Aihe: Pearl DR80
1 2
Bacchus
21.01.2008 13:48:05
Huomattavaa on myös se, että pinnassa on aitoa nahkaa.
 
Optimaalisen vireen saavuttamiseksi myös hieman alimitoitettua.
ÄM
21.01.2008 20:30:00
 
 
Meikä on vetäny pitkään räkillä, Pearlin vanha musta kärkimalli, joka taitaa olla aika sama, kuin tuo nykyinen DR-80. Mulla on meininki ollut aina se, että lootasta tulee kaikki adapterit suoraan kiinni räkkiin oikeille paikoilleen. Ne on siis kaikki valmiiksi oikeisiin asentoihinsa kiristettyinä. Saha on käynyt ja räkin kanssa, ei siitä ylös päin kohoavat ständien jäämät ole kovin pitkiä tahi monimutkaisia, siksi mahtuvat lootaan sellaisenaan.
 
Sillä tekniikalla homma toimi todella jouhevasti ja takuu varmasti.
 
Nykyään kuitenkin pidän vähempi rojua mukana, ja olen onnistunut luomaan vastaavan järjestelmän, korvaamalla räkin kahdella ständin alaosalla, eli sillä, missä on vaan kolmijalka ja alin putki. Niihin sitten lävähtää, samalla hengellä, valmiiksi asennoissaan olevat ständin jatkeet kiinni, joihin edelleen lätkitään pari CH-70:stä lisävartta pelleille ja AVOT.
 
Tää on kanssa jouheva homma ja tossa tapauksessa kaman määrä on sellainen, että tuo ständi-meininki toimii jouhevammin (kaks alaosaa vs. räkki, muuten periaatteessa samat rojut).
 
Mitä ulkonäköseikkoihin tulee, niin vahvasti makuasioita tosiaan; jotkut pitää takatukkaa edelleen jne. Jos tykkää katsella rumpukuvastoista, miten ne rummut pitää olla ja tehdä aina sen mukaan, niin kuin muotilehtiä lukevat teinit, se on erittäin OK. Räkki kieltämättä on 80-luvun peruja, mutta monen mielestä edelleen tyylikkään näköinen. Meikä diggaa kyllä; tulee setistä jotenkin kotoisampi ja kioskimaisempi. Tekninen lookki kanssa miellyttää, jota räkki mielestäni tuo. Nyt taas moposetillä, jossa mulla pientä rumpua todella matalalla, olisi räkki varmaan aika naurettavan näköinen, jopa mun mielestä, koska se olisi silmin nähden ylimitoitettu, tavaran määrään nähden.
 
On toki olemassa esim ihmisiä, jotka ilman muuta 99 prosentin mielestä on tyyliltään jotain aivan järkyttävää ja joita voidaan yleisestikin paheksua, ilman minkäänlaisia vastaväitteitä. Räkki taas rumputyyliteknisesti tuskin on vielä lähelläkään vastaavissa sfääreissä. Kyllä se lienee yhä sijoittuvan sen verran mielipiteitä jakavalle alueelle, että on edelleen mahdollista noudattaa "kukin tyylillään"-ajattelutapaa.
 
Tuolla se on yhä ulkovarastossa, jos taas jossain vaiheessa innostun pitämään trenarilla pystyssä koko neljän tomin settiä. Tai no saishan noista itse asiassa kuuden tomin satsinkin ja todella kasarit roto-tomit päälle. Sillä kattauksella se on kyllä selkeesti räkkihommia, hoituis toki ständeilläkin.
 
Ja täytyy nyt myöntää, kun 90-luvun alussa räkin hommasin, ei motiivi ollut mikään muu, kuin että koin sen hienoksi. Myöhemmin, kun oli saanut systeemit viimeisen päälle optimoiduiksi, tuli sitten ne tunteet, ettei vastaavaan millään pääsisi ständejä käyttämällä.
Mieluummin rohkeesti metsään, kuin arasti paskaan!
SteveHarris
22.01.2008 07:47:40
 
 
Onhan mullaki tää sama räkki ja mapexin vx sarjan pytyt, mun mielest todella hyvä ostos ja saan ainakin itse kaiken paremmin aseteltua.
 
Demoa äänittäessä soitin ilman räkkiä ja eihän niitä peltejä väkisinkään saanut aseteltua kun oli 9 standiä+ overhead telineet.
 
eli IMO räkki on todella hyödyllinen.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)