Rock, pop, alternative ›

No kuulepa kun ei. Siitä tämä bändi onkin niin erikoinen ja rakas. Mulle iski ensin TRT kovaa ja sitten AD kovaa, mutta silti KFAD on paras.
 
Täysin samalla tavalla käynyt täällä.

No kuulepa kun ei.
 
Meinasin niinkuin yleisellä tasolla. Hienoahan se on, jos tajunnanräjäyttänyt orkesteri pystyy tarjoilemaan vielä upeamman kokemuksen uudelleen, mutta monestihan siihen ensimmäiseen kuultuun levyyn muodostuu sellainen erityinen side.

Tuntuuko muista, että We Care a Lotin kertsiin tarvittaisiin jotain lisää.. Se kuulostaa mustaa jotenkin tyhjältä. Ihan ku se Chuck Mosley ei ois oikee keksiny mitään siihen.

Tuntuuko muista, että We Care a Lotin kertsiin tarvittaisiin jotain lisää..
 
Musta tuntuu noin lähes koko Introduce Yourself -levyn ajan. Aivan karsea levy. Rytmiryhmä Mike Bordin-Billy Gould tekee kyllä loistavaa työtä mutta Mike Pattonhän se on se selkeä puuttuva pala.

Ostin Angel Dustin hiljattain, tarkoitus oli hommata myös TRT, mutta ei sitä ainakaan tuolloin ollut hyllyllä.
 
Loistava levy! Omaperäisimpiä, melodisimpia ja hienoimpia rock-albumeita joita olen kuunnellut. Lievät sekopäisyydet ja outoudet tekevät siitä kieltämättä aika haastavan, eikä se aivan ensimmäisellä kuuntelukerralla avautunutkaan. Ja kuinkakohan Mike Pattonin tasoinen rock-vokalisti on meikäläiseltä mennyt ohi? Jumaliste mitä laulantaa! Unohtamatta tietenkään muun bändin kiistatonta taitavuutta.
 
TRT on ainakin ehdottomasti vielä hommattava, mutta lukemani perusteella King for a day on myös pakko-ostos. Voisiko joku hieman valottaa millä tavoin King for a day eroaa AD:sta ja mikä siitä tekee niin loistavan?

Voisiko joku hieman valottaa millä tavoin King for a day eroaa AD:sta ja mikä siitä tekee niin loistavan?
 
Kitaristi vaihtui, jonka johdosta KFAD:lla kitarasaundi ja kitaran rooli on täysin erilainen. Kappaleet perustuvat enemmän rouheille kitarariffeille synien jäädessä taka-alalle, ja muutamassa biisissä koskettimia ei ole ollenkaan. Kappaleet edustavat laajempaa tyylikirjoa punkista kantriin ja kaikkea siltä väliltä. Oikeastaan bändiä on suorastaan vaikea tunnistaa enää samaksi, mikä oikeastaan vaikeuttaa vertailemista.

Kitaristi vaihtui, jonka johdosta KFAD:lla kitarasaundi ja kitaran rooli on täysin erilainen. Kappaleet perustuvat enemmän rouheille kitarariffeille synien jäädessä taka-alalle, ja muutamassa biisissä koskettimia ei ole ollenkaan. Kappaleet edustavat laajempaa tyylikirjoa punkista kantriin ja kaikkea siltä väliltä. Oikeastaan bändiä on suorastaan vaikea tunnistaa enää samaksi, mikä oikeastaan vaikeuttaa vertailemista.
 
Ja olihan tuossa sekin että KFAD oli ensimmäinen jonkun muun kuin Matt wallacen tuottama, eli Andy Wallacehan se KFADissa oli puikoissa. Gearslutzin keskustelualueella Matt hieman valottaa taustoja angel dustista ja myös Real Thingistä.
http://www.gearslutz.com/board/so-m … -angel-dust-classic-any-info-2.html

Suosittelisin kyllä sitä bändin viimeiseksi jäänyttä täyspitkää myös, mikä se nyt oli, "Album of the year"? Jokseenkin erilaista, mutta eihän tuo bändi muutenkaan kahta hirveän samanlaista levyä tehnyt. TJEU: Last Cup of Sorrow.

Itsehän tutustuin bändiin vasta kun se oli hajonnut, mutta haitanneeko tuo. Omasta mielestä King for a Day.. (Ricochet, Evidence, The Gentle Art..., Ugly in the Morning, Digging the Grave, jne. jne...)on ylivoimainen ykkönen ja Album of the Year (kolme ekaa biisiä on niin kovia, ettei järkeä) kakkosena. Angel Dust lienee sitten kolmas ja noihin aikaisempiin tuotoksiin en ole oikein ikinä lämmennyt.
 
Pattonilla on kyllä käsittämätön kyky tulkita kappaleita monipuolisella äänenkäytöllään, mutta FNM:n jälkeisistä projekteista en ole oikein osannut ikinä innostua. Taitaa olla liian taiteellista mulle.

mutta FNM:n jälkeisistä projekteista en ole oikein osannut ikinä innostua. Taitaa olla liian taiteellista mulle.
 
Entäs FNM:ea aikaisemmista?

Itsekään en kamalasti ole Pattonin kaikista projekteista lämmennyt, mutta Tomahawkin Mit Gas-levystä pidin paljon. Se olisi hyvin voinut olla vaikkapa Faith no Moren julkaisematta jäänyt levytys.

Entäs FNM:ea aikaisemmista?
 
The Raging Wrath of The Easter Bunny -demo? Sen levytyksen perusteella Patton aikoinaan FNMään haluttiin. Hämmästyttävää.

The Raging Wrath of The Easter Bunny -demo? Sen levytyksen perusteella Patton aikoinaan FNMään haluttiin. Hämmästyttävää.
 
Mr. Bunglea tarkoitin. Eikös se oo ollut jo aiemmin olemassa?

Mr. Bunglea tarkoitin. Eikös se oo ollut jo aiemmin olemassa?
 
Easter Bunny oli juuri nimenomaan Bunglen demo. Hurjimmat huhuthan väittivät joskus, että Patton liittyi FNMoreen pääasiassa vain saadakseen Bunglelle levytyssopparin.

King for a day...on kyllä todella kova lätty. Siinä kun on biisit melkeen fiilikseen ku fiilikseen. Aluksi en meinannut innostua levystä millään,mutta pikkuhiljaa se avautui ja tällä hetkellä tuo soi päivittäin. Panin just äsken Album of The Yearin ja Angel Dustin tilaukseen. Toivottavasti toimivat yhtä hyvin.

Mie tilasin kerralla Angel Dustin, King for a dayn ja Album of the yearin. Angel Dust on tällä hetkellä reilusti kovin noista. Nuo kaksi muuta levyä vaativat vielä enemmän kuuntelua osakseen. Tänävuonna on tullut ostettua levyjä niin tiuhaan tahtiin, ettei kaikkiin ole ehtinyt kunnolla paneutumaan.

mutta FNM:n jälkeisistä projekteista en ole oikein osannut ikinä innostua. Taitaa olla liian taiteellista mulle.
 
On vain ihme jos ei Mr Bunglen California (1999) ja Fantômaksen The Director's Cut (2001) iske, jos uudemmasta FNM:stä pidät. Ne ovat hyvin lähellä sitä tyyliä, joskin ei aivan niin rokisti.

Mr. Bunglea tarkoitin. Eikös se oo ollut jo aiemmin olemassa?
 
FNM on perustettu virallisesti 1982 (kokoonpanolla Bordin-Bottum-Gould-Martin-Mosely), Mr. Bungle 1985.
 
On vain ihme jos ei Mr Bunglen California (1999) ja Fantômaksen The Director's Cut (2001) iske, jos uudemmasta FNM:stä pidät. Ne ovat hyvin lähellä sitä tyyliä, joskin ei aivan niin rokisti.
 
Tähän on pakko vannoutuneena Patton, Mr. Bungle ja FNM -fanina kommentoida, että Fantômas vaatii kuitenkin avautuakseen Jotain Enemmän. Menee ainakin mulla Adult Themes for Voice linjalle, eli Jyri Kjälliä lainatakseni "vittu, ei pysty". :) Sen sijaan kaikkia Mr. Bungle -levyjä suosittelen varauksetta kaikille FNM:n ystäville. Ja Tomahawkilta nimikkolevynsä kuulostaa kovasti paljon vanhalta Faith No Morelta, Mit Gas on muuten vaan loistava lätty.

On vain ihme jos ei Mr Bunglen California (1999) ja Fantômaksen The Director's Cut (2001) iske, jos uudemmasta FNM:stä pidät. Ne ovat hyvin lähellä sitä tyyliä, joskin ei aivan niin rokisti.
 
En tuota Director's Cuttia itse yhtään Faith No Moreen osaisi verrata, kyseessä kun kuitenkin on cover-levy.