Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Sain menneellä viikolla soittokuntoon kitaran (näytillä omakuvassa), jonka valmistusprosessi alkoi vuonna 1996 pihassamme kasvaneen vaahteran kaadolla. Vaahteran kuivattelu ja sahailu otti seuraavat seitsemän vuotta.
 
Toinen vaihe käynnistyi 2003 kun rupesin tekemään kitaraa kyseisestä vaahterasta sekä joskus 80-luvulla hankitusta saarnilankusta. Saarnilankku oli helkkarin painava ja se olisi pitänyt tajuta jo lähtömetreillä. Reilun vuoden aikana palasista kehkeytyi kitara seuraavin speksein:
- Kaula on Espoolaista vaahteraa, kiväärin tukkiöljy (gun stock oil) käsittelyllä. Otelauta- ja kaulapuu on sahattu samasta lankusta ja liimattu yhteen kaularaudan asennuksen jälkeen.
- Lankku on tuntemattomassa paikassa kasvanutta saarnea. Se on liimattu kasaan kolmesta palasta. Syyt on fillattu Osmo Colorin mahongin värisellä fillerillä, jonka jälkeen lankku on petsattu Herdinin mahongin ja Carl-Johan ruskean sävyn sekoituksella. Lankun pintaan tuli tässä vaiheessa sellakka. Sen levittäminen (ranskalainen kiillotus) ei ole mitään rakettitiedettä.
- Mikit ovat jotkut P90 näköiset mutta oikeasti humbuckerit. Niiden soundissa ei ole valittamista.
- Kaulan liitos on Fender-tyyppinen sillä erotuksella, että lankun puoleinen alakulma on pyöristetty yläasemasoiton helpottamiseksi.
- Jakki on asennettu siten, että plugi työnnetään siihen vinosti ylhäältä alaspäin.
 
Tässä yhteydessä rupesin tekemään muuttoa ja kitara piti äkkiä saada kasaan jollakin tavalla. Lopputulos oli kelvollinen, mutta kaksi asiaa oli pielessä:
- Kitara oli auttamattomasti liian painava
- Sellakkapinta kovuudestaan huolimatta naarmuuntui nopeasti käytössä.
 
Kolmas vaihe alkoi kesällä 2007 kun pitkän mietinnän jälkeen vetelin tussilla lankun pintaan uusia linjoja, jotta siitä lähtisi mahdollismman paljon massaa pois. Vannesaha- ja jyrsinkäsittelyn jälkeen pesin sellakat pois Sinolilla. Avoimien syiden fillauksen jälkeen joutui jonkin aikaa sekoittelemaan ja kokeilemaan jämäpaloihin petsiseoksia, jotta sahattujen kohtien sävy tulisi riittävän lähelle jo aiemmin petsattuja. Tällä kertaa lankun pintan tuli 6 levityskertaa Rustins Danish Oilia sekä tämän päälle pari kertaa Kymen Palokärjen carnauba/mehiläisvaha seosta.
 
Kitara ei vieläkään ole kevyimmästä päästä mutta samaa luokkaa kuin 90-luvun saarni stratot. Tämän projektin tärkein opetus on, että koko kitaraprojekti kannattaa punnita sekä vaa`alla että kaulassa ennen kuin alkaa tekemään minkäänlaisia pintakäsittelyitä. Nyt pitää tehdä vielä pieniä säätöjä ja muutoksia mutta yksien treenien perusteella kokonaisuus tuntuu olevan ihan kasassa.