Aihe: Rannekipuja..
1 2
Tycho
20.12.2007 22:13:17
Voisitko tarkentaa, millaisesta kivusta on kyse? Kaikki outo tunne ranteissa ei välttämättä suoraan tarkoita, että ois jännetuppitulehdus. Muistan, että kun itse vaihdoin 7A:sta 5B:hen ja myöhemmin 2B:n oli aina jokin aika vaihdon jälkeen ranteissa sellanen vähän juminen olo, joka ei kuitenkaan paria viikkoa kestänyt, lähti pois lähinnä soittamalla.
 
Omaa tekniikkaa kyllä kannattaa tarkkailla koko ajan. Varsinkin tilanteessa, jossa kapuloiden koko vaihtuu, voi soittotekniikka ihan huomaamatta muuttua jonkin verran.
 
Ja mun käsittääkseni tulehdus vaatii aina jotain mömmöjä parantuakseen, pelkkä lepo ei riitä.
sahkuifk
20.12.2007 22:22:14
Tulipa tossa mieleen että ollaanko me rumpalit niin renttusakkia ettei kenenkään tuttavapiiriin kuulu ketään joka olis tutkinu asiaa oikeen lääketieteen ammattilaisen kantilta. On kai sitä apurahoja myönnetty ja tutkimuksia väännetty aika paljon turhemmistakin asioista. Materiaalia olis ja olis mukava lukee mistä ne vaivat tulee ja mitä niiden välttämiseksi vois tehdä.
south_of_heaven
21.12.2007 02:33:09
Voisitko tarkentaa, millaisesta kivusta on kyse? Kaikki outo tunne ranteissa ei välttämättä suoraan tarkoita, että ois jännetuppitulehdus. Muistan, että kun itse vaihdoin 7A:sta 5B:hen ja myöhemmin 2B:n oli aina jokin aika vaihdon jälkeen ranteissa sellanen vähän juminen olo, joka ei kuitenkaan paria viikkoa kestänyt, lähti pois lähinnä soittamalla.
 
Itselläni en jumiseksi tuota kutsuisi... Otetaan esimerkiksi viime treenit.
 
Aloitin soittamisen kylmiltään (virhe joka tapauksessa) ja treenasin lähinnä käsien nopeutta parilla kompilla.
N. 5-10 minuutin päästä tuttu kipu alkoi taas tuntua oikeassa ranteessa, ja kun päästiin bändin kanssa soittamaan, kipu oli muutaman biisin jälkeen liian kova normaalisti soittamiseen, ja alkoi ilmetä soittomokia, ja tahattomia otteenmuutoksia käsissä estämään jatkuvaa kivuntunnetta.
Lopetin aika pian tämän jälkeen, eikä siis ole tullut viime sunnuntaista soiteltua.
 
Iloisen kitaranrämpyttelytuokion jälkeen alkoi vasurissakin tuntua samaa, ja lievästi noita venyttelyjä tehdessäni. Tosin venyttelyillä tuntuvat vähän helpottaneenkin.
Bobana
21.12.2007 07:02:51
Aloitin soittamisen kylmiltään (virhe joka tapauksessa) ja treenasin lähinnä käsien nopeutta parilla kompilla.
 
WTF...!!!???
 
Ei oo ihme että paikat hajoilee.... No sitä saa mitä tilaa...
 
Jännetuppitulehdus tulee monesti siitä kun ei lämmitellä.
kylmiltään jänne ahistaa siellä tupessa joka aiheuttaa hankaumaa joka aiheuttaa tulehduksia.
Se on ihan sama auton moottorissa ja ainakin viritetyissä sellasissa jos lähtee kylmiltään liikenteeseen täysillä niin seuraus on se että kun mäntä laajenee nopeammin kuin sylinteri, leikkaa kone kiinni jota kutsutaan kylmäleikkaamiseksi.
Samankaltaisesta asiasta on kyse.
Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa.
south_of_heaven
21.12.2007 11:27:08
WTF...!!!???
 
Ei oo ihme että paikat hajoilee.... No sitä saa mitä tilaa...
 
Jännetuppitulehdus tulee monesti siitä kun ei lämmitellä.
kylmiltään jänne ahistaa siellä tupessa joka aiheuttaa hankaumaa joka aiheuttaa tulehduksia.
Se on ihan sama auton moottorissa ja ainakin viritetyissä sellasissa jos lähtee kylmiltään liikenteeseen täysillä niin seuraus on se että kun mäntä laajenee nopeammin kuin sylinteri, leikkaa kone kiinni jota kutsutaan kylmäleikkaamiseksi.
Samankaltaisesta asiasta on kyse.

 
No kyllä mä aina sellasta pientä oon tehny alkuun, mutta kun ei ollut vähään aikaan niillä kyseisillä soittanut, halusi päästä nopeasti hommiin...
 
Mulla ei kyllä lämmittely itsessään oo ikinä varmaan ollut riittävää. Se on yksi juttu, joka on viisasta korjata.
markkuliini
21.12.2007 12:37:31
 
 
Aloitin soittamisen kylmiltään (virhe joka tapauksessa) ja treenasin lähinnä käsien nopeutta parilla kompilla.
N. 5-10 minuutin päästä tuttu kipu alkoi taas tuntua oikeassa ranteessa, ja kun päästiin bändin kanssa soittamaan, kipu oli muutaman biisin jälkeen liian kova...

 
Ja sä kyselet ihan tosissasi että mikä auttaisi tähän vaivaan?
 
Jos sä et lämmittele kunnolla sun käsiäsi ennen kun alat "treenaamaan nopeutta" niin sun kädet hajoaa ihan takuulla. Etenkin talvella kun tulet sisälle kylmästä. Vähintään vartti ihan superhitaasti vaikka singlejä virveliin ja pientä venyttelyä välissä olisi jaksettava.
 
Pakko kysyä: Jos sulla on ollut kädet sökönä, niin miten sä edes uskallat alkaa kylmitään vetämään jotain nopeata?! Nyt järki käteen! ( ehe )
t.heiska
21.12.2007 17:13:48
Pistetääs hiukan omakohtaista kokemusta:
 
Itsellä on nyt ollut syksystä asti soittamisesta taukoa rannevamman takia. Periaatteessa vuoteen ei ole kunnolla voinut treenata.
 
Homma lähti menemään huonoon jamaan kun muutin ja rummut kuskasin vanhehpien luokse. Tuolla tuli sitten soiteltua epäsäännöllisesti aina silloin tällöin kun tuli käytyä paikalla ja pääsääntöisesti homma meni ilman lämmittelyjä jammailuksi ilman päätä ja häntää. Tämän jälkeen alkoi oikeaan ranteeseen tulla soittaessa kipua.
Kipu tuntui tavallaan ranteen "päällä" siinä missä menee etusormen, keskarin ja nimettömän jänteet, kun kättä taivutti ylös. Eli esimerkiksi jos yritti punnertaa, tuntuu ranteeessa paha kipu, eikä hommasta tule mitään. Myös ranteen sivulla pikkurillin puolella tuntui kipua kun kättä liikutteli nyrkissä sivuttain. Myöhemmin selvisi, että siellä sijaitsee joku kolmiorusto, joka minulla oli vaurioitunut.
Kipu lakkasi aina muutaman päivän levon jälkeen, mutta palasi aina soittaessa takaisin.
Yleislääkäri määräsi vaan buranaa, mobilatia ja kuukauden levon, joka ei auttanut. Tämän jälkeen ortopedille, joka määräsi magneettikuvauksiin, mistä löydettiin monenmoista vikaa, jotka ovat aiheutuneet rasituksesta. Katon pornoa ja pelaan lätkää + urheilen muuten, mutta noista tuskin vika löytyy, kun käsi kipeyty aina vaan soittamisesta. Eli lämmittelemättömyys yhdistettynä mahdollisesti paskaan tekniikkaan on ollut myrkkyä ranteelle. Nyt ranne on tähystetty, missä sitä on putsattu, ja toivon mukaan paranee, ellei niin sitten joutuu ihan viralliseen leikkaukseen.
 
Eli siis, aina rannekivuissa ei tosiaankaan ole kyseessä jännetupintulehdus. Ranteessa voi olla rakenteellisia vikoja, jonka takia rasitusvammoja syntyy helposti. Jos kipua tuntuu, kannattaa lopettaa heti, muuten menee vaan pahempaan jamaan. Ja mieluiten heti sellaiselle lääkärille, joka tietää käsivammoista eli ei siis yleislääkärille hakemaan buranaa ja mobilattia. Ja lämmittelyllä on siis ilmeisen suuri merkitys nivelten kestämisen kannalta.
Kannattaa myös tarkistaa ergonomisuus, jos käyttää paljon tietokonetta. Hiirellä saa kanssa paljon tuhoa aikaan.
south_of_heaven
22.12.2007 01:50:39
Ja sä kyselet ihan tosissasi että mikä auttaisi tähän vaivaan?
 
Jos sä et lämmittele kunnolla sun käsiäsi ennen kun alat "treenaamaan nopeutta" niin sun kädet hajoaa ihan takuulla. Etenkin talvella kun tulet sisälle kylmästä. Vähintään vartti ihan superhitaasti vaikka singlejä virveliin ja pientä venyttelyä välissä olisi jaksettava.
 
Pakko kysyä: Jos sulla on ollut kädet sökönä, niin miten sä edes uskallat alkaa kylmitään vetämään jotain nopeata?! Nyt järki käteen! ( ehe )

 
Oon aina tehnyt niin. Ei ollut tähän asti käynyt mitään.
 
En ole kyllä ihan peruslämmittelyn hienouksia ikinä ennen oivaltanut, mutta tajuaa sitä toisinaan kokemuksenkin kautta. Tietyllä tavalla homma alkaa olla päivänselvä, toisella taas vähän avoin, kun tuo lämmittelyn määrä on subjektiivinen. Mä oon yleensä jaksanut rämpytellä sitä n. minuutin ennen varsinaista soittamista.
 
Täytyy se järki kaivaa jostain. Eihän ihan kuiviltaan sitä vallan mukavaa harrastelupuuhakivaakaan tehdä.
Kailis
25.01.2008 21:35:13
 
 
Mulla on käynyt kyllä tuuria. En ole ikinä harrastanut lämmittelyä eikä ole ollut mitään krenkkaa. Keikoilla pyrin kyllä venyttelemään hyvin huolellisesti, opin sen joskus kun olin työttömänä ja aloitin urheilemaan hullun lailla. Lopulta juoksin viisi kertaa viikossa 15 kilsaa, punnersin, vedin leukoja, vatsa- ja selkäliikkeitä, dippejä ja kaikkea mahdollista mitä tangolla voi tehdä. Lopuksi hyvin huolellinen venyttely. Koko hommaan meni 4-5 tuntia. Homma karkasi vähän käsistä, niinkuin mulla yleensäkin. Tein parhaimmillaan 100 punnerrusta ja 28 leukaa. Silloinen tyttöystävä oli tanssija, ja varmaan pelasti mun kropan opettamalla oikean venyttelyn kaikille lihasryhmille. Kävin myös jonkun aikaa joogassa. Mutta en tosiaan treeneissä harrasta minkäänlaista lämmittelyä. Mutta voisin ottaa tavaksi, ikä ei tule yksin.
Erskine
26.01.2008 13:27:13
Laitampa minäkin omia kokemuksiani:
Joitakin vuosia sitten katkaisin käteni todella pahasti. Alussa näytti siltä että soitot on lopullisesti soiteltu. Kyynärvarsi on vieläkin täynnä ruuveja ja metallia ja jänteiden asettuminen normaaliksi on vienyt aikaa. Soittaminen onnistuu onneksi ilman ongelmia, MUTTA ei ilman lämmittelyä ja venyttelyä, koska käsi on jo valmiiksi jäykkä ja kankea. Altistuminen krooniselle jänetuppitulehdukselle on koko ajan lähellä. Nykyään ymmärtää paremmin lämmittelyn/venyttelyn merkityksen, koska soittaminen ei olekkaan itsestäänselvyys. Eli: pitäkää huolta käsistänne, jos ne ovat muuten kunnossa!
 
--> http://netti.nic.fi/~haitari1/handu.jpg
 
Aloitin soittamisen kylmiltään (virhe joka tapauksessa) ja treenasin lähinnä käsien nopeutta parilla kompilla.
 
Virhe todellakin. Tuolla menolla rikot kätesi nopeammin kuin uskotkaan, hitaasti ja varmasti.
"Tunnukset, jotka sisältävät valheellisia tietoja kuten tässä tapauksessa nimen "Erkki Perseenmerkki" poistetaan automaattisesti." -Ylläpito
Erskine
26.01.2008 14:37:54
Mitä ihmettä sinulle oikein tapahtui?
 
Jotakuinkin näin:
http://www.youtube.com/watch?v=olup9g4qNRM&feature=related
"Tunnukset, jotka sisältävät valheellisia tietoja kuten tässä tapauksessa nimen "Erkki Perseenmerkki" poistetaan automaattisesti." -Ylläpito
Mikko A
26.01.2008 17:23:55
The space is filled with orbiting children.
Kailis
26.01.2008 18:50:45
 
 
Jotakuinkin näin:
http://www.youtube.com/watch?v=olup9g4qNRM&feature=related

 
Tsissus! Mulla on käynyt maastopyöräilyssä tuuria. Kerran ranne murtui kahdesta kohtaa ja peukaloluun pää irti. Oksantynkä tunkeutunut reiteen. Saataanan pahoja ruhjeita ympäri kehoa. Lonkat olen lyönyt lukemattomia kertoja kallioihin. Yksin kun ajaa niin pakko vaan nousta ylös ja jatkaa. Mutta tuo sun murtuma on ollut kyllä todella paha, näkyy noista kuvista.
kimizu
29.01.2008 00:41:15 (muokattu 29.01.2008 00:43:26)
Mun mielestä hyppäys 7A:sta 5B:hen on aikamoinen hyppy. Kylmiltään paksulla kapulalla soittaminen hyvin todennäköisesti aiheuttaa ongelmia, niinkuin nyt on huomattukin. Itse en pysty settiä soittamaan 5B:llä, on kokeiltu. Padia voin vielä naputella pompulla, mutta settisoittoon pitää olla 5A tai 7A. Ja mielellään vaahterakapula.
 
5B on paljon raskaampi ja paksumpi kuin 7A, joudut käyttämään paljon enemmän voimaa ja käden pikkulihaksia kapulan liikuttamiseen ja kunnolliseen kontrolliin. Kapulan paksuus taas vaikuttaa kapulaotteeseen ja sitäkautta sormien ym. asentoon.
Tuo kipu ranteessa saattaa johtua ihan siitä, että käden lihakset on joutuneet yht'äkkisen hevoskuurin kohteeksi kapulanvaihdon seurauksena. Vähän sama juttu kun aloittaa treenaamisen punttisalilla, paikat kipeytyy väkisinkin aluksi.
Siirtyminen ottaa aikaa.
 
Kunnollinen lämmittely ja venyttely ennen varsinaista soittoa on tärkeää. Itse vetäisin alkuun niillä tutuilla 7A:lla ennen uusiin kapuloihin vaihtoa. Ja lisäksi käsien ravistelua, sormien venyttelyä, ranteiden pyörittelyä jne.
 
Kyynärvarsien hierominen voi auttaa, ainakin mulle siitä on ollut suurta hyötyä. Siis kunnon hieroja käy kädet läpi kyynärpäästä ranteeseen, ja ehkä myös kämmenen lihakset, kannattaa kokeilla, toimii.
 
Jos tuskat jatkuu ja soittaa pitää, (esim. keikka sovittuna) niin perinteinen rokki-kikka on pari buranaa (ibuprofeenia) puoli tuntia ennen settiä, rauhallista venyttelyä ja lämmittelyä ennen soittoa, ja jääpussit ranteisiin heti keikan jälkeen. Näin mm. Pearl Jamin rumpali hoiti keikat aikoinaan (Dave Abruzzese)
 
Mulla itselläni on ongelmana sormien puutuminen. Tähän auttaa nuo edellämainitut ja tarkka kontrolli kapulaotteesta. Ergonomiaan kannattaa kiinnittää myös huomiota. Jos johonkin koskee tai joku paikka alkaa puutua, siirrellään setin osia ja säädetään korkeuksia, kunnes on mahdollisimman rentoa soittaa. Itselläni helpotti mm. selkäkivut tuolia nostamalla ja siirtämällä komppipelti lähemmäksi, ei tarvitse kurottaa setin yli soittaessa.
 
Käsien asentoihin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Esim. nopean rokkikompin soitto haitsuun on aika raakaa touhua ja kädet on kovilla. Itselläni helpotti, kun analysoin miksi peltiin on kevyempi soittaa kun haitsuun. Käsi lähemmäs kroppaa kyynärpäästä, ranne luontevaan asentoon... Jo alkoi kulkea rock n' roll :)
 
Ja lopuksi: jos ei pysty niin sitten ei pysty. Jos ei ole leipä kiinni tästä hommasta, niin kannattaako rikkoa itseään? Kovillehan se voi ottaa mutta on silti parempi olla soittamatta, kuin kärsiä kivuista loppuikänsä. Eräskin kaverini joutui aikoinaan lopettamaan soittohommat ranneongelmien takia. Meni itselleen tilattu DW-setti myyntiin jne. Koville se otti, mutta musaa voi harrastaa muutenkin ja aika parantaa.
Mulla on soittoa takana reilut 25 vuotta ja vielä meinaan soittaa pitkään (koputtaa puuta). Iän myötä sitä on tullut pohdittua näitä ergonomia, kuulo ym. juttuja aika paljon ja on siitä näköjään ollut hyötyä, koska isommiltä krempoilta olen välttynyt.
soundofj
08.04.2009 10:47:27
En lukenut kaikkia kirjoituksia mut mulla oli kans ongelmia ranteen kans joten opettelin moellerin iskut kunnolla ja vaihdoin otteen etusormelta keskisormelle. Nyt kapula liikkuu vapaasti,helpompi soittaa ja ei kipuja ranteessa. Vika on tekniikassa
south_of_heaven
10.04.2009 00:51:55
soundofj: En lukenut kaikkia kirjoituksia mut mulla oli kans ongelmia ranteen kans joten opettelin moellerin iskut kunnolla ja vaihdoin otteen etusormelta keskisormelle. Nyt kapula liikkuu vapaasti,helpompi soittaa ja ei kipuja ranteessa. Vika on tekniikassa
 
Juu, tota tekniikkaa mäkin olen tässä välissä treenaillut, enää ei sillä tavalla hätää. Etusormi on perkele.
 
Lämmittely, lyhytkin, on tehokkaasti pitänyt ongelmat poissa. Se on pakko vaan muistaa. Onneksi treeniksellä on aina kylmä niin tulee väkisinkin tehtyä.
Life in plastic, it's fantastic!
FrUiTyPaSsIoN
10.04.2009 03:01:21 (muokattu 10.04.2009 03:33:31)
Moi! Tämmöinen on myös olemassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Focal_dystonia
sahkuifk
28.09.2009 16:00:30
PRKL ja muuta. Viime viikolla oli mahdollisuus soitella normaalia enemmän ja niin tein. Nyt sitten oikea ranne turvoksissa ja piikki piti hakea. Ehdoton lepi ainakin viikonloppuun saakka:(. Uutta leikkausta harkitaan mutta kun olis jo yks operaatio jonossa eikä viittis koko loppuvuotta olla saikulla. Vituttaa kun nyt olis vire soittaa ja jopa treenata mutta paikat ei kestä vaikka kuinka ottaa rennosti ja lämmittää paikat.
Myyntifiilistä pukkaa s.tana...
On se nyt kristuus sentään notta jos mää tuosta polokaaseen ja tuonne huitaasen niin jonsei siitä kohoren lähäre boogie juoksemahan niin onhan se ny kumma.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)