On tässä kotinauhoituksia tehdessä tullut sellainen ongelma vastaan miksatessa että en meinaa millään saada kaiutettua laulua ja kitaroita balanssiin niin ettei toinen peitä toista mutta silti molemmat erottuisivat yhtä hyvin. Tarkoituksena on saada lauluun massiivinen kaiku joka todella kuuluu läpi, mutta en saa sitä aikaiseksi ilman että laulu alkaa peittää kitaroita liikaa. Ja kun taas laitan laulun ja kitarat kuulumaan suunnilleen balanssissa, niin kaiku tuntuu hukkuvan täysin johonkin. Eli saadakseni laulun kaiun kuulumaan selvästi läpi joudun nostamaan laulun tasoa mikseristä jolloin taas kitarat peittyvät liikaa. Kaikulaitteen input level on kyllä säädetty niin täysille kuin mahdollista ilman että menee säröille. Panorointi ei varmaankaan ongelmaa ratkaise koska kitarat ovat melkein täysin vasemmalle ja oikealle ohjattu ja laulu keskellä. Enkä myöskään eq:ta säätämällä ole löytänyt ongelmaan ratkaisua. Olen kuitenkin kuunnellut levyjä joissa on todella hyvin erottuvat isot kaiut laulussa, mutta silti kitaroiden sävelkuluista erottuvat pienimmätkin vivahteet vahvasti läpi. Olisiko jollain ehdotuksia miten saisin tämän aikaiseksi? |
Timo JM 29.12.2007 23:28:43 (muokattu 29.12.2007 23:37:01) | |
---|
Onko skitoissakin paljon kaikua? Kaikki ei voi olla suurta joten jommasta kummasta täytyy tinkiä. Laulussa kannattaa kokeilla kaiun sijasta/sekaan delaytä. Kannattaa myös väännellä niitä kaikujen predelay säätöjä, ettei kaikusignaali ala heti alkuperäisen äänen perään. Niin ja skitoissa ja lauluissa on hyvä käyttää keskenään erilaisia ja eripituisia kaikuja. Lisäksi jos molempien taajuusvasteet on lähellä toisiaan kärsii myös kaikujen erottelevuus. ...siis mun mielestä. Ja poppia noista -> | Cupido | DIVARi | |
Esp 30.12.2007 00:59:45 | |
---|
Eli saadakseni laulun kaiun kuulumaan selvästi läpi joudun nostamaan laulun tasoa mikseristä jolloin taas kitarat peittyvät liikaa. Kaikulaitteen input level on kyllä säädetty niin täysille kuin mahdollista ilman että menee säröille. Panorointi ei varmaankaan ongelmaa ratkaise koska kitarat ovat melkein täysin vasemmalle ja oikealle ohjattu ja laulu keskellä. Enkä myöskään eq:ta säätämällä ole löytänyt ongelmaan ratkaisua. Olen kuitenkin kuunnellut levyjä joissa on todella hyvin erottuvat isot kaiut laulussa, mutta silti kitaroiden sävelkuluista erottuvat pienimmätkin vivahteet vahvasti läpi. Olisiko jollain ehdotuksia miten saisin tämän aikaiseksi? Ihan mielenkiinnosta, mikset nosta kaiun tasoa? Jos kerran laulun tason nostaminen muuttaa balanssin perseelleen, niin mikset vain nosta kaiun paluuta? Vai oletko kytkenyt kaiun insertiin? Miten olet panoroinut kaiun? Oletko säätänyt kaiun predelaytä? Kuinka pitkä kaiku on kyseessä? Tuossa noin alkuun kysymyksiä, jotka vähän selventävät tilannetta, jotta voisi edes jotain vastata. Täh?!? |
milcoin 30.12.2007 01:33:23 | |
---|
On tässä kotinauhoituksia tehdessä tullut sellainen ongelma vastaan miksatessa että en meinaa millään saada kaiutettua laulua ja kitaroita balanssiin niin ettei toinen peitä toista mutta silti molemmat erottuisivat yhtä hyvin. Aloita miksaus laulusta ja sen kaiusta? "Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla" |
jurpontor 30.12.2007 04:24:22 | |
---|
Kahden markan "sikana kaikua"-resepti: Ota delay. Aseta se neljäsosanuotin mittaiseksi. Vähän feedbackia, ei kauhiasti. Sit sen perään joku reipas tilamallinnus. Laita sit vielä perään kompura, ja ota tälle sidechain sieltä, minkä et halua peittyvän. Asetukset kompuralle aika loivat, koittamalla selvinnee. Tadaa, laulukaiku "väistyilee" tieltä ku kitara soi. Niin, ja älä tee tota inserttiin vaan auxin päähän. Sinne sitten valutat sen verran laulua ku hyväksi koet. Kaikua itseään kantsii myös eq:ttaa, jos se tossa nyt on se, mikä peittää asioita. Paha sanoa kuulematta. Nimim. "en mä mikään gynekologi oo, mut voin mä vilkaista" "Te ette osaa." -- Tattarisuon konttorin katsastusmies |
Halsu 30.12.2007 14:32:28 | |
---|
Olen kuitenkin kuunnellut levyjä joissa on todella hyvin erottuvat isot kaiut laulussa, mutta silti kitaroiden sävelkuluista erottuvat pienimmätkin vivahteet vahvasti läpi. Olisiko jollain ehdotuksia miten saisin tämän aikaiseksi? Auttaisi kovasti jos kuulisi pätkän tuota biisiä... jotenkin tuntuu että ongelma saattaa olla enemmän sovituksellinen kuin nappulain asennoista johtuva. Voi olla että biisi on niin täynnä kamaa että se vaan on tukossa. CU
--
Eki |