Kitarat: soittaminen ›

Harjotteletteko jonku yksittäisen pätkän tai riffin, soolon vai koko biisin ekasta tahdista viimeseen? Ja onko hyödyllisempää poimia vaan joitan juttuja vai vedellä koko biisi? Mielipiteitä?

Kannattaa harjotella monenlaisia juttuja ja poimii ne jutut, mistä itse tykkää.

Kannattaa harjotella monenlaisia juttuja ja poimii ne jutut, mistä itse tykkää.
 
Eipäs. Toki hyvin monissa tilanteissa tulee harjoiteltua vain niitä asioita ja juttuja ( esim soolot tai yksittäiset riffit), joista itse tykkää. Mutta loppupeleissä kun miettii, niin on täysin turhaa osata soittaa sadasta eri biisistä intro, kuin että osaisikin soittaa ne kaikki sata biisiä kokonaisuudessaan.
 
En tiedä mistä se johtuu, mutta hyvin monesti ( myös omalla kohdallani) tulee biiseistä opeteltua ne biisin ns. hauskimmat osiot. Ja jostain kumman syystä se perus sointukomppaus tj... ei monessakaan tapauksessa kuulu niihin "mukaviin" juttuihin. Karuin totuus tulee kuitenkin esiin, koska loppupeleissä se koko biisi pohjaa sille komppaukselle ja erityisesti sille että se komppaus toimii ja se on tiukkaa jne... Jos aina opettelee biiseistä vain niitä itseä miellyttäviä asioita, niin yleensäkin oma kehitys kitaristina saattaa alkaa takkuilla tai pahimmassa tapauksessa saattaa yllättäen huomata olevansa kitaristi, joka ei sitten tarvittaessa pysty hallitsemaan niitä yhtyesoiton kannalta tärkeimpiä ominaisuuksia kuten esim. sitä sointukomppausta.
 
Tämän takia ehdottomasti suosittelen, että biisit kannattaa opetella aina kokonaisuudessaan, mikäli se vain on mahdollista ja itsellä löytyy kärsivällisyyttä. Ja kannattaa myös muistaa aina se, että osatakseen biisin, ei tarvitse osata soittaa sitä nuotti nuotilleen/fraseeraus fraseeraukselleen kuten alkup. esittäjä on sen levytyksellään soittanut ( tosin tätäkin saa ja kannattaa välillä harrastaa!). Vaan kun haluaa opetella biisin, niin kannattaa poimia sieltä se olennainen rakenne, jotta pystyt tarvittaessa soittamaan sen biisin esimerkiksi bändin kanssa.
 
Ja ettei kirjoitukseni nyt olisi täydellisen masentava, niin sanon myös sen, että ehdottomasti, EHDOTTOMASTI soiton tulee olla aina mukavaa. Eli jos nyt jossain biisissä kuulet jonkun oikein loistavan riffin tai soolon tai lickin tai vaikkapa sointukierron, niin voithan sen aina plokkailla sieltä ja opetella sen soittamaan. Ja tämän jälkeen etsiä joku uusi hauska pätkä...
Kun vain oppii ymmärtämään, että tavallaan yhdistelemällä erinäisiä asioita soitossa ja sen opettelussa, saavutetaan yleensä se paras tulos.

Juu, miekin tarkoitin, että monipuolisesti tulee harjoitella, vasenta ja oikeaa kättä, aivoja ja sydäntä. =)

Ja onko hyödyllisempää poimia vaan joitan juttuja vai vedellä koko biisi? Mielipiteitä?
 
Nähtävästi se jo tuli sanottua, että molemmista on hyötyä.
 
Jossain vaiheessa opetteluani (joskus 80 luvun alkupuolella) poimin aina hyvistä piisestä niitä pätkiä, mitkä tuntuivat innostavilta. Niistä oppi paljonkin soittotekniikkaa ja tyyliasiota ... kuuntelemista jne. Mutta enempi tosissani opettelin kokonaisia kappaleita vasta sitten kun oli porukka (=bändi), keiden kanssa piti soitta nekin kohdat missä ei ollut mitään tarttuvaa vaan pelkästään soittamista.
 
Että ihan tarpeen mukaan. Kyllä se aina auttaa jos osaa kokonaisia kappaleita, mutta mielenkiintoisten riffien/soundien/pätkien opettelu myös kasvattaa lisää niitä hermosäikeitä, joita soittaessa tavitaan.
 
(Oppimeinen on niin kummallinen asia, että on aina väärin kieltää mikään tietty tapa oppia uutta. Päin vastoin. Mitä erilaisimmilla tavoilla voi aivojaan rassata, niin aina se kaikki on kotiinpäin!)
 
Edit: Biibopille plussa. Laaja-alaiseta ja omakohtaisesta näkemyksestä :)

Eihän makkarikitaristin missään nimessä kannata soittaa koko biisiä! Itse ainakin soitan siksi, että soittaminen on kivaa, joten soitankin vain niitä juttuja, joista tykkään. Vähän kun söisi ruuasta salaatin vain siksi, että se on siinä lautasella.(Huono vertaus niille, jotka pitävät salaatista, mutta hekin varmasti tajuavat pointin!)
 
Eri asia on tietysti soittaa jotain tylsääkin kohtaa siitä syystä, että opettelee vaikkapa tekniikkaa,tms.

Kokonaisia kappaleita on mukava soitella alkuperäisen äänityksen mukana. Se tietysti hieman hämää kun oma soitto kuulostaa jostain syystä paremmalta kuin jos soittaisi samaa kappaletta ilman mitään taustaa. Lopputulos on kyllä varmasti parempi jälkimmäisellä metodilla jos haluaa tehdä mahdollisimman samanlaisen tulkinnan kuin alkuperäinen artisti.
 
Itse soittelen usein kappaleita, joissa voin heitellä kaikenlaista sekaan ex-tempore ja vaikka koettaa sekoitella musiikkityylejä. Toisinaan kuuntelen myös esimerkiksi King Diamondin tuotoksia ja niissä huomaa, että popmusiikin tuntemus ei paljon auta kun ei voi arvata mitä seuraavaksi tulee. Hevissä myös rajoittaa satunnaisissa kappalevalinnoissa jos en osaa soittaa riffiä niin omat soitot vaan puurouttaa kokonaisuuden.

Ainakaan siihen ei kannata kangistua, että jättää biisin opettelemisen tai harjoittelemisen aina puoli tiehen. Mielestäni jos ei koskaan opettele soittamaan kokonaista biisiä, soittamaan musiikkia, niin ei sitä musiikkia osaa sitten soittaakkaan. On ihan eri soittaa kokonaisia biisejä läpi, homma loppuun asti, kun sitten pelkkiä likkejä, tekniikka reenejä tai riffejä. Minäkin korostaisin kuitenkin sitä kultaista keskitietä, mutta ehdottomasti pitää osata soittaa musiikkia, eli kokonaisia biisejä.
 
E: Se unohtui mainita, että kokeilkaapa huviksenne, kuinka pitkälle pystytte jäljittelemään alkuperäistä. Totta kai jokaisella on oma soittotyylinsä, ja joku pystyy jäljittelemään Malmsteenin Far Beyond The Sunin helpommin kuin vaikkapa Van Halenin Eruptionin. Mutta siinä näkee aika hyvin, mihin omat rahkeet riittää. Esim. omalla kohdallani on halnkalampi jäljitellä Iron Maidenin Fear Of The Dark, kuin vaikkapa Chilren Of Bodomin Warheart.

Harjotteletteko jonku yksittäisen pätkän tai riffin, soolon vai koko biisin ekasta tahdista viimeseen? Ja onko hyödyllisempää poimia vaan joitan juttuja vai vedellä koko biisi? Mielipiteitä?
 
Tota mä harjoittelen omia biisejä, kun niissäkin tarpeeksi tälläiselle puukädelle=) Jotain coveriksi kaavailtuja biisejä tulee opeteltua, mutta kun ne sitten unohtuu, kun ei niitä koskaan saada toimimaan tarpeeksi hyvin, tai sitten ei saada niihin "omaa" juttua... Eli kannattaa opetella ja soittaa mahdollisimman paljon. Todella selväjärkistä tekstiä taas kerran, hyvä minä=)

Kannattaa opetella laulamaan. Edes vähän. Sit niitten komppienkaan soittaminen ei oo niin tylsää soitettavaa/tylsän kuulosta.

Kokonaisia biisejä otan haltuun, jos on tarkoitus soittaa niitä orkesterin kanssa, tai nauhoittaa. Muuten en vain viitsi. "Tässä nyt sitten kuus kertaa tää riffi, ja sitten toi toinen". Tai "ensin soitetaan E A E A E A E A, ja sit pelkkä E neljä tahtia". :)
 
En epäile etteikö homma sulla toimis, mut on kaikenmaailman pumppuja tullu nähtyä joilla se E A E A E -hommakaan ei toimi...

Jos ikinä meinaa esim. keikkailla tai perustaa bändin, suosittelen lämpimästi opettelemaan kokonaisia kappaleita. Makuuhuonekitaristi voi jauhaa Master of Puppetsin introa vaikka maailman tappiin asti: ei vie mun yöunia, ellei satu naapurissa asumaan.

Ja kannattaa myös muistaa aina se, että osatakseen biisin, ei tarvitse osata soittaa sitä nuotti nuotilleen/fraseeraus fraseeraukselleen kuten alkup. esittäjä on sen levytyksellään soittanut ( tosin tätäkin saa ja kannattaa välillä harrastaa!). Vaan kun haluaa opetella biisin, niin kannattaa poimia sieltä se olennainen rakenne, jotta pystyt tarvittaessa soittamaan sen biisin esimerkiksi bändin kanssa.
 
ehdottomasti, EHDOTTOMASTI soiton tulee olla aina mukavaa.
 
Hienommin ei voisi asiaa ilmaista.
Itselläni oli vuosia "vääristynyt" käsitys biisien treenauksesta, että ne pitää soittaa 1:1 nuotilleen..kyllä tappoi luovuuden ja soittamisen halun. Se oli pelkkää suorittamista. En tiedä mistä olin saanut päähäni moista (soittotunnin tuotetta?), mutta älkää haksahtako siihen.

Jos ikinä meinaa esim. keikkailla tai perustaa bändin, suosittelen lämpimästi opettelemaan kokonaisia kappaleita. Makuuhuonekitaristi voi jauhaa Master of Puppetsin introa vaikka maailman tappiin asti: ei vie mun yöunia, ellei satu naapurissa asumaan.
 
Totta.
 
Oon makuuhuonekitaristi ja osaan sadoista biisistä ulkoa enemmän tai vähemmän - hyvin harvasta biisistä kaikkea sooloja myöten. Biisejä joihin on tutustunuon ollut varmaan 600 mutta sitä ehtii myös unohtaa suuren osan opitusta.. Tosin ne saa palautettua kyllä nopeasti mieleen jos näkee nuotit jossain.
 
13 vuotta tullut soitettua ja nyt on tullut selvästi se aika, että enää en haali uusia hauskoja pätkiä vaan koitan täydentää osittain opeteltuja biisejä kokonaisiksi suorituksiksi. Tämä on ollut luonnollinen kehityskaari minulle, koska aina on ollut hauskaa soittaessa, eikä koskaan mitään väkisin väännettyä.
 
Myös teoriapuoli alkoi kiinnostamaan vasta 4-5 vuotta sitten (pentatonista molliaskaalaa lukuunottamatta, joka tuli opeteltua melkein heti). Silloin alussa lähinnä kahlattiin kaikkia niitä kappaleita tabukirjoista, joita oli nuorempana kuunnellut: blues, rock, metalli, jopa klassista aikaisemmilta vuosisadoilta - eli laajalla skaalalla.
 
Jos voisin palata ajassa taaksepäin, opettelisin ehkä vähän enemmän koko kappaleita. Rytmikone olisi myös kannattanut hankkia mahdollisimman nopeasti, se nimittäin vie soittotaitoa huimasti eteenpäin ihan lyhyelläkin aikavälillä. Ja makuuhuonekitaristilla pitäisi olla ehdottomasti cd-soitin sekä netti-tietokone käden ulottuvilla soitellessa.