Kitarat: soittaminen ›

Hitaasti mutta varmasti olen lähestynyt Jazzin syövereitä. Olen huomannut että molli soinnun päälle voi soittaa oikeastaan mitä tahansa, niin että se kuulostaa järkelvältä, samoin 7-soinnun päälle.
 
Mites maj7? En oikeastaan osaa soittaa tuon päälle mitään muuta "järkevää" kuin perus duuri asteikkoa, tai lyydistä moodia. Olisiko jollain jotain vinkkejä, kuinka tuohon sointuun saisi uppoamaan jotain muutakin kuin tritonuksen perusasteikon lisäksi? Kiitos paljon.

soita kutossointu sen maj7 sijaan. :D
 
...I'll get me coat...

Tarkoitan oikeastaan "kaikkia" sointuja joilla sama funktio kuin maj7 :lla.

Kun päästään sointupohjaiseen improvisointiin sisään, yksi yleisimpiä mokia (jonka minäkin toki olen tehnyt), on painottaa liikaa sointujen perusääniä. Jos tätä tekee paljon, niin joka soinnussa ikään kuin purkaa jännitteen soittamistaan fraaseista. Hyvä tapa pyrkiä tästä eroon, on ajatellakin soittavansa jotain aivan muuta sointua.
 
Jos esimerkiksi haluat lyydistä sävyä, niin kokeile soittaa vaikkapa Cmaj7 -soinnun päälle Gmaj7-arpeggio. Niissä on samoja ääniä, mutta Gmaj7-arpeggiota soittaessa tulee painotettua ääniä vähän eri tavalla. Jos tuo miellyttää korvaa, niin katso mitä Gmaj7-soinnun äänet ovat C:n nähden, niin voit jatkossa saada haluamasi sävyn ilman että tarvitsee kalibroida aivot lennossa C:stä G:n. Toonikasävyyn voit koittaa vaikka Em7-arpeggiota Cmaj7:n päälle. Jos haluat doorista sävyä, niin kokeile Dm7-soinnun päälle vaikkapa Am7-arpeggiota. Vastaavia sointupareja voi tietenkin keksiä vaikka kuinka paljon. Vielä hauskempaa hommasta saa, kun keksii jonkinlaisen tyylikkään paluun takaisin alla soivaan sointuun. Näin ko. ajattelutapaan saadaan ehkäpä enemmän musiikillista sisältöä niin, ettei se kuulosta pelkältä metodilta.
 
Esimerkiksi näin:

    Cmaj7
e |---------------------|--7----
H |-----------7-10-8----|-------
G |---------7--------9--|-------
D |-----7-9-------------|-------
A |--10-----------------|-------
E |---------------------|-------

Ideana tuossa siis on, että Cmaj7-soinnun päälle soitetaan Gmaj9-arpeggio, ja fraasin lopussa palataan Cmaj7-sointuun.

Mites maj7? En oikeastaan osaa soittaa tuon päälle mitään muuta "järkevää" kuin perus duuri asteikkoa, tai lyydistä moodia. Olisiko jollain jotain vinkkejä, kuinka tuohon sointuun saisi uppoamaan jotain muutakin kuin tritonuksen perusasteikon lisäksi? Kiitos paljon.
 
Älä ole huolissasi, maj7 on kenties tylsin sointu kaikista, eikä siihen voi soittaa mitään mielenkiintoista. Ei tule äkkiseltään edes mieleen yhtään biisiä, jossa olisi jossain kohtaa pelkkää maj7 -sointua. No, All Of Me:ssä on ekat 2 tahtia maj 7:aa.
 
Maj7 on siksi tylsä, koska siinä ei ole mitään jännitettä. Se merkitsee sävellajin I astetta, joka on tietyllä tavalla harmonian leposija. Se ei halua purkautua mihinkään, siinä ei ole sisäistä jännitettä - ellei soita kvartti-intervallia maj7:n päälle:)
 
Jos haluat harjoitella yhden soinnun päälle jammailemista, niin molliseiska tai jokin dominanttisointu olisivat paljon mielekkäämpiä. Modaalisessa jazzissa, joka alkujaan perustui yhden soinnun ympärillä tapahtuvaan improvisointiin, käytetään enimmäkseen molliseiskaa (esim. Dm7) tai dominattisointuja (esim. G7sus4), koska ne ovat avoimemman kuuloisia ja niiden soundissa on jonkin verran sisäistä jännitettä, ja ne myös mahdollistavat paljon monipuolisemmat sävelvalinnat.
 
Jos kuitenkin on aivan pakko jammailla maj7:aa, niin siihen voi kuvitella päälle II - V -sointuprogression, tai minkä tahansa sointukulun joka johtaa maj7:aan. Esim. C:ssä Dm7 - G7 - Cmaj7, tai ns. rhythm changes eli Cmaj7 - G7 - Dm7 - F7.
 
Niin, ja ainahan voi pöläyttää bebop -asteikon maj7 -hengessä, eli esim. C:ssä näin c, d, e, f, g, g#, a, b. Ja mielellään ylhäältä alas.

Noin yleensäkin on musta paljon vaikeampaa soittaa sooloa sellaiseen taustaan, jossa "ei tapahdu mitään". Juuri yhden soinnun vampit (maj7 todellakin on pahin) ja (duuri)sointukierrot joissa pysytään koko ajan sävellajin sisällä. Sen sijaan jos taustassa on välidominantteja, sävellajin ulkopuolisia sointuja tai ihan mitä vaan edes vähän poikkeavaa, niin taustaan on ikään kuin jo sisäänrakennettuna jotain dramatiikkaa, ja sooloonkin saa vähän dramatiikkaa pelkästään seuraamalla sointuja. Soitettaessa taustaan, jossa ei tapahdu yhtään mitään poikkeavaa, dramatiikan joutuu itse tekemään ja pahimmassa tapauksessa nyhjäisemään tyhjästä.

Mulle riiittäis lydian ja major kyl.
Mites ois lydian ja painottaa niitä ääniä joita ei ole maj7:ssa mukana, eli vaikka cmaj7:n painottaa D,F#,A , tulisko jännitettä enemmän vai ei?

Paljon hyviä ajatuksia. Ilmeisesti maj7 (toonika/4.aste) vain on mitä on. Alan enemmän ja enemmän ymmärtämään tyyppejä ketkä heittävät vesilintua harmonialla ja melodisuudella. (Coltrane, Coleman yms.)
 
Olen tehnyt juurikin tuota eri sointujen arpeggioiden soittoa sointujen päälle. Löytyy mielenkiintoisia soundeja, suosittelen sitä myös.
 
"I don't like chord changes. I like to have one tonal center that stays right there, or possibly with a second chord that varies off the main tonal center."


 
hmmm. Itse huomasin juuri olevan samoilla linjoilla, olen hieman "väkisin" alkanut opettelemaan laajempien sointukulkujen päälle soittelua, vain koska haluan päteä. (olla pätevä)

Duurin päällä pieni terssi ja pieni seksti kuulostavat todella mukavilta. Voi käyttää ihan muutenkin kuin kromaattisesti, vaikka puolisävelaskelillahan ne helpoiten ohittaa. Pieni septimi on käyttökelpoinen myös.

Yksi vakiojuttu (käyttäjiä Joe Passista ja Larry Carltonista Trey Anastasioon) on lähestyä maj7:aa sen dominanttiseiskan kautta. Eli Cmaj7:n tapauksessa ajattelee väliaikaisesti G7:aa ja sen muunnoksia (esimerkiksi vaikkapa Galt/Ab-melodinen molli/Abm(maj7) arpeggio) ja purkaa sen samalla tavalla kuin jos siinä olisi ii-V-I:n. Samaa ideaa voi käyttää tietenkin mollisointujen päälle. Ja dominanttien päälle.
 
Toinen idea joka tulee mieleen on Larry Carltonin ekalla opetusvideolla/DVD:llä ehdtottama idea, että noita voi lähestyä superarpeggiosta johdettuina kolmisointuarpeggiona (joko duuri tai molli). Superarpeggio taasen koostuu vuorottaisista duuri- ja molli-tersseistä c-e-g-b-d-f#-a-c# jne... eli arpeggiot menee C-Em-G-Bm-D-F#m jne ... ja dissonanssi kasvaa mitä pitemmälle mennään alkupisteestä. LC:n soitto perustuu (tai ainakin perustui 80-luvun puoliväliin) melko pitkälti tuohon ajatteluun.

lähestyä maj7:aa sen dominanttiseiskan kautta. Eli Cmaj7:n tapauksessa ajattelee väliaikaisesti G7:aa.
 
Tätä olenkin ajatellut, en ole vielä lähestynyt käytännössä. Pitääpä kokeilla.
Noi sointuarpeggiot näyttävät myös mielenkiintoisilta. Kiitos.

Tuli vielä mieleen että halilitusti kromatiikka voi tuoda bebop-skaalojen kautta -- Jerry Bergonzin "Inside Improvisation 3- Jazz Line" kirja on siihen mahtava (lisänä oivallinen komppiceedee jonka kanssa pääsee soittamaan muistaakseni Adam Nushbaumin kanssa).
 
Yksinkertaisimmillaan bebop-skaalat on diatonisia asteikkoja joihin on lisätty yski sävel niin että iskuille tulee soitettua sointuun kuuluva sävel (maj7:n tapausessa sointu on maj6) .. eli C,d,E,f,G,g#,A,b,C (isot kirjaimet siis skuille).
 
JB vie tuota eteen päin tuomalla 11-sävelisen bebopskaalan jossa äänet menee C,c#,D,d#,E,f,G,A,b,C. Noista voi sitte alkaa itse permutoimaan heksatoonisia asteikkoja, esimerkiksi C,d#,E,f#,G,b,C (tuolla on nyt f# josta tulee vähän lyydinen soundi).
 
Tuota taas voi sitten viedä enemmän ulos kääntämällä iskut eli kahdeksanäänisen skaalan tapauksessa se menisi jotenkin näin c,D,e,F,g,G#,a,b ja tuo on oikeastaan aika lähellä G7b9-soundia. ja edelleen 11-äänisesti ja heksatonisella.
 
Tuolla viimeistään saa pään sekaisin.

C:ssä ns. rhythm changes eli Cmaj7 - G7 - Dm7 - F7.
 
Olen kuvitellut rytmikierron menevän hieman eri tavalla.

C:ssä ns. rhythm changes eli Cmaj7 - G7 - Dm7 - F7.

Olen kuvitellut rytmikierron menevän hieman eri tavalla.
Tuo onkin bitonaalinen versio rytmikierrosta, C:tä ja Bb:stä samaan aikaan ja vuorotellen?

Hitaasti mutta varmasti olen lähestynyt Jazzin syövereitä. Olen huomannut että molli soinnun päälle voi soittaa oikeastaan mitä tahansa, niin että se kuulostaa järkelvältä, samoin 7-soinnun päälle.
 
Mites maj7? En oikeastaan osaa soittaa tuon päälle mitään muuta "järkevää" kuin perus duuri asteikkoa, tai lyydistä moodia. Olisiko jollain jotain vinkkejä, kuinka tuohon sointuun saisi uppoamaan jotain muutakin kuin tritonuksen perusasteikon lisäksi? Kiitos paljon.
 
Aika hoosee-kamaa täällä jo jotkut esittävät. Jos kerran mollisoinnut onnistuvat, niin ootko kokeillut testata soittaa maj7:n kanssa samasta harmoniaympäristöstä olevia mollisointuideoita maj7:n päälle? Esmes joonisen Cmaj7:n päälle kun vetelee Am9-ideoita niin on täysin sisällä ja silti pystyy käyttämään niitä tuttuja juttuja kunhan ei sitä F#:ää turhaan tunge joukkoon. Dm7-jututkin toimivat ja silloin doorisiakin ideoita voi soittaa. Ainoa mihin täytyy kiinnittää huomiota on purkaminen, jotta purkaa ajatukset ajattelemansa soinnun sijaan soivaan sointuun.
 
Mutta noilla sun pitäis saada valjastettua saman tien ne jo osaamasi ideat käyttöön.

Joo olen kokeillut paljon kaikkia harmonisesti "järkeviä" arpeggiota tms.
Kiinnostaisi tajuta miten tuosta toonikasta, tms. voi soittaa pihalle, niin että siinä olisi jopa harmonisesti jotain järkeä.
 
Ihan vain vertailuksi Molliin voi vetää Melodista mollia, perinteistä ja vaikkapa mustalaismollia. Sit viellä fryygistä. Eli eikös noi kata jo kaikki 12 säveltä?

Ihan vain vertailuksi Molliin voi vetää Melodista mollia, perinteistä ja vaikkapa mustalaismollia. Sit viellä fryygistä. Eli eikös noi kata jo kaikki 12 säveltä?
 
Se tiukin dissonanssi eli duuriterssi puuttuu. maj7:ssa on vielä yksi sävel enemmän, ne kärkevimmät dissonanssit sen päälle ovat juurikin b3 ja b7.

Joo olen kokeillut paljon kaikkia harmonisesti "järkeviä" arpeggiota tms.
Kiinnostaisi tajuta miten tuosta toonikasta, tms. voi soittaa pihalle, niin että siinä olisi jopa harmonisesti jotain järkeä.
 
Ihan vain vertailuksi Molliin voi vetää Melodista mollia, perinteistä ja vaikkapa mustalaismollia. Sit viellä fryygistä. Eli eikös noi kata jo kaikki 12 säveltä?
 
Joo ja doorista ja harmonisen mollin 4. ja kromaattista ja erilaisia hybridi/johtosävelasteikkoja ja vaiks sun mitä, mutta VAIN jos ne ovat sisällä soinnussa. Erittäin harva hyvä soittaja soittaa lopulta mitään muuta kuin harmonisesti korrektisti laajennetun soinnun pohjalta johtosäveliin perustuvien kromaattisten ideoiden kautta levitettyä shittiä ja erilaisia kadensseja soinnulle. Tai sitten täysin atonaalista kamaa (mikä on btw ihan vitun vaikeaa saada toimimaan). Jos soinnut merkataan väärin se kuulostaa vaan paskalta.
 
Jos tolta pohjalta haluat lähteä ajattelemaan niin onhan käytössä harmoninen duuri, harmoninen duuri b2, maj-johtosävelasteikko jne. mutta kun ei niin ole oikein mitään järkeä ajatella. Kaikki ne ovat vaan jonkinnäköisten kadenssien muodostamia väliaikaisasteikoita jotka on sinänsä yksinään ihan sikavaikeaa saada kuulostamaan hyvältä ilman loogista harmonista kontekstia.
 
En tiä miten sä treenaat, mutta pistä jollain soimaan se maj7-vamppi alle ja etsi sointukadensseja, ihan sointuina, ei arpeggioina, jotka purkautuvat takaisin maj7:n kivasti. Sitten kun löydät jotain mielestäsi hyvältä kuulostavia, ulkona olevia esim. kromaattisiin ajatuksiin pohjaavia sointukulkuja, teet niihin pohjautuvia soolofraaseja esim. ihan vaan erilaisina arpeggioina enste ja opettelet soittamaan ne tempoon 5 miljoonaa. Silloin sulla on joku perustavanlaatuinen harmoninen lähtökohta jonka kautta voit uuttaa vaikka 10 000 erilaista likkiä jos niitä haluaa soitella. Ja eiku fuusiokentälle tiluttamaan.

Ihan vain vertailuksi Molliin voi vetää Melodista mollia, perinteistä ja vaikkapa mustalaismollia. Sit viellä fryygistä. Eli eikös noi kata jo kaikki 12 säveltä?
 
Voihan sitä ajatella juurikin tuon rinnakkaisen mollin kautta. Esimerkiksi mustalaismollin kolmannessa moodissa on se molliterssi ja pieni seksti (joka löytyy myös harmonisesta ja melodisesta mollista) sekä melodisen mollin rinnakkaisduurissa taas mm. se tritonus. Fryygisessä taas se pieni seiska, mutta se käyttäytyy mielestäni vähän eri tavalla.
 
Muut sävelet joonisen ulkopuolelta kuulostavat sitten vähän luonnottomammilta, mutta ei silti huonolta. Ainahan voi sitten ajatella suurempina kokonaisuuksina kuten soinnun sisäisinä kadensseina, mitä muut ovatkin jo selittäneet. Myöskään tällainen puhdas polytonaalisuus ei ole huono lähtökohta ajattelulle. Itse käsitteenä se on taas jakanut musiikkitieteilijät useaan leiriin, mutta se on jo toinen juttu.