Media ja viihde ›

Tätyy nyt yhtyä siihen Kaikkien kuoroon, joiden mielestä ainakin Turning Leafs oli uskomaton elokuva. Joskus tulee katsottua kakkosen iltapäivän Suomi-melodraamoja sotien ajoilta ja vähän jälkeen. Aina ajattelee, miten huonoja ja kökköjä ne ovat. Sitten tulee mies nimeltä Tero Saikkonen ja päivittää 50-luvun draamapaukun 2000-luvulle tehden kaiken vielä kaiken lisäksi paljon huonommin.
 
Elokuva näytti siltä, kuin olisi saatu hyvä idea Jurvan videopiirissä, että mennähän mehtään kokeilemaan uusia vermeitä ja keksitään siellä paikan päällä joku riipaiseva tarina. On hienoo kamera-ajoa, panorointia (kuva tökki välillä häh häh hää ostakaa parempi kínopää), tilttausta, kuvakikkailua ja vaikka mitä (pyörökuormaajaa jäätiin kaipaamaan). Kaikki visuaaliset kikat pöllitty rapakon takaa. Sieltä mettästä, taikka puistosta on sitten löytynyt pari näyttelijäksi sopivaa ja näin on elokuva editoimista vaille valmis.
 
Dialogi on niin hirveää, että meinasi itku tulla. Lopun hautausmaakohtaus riipaisi ripulipaskat housuun silkalla kliseisyydellään. Loppujen lopuksi käteen jäi vaan jokunen tyylikäs kuva, joissa valo ja sommittelu oli otettu oikeasti hyvin huomioon. Jea jea se siitä. Ehkä katson vielä toisenkin Saikkos-produktion, tai sitten hion naamaani hiomapaperilla ja kaadan tinneriä päästäkseni melkein yhtä eufooriseen tilaan.
 
E: olihan asenteellinen arvostelu. kirjoittajalla ei ole hajuakaan miten elokuvia tehdään.