| Aihe: Steve Lukather | |
|---|
|
Mitä mieltä kukin kyseisestä herrasta? | |
Mitä mieltä kukin kyseisestä herrasta?
Tyylitajuinen soittaja (satunnnaisia päättömiä kaahailuita lukuunottamatta). Merkittävä esikuva ainakin mulle. Larry Carltonin vaikutteet kuuluu ja mies myöntääkin ne avoimesti - kuten Carltonin ihailunkin. Kaiken lisäksi loistava laulaja ja biisintekijä. Ei mikään yhden tyylin kaveri, vaan osaamista löytyy monen eri tyylisuunnan alueelta - kevyestä hyvinkin raskaaseen ja suoraviivaisesta todella kulmikkaaseen ja tahtilajirikkaaseen tavaraan.
Soundien suhteen en ole aina ollut täysin vakuuttunut: Luken soolosoundi on paikoin ollut vähän turhan kireä minun makuuni ja siellä täällä olen ollut aistivinani ehkä vähän efektien ylikäyttöä, mutta paljon myös hienoja soundeja: esimerkkinä vaikkapa Toton Tambu-levy, jolla on muutamien ammattilaisten mielestä käsittääkseni edelleen "maailman parhaat soundit". Heti en menisi väittämään vastaan, kieltämättä.
Suosittelen Carltonin ja Lukatherin live-levyä "No Substitutions". Järjettömän kovaa soittoa kahdelta ehkä merkittävimmistä elossa olevalta kitaristilta.
Line6 flextonessa Small Tweed mallinnus kuulostaa aidommalta kuin putkivahvistimet aikoinaan kuulostivat. - ode_ | |
Luke on kova äijä, mutta turhan usein lähtee lapasesta livenä. Soundipolitiikka on myös liian prosessoitunut mun makuun. EMG:t surisee, high-gainia ja miljoona efektiä on tyrkyllä. Levyillä pääsääntöisesti hyvää kamaa. | |
Lukanderihan on yksi 80-luvun kokkelifuusion ikoneista, jos näin saa leikillisesti sanoa - oman aikansa kuningas. Oli mukana kehittämässä kokonaista pop/rock-soolosoiton koulukuntaa, sliipattuja kuningassooloja. Lukatherilla on fuusiojazzista vaikutteita saaneita sävelkulkuja sooloissa, mutta ulvovine säröineen aika vahvasti rock-pohjaiselta soittajalta hän minun korvaani kuulostaa. Arvostan erityisesti 80-luvun touhuja Totossa, mutta on myönnettävä että myöhempien aikojen juttuja en ole jaksanut kuunnella. Soundi on minun mielestäni kehittynyt tylsempään suuntaan.
"I got the Pieksämäki railway station blues." | |
Luke on kova äijä, mutta turhan usein lähtee lapasesta livenä. Soundipolitiikka on myös liian prosessoitunut mun makuun. EMG:t surisee, high-gainia ja miljoona efektiä on tyrkyllä.
Ai niinq näi vai? ;-)
http://www.youtube.com/watch?v=m8Ikf0XyivA&feature=related | |
Ai niinq näi vai? ;-)
http://www.youtube.com/watch?v=m8Ikf0XyivA&feature=related
Aivan karmeaa renkutusta. Häpesin silmät päästäni, koska tiedän Luken pystyvän esimerkiksi tällaisiin sooloihin, jotka palvelevat kappaletta (vaikka tuosta versiosta voikin olla monta mieltä):
http://www.youtube.com/watch?v=I6pPSRintPs
Line6 flextonessa Small Tweed mallinnus kuulostaa aidommalta kuin putkivahvistimet aikoinaan kuulostivat. - ode_ | |
Onhan se idoli. Soittanut niin paljon hienoja juttuja. Soolo- ja sivuprojekteista löytyy mainiota kuunneltavaa.
Tästä perässä (Song for Jeff):
http://www.youtube.com/watch?v=nTZBlLLBaPE
Tässä vähän tuoreempaa psykeä (El Grupo - I'm buzzed):
http://www.youtube.com/watch?v=i7Pdcv2W64M |  kimurantti1
09.01.2008 11:49:11 (muokattu 09.01.2008 11:55:31) | |
|
Luke on levyillä kova tyyppi, ja 90-luvulla vielä livenäkin, mutta viime aikoina on livesoitto ollut vähän niin ja näin, ainakin edellisten Ratinan ja Jäähallin keikkojen perusteella. Kuten myös toisinaan Live In Amsterdam -dvdn perusteella, jolta toi Jucciksen linkittämä cover-vetokin on. Levyt onkin sitten täynnä niitä Jucciksen mainitsemia kuningassooloja. Yksi mun suurimmista esikuvistani kyllä, mutta pakko se on myöntää, tuntuu että herralta on kadonnut se tietty näkemys musiikkiin, joka vielä kuuluu 80-luvun tuotoksilla.
En mä ole Luken soundeista ikinä oikein pitänyt. Ehkä karmivin esimerkki on Till The Endin kitarasoolo ja soundit yleensäkin. Miten ihmeessä sellainen on päästetty levylle? Ymmärrän toki että siinä on ihan kunnolla ylikorostettu oman aikakautensa yhtä kliseetä, mutta ei herranjumala silti? I:n ja Hydran soundipolitiikka taas on vertaansa vailla. Kuitenkin Luken soundit on aina olleet aika uskollisia aikakaudelleen. Ekoilla levyillä omanlaisensa, sitten tuli kasarivaihe ja chorus/delay-surinat, ysäri oli sitä itseään, ja tämänkin päivän soundit ovat aikalailla sitä samaa, mitä muuallakin kuulee.
Musta Luken paras puoli kitaristina on se kontrolli jokaiseen yksittäiseen ääneen, joka tuossa "While My Guitar Gently Weeps" -vedossakin kuuluu, ainakin ennen lopun pilityksiä kuuluu. Alkuperäisen Rosannan puolivälin sekä lopun sooloissa on ideaa enemmän kuin monella muulla yhteensä, kuten myös esimerkiksi Girl Goodbyessa. Kun Luke vaan ottaisi soittoonsa mukaan taas tämän saman kontrollin, niin soitto edustaisi taas sitä mitä se mulle aikanaa olikin. | |
Jos jonain päivänä Luke heittäisi sen efektiräkin hevon 'ittuun, tilalle pleximarsu ja Fenderin pre-CBS strato, niin uskoisin että jälki olisi kivan kuuloista. Itseäni ärsytti sen yltiöpäisen tilun lisäksi eritoten soundipolitiikka viimeisellä Ratinan keikalla.
Laulajana Steve on ihan ok, hieman alavireessa tuntuu livenä menevän, mutta soundi on suht. rouhea. Levyillä edelleen hienoja vetoja myös vokaalipuolella.
PS: Candymanilla oleva Henkan Freedom on mahtava. Samoin koko levy on asiaa.
Tossa pakollinen youtubelinkki: http://youtube.com/watch?v=PLygzbjSdSc | |
Laulajana Steve on ihan ok, hieman alavireessa tuntuu livenä menevän, mutta soundi on suht. rouhea. Levyillä edelleen hienoja vetoja myös vokaalipuolella.
PS: Candymanilla oleva Henkan Freedom on mahtava. Samoin koko levy on asiaa.
Tossa pakollinen youtubelinkki: http://youtube.com/watch?v=PLygzbjSdSc
Toi oli kyllä hyvä veto, pientä moitetta tässäkin siitä "mopon karkaamisesta" eli Lukatherilla tuntuu intoa olevan pikkuisen liikaa noissa sooloissa paikoin, mutta muuten mahtimeininkiä.
Tossa vedossa oli muuten aikas rouhee rumpali
Nii onkii ... |  Apricot
09.01.2008 14:37:49 (muokattu 09.01.2008 14:38:41) | |
|
Nyt kun ensimmäiset kivet on heitetty...
Kun ajattelen Lukatherin soittoa, niin jotenkin mun korvaani tarttuu ekana seuraavanlainen maneeri: ensin on pitkä ääni hitaalla vibratolla, sitten liu'utaan kieltä pitkin alas ja välittömästi takaisin ylös. Jos tuon tekee useammin kuin kerran, alkaa se tökkimään kuulijan korvassa todella nopeasti, jopa siitä yhdestä kerrasta. On paljon kitaristeja jotka säröllä soittaessaan tekevät tuota, mutta en ole varma tiedostaako monikaan ilmiötä. Lukather tekee sitä kuitenkin koko ajan, ja yhdistettynä tuohon liian kompressoituun soundiin alkaa meikäläistä äklöttämään nopeasti.
Joku on sanonut, että Lukatherilla on "täydellinen kitaran tekninen hallinta", mutta kyllä mun mielestäni siihen hallintaan kuuluisi sekin ettei soitto kuulostaisi sellaiselta sössöltä kuin nyt viimeiset kymmenen vuotta kaikilla keikkatallenteilla joita olen kuullut. Toisaalta, improvisointi on vaikea laji. Jos pitäisi mainita joku särökitaristi, jonka jokainen ääni on jokaisella keikalla viimeisen päälle soitettu, sanoisin että Steve Vai tai Eric Johnson. Mutta he eivät niinkään improvisoi, etenkään Vai. Jos soittelee enimmäkseen valmisteltuja juttuja, on paljon helpompaa huolehtia soiton "siisteydestä". Lukatherille siis pitäisi kai antaa anteeksi, ettei tatsi ole keikoilla yhtä tiukka kuin levyillä, mies sentään keksii soolonsa lennosta. Mutta, on niitäkin improvisoijia, jotka pystyvät sovittamaan yhteen spontaanit ideat ja vaikeasti hallittavan high-gain -särön.
"I got the Pieksämäki railway station blues." |  tko
09.01.2008 16:12:06 | |
|
Tää on aina ollut suosikki Lukatherilta vaikken paljon muuten kuuntelekkaan: http://youtube.com/watch?v=Lp9iQb8sGfk | |
PS: Candymanilla oleva Henkan Freedom on mahtava. Samoin koko levy on asiaa.
Tossa pakollinen youtubelinkki: http://youtube.com/watch?v=PLygzbjSdSc
Mulla on muuten toi DVD, hyvää settiä. Yleisö on kyllä aika pystyynkuollutta lukuunottamatta yhtä naikkosta, joka notkistelee polviaan musan tahtiin lavan edessä kädet hervottomina sivulla heiluen.
Kannattaa muuten katsastaa Lukatherin kolmas soololevy Luke, jos prosessoitu soundi ärsyttää. Siellä on vähän rouheempaa soundimaailmaa ja biisitkin ovat vähän normiLukatherista poikkeavaa kamaa (=enemmän down to earth). Ei tainnut hirveesti myydä tuo lätty, vitosella myivät joskus Anttiloissa tuota.
I rather be a jerk than being hip like you. |  R2
09.01.2008 16:50:53 | |
|
Osa noista videoista taisi olla samalta keikalta, jossa keski-ikäinen kosketinsoittajanörtti David Garfield twistailee lavalle kannettava syntikka sylissään, tiluttaa ja tekee huiman 30 cm hypyn!
"Ruumishuone bluus, joka ruumis huus" | |
Kannattaa muuten katsastaa Lukatherin kolmas soololevy Luke, jos prosessoitu soundi ärsyttää. Siellä on vähän rouheempaa soundimaailmaa ja biisitkin ovat vähän normiLukatherista poikkeavaa kamaa (=enemmän down to earth). Ei tainnut hirveesti myydä tuo lätty, vitosella myivät joskus Anttiloissa tuota.
Itse tunnustan pitäväni tuosta levystä todella paljon, vaikka monien mielestä se varmaan onkin "tylsää aikuisrockia". Levyltä löytyy maanläheistä soundia, soittoa ja livenä vetämisen meininkiä ilman ylimääräistä hierontaa. Turha prosessointi loistaa enimmäkseen poissaolollaan ja lauluäänessä sekä kappaleissa on syvyyttä. Kappaleessa Tears of My Own Shame yhdistyy hienosti Pink Floyd -kuorot ja Hendrix-vaikutteet.
Line6 flextonessa Small Tweed mallinnus kuulostaa aidommalta kuin putkivahvistimet aikoinaan kuulostivat. - ode_ | |
Itse tunnustan pitäväni tuosta levystä todella paljon, vaikka monien mielestä se varmaan onkin "tylsää aikuisrockia". Levyltä löytyy maanläheistä soundia, soittoa ja livenä vetämisen meininkiä ilman ylimääräistä hierontaa. Turha prosessointi loistaa enimmäkseen poissaolollaan ja lauluäänessä sekä kappaleissa on syvyyttä. Kappaleessa Tears of My Own Shame yhdistyy hienosti Pink Floyd -kuorot ja Hendrix-vaikutteet.
Musta toi Luke on vähemmän tylsää aikuisrockia kuin Toton nykytuotanto (koska edes on tullut viimeisin studiolevy? Tambu oli ainakin paria biisiä lukuunottamatta hohhoijjaa). Tykkään levystä myös, mutta jotenkin alakuloinen tunnelma kautta levyn pitää sen aika pitkälti poissa soittimesta. Täytyypä pitkästä aikaa laittaa soimaan.
I rather be a jerk than being hip like you. | |
jotenkin alakuloinen tunnelma kautta levyn
Sekös suomalaisille sopii.
Line6 flextonessa Small Tweed mallinnus kuulostaa aidommalta kuin putkivahvistimet aikoinaan kuulostivat. - ode_ | |
Suosittelen Carltonin ja Lukatherin live-levyä "No Substitutions". Järjettömän kovaa soittoa kahdelta ehkä merkittävimmistä elossa olevalta kitaristilta.
Pakko sanoa että samaa mieltä olen tuosta "No substitutions" platasta. Tosin Lukather jää kyllä "sensei" Carltonin varjoon.
Yleisesti minusta parhaat vedot taitavat olla noita Toton ulkopuolisia projekteja - soololevyt, Los Lobotomies, sekä nämä duetot. Erityisen hyvin kolahti myös Lee Ritenourin kanssa tehty versiointi Jeff Beckin "cause we ended as lover" :
http://www.youtube.com/watch?v=wyWhpFN9o38
Nostalgy is not what it used to be |  John Titor
09.01.2008 19:09:43 (muokattu 09.01.2008 19:13:15) | |
|
Nyt kun ensimmäiset kivet on heitetty...
Kun ajattelen Lukatherin soittoa, niin jotenkin mun korvaani tarttuu ekana seuraavanlainen maneeri: ensin on pitkä ääni hitaalla vibratolla, sitten liu'utaan kieltä pitkin alas ja välittömästi takaisin ylös. Jos tuon tekee useammin kuin kerran, alkaa se tökkimään kuulijan korvassa todella nopeasti, jopa siitä yhdestä kerrasta. On paljon kitaristeja jotka säröllä soittaessaan tekevät tuota, mutta en ole varma tiedostaako monikaan ilmiötä. Lukather tekee sitä kuitenkin koko ajan, ja yhdistettynä tuohon liian kompressoituun soundiin alkaa meikäläistä äklöttämään nopeasti.
Joku on sanonut, että Lukatherilla on "täydellinen kitaran tekninen hallinta", mutta kyllä mun mielestäni siihen hallintaan kuuluisi sekin ettei soitto kuulostaisi sellaiselta sössöltä kuin nyt viimeiset kymmenen vuotta kaikilla keikkatallenteilla joita olen kuullut. Toisaalta, improvisointi on vaikea laji. Jos pitäisi mainita joku särökitaristi, jonka jokainen ääni on jokaisella keikalla viimeisen päälle soitettu, sanoisin että Steve Vai tai Eric Johnson. Mutta he eivät niinkään improvisoi, etenkään Vai. Jos soittelee enimmäkseen valmisteltuja juttuja, on paljon helpompaa huolehtia soiton "siisteydestä". Lukatherille siis pitäisi kai antaa anteeksi, ettei tatsi ole keikoilla yhtä tiukka kuin levyillä, mies sentään keksii soolonsa lennosta. Mutta, on niitäkin improvisoijia, jotka pystyvät sovittamaan yhteen spontaanit ideat ja vaikeasti hallittavan high-gain -särön.
Guthrie Govan jotenkin vaan hiipii mieleen...
Kyllä mä diggaan Luken soitosta, eikä saundikaan häiritse kuin silloin kun ne chorukset ym. muljuttimet alkavat peittää kitaran kuivan saundin alleen. Kelatkaa nyt Toton muniinpuhaltelusaundimaailmassa (ei pahalla, kyllä mä niitä levyjä diggaan kuunnella ihan helvetisti) joku räkäinen Marsu-saundi, niin kuin joku ehdotti - kamoon, jos prosessoidaan niin kunnolla sitten! Ei ne rumpusaunditkaan tuhnuina hyvin toimis. Itse asiassa sytyin varsinaisesti kitaransoittoon nähtyäni joskus Luken ja Edgar Winterin Pori Jazz -keikkataltioinnin.
Mua itseäni häiritsee lähinnä se, että miehen soolosoitto on välillä ihan turhan turvallista. Varmoja perusääniä ja sen takia melodisesti tylsää, soololinja ei myöskään oikein vie musiikkia koostumukseltaan mihinkään suuntaan, pelkästään dynamiikassa tapahtuu muutoksia. Moni saisi kyllä opetella edes ne varmat äänet, siitä pointsit Lukelle.
Se, mistä toisaalta pidän miehen soolosoitossa on se sama varmuus ja turvallisuus. Melodiat ovat aina toimivia ja putoavat oikeaan ääneen varmasti ja lisäksi Luken tekniikka antaa myöden irrotellakin välillä. Sen turvallisuuden vastapainoksi vaan kaipaisi hieman härskiyttä, jännitteisyyttä. Kromatiikka ja appoggiaturat kunniaan prkl.
Lisäksi se yksi iänikuinen kliseelikki alkaa kyllästyttää - se, jossa skaalaa laskeudutaan alas kiihdyttäen muutaman ekan äänen ajan. Tossa While my guitarissakin se tuli varmaan 5 kertaa. Myös Matti Nykäsen Vain mäkimies voi tietää sen -kappaleesta voi bongata samaisen likki-idean, näin kuriositeettina kerrottakoon. Siinä se odotettavasti onkin kappaleen parasta antia;)
Haluan vain päteä, oikeasti olen kuuro. | R2
09.01.2008 19:25:00 | |
|
Hyvät jutut tuossa alussa!
http://www.youtube.com/watch?v=bGcJHmFA7yE&feature=related
"Ruumishuone bluus, joka ruumis huus" | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
