passe 26.01.2008 18:46:30 | |
---|
Kävin työterveytarkastuksessa ja muistin kerrankin tarkastuttaa jo pitkään mietityttäneiden korvieni tilan. Tulos oli aika raflaava! Vasemman korvan kuulokäyrässä on raju piikki alaspäin 4:stä tonnista 6:n tonniin, josta käyrä nousee aavistuksen takaisin ylöspäin kohti 8:a tonnia. Oikean korvan käyrä muodostaa 2:n ja 8:n tonnin väliin kauniin V-kuvion;-) Siten, että huonoimmillaan kuulo on 4:n tonnin paikkeilla. Onko jollain muilla samanlaisia kokemuksia? Millaisia "selviytymisstrategioita"? Kamat myyntiin ja uutta harrastusta katselemaan? Sometimes more is more |
Antti1 26.01.2008 19:01:28 | |
---|
Selviytymisstrategiana paljon erilaisen musan kuuntelua miksauslaitteistolla ja samansuuntaisiin tuloksiin pyrkimistä, mielipiteiden kyselyä ja reilusti harjoitusta. Eipä siinä kait muuta. Tuskin kaikilla ammattiäijilläkään kuulo ihan silkkaa rautaa ja piikkisuoraa vastetta on... "Ei pidä ostaa halpaa jos haluaa kallista." - rosberg |
Se on jo iso apu, että tiedostaa kuulonsa rajoitteet. Kyseisen kaltainen kuulokuoppa on melko tavallinen suurella osalla livemuusikoista ja myös äänihenkilöistä miedompana tai rajummin. Ja esim muusikolla joka on "aina" pääsääntöisesti soittanut haikan puolella, on todennäköisesti oikeassa korvassaan pahempi kuoppa kuin vasemmassa.. Toisaalta siellä korvien välissä olevalla prossulla on taipumus kompensoida korvissa tapahtunutta muutosta jossain määrin. Vaurion jälkeen ihminen kuulee kaiken samalla tavalla "vääristyneenä" ja sitä myöten asiaan tottuu ja sitä ei edes välttämättä aina huomaa itse että jossain on vikaa. Mistä voi myös seurata edelleen pahempi vaurioituminen jos esim monitoreissa luukuttaa kuulossa heikentyneitä asioita.. Jos tekee studiotyötä, niin kannattaa miksauksen lomassa aina vertailla hyvällä soundilla ja balanssilla olevia biisejä, ettei nappulalla kompensoi liikaa korvan putteita. Missään nimessä ei omasta mielestäni pitäis ruveta korjaamaan tarkkailukuuntelua sen mukaan jos korvassa on kuoppaa. Mielummin tottua elämään sen kanssa. Jos oot muusikko ja volumet on kybällä, niin hanki Elacinin tulpat tai muut kunnolliset suojaimet ja KAYTÄ niitä. Ne on kätevät muuallakin kuin bänditreeneissä. Esim meluisassa ympäristössä erottaa puheen yms paremmin tulppien kanssa kuin ilman.. Toisaalta tällä alalla on ammatinvalintaa järkevää pohtia vaikka korvat oliskin terveet.. :) AnttiR |
JPQ 27.01.2008 01:39:00 (muokattu 27.01.2008 01:42:52) | |
---|
4khziä kuulostaa meluvammalta (korvan rakenteesta johtuen)... noh minä sanoisin mullakaan korvat ei ole identtiset (normaalin kuulon rajoissa kuulemma silti sanoivat sairaalassa...) ja mulla riittää sanoisin se etten käytä kuulokkeita eikä suurin eroni ole noilla kohtaa vaan sanoisinko alempana). Miten suuret aukot sinulla on? |
passe 01.02.2008 12:55:23 | |
---|
Kiitoksia vastauksista! Oikea syyhän tähän urputukseen on tietenkin se, että löytyisi jokin tekosyy peittelemään omaa lahjattomuutta ja laiskuutta;-) Tuo toisten levyjen kuuntelu miksauskamoilla lie aika kultainen vinkki. Sinänsä aikamoinen itsestäänselvyys, mutta todella vähän tuota on itse asiassa tullut tehtyä. Korvatulppa hommelit on kunnossa, olisivat toki saaneet olla jo nuorempanakin. Lapsuuden korvatulehdusrumballa taitaa kuitenkin olla suurin vaikutus asiaan. Yritin tuossa tulkita tuota testilappusta, mutten ole oikein varma ovatko diagrammin poikkiviivat desibelejä, prosentteja, vai joitain avaruuskorvateknologian yksiköitä. Oikean korvan kuoppa on syvimmillään -30:n kohdalla ja vasemman -40:n kohdalla. Normitaso siis nollassa. Sometimes more is more |
Turmis 01.02.2008 19:19:19 | |
---|
Yritin tuossa tulkita tuota testilappusta, mutten ole oikein varma ovatko diagrammin poikkiviivat desibelejä, prosentteja, vai joitain avaruuskorvateknologian yksiköitä. Oikean korvan kuoppa on syvimmillään -30:n kohdalla ja vasemman -40:n kohdalla. Normitaso siis nollassa. Olisiko nuo sitten ihan Belejä? Eli -30 Beliä siis luonnollisesti tarkoittaisi -3 desiBeliä. Musiikki on vakava asia, se ei saa olla iloista. |
muffalo 01.02.2008 19:33:16 | |
---|
Olisiko nuo sitten ihan Belejä? Eli -30 Beliä siis luonnollisesti tarkoittaisi -3 desiBeliä. Tuo ei ihan miun logiikkaan istu, kun desi tarkoittaa kymmenesosaa jostain. Kymmenkertainen Beli ois dekaBeli. Vai onko tässä joku poikkeussysteemi, kun nuo desibelit on muutenkin vähän epämääräisen suhteellinen asteikko...? |
Turmis 01.02.2008 20:34:58 | |
---|
Tuo ei ihan miun logiikkaan istu, kun desi tarkoittaa kymmenesosaa jostain. Kymmenkertainen Beli ois dekaBeli. Vai onko tässä joku poikkeussysteemi, kun nuo desibelit on muutenkin vähän epämääräisen suhteellinen asteikko...? Hmm, niinpä muuten onkin, olisihan tuo pitänyt hoksata. Se siitä teoriasta sitten. Musiikki on vakava asia, se ei saa olla iloista. |
L-studio 02.02.2008 01:19:27 | |
---|
Normitaso siis nollassa. Normitasoa ei ole oikeasti olemassa, älä siis hengästy suotta. Kaikilla soittajilla ja äänimiehillä ja tuottajilla on kuoppia kuulossa. Se kun kuuluu kaikkien olemaan ja työkuvaan muutenkin. Ikäkin on oma asiansa, mutta kuulosuojaus on otettava oikeasti, vaikkakin on ei rok. Hyvä siis että tiedät/huomioit nämä asiat kuulossasi. Itse myös paremmalla syyllä. Rock on! 3 aikuista tytärtä ja vielä hengissä! |