Aihe: Sähkökitaraa monipuoliseen soitteluun ~500 eurolla
1 2 3
Henriedsen
01.02.2008 16:02:02
Jep eli kuten otsikosta huomaatte hankinnassa olisi sähkis 400-500euron hintaan, kotisoittoon olen tällä hetkellä vain ostamassa joten sen kaveriksi olen ajatellut Roland Micro cubea tai sitten Cube20, koska näillähän ei ole kuin muutama kymppi hintaeroa niin varmaan tuo 20 olisi suhteellisen järkevä ostaa.
 
Ibaneziin päin olisin kallistumassa, mutta jostain olen lukenut että Ibanezin mikit ovat huonoja? En ole varma puhuttiinko Ibanez kitaroiden mikeistä yleensä vai Ibanezin omavalmisteisista mikeistä. Mutta kai te tietäväisette osaatte minua tässä auttaa. Mieluiten Stratocaster-mallista, sillä en oikein ole perillä noist LP:n kelluvista talloista, veljelläni oli joskus lainassa sellainen ja näytti todella monimutkaiselta virittää eri vireisiin jne.
 
Myös LTD:tä olen katellut mutta nehän ovat lähinnä hevikeppejä, mikä kyllä minua ei toisaalta haittaa.
 
Entisenä kepukkana on ollut tuollainen alottelusetti joten kokonaan pitäisi ostaa. Vahvistimen ei tarvitse sisältyä tuohon budjettiin.
 
Ostaisin mieluiten ihan uutena tuon kitaran ja vahvistimen, eli elkää tulko kauppaamaan. :)
heville
01.02.2008 16:35:09 (muokattu 01.02.2008 16:36:44)
Kitarassa en osaa neuvoa, mutta harkitsepa sen Microcuben sijaan Vox DA5:tä. Käytännössä ihan kaikki mallinnokset ovat valovuosia parempia kuin Microcubessa, tonepotikka on oikeasti käyttökelpoinen muutenkin kuin kaakossa ja efektit eivät ole läheskään niin räikeitä ja ovatpa vielä huimasti monipuolisemmin säädettävissä. Germaaneilla voxi on vieläpä saman hintainen kuin Microcube.
 
Ehkä vähän tuntuu, että monet Microcuben suosittelijat eivät välttämättä tiedä paremmasta...
 
E: Ja mainittakoon vielä Voxin isompi, piereskelemätön kaiutin.
omg i learn all my english from youtube commentz lol u moron ha ha
ranttis
01.02.2008 17:20:38 (muokattu 01.02.2008 17:21:48)
Mieluiten Stratocaster-mallista, sillä en oikein ole perillä noist LP:n kelluvista talloista, veljelläni oli joskus lainassa sellainen ja näytti todella monimutkaiselta virittää eri vireisiin jne.
 
hä? ei Lesoissa mitään kelluvaa tallaa oo. ei ainakaan niissä, mitä mä oon nähnyt.
niinpä...
Arttuonline
01.02.2008 17:33:26
joo eikös siinä ole iha kiinteä tune-o-matic talla.
Henriedsen
01.02.2008 17:46:38 (muokattu 01.02.2008 17:47:55)
hä? ei Lesoissa mitään kelluvaa tallaa oo. ei ainakaan niissä, mitä mä oon nähnyt.
 
Hmm olen tainnut sitte ymmärtää väärin, voisitko selventää vähän tai antaa jotain linkkiä jossa kerrotaa minkälaine talla on sit kelluva talla? :)
 
Olen ymmärtänyt itse tuon niin että tallaan ei siis voi laittaa vibraa kiinni, ja se tavallaan on ilmassa, mutta pöh ihan hakoteilla taidan olla.
 
EDIT: Neuvokaa nyt enemmän tuossa kitaran ostossa, lähinnä minua kiinnostaa vain saada hyvä keppi jolla soittelee suht pitkän ajan ja joka oikeasti toimii.
ranttis
01.02.2008 17:53:54 (muokattu 01.02.2008 17:57:16)
Hmm olen tainnut sitte ymmärtää väärin, voisitko selventää vähän tai antaa jotain linkkiä jossa kerrotaa minkälaine talla on sit kelluva talla? :)
 
Olen ymmärtänyt itse tuon niin että tallaan ei siis voi laittaa vibraa kiinni, ja se tavallaan on ilmassa, mutta pöh ihan hakoteilla taidan olla.
 
EDIT: Neuvokaa nyt enemmän tuossa kitaran ostossa, lähinnä minua kiinnostaa vain saada hyvä keppi jolla soittelee suht pitkän ajan ja joka oikeasti toimii.

joo kelluva talla on sellanen, mihin nimenomaan saa sen vibran kiinni.
esim. floikka kellu kokonaan noiden tappien varassa, eikä koske runkoon muuten. siinä jouset ja kielet pitävät tallan suorassa:
http://www.iturocks.org/v2/images/articles/floydrose.jpg
noihin floikkiin on melko hidasta vaihdella virettä, kun kaikki täytyy säätää uudelleen.
 
edit. noihin TOM- talloihin on kaikkein helpointa vaihdella virettä.
http://www.provide.net/~cfh/p90tune.jpg
niinpä...
rytilahti
01.02.2008 18:10:03
EDIT: Neuvokaa nyt enemmän tuossa kitaran ostossa, lähinnä minua kiinnostaa vain saada hyvä keppi jolla soittelee suht pitkän ajan ja joka oikeasti toimii.
 
No fenderin mexico stratocaster std. tai tele, olis omissa mietinnöissä. saman mallin tokait on kelpo keppejä. Vintage tuotemerkiltä löytyy käsittääkseni suht. laadukkaita kitaroita. mallista riippumatta.
 
Millasta musiikkia tykkäisit soitella? Stratosta saa kyllä hyvän pohjan mihin musaan tahansa.. tai joku les paul / sg toimii mainiosti moneen kans.
MYYDÄÄN GIBSON SG STD. MUSTA. Mikään ei oo siistimpää kuin soittaa Rock'n Roll bändissä!!!!
Dirty Hero
01.02.2008 18:55:52
Ibanez szr520: http://www.musiikkiliike.fi/index.p … arget=products&product_id=30854
 
-Tuo on joku Ibanezin uusi malli, minusta vaikuttaa melko kiinnostavalta ja hintakin on edullinen spekseihin verrattuna. Tuossa on käsittääkseni aika hyvät mikitkin. Speksitkin vaikuttaa tosi hyviltä; löytyy mahonkia, liimakaulaa ja loimuvaahteraa :)
Sam Hotman
01.02.2008 19:05:02
Ibanezin SZ on ainakin hyvä. Shecterillä taitaa olla myös hyviä kitaroita tuohon hintaan, niistä ei ole itsellä kokemusta, joten joku toinen valaiskoon niistä enemmän.
"Siis Se ei ole pakollista mutta nopeutta ennen tulee puhtaus... muuten soitosta tulee täysin huonoa... Etkä ikinä pysty soittaa niinku minä laiho ja ynkkä." - Ushimir
Akkaset
01.02.2008 19:23:30 (muokattu 01.02.2008 19:29:46)
Eli halusitko kammella vai ilman? Jäi hieman epäselväksi kun tuossa oli vähän epäselvyyttä siitä, mikä kelluva talla on. Jos et kampea halua niin kannattaa varmaan unohtaa Ibanezit.
 
Jos kuitenkin välttämättä sellaisen haluat, niin torilta löytyy vähän väliä 15xx ja 5xx sarjalaisia n.500 eurolla (tiedän, perusvastaus). Itselläni on tuollainen rg 570(omakuva) ja se on kyllä pätevä ja monipuolinen yleissoitin, varsinkin hinta/laatusuhteeltaan. Mikithän eivät tietysti ole kaikkien suosiossa, mutta mallintavalla vahvistimella soitellessa eroja ei niin selvästi huomaa.
 
E: Jaa, että uutena pitää saada...
Oletko ajatellut haluatko yksikelaiset mikit vai humpparit?
Seikka on saletti.
Henriedsen
01.02.2008 20:47:40
joo kelluva talla on sellanen, mihin nimenomaan saa sen vibran kiinni.
 
Jep, meni sanat ihan sekaisin. Noin nimenomaan tarkoitin.
 
Millasta musiikkia tykkäisit soitella? Stratosta saa kyllä hyvän pohjan mihin musaan tahansa.. tai joku les paul / sg toimii mainiosti moneen kans.
 
Noh, oon nyt soitellu suht raskasta musaa. Mutta kyllä tulee soiteltua rockia, bluesia ja mitä nyt sattuu nenän eteen tulemaan.
 
Eli halusitko kammella vai ilman? Jäi hieman epäselväksi kun tuossa oli vähän epäselvyyttä siitä, mikä kelluva talla on. Jos et kampea halua niin kannattaa varmaan unohtaa Ibanezit.
 
Noh se nyt on aika sama onko vai ei. Ainahan se plussaa olisi, koska varmasti sitä jossain muodossa haluaa testata taikka tarvita.
 
Oletko ajatellut haluatko yksikelaiset mikit vai humpparit?
 
Jooh tätä olin seuraavaksi kysymässä, eli mikä ero? Ovatko yksikelaiset juuri tuommoiset mitkä sinulla tuossa rg570 on ja humpparit niin kuin EMG lituskamikit. Onkos näistä EMG mikeistä sitten mihinkään? Oon kuullu et ne ois iha huiput ja et ne ois aiva kuraa, tiedä oikee ketä kuunnella ku tulee niin päinvastasia mielipiteitä.
 
Oon nyt muutamia eri kitaroita katellu;
 
Ibanez RG320FM TG http://www.oulunsoitinjatarvike.fi/kauppa/products.php?p=9269da
 
Ibanez RGR320EX RBK http://www.oulunsoitinjatarvike.fi/kauppa/products.php?p=c65af3
 
Ibanez RGR321EX-BK http://www.thomann.de/fi/ibanez_rgr321exbk.htm
 
ESP LTD M200 http://www.thomann.de/fi/esp_ltd_m200_fm_stbk.htm
Sam Hotman
01.02.2008 20:53:33 (muokattu 01.02.2008 20:58:41)
Noista mikeistä, jos haluat tietoa katso tuo FAQ, joka on sivun ylimmäisenä. Tietoa kitaramikrofoneista.
 
Noista sinun ehdottamistasi kitaroista kaikissa paitsi yhdessä on suht. heikko laatuinen Floyd Rose tyylinen talla, jotka eivät enää pidä virettä pidemmän päälle. Perusvastaus tähän on, jos siis sen floikan haluat, on tuossa aiemmin ehdotettu käytetty Ibanez RG 5xx-sarjalainen. Irtoaa noin 500 eurolla, niissä on hyvät floikka tallat, jotka oikein säädettyinä pitävät virettä hyvin ja pitkään, sekä kestävät kampikikkailuita. Niissä on yleensä kaksi humbuckeria ja yksi yksikelainen.
"Siis Se ei ole pakollista mutta nopeutta ennen tulee puhtaus... muuten soitosta tulee täysin huonoa... Etkä ikinä pysty soittaa niinku minä laiho ja ynkkä." - Ushimir
Henriedsen
02.02.2008 02:11:28 (muokattu 02.02.2008 02:20:28)
Noista mikeistä, jos haluat tietoa katso tuo FAQ, joka on sivun ylimmäisenä. Tietoa kitaramikrofoneista.
 
Noista sinun ehdottamistasi kitaroista kaikissa paitsi yhdessä on suht. heikko laatuinen Floyd Rose tyylinen talla, jotka eivät enää pidä virettä pidemmän päälle. Perusvastaus tähän on, jos siis sen floikan haluat, on tuossa aiemmin ehdotettu käytetty Ibanez RG 5xx-sarjalainen. Irtoaa noin 500 eurolla, niissä on hyvät floikka tallat, jotka oikein säädettyinä pitävät virettä hyvin ja pitkään, sekä kestävät kampikikkailuita. Niissä on yleensä kaksi humbuckeria ja yksi yksikelainen.

Juuh, nyt ymmärsin jo noiden mikkien eroavaisuudet suht hyvin. Mutta niin kuin sanoin uutena haluaisin ostaa kitaran, ihan 'periaatesyistä'. Plaah hitto tämä on monimutkaista. :
 
Noi RG3XX kiinnostas kyl ehk eniten tällä hetkellä, onkos ne iha perus hyviä keppejä?
http://www.musik-produktiv.com/shop … 0003132/sid/!x32fific/quelle/listen
 
TAI
 
http://www.musik-produktiv.com/shop … 0038524/sid/!x32fific/quelle/listen
 
http://www.musik-produktiv.com/shop … 0038524/sid/!x32fific/quelle/listen
Ziggy Bubba
02.02.2008 03:34:36 (muokattu 02.02.2008 03:40:05)
 
Kannattaa miettiä tarvitsetko todella sitä "kampea" vai et, sillä eteenkin tuollaisen kelluvan tallan (joka noissa Ibanezeissa on) säätäminen on vähemmän kokeneelle tuunaajalle suht työlästä. Helpommalla pääset jos valitset ns. vintage-tremolon (eli hiukan vastaava, mutta talla ei kellu: kts. Stratocaster ym.) tai ihan kiinteän tallan (kts. Gibson Les Paul, Fender Telecaster ym.). Noita Ibanezejakin saa monenmoisilla talloilla, noissa halvimmissa ne kelluvat tallat eivät välttämättä ole vaan kovin laadukkaita.
 
Mutta jos floyd rose -tyylistä kampea haluat välttämättä käyttää (siis sellainen jolla nuottia voi sekä nostaa että laskea), niin jo mainitut Ibanezin 5xx-sarjalaiset (esim. RG570, RG550) ovat todella passeleita vaihtoehtoja. Noita saa käytettynä usein varsin halvalla... Uudet maksavat sitten jo reilusti enemmän.
 
E: jos raskaampaa murjontaa meinaat soitella, niin humbucker on erittäin suositeltava mikkityyppi, eteenkin tallassa (siis se mikki joka on lähinnä tallaa)..
"It's always funny until someone gets hurt. Then it's just hilarious." -Bill Hicks
jomppu
02.02.2008 09:32:18
http://www.oulunsoitinjatarvike.fi/kauppa/products.php?p=cf8af3
 
Tuolla varmaan pystyy soittamaan monenlaista räimettä, ulkonäkökin sopii raskaampaan musiikkiin. En tiedä vaan noitten kauloista mitään, että ovatko ohkaisia vai paksuja, tuskin mitään kovin paksuja kun Ibanezista on kyse. Kokeilla kannataa tietysti aina ennen ostoa.
koponen
02.02.2008 09:58:46
Strato on ilmaisuvoimaltaan ylivoimasin kitara. Puhumattakaan ergonomiasta. 500€:lla pääsee käsiksi jo Fenderin tekeleisiin jotka on jo varsin asiallisia soittopelejä. Jos otat H-S-S mikityksellä, niin pärjäät hevirokki-hommissakin hienosti.
As long as it says Marshall on the front, you're good to go
Dirty Hero
02.02.2008 10:07:49
http://www.oulunsoitinjatarvike.fi/kauppa/products.php?p=cf8af3
 
Tuolla varmaan pystyy soittamaan monenlaista räimettä, ulkonäkökin sopii raskaampaan musiikkiin. En tiedä vaan noitten kauloista mitään, että ovatko ohkaisia vai paksuja, tuskin mitään kovin paksuja kun Ibanezista on kyse. Kokeilla kannataa tietysti aina ennen ostoa.

Kyllä noissa on minusta vähän liiankin paksu kaula. Ennen kuolasin juuri tuollaista sz320, mutta testatessa havaitsin kaulan olevan ainakin minulle liian paksu. Outoa sinänsä, että normaalisti soitan Les Paul-mallisella kitaralla eikä siinäkään mikään ohut kaula ole... kannattaa siis testata ennen ostamista
jomppu
02.02.2008 10:33:22

Aijaa!! No minä en ole henkilökohtaisesti tuollaista Ibanezia kokeillut, lähes kaikissa Ibanezeissa mitä olen kokeillut on ollut ohut kaula, akustisia myöten. Ajattelin vain, että tuo malli saattaisi sopia hyvin aloittajan vaatimuksiin. Itsekkin voisin jopa harkita tuollaista Ibanezia itselleni.
Melodrome
02.02.2008 11:41:02
Ibanez SZ:N kaula on 21 mm paksu ensimmäiseltä nauhalta. Soittotuntuma on aivan eri kuin RG:ssä johtuen reilusti paksummasta kaulasta ja vähän matalemmista nauhoistakin. SZ on vähän kuin "aikamiesten rock-kitara", mutta kyllä se sopii aloittelijoillekin. Jos on mieltynyt ohuisiin tilukauloihin, voi SZ tuntua tottumattomasta kömpelömmältä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)