula oli koneruuvi jossa oli puolipyöreä ura.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
jazbaz
06.02.2008 22:08:57
 
 
Jos se basso on 80-luvulta, saattaisi olla aika uusia otenauhat. Niihin on saattanut kulua niin isoja uria, että pelkkä viilaus tai kaularaudan tahi tallan säätö ei auta asiaa.
"Bles-sings"
kondensaattori
06.02.2008 22:15:42
Satulalla on vain yksi oikea korkeus; alin jolla kieli ei rämise 1. nauhaan normaalilla setupilla, eli käytännössä sama korkeus kuin nauhoilla.
 
Eli sama kuin jos siinä olis vielä yksi nauha.
Teijo K.
06.02.2008 22:19:31
 
 
Satulalla on vain yksi oikea korkeus; alin jolla kieli ei rämise 1. nauhaan normaalilla setupilla, eli käytännössä sama korkeus kuin nauhoilla.
 
Triviaknoppi: Varhaisissa Warwick:eissa tätäkin pystyi säätämään. Satula oli koneruuvi jossa oli puolipyöreä ura.

 
Kyllä tolla satulan korkeudella pystyy pelaamaan muutenkin, tatsikysymys. Mutta yleensä toki noin.
"Veltto rysäkeppi"
hollstro
06.02.2008 22:25:41
 
 
Kyllä tolla satulan korkeudella pystyy pelaamaan muutenkin, tatsikysymys. Mutta yleensä toki noin.
 
Mie oon eri mieltä. Yhtään korkeampi asetus vetää 1. nauhan virettä liikaa ylöspäin ja alempi johtaa räminään.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
hollstro
06.02.2008 22:26:34
 
 
Eli sama kuin jos siinä olis vielä yksi nauha.
 
Jep, tätä kutsutaan 0-nauhaksi joka mm. Gretscheissä on.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
Teijo K.
07.02.2008 09:25:31
 
 
Mie oon eri mieltä. Yhtään korkeampi asetus vetää 1. nauhan virettä liikaa ylöspäin ja alempi johtaa räminään.
 
No onneksi mielipiteitä mahtuu maailmaan. ;)
 
Kyllä mä olen "asiakkaalle" säätänyt tarkoituksella vähän korkeemman satulan kun toivomus on ollut jämäkkä tatsi kautta kaulan. 1. nauhan vire on ollut kohdallaan, sen voi kompensoida aika helposti. Itellä on setuppi sellainen tossa yhdessä, että kukaan kun on kokeillut sitä ei ole saanut mitään muuta irti kuin pelkkää räminää. Jopa avoimilla kielillä. Minä siitä ihan bassoääniä. :)
"Veltto rysäkeppi"
rijopu
07.02.2008 11:46:06
Mie oon eri mieltä. Yhtään korkeampi asetus vetää 1. nauhan virettä liikaa ylöspäin ja alempi johtaa räminään.
 
Tämä on etenkin kitaroilla isohko ongelma ja kannattaa ottaa myös bassolla huomioon. Mä ajattelen satulan myös siten, että se on vain periaatteessa sama kuin 0-nauha. Kitaroihin tehdään monestä tämän takia kompensaatio, eli satulaa siirretään milli-pari eteenpäin.
rijopu
07.02.2008 11:47:31
Kyllä mä olen "asiakkaalle" säätänyt tarkoituksella vähän korkeemman satulan kun toivomus on ollut jämäkkä tatsi kautta kaulan. 1. nauhan vire on ollut kohdallaan, sen voi kompensoida aika helposti.
 
Millä sä olet sen kompensoinut?
Teijo K.
07.02.2008 12:35:09
 
 
Millä sä olet sen kompensoinut?
 
Heh, pitäskö antaa se sulle kotiläksyksi.
 
;)
 
Mutta tossa kun mietin tätä juttua, niin tuumailin että mahdollisesti ymmärsin väärin ton aiemman. Piotää siis tarkentaa, että kyllä mäkin pyrin aina säätämään satulan niin, että se on juuri niin alhaalla että kielet ei rämise. Se juttu tässä on vaan se, että eri soittajilla tämä piste missä kielet juuri ei rämise on eri soittotyyleistä johtuenb vähän eri. Puhutaan millin kymmenesosista jopa. Käytännössä koettu juttu.
"Veltto rysäkeppi"
Teijo K.
07.02.2008 13:03:43
 
 
Minulla kävi säädettävänä Harley Benton merkkinen Les Paul kopio. Siinä oli satula niin korkealla, että yhtäkään avosointua / F-sointua ei saanut toimimaan. Ajattelin vaan sitäkin aloittelevaa soittajaa jolle tommonen lyödään kouraan, että mitä siitä tulee. Omat taidot ja tiedot ei riitä ymmärtämään miksi kitaraa ei saa stemmaamaan. Aivan hirveän kuuloinen soitin.
 
Tuon takia olen yrittänyt aina toitottaa, että kaikki halpikset kannattaa kierrättää säädätettävänä, ja mikä ettei kalliimmatkin. Semmoiset perussäädöt auttaa jo pitkälle, ja sen saa tehtyä nopeasti ja kätsysti kun ei tarvitse konsultoida soittajaa hienostuneempien yksityiskohtien kanssa. Sitten kun oma tatsi kehittyy niin niitä säätöjä voi katsella tarkemmin sen tatsin mukaan.
"Veltto rysäkeppi"
rijopu
07.02.2008 14:44:35
Heh, pitäskö antaa se sulle kotiläksyksi.
 
Ei tajua tätä vitsiä... Mutta oikeasti, millä sä kompensoit sen, jos satulaura jää korkeaksi, että ensimmäisen nauhan äänet soivat vireessä?
 
Mutta tossa kun mietin tätä juttua, niin tuumailin että mahdollisesti ymmärsin väärin ton aiemman. Piotää siis tarkentaa, että kyllä mäkin pyrin aina säätämään satulan niin, että se on juuri niin alhaalla että kielet ei rämise. Se juttu tässä on vaan se, että eri soittajilla tämä piste missä kielet juuri ei rämise on eri soittotyyleistä johtuenb vähän eri. Puhutaan millin kymmenesosista jopa. Käytännössä koettu juttu.
 
Mutta samalla logiikalla pitäisi jokainen nauha viilata erikseen soittotatsin mukaan. Eikös?
 
Mun käytännössä koettu juttu on se, että nauhat ja satulaurat samalle tasolle ja säädöt sitten tallasta soittotatsin mukaan.
Teijo K.
07.02.2008 14:48:32
 
 
Ei tajua tätä vitsiä... Mutta oikeasti, millä sä kompensoit sen, jos satulaura jää korkeaksi, että ensimmäisen nauhan äänet soivat vireessä?
 

 
Mutta samalla logiikalla pitäisi jokainen nauha viilata erikseen soittotatsin mukaan. Eikös?
 
Mun käytännössä koettu juttu on se, että nauhat ja satulaurat samalle tasolle ja säädöt sitten tallasta soittotatsin mukaan.

 
No mietippä vähän nyt omilla aivoilla. Kyllä se sulle aukeaa, tai sit voin näyttää kun seuraavan kerran tavataan, esim. pajalla. Mulle tulee nyt sellanen tunne että jätkä esittää tyhmempää kuin ootkaan ihan vaan mua kiusatakseen.
"Veltto rysäkeppi"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)