Aihe: Basson kaulataskun halkeamat
1
pekezu
10.01.2008 09:16:02
 
 
Eli olen törmännyt tällaiseen ilmiöön kitaroissa, joilla on jo ikää. Rupesin miettimään, että ilmeneekö samoja ongelmia myös basson kanssa, kuinka yleistä on ja kuinka korjataan. Kyseessä siis kaulataskun kulmasta lähtevä halkeama.
 
Omassa bassossa huomasin olevan jonkin pienen skrubun tms. kaulataskun kulmasta lähtevänä, en tiedä onko se halkeama vai vain joku vekki. Kyseinen viiru on kuitenkin vain 5mm pitkä, joten ei ainakaan vielä tunnu hälyttävältä. Se ei myöskään repsota auki, ainoastaan sormenpäällä vetäessä tuntuu, mutta toisaalta se voisi myös olla pelkkä naarmu, joka on eksynyt erikoiseen paikkaan.
 
Eniten siis kiinnostaisi tietää, kuinka yleistä kaulataskun halkeaminen on ja mitä tuollaisen halkeaman edetessä mahdollinen korjaus maksaisi, kannattaako edes korjauttaa vai voiko sellaisen tehdä kotikonstein erikeepperillä?
 
PS. Kyseinen aihe on myös soitinrakennuspuolella vähän yleisempänä. Poistakaa, jos on turhaa pitää molemmissa keskustelunaiheissa.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
Keny
10.01.2008 10:08:15
Kai noi rakenteliat tietää paremmin mut oon tormänny uusiin bassoihin missä on jo ollu ainakin lakassa halkeema tai kaula huonosti sovitettu.Veikkaan et ei sull hätää viellä ole.Kuva tietty kertois enempi.
Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits
pekezu
10.01.2008 10:10:01
 
 
Vois kai sitä nakata kuvaakin. Tuossa tosiaan ei ole lakkausta, öljyviimeistelty warre kyseessä. Isäukon kitarassa sitä vastoin sitten on jo kunnon halkeamat :). Hyvin rokkaa.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
Karlsson
10.01.2008 10:12:54
Varsinkin paksu lakka lohkeaa juuri tuosta kohta helposti ja näyttää ilkeältä vaikka puu siellä lakan alla ei olekaan haljennut.
 
Mä esmes kerran vain kaulan ruuvit kiristämällä sain aika pitkät halkeamat aikaiseksi tuohon kohtaan.
 
Eri asia on sitten, jos soitin on esmes öljytty ja tuo halkeama on selvästi puussa. Tosin en muista kyllä koskaan nähneeni tämmöistä tapausta. Mahdollista lienee kuitenkin.
"Jos tämä on sivistystä, antakaa minulle barbaria." -Wagner
Karlsson
10.01.2008 10:13:25
Vois kai sitä nakata kuvaakin. Tuossa tosiaan ei ole lakkausta, öljyviimeistelty warre kyseessä. Isäukon kitarassa sitä vastoin sitten on jo kunnon halkeamat :). Hyvin rokkaa.
 
Jahhas. No, tulipahan turistua.
"Jos tämä on sivistystä, antakaa minulle barbaria." -Wagner
pekezu
10.01.2008 10:21:00
 
 
Tosiaan, epäilen itse, että on vaan joku vekki tuossa puussa. Jos se halki olisi pahastikin niin eiköhän se olisi aika repsottava, nyt tuota ei tosiaan huomaa kuin haaleana viiruna ja sormella räplätessä. Mutta laittelen kuvia, ne varmaan kertovat enemmän kuin tuhat viestiä ;).
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
pekezu
10.01.2008 16:57:17
 
 
Nyt on omissa kuvissa kaksi kuvaa tuosta kohdasta, "epäilty" siis kaulan ja bodyn liitoskohdassa, kohtisuoraan oikealle menevä viiru. Mahdolliset kommentit tai arviot olisivat mukavia.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
joukov
10.01.2008 17:13:23
Katso kasvaako tuo halkeama ja liimauta ennen kuin koko body halkeaa.
KISS World Tour 2008
pekezu
10.01.2008 17:15:25
 
 
Selvä peli. Mitähän tuollaisen liimauttaminen mahtaa kustantaa? Ja missä vaiheessa kannattaa liimauttaa? Jos se ylipäänsä kasvaa vai jos se kasvaa hirmuisesti?
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
mr.bungle
10.01.2008 17:23:40 (muokattu 10.01.2008 17:32:27)
 
 
Katso kasvaako tuo halkeama ja liimauta ennen kuin koko body halkeaa.
 
Juurikin näin, ja vahaa sitä Warwickiasi suht säännöllisesti. Ei nyt niin usein tartte kuin mitä ohjeissa lukee. Öljyviimeistellyt Warwickit kuulemma joskus lähtee halkeileen.
bassolla hanuriin
pekezu
10.01.2008 17:25:39
 
 
Jeh, tuo basso kun ei ole kerennyt itselläni olemaan vielä kuin pari päivää, mutta voisi kai tuota vahailla vaikka heti. Sitä vahaa ei vissiin armottomasti tarvitse siihen sivellä, hiukan ja antaa kuivua ja sitten puhtaalla rievulla "kiilloitetaan" ;)?
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
mr.bungle
10.01.2008 17:33:56
 
 
Jeh, tuo basso kun ei ole kerennyt itselläni olemaan vielä kuin pari päivää, mutta voisi kai tuota vahailla vaikka heti. Sitä vahaa ei vissiin armottomasti tarvitse siihen sivellä, hiukan ja antaa kuivua ja sitten puhtaalla rievulla "kiilloitetaan" ;)?
 
Juurikin näin. Itse vahasin joskus öljyviimeisteltyjä Warwickejani 2-3 kertaa vuodessa. '92 Streamer Stage 2:ssa oli muistaakseni pikkuhalkeamalta näyttävä viiru kannessa, mutta se ei kasvanut siitä mihinkään sinä aikana kun basso minulla oli.
bassolla hanuriin
pekezu
10.01.2008 18:16:03
 
 
No nyt on vahailut tehty, äkkiseltään hävisi ainakin tuon halkeaman tuo vaaleus päältä, tiedä vaikka olisi vaan vahauksen puutetta. Eikä tuo välttämättä ole läpihalkeama, koska ei repsota pahasti, pitkälti mahdollista että on vain pinnasta ruvennut halkeamaan.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
Visakoivu
10.01.2008 21:44:04
Mulla oli suurinpiirtein samassa paikassa Fenderin Jazzissa halkeama. Lähti tehtaalle takas puolen vuoden soiton jälkeen, eikä takas enää tullut. Halkeama oli sellainen pari senttiä pitkä hiuksen ohut viiva. Mutta näköjään se riitti.
pekezu
10.01.2008 22:24:01 (muokattu 10.01.2008 22:54:44)
 
 
Kokeilitko tarjota sitä ensin jonnekin korjattavaksi? Mites tuo tarina muuten jatkui, saitko uuden tilalle vai miten homma sitten hoitui?
 
E: Itse en ainakaan usko, etteikö sellaista voisi korjata, kokemusta halkeamisesta on sellon puolelta, joka sekin korjattiin kuntoon. Sarjaan oli tullut n. 5cm pitkä halkeama iloisesti läpi, joka sitten liimattiin kuntoon. Uusi peli kun oli niin meni vielä samaan piikkiin ostamisen kanssa.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)