Kitarat: soittaminen ›

Räkkipeli:
Itseasiassa nuo jälkimmäisetkin ovat aika kova sana raskaassa musiikissa nykyään. Koko hommahan pohjautuu alunperin juuri rytmiikoille ja riffeille, mutta en tiedä kuinka syvästi oot tutustunu metallimaailmaan jossa kuitenkin on aika vitusti erilaista ideallisuutta ja innovatiivisuutta.
 
Nythän oli puhe Cannibal Corpsesta, eikö? Sehän nimenomaan perustuu riffeihin ja rytmiikkaan, ja aikalailla paitsiossa on sointuharmoniat.
 
Jotenkin viestissäsi tuntuu olevan vähän hyökkäävä sävy. Enhän minä ole missään viestissäni ottanut kantaa siihen, onko musiikin perustuminen ensisijaisesti rytmiikkaan hyvä tai huono asia, saati väittänyt ettei metallimaailmasta löytyisi ideallisuutta ja innovatiivisuutta. Olen kyllä tutustunut metallimaailmaan mielestäni ihan tarpeeksi syvällisesti. Kuulunpa erään pari levyäkin julkaisseen ja mielestäni kovinkin innovatiivisen metallibändin livemiehistöön.
 
magister:
Eikös yksi teorian opiskelun hyöty voisi olla se, että jos ei heti tule fiiliksistä tai selkärangasta mieleen sitä melodian seuraavaa nuottia, tai seuraavaa sointua, niin sitten voi vaikka katsoa, että mistä skaalasta on tullut siihen asti soitettua, ja sitten voi vaikka kokeilla jotain teorian suosittelemia vaihtoehtoja.
 
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta tämä on juuri se, missä mennään metsään ja miten teoria yleensä ymmärretään väärin. Teoria ei suosittele yhtään mitään. Se, että esimerkiksi I-IV-V -sointukierto (C-duurissa C-D-G) on yleinen, ei johdu siitä, että teoria näin suosittelisi, vaan siitä, että ko. sointukierto kuulostaa miltä kuulostaa. Jostain kumman syystä tuollainen sointukierto on ihmiskorvalle todella luontevan kuuloinen, ja sen takia sitä käytetään paljon. Ei sen takia, että teoriakirjan mukaan I-IV-V -sointukierto on yleinen ja hyvä sointukierto.
 
Kun puhutaan esimerkiksi äänenkuljetussäännöistä tai jonkin tietyn sävellajin puitteissa säveltämisestä, niin musiikinteoria ei missään nimessä ota kantaa siihen, että miten jokin juttu pitäisi tehdä. Teoria auttaa hahmottamaan vain eri vaihtoehtoja. Voidaan vaikka tehdä aivan älytön sointukierto ja hakea sille teoreettiset selitykset. Eri asia on, onko se tarkoituksenmukaista. Jos teoreettisesta selityksestä tulee niin monimutkainen, ettei kukaan sitä tajua, on vain helpompi soittaa tämä juuri tehty sointukierto ja sanoa, että "kuuntele tästä". Esimerkiksi afrikkalaista kansanmusiikkia olisi aivan älytöntä nuotintaa, koska sille ei löydy länsimaisen musiikin teoriasta luontevia selitysmalleja. Silti se kuulostaa monien mielestä hyvälle.
 
Fakta kuitenkin on, että esimerkiksi pop/rock -tyylisessä musiikissa on tiettyjä juttuja, joita käytetään paljon enemmän kuin toisia. Esimerkiksi C-D-Em -kierto on huomattavasti yleisempi kuin C-Dm-Abm -kierto (tätä kirjoittaessani päästä keksitty älytön sointukierto). Ei siksi, että C-D-Em -kierto noudattaa sävellajia, vaan siksi, että tuo C-D-Em -kierto vaan kuulostaa useimpien korvaan huomattavasti järkevämmältä. Jos olisikin niin, että tuo C-Dm-Abm -kierto olisi useimpien ihmisten korvaan järkevämmän kuuloinen, niin mitä todennäköisimmin se olisi jonkinlainen standardi, ja länsimaisen musiikin teoriasta löytyisi luonteva selitysmalli moiselle.
 
Tai jos haluaa virkistää jotain tylsän tuntuista kohtaa, niin sitten kokeilee muuntaa jonkun soinnun toiseksi ihan teorian mukaan, ja sitten kuuntelee että toimisiko se nyt.
 
Tämä menee samaan kastiin kuin edellinen. Yritän nyt konkretisoida tämän mahdollisimman selvästi:
 
Soittelen mitä sattuu, ja tulen soittaneeksi soinnut F, G ja Am. Mieleeni juolahtaa, että tästähän voisi tehdä biisin, mutta jotenkin tämä kuulostaa aneemiselta. Päätän korvata Am-soinnun A-soinnulla, ja kierto saakin yhtäkkiä paljon positiivisemman sävyn. Vaikka tiedän, että ensimmäisen asteen mollisoinnun korvaaminen duurilla on yksi usein käytetty ratkaisu, en tehnyt sitä siksi, että "halusin korvata ensimmäisen asteen mollisoinnun duurisoinnulla, kun tällaista kuulemma tehdään paljon", vaan siiksi, että se kuulosti enemmän siltä mitä halusin. Kuitenkin kun tiesin että tuollaista tehdään, niin minulle juolahti mieleen kokeilla sitä ja kas, se olikin juuri sitä mitä halusin. Vastaavasti kun tiedän yleisimpiä ratkaisumalleja tiettyihin tilanteisiin, niin tiedän myös olla käyttämättä niitä, jos en haluakaan kipaleesta niin ennalta arvattavan kuuloista.
 
Toisena esimerkkinä voisi käydä tilanne, jossa haluan tehdä mahdollisimman "klassisen kuuloista musiikkia", mikä on kovin yleistä esimerkiksi tietyissä hevin alalajeissa. Ratkaisuni tähän on käyttää klassisen musiikin äänenkuljetussääntöjä. Nämä säänöt eivät kuitenkaan sano, että "Näin sinun pitää tehdä". Ne sanovat, että "Näin tekivät säveltäjät, jotka aikanaan sävelsivät musiikkia, jollaista haluat nyt tehdä. Siksipä sinunkin kannattaa tehdä näin, jos haluat musiikin kuulostavan sellaiselta". Ymmärrätte kai, mikä ero noissa kahdessa lauseessa on.
 
Mutta taisi se alkuperäisen kirjoittajan kysymys ollakin haastavampi, eli että "kuinka paljon kannattaisi teoriaa opiskella" tai sinnepäin.
 
Ja samalla aivan mahdoton vastata. Teoria on todellakin hyvä työkalu, mutta se ei millään tavalla palvele tarkoitusta, jos se ymmärretään ihan lähtökohtaisestikin väärin. En tarkoita tätä pitkää paatostani juuri sinulle, magister, mutta koin vain tarpeelliseksi selvittää ajatuksiani asiasta, koska täällä törmää vähän väliä aivan älyttömiin käsityksiin ja uskomuksiin musiikinteoriasta.
 
E: typoja