Uus menee enemmän mainstreamiks, mutta aivan käsittämättömän hyvä levy on kyseessä. The Devil and God Are Raging Inside Me on varmasti parhaita levyjä, mitä omistan. Aukeaa tosin hitaasti ja tuntui itselle ainakin aluksi pieneltä pettymykseltä ja muutenkin tylsältä levyltä. Vaan ei enää.
Deja Entendun ilmestyttyä jäin koukkuun. Hyvin erilainen levy kuin TDAGARIM (heh), joka on todella hyvä, sillä selkeät kasvuvaiheet bändin diskografiassa on huomattavissa kaikkien levyjen kohdalla. Your Favourite Weapon oli sitä perus poppiskeittipunkkia osittain hauskoilla ja osittain vakavemmilla sanoituksilla. Pari hyvääkin biisiä oli joukossa, mutta en ole koskaan täysin lämmennyt tälle lätylle. Sitten Deja Entendu taas on enemmän tunnelmallinen ja keskittyy enemmän musiikin ja lyriikoiden yhteistyöhön. Jotka muuten molemmat toimivat täydellisesti.
The Devil And God Are Raging Inside Me on osoitus siitä, miten bändi kasvaa, muuttuu ja kehittyy, mutta silti onnistuu pitämään tyylinsä. Jesse Laceyn lyriikat kertovat ihan oikeista ajatuksista ja fiiliksistä, mikä tekee tästä bändistä erityisen. Levyn nimi varmaan ei jätä ketään tyhmäksi lyriikoiden aiheita ajatellen.
Livenä kuulemma parhaita ikinä, lähinnä Jessen lavakarisman takia. Itse missasin vuoden takaisen lontoon keikan, enkä anna itselleni anteeksi. Enkä Suomelle. Enkä asevelvollisuudelle. |
Reippaasti yli kahdeksaan vuoteen ei uusia kirjoituksia.. onkos ihmisillä enää minkäännäköistä kiinnostusta bändiä kohtaan? Itse kuuntelin paljon 6. luokalla ollessani, nykyään olen 8. luokalla ja kiinnostus herännyt taas tähän. Etenkin esim. Okay I Believe You, but My Tommy Gun Don't on ihan sairaan hyvä biisi. |
Fleda
thescientist
Kre-per
mikogale