Aihe: Bassoprojekti lopputyöksi
1 2
ötzi
21.01.2008 21:25:44
Elikkäs koulussa alkoi lopputyön valmistus 7.päivä tammikuuta ja teen basson itselleni. Koulu on siis Käsi- ja taideteollinen ammattikoulu. Tähän asti projekti on edennyt erittäin hitaasti koska opettajilla ei ole aiempaa kokemusta soittimien rakennuksesta ja itselläkin myös ensimmäinen projekti, sekä koululla on muitakin töitä tehtävä samaan aikaan. Onneksi Soitinrakentajat AMF on koulumatkan varrella niin sieltä on käyty vähän konsultoimassa, hankin myös puut sieltä.
 
Tällä hetkellä bassoon on uponnut noin 450e, ajattelin että teen laatuosista samantien. Jos koko projekti onnistuu niin onpahan sitten unelmaspekseillä. Basson spekseistä vähän:
-4-kielinen
-Body leppää, muotoa voisi kuvailla teroitettu Presari ilman pleksiä, öljy viimeistely samoin kaulaan
-Kaula vaahteraa, profiilistä oli ajatus saada jotain warwickkien kaulojen tapaista, eli sitä pesäpallomailaisuutta lähdetään hakemaan.
-Otelauta vaahteraa, Mustat block inlayt on suunnitteilla
-Semour Duncanin Basslines PJ-mikitys, Passiivi elektroniikka. Todettu toimivaksi
-Göldo talla
-Warwickin virittimet, kaikki neljä vasemmankäden
-Schallerin hihnalukot
-Musta hardware
 
Tähän mennessä olen saanut leppälankusta muotoiltua bodyä ja jyrsittyä elektroniikalla kolon. Huomenna jyrsin mikkien paikat ja kaulataskun. Kaulaaihioon ja otelautaan en ole vieä koskenut. Ostin AMFältä otelaudan valmiiksi sahatuilla nauhaurilla.
 
Elektroniikalle koloa jyrsiessä kävi eka kämmi, ruuvasin bassoon kiinni vanerimallineen jonka avulla sitten yläjyrsimellä rupesin työstämään. Mallineesta sitten kesken jyrsinnän halkesi pala pois siitä kohti mihin ptäisi jättää ruuvinpaikka johon saa kannen kiinni. Tästä ei ole kuvaa tällä hetkellä mutta pitää huomenna kuvailla lisää
 
Mitähän materiaalia otelaudan upotuksiin voi käyttää? Eli mustat palikkaupotukset olisi tarkoitus tehdä. Minkälaista muovia siihen tarvitsee? Kaulaan tulee öljyviimeistely niin ei ole lakkakaan suojaamassa sitä.
 
Muutamia kuvia löytyy täältä: http://s50.photobucket.com/albums/f349/paskaaivo123/Basso/
 
Kommenttia ja vinkkejä voi antaa. Sana vapaa
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
fox
21.01.2008 21:31:10
 
 

Mitähän materiaalia otelaudan upotuksiin voi käyttää? Eli mustat palikkaupotukset olisi tarkoitus tehdä. Minkälaista muovia siihen tarvitsee? Kaulaan tulee öljyviimeistely niin ei ole lakkakaan suojaamassa sitä.

 
Eebeniä, metallia, kovamuovia (polykarbonaatti, akryyli) Tuossa on meikäläisen ehdotukset. Metallina joko mustattua terästä tai sitten duralia.
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
tonicaster
22.01.2008 15:59:46
Moi
 
Jos et ole vielä ehtinyt jyrskäyttää kaulan koloa kannattanee se tehdä vasta kaulan ollessa jo periaatteessa valmis, mielestäni helpompi noin päin. Eli kun kaula on valmis mitoitat kaulan paikan ja puristat sen vaikka yhdellä puristimella rungon päälle. Tämän jälkeen puristat runkoon kaulan molemmille sivuille ja takapäätyyn saman paksuiset puupalikat. Tässä vaiheessa kannattaa tehdä vielä useita tarkistusmittauksia siitä että onko kaula suorassa. Sitten kaula pois puristuksista ja sulla on siinä valmis jyrsin malline kaulakololle. Tämä tietenkin edellyttää sitä että sulla on kaulan peräpää tasainen eikä kaareva, jos se on kaareva joutuu sitä peräpään palikkaa muotoilemaan, mutta ei ole amerikan homma sekään. Toivottavasti olin selkeä... Mutta nyt saa työpäivä loppua lähden himaan!!!
näit on tehty ja teetetty, ja yks on onnistunu.
ötzi
22.01.2008 16:08:05
Ei tullut tänään jyrsimisestä mitään, menee joko huomiselle tai ensiviikkoon.
 
Opettaja ehdotti juuri toisinpäin että ensin teen kaulataskun ja sovittelen sitten siihen kaulaa. Pitänee keskustella kumpi on parempi keino
 
Ja koulussahan on yläjyrsin jossa tuo vastine on alapuolella, eli pitäisi saada bodyn takaosaan puristettua ne mallinepuut. Niin eihän homma niin onnistu?
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
atk
22.01.2008 16:38:06
Tuo tonicasterin ohje toimii kotioloissakin oikein hyvin. Tässä vielä linkki kuvalliseen sepustukseen:
 
http://www.buildyourguitar.com/resources/pocket/index.htm
spyykko
22.01.2008 21:38:31 (muokattu 22.01.2008 21:38:49)
 
 
Ei tullut tänään jyrsimisestä mitään, menee joko huomiselle tai ensiviikkoon.
 
Opettaja ehdotti juuri toisinpäin että ensin teen kaulataskun ja sovittelen sitten siihen kaulaa. Pitänee keskustella kumpi on parempi keino
 
Ja koulussahan on yläjyrsin jossa tuo vastine on alapuolella, eli pitäisi saada bodyn takaosaan puristettua ne mallinepuut. Niin eihän homma niin onnistu?

 
Tee malline tuon buildyourguitarin tyyliin erilliseen vaneriin, jonka sitten teippaat bodyn alapuolelle.
 
Toisilla on käytössä Pin-routteri, elämä on epäreilua :(
Ite olis taas tarvinnu tehdä
ötzi
22.01.2008 23:18:10
Tee malline tuon buildyourguitarin tyyliin erilliseen vaneriin, jonka sitten teippaat bodyn alapuolelle.
 
Toisilla on käytössä Pin-routteri, elämä on epäreilua :(

 
Ei tarvitse mallinetta liimata kun en ole vielä alasarven ja kaulataskun välistä ottanut puuta pois joten ruuvilla saa siihen kiinni, samoin ulkoreunoilla on työstövaraa vielä sen verran että saan hyvin ruuveilla kiinni
 
Nimenomaan kun on kaikenmaailman härpäkkeet käytössä mutta kun ei ole osaamista. Ja tosiaan meinasi olla tarpeeksi pitkän terän löytäminen aika vaikeaa että sain edes elektroniikan kolon tarpeeksi syväksi.
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
ötzi
31.01.2008 17:48:15 (muokattu 31.01.2008 17:52:24)
Noniin, tein tänään uuden jigin jyrsintää varten kun ensimmäinen meni vituiksi. Huomenna pääsen luultavasti jo jyrsimään. Saa nähdä mitä tästä oikeen taas tulee. Perse edelle puuhunhan tässä ollaan menossa.
 
Niin, hommahan ei kovin nopeasti etene kun on tehtävänä samaan aikaan 2pöytää ja tv-tasokin pitäisi aloittaa tekemään.
 
Kuvia tosiaan tulossa myös, kamerassa on joku kämmi kun kaikista kuvista tulee ylivalottuneita, myös ilman salamaa ja hämärässä valossa. Kameran valotusasetukset on vakiona niin kuin aina ennenkin. Ei voi tietää mikä vikana
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
takape
01.02.2008 17:19:43
Itselle on tullut tehtyä kaulatasku molemmin päin. Ensimmäiseen tein kaulan valmiiksi ja sen mukaan jyrsin taskun, toiseen tein taskun fenkun mitoilla ja kaulan viimeistelin siihen sopivaksi. Molemminpäin toimii kun rauhas teköö.
 
pekka
veltto
02.02.2008 10:38:51
suunnittelit siis öljyä pintakäsittelyksi. Tein tässä taannoin itsekin basson mahongista, johon suunnittelin myös öljyä pintaan.
Ystäväni, joka ammatiltaan soitinrakentaja, kertoi kuitenkin, että öljypintaan tuppaa jäämään likaa kaikesta huolimatta käytön myötä ja saa olla aivan öljyämässä. Kielten ja muiden härpäkkeiden ollessa kiinni bodyn öljyäminen jokseenkin hankalaa. Päädyimme aivan ohueeseen mattalakkapintaan, joka jätti ainakin minun tapauksessa puun syyt hyvin näkyviin ja puu tuntuu puulta, erinomainen tulos visuaalisesti ja näppistuntumaltakin. Ja laakista raikas, ei tartte enää hoonata. Ja vielä toinen aspekti; leppä imee aivan tolkuttomasti öljyä, pöytäpinnassa itsekin kokeillut.
Mutta mutta, oman maun mukaan, it´s up yours ;)
ötzi
05.02.2008 17:47:27
Jeps, tänään sain jyrsinhommat startattua, sen verran pieni terä käytössä että ei uskalla koko syvyydeltä heti vetää, huomenna pitää vielä noin 7mm syventää mikkien koloja ja kaulataskua. Kuvia en saanut vieläkään kun ne ylivalottuivat pahasti, huomenna käyn valokuvauksen opettajan luona kysymässä apuja tuon kameran suhteen.
 
Niin, tuosta pintakäsittelystä. Ajattelin tosiaan öljyä petsin päälle, en halua mitään paksua lakkaa tms, tuntuu niin muoviselta. Pitää tutkailla mitä koulun maalivarastosta löytyy. Siellä on kaikenlaisia öljyjä, vahoja ja lakkoja.
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
Teijo K.
05.02.2008 17:54:50
 
 
Yleensä noissa tuppaa menemään toi niin, että öljyvahat käytetään lähinnä koviin puihin ja pehmeät puut lakataan. Toi leppä on sitten niin kolhuarka vahattuna että ei tartte kun kerran vähän vihasemmin katsoa niin on jo lommo. Jos tykkää vahapinnasta niin itsehän katselisin tosta vaahterasta kovempaan ne puut.
"Veltto rysäkeppi"
ötzi
05.02.2008 20:33:58
Jos tykkää vahapinnasta niin itsehän katselisin tosta vaahterasta kovempaan ne puut.
 
Nooh, se pitää muistaa seuraavissa projekteissa, ekahan tämä nyt kuitenkin on niin menkyyt vähän mehtään. Ensikerralla paremmin
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
ötzi
06.02.2008 17:46:23
Uusia kuvia ylläolevassa linkissä. Jyrsin mikkien kolot ja kaulataskun loppuun, ajoin bodyn muotoonsa ja pyöristin reunat. Seuraavaksi poraan reiät mikkien piuhoille ja maadoitukselle.
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
Kefiiri
06.02.2008 18:01:03
Uusia kuvia ylläolevassa linkissä. Jyrsin mikkien kolot ja kaulataskun loppuun, ajoin bodyn muotoonsa ja pyöristin reunat. Seuraavaksi poraan reiät mikkien piuhoille ja maadoitukselle.
 
Harvoin näkee elektroniikkakoloa jolla on yhtä sympaattinen ilme!
kondensaattori
06.02.2008 22:05:04
Harvoin näkee elektroniikkakoloa jolla on yhtä sympaattinen ilme!
 
Totta! Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!
ötzi
11.02.2008 17:19:04 (muokattu 11.02.2008 20:15:46)
Noniin, tänään porailin mikkien piuhoille tiet potikoille ja maadoituspiuhalle tallan alle. Aloitin myös kaularaudan uran jyrsinnän. Ensin alajyrsimellä enimmät. Huomenna pitää ylijyrsimellä vielä päät siistiä, alajyrsimellähän ei saa nurkista kaikkea puuta pois mutta tarkemmin ja helpommin sai tehtyä suurimman osan. Alkaa kokonaisuudessaan tämä projekti näyttää jo hyvältä. Kuvia tulee kunhan saan jotain rotia taas kameraan
 
Pistäkäähän ihmiset kommenttia että tämä ei ihan yksinpuheluksi mene. Vai onko tämä niin shokeeraavaa ettei sanotuksi saa?
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
ötzi
12.02.2008 18:55:29 (muokattu 12.02.2008 18:56:33)
Tänään sain hommaa etenemään melko hyvin, vaikkakin muutama virhekkin tuli tehtyä.
 
Elikkäs, ensin porasin jakille reiän, jakkina siis warwickin putkimallinen, mikä siis ei tarvitse jakkilevyä. Laitoin bodyn kiinni penkkiin ja rupesin poraamaan ja terä sitten lipesi ja teki melkoisen rutun reiän viereen. Tämä saadaan paikattua jakkilevyllä, jonka tein liimaamalla ja puristamalla viilut bodyn reunaa vasten. Se jäi nätisti piiloon. Hioin bodyn melkolailla valmiiksi käsittelyä varten.
 
Kaularaudan uran sain valmiiksi ja piirsin jazz basson mittojen mukaan viivat. Piirsin myös lavan ja porasin reiät virittimille. Seuraavaksi liimaan otelaudan kiinni ja ajan sen oikeaan leveyteen. Sitten nauhat paikalleen ja pyöristämään kaulaa. Kaula tulee luultavasti 6ruuvilla kiinni kun kaulataskusta tuli sen verran iso että on tilaa laittaa niin pysyypähän kiinni.
 
Kamera on tosiaan paskana ja huoltoon sitä ei kannata kuulemma viedä. Pakko on jostain kamera saada lainaan tai ostaa kun lopputyöstä kyse ja raporttiin olisi saatava kuvia että niitä laittelen sitten tännekkin kun saan.
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
ötzi
14.02.2008 15:06:28 (muokattu 14.02.2008 15:07:45)
Noniin, tänään sain kaulan viimeiseen leveyteensa. Kuviakin on taas tarjolla, paremmalla kameralla. Linkki löytyy aloitusviestistä. Kyllä putosi iso kivi sydämmeltä kun kaula kävi kaulataskuun kunnolla. Ei kummosia rakoja jäänyt ja kaula pysyy paikallaan.
Älä Turhaan Pelkää Nimeä
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)