Aihe: Haaste: arvioi lyriikkaa
1
Tuomas
04.02.2008 16:51:06
 
 
Lyriikka-alue tuntui olleen pitkään kuollut, eikä oikein kukaan sanonut mistään mitään. Nyt parin nimeltämainitsemattoman ketjun myötä ihmiset ovat taas löytäneet tänne. Siispä haastankin nyt arvon palstanlukijat arvioimaan tekstejä. Nyt ei tarvitse lyödä mitään huikeita esseitä tahi käsittämättömän upeita analyyseja.
 
Lähdetään siitä lähtökohdasta että jokainen kirjoittaja laittaa tänne sanoituksiaan saadakseen niistä palautetta ja kehittyäkseen. Siksi tulee antaa kritiikkiä selvästi ontuvasta kielestä tai muusta. Kuitenkaan emme ole sanoittajina samanlaisia, joten ilmoitus että "tämä ei ole sanoitus" ei ole omiaan rohkaisemaan sanoitustaipaleensa alkutaipaleella (tai no, millä taipaleella vain) olevaa lyyrikkoa jatkamaan.
 
Kaikki sanoituksia tekevät tietävät, että ne omat lyyriset papanat eivät olleet kovin kehuttavia ja pikkuhiljaa tätä hommaa on alkanut oppia, jos on.
 
Itse yritän pitää itse laittamani haasteen ja sanoa edes jotain kaikista tänne tulevista teksteistä. Jos teksti on liian pitkä tahi tylsä enkä jaksa lukea sitä, se saattaa kertoa tekstistä jotain ja on jo parempi palaute kirjoittajalleen kuin pelkkä hiljaisuus.
 
Joten ystävät, tuttavat, tuntemattomat lyriikan ystävät: haastan teidät täten arvioimaan lyriikkaa!
 
Ja ehkä tämän myötä ihmiset uskaltautuvat myös laittamaan tänne lisää tekstejään.
"No kyllähän se varmaan kismittää kun pieksen melkein kenet tahansa verbaalisesti ja muutenkin olen aina oikeassa, mutta enhän minä ole ainoa sellainen keskustelija." - nimim. Krice
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)