Värinä 20.12.2007 12:18:46 | |
---|
MOI ;) Öljyssä tunti- tai päiväkausia kyllästetty timjami (ruoho) on hieman eri asia kuin tiukka jalopuu, joka on ohuesti pinnaltaan käsitelty öljyllä. Juu toki. Sen takia sanoinkin, että voisi teoriassa olla mahdollista. Ja toisaalta ihmiset ei aina välttämättä tiedä miten paljon öljyä pitäisi levittää ja kuinka usein. En mä silti sano, että öljyämisellä varsinaisesti saisi vahinkoa tehtyä. En silti näe, että öljyämättä jättäminenkään kauheasti tekisi haitaa soittimelle. Tokihan käsien hikoilu saattaisi vahingoittaa puuta, mutta suurin osa liasta taitaa siltikin tarttua kieliin ja kaulan selkäpuolelle, eikä niinkään otelautaan(kaulan suojelemisen ymmärränkin paremmin, vaikken sitäkään itse ole ikinä harrastanut). Akustinen kitarani on viisitoista vuotta ollut ilman mitään öljyjä. Harvemmin tulee edes pyyhittyä tuota otelautaa. Ihan hyvin on säilynyt väri, eikä ole halkeillutkaan (otelauta siis, kannen lakkapinta on ihan naarmuilla ja halkeamilla). Ja soundi sen kun paranee päivä päivältä. Mielestäni soitin saa näyttää siltä, että sen kanssa on vietetty hikisiä tunteja. Jotkut taas tykkäävät pitää soittimensa puhtoisina ja uuden veroisina. Tää on kait taas näitä koulukuntaeroja. Kyl mäkin mun saappaita hoidan viikottain. :) Niin ja timjami ei ole ruoho vaan pensas. Tai tarkemmin puolipensas. Nih. ;) Someone once said that life's like a cow, but I don't know how... |
okabass 20.12.2007 12:25:58 (muokattu 20.12.2007 12:26:24) | |
---|
Kuulostaa akkojen hommilta koko öljyillä läträily. Veikkaan että tota mun '62 Kipsanin otelautaa ei oo liion öljyissä uitettu. Ei oo otelaudan kanssa ongelmia ja soundi on timanttia. Käy kaikkeen muuhun paitsi metallimusaan. MOI Suomi on vapaa maa: öljyä tai ole öljyämättä. Ei minusta esim. tuossa Ruokankaan kitarahuoltomeiningissä mitään akkamaista ole. Se on hyvä, ettei ole uitettu, koska se olisi huono juttu. Jospa öljyämisen jälkeen toimisi myös metallissa? Ceterum censeo moderator esse delendam |
J.Hollström 20.12.2007 12:29:18 | |
---|
Jospa öljyämisen jälkeen toimisi myös metallissa? Täytyypä kokeilla. Laitan näytettä öljytyllä vehkeellä kohta tulemaa. Stay tuned. |
Akai 20.12.2007 12:29:21 | |
---|
Jospa öljyämisen jälkeen toimisi myös metallissa? Metallimusiikki vaatii lähinnä nuottiöljyä. If it's too loud, you're too old! |
okabass 20.12.2007 12:30:16 | |
---|
Niin ja timjami ei ole ruoho vaan pensas. Tai tarkemmin puolipensas. Nih. ;) MOI Joo. Olet oikeassa. Luin vain tuon Wikistä: Timjami eli tarha-ajuruoho. http://fi.wikipedia.org/wiki/Timjami Ceterum censeo moderator esse delendam |
Värinä 20.12.2007 12:30:52 | |
---|
Jospa öljyämisen jälkeen toimisi myös metallissa? Heh. Jotkut sit tykkää kiusata herkkänahkasia. Someone once said that life's like a cow, but I don't know how... |
J.Hollström 20.12.2007 12:35:36 | |
---|
Heh. Jotkut sit tykkää kiusata herkkänahkasia. Ai mää herkkänahkainen? Värise keskenäs kuule... |
okabass 20.12.2007 12:37:56 | |
---|
Stay tuned. MOI Juu. Kyllä mulla pysyy passo ihan hyvin vireessä. Ceterum censeo moderator esse delendam |
J.Hollström 20.12.2007 12:40:28 | |
---|
MOI Juu. Kyllä mulla pysyy passo ihan hyvin vireessä. Ai perkale. Oot siis presarin menny hommaamaan? Onnea. Se pysy kyl mullakin hyvin vireessä. Tehtaan vire vieläkin. |
Antti Takalo 20.12.2007 13:11:39 | |
---|
Eihän sitä otelautaa ole tarkoitus liottaa öljyssä vaan ainoastaan pikkasen pintaa sivellä sillä. Mielummin valitsisin sen vaitoehdon että olisin laittamatta öljyä ensinkään kuin se että pilaisin ja pehmentäisin koko otelaudan kyllästämällä se jollain ruokaöljyllä. Se ei varmaankaan ole mukava asia että esim. rypsiöljyllä kyllästetty otelauta härskiintyy ja nauhat alkaa irtoilemaan omia aikojaan. Oikea tapa on pyyhkiä otelauta kevyesti puuöljyllä kostutetulla rätillä vaikka joka kieltenvaihdon yhteydessä. Öljy saa olla mitä tahansa käsittelemättömille huonekaluille tarkoitettua. Niin siis kuten tuolla aiemmin totesin, niin tosiaan melko kohtuudella sitä öljyä kannattaa käyttää, joten tosiaan ei ole kyse mistään liottamisesta. Tänä vuonna olen muistaakseni kerran öljyä otelaudalle näyttänyt, ja siis tietenkin rätillä. Onkohan nyt kyseessä pieni asennevika, että jos joku käyttää ruokaöljyä, niin automaattisesti hän käyttää sitä aivan liikaa ja on muutenkin vähän taitamaton homman suhteen, kun taas jos ostat kaupasta puuöljyä, niin basson huoltotaito kohoaa vähintäänkin professuuritasolle? Edelleen kuitenkaan kukaan ei varsinaisesti ole kertonut, että kuinka suuri se ero noissa öljyissä on oikein käytettynä. Jos siis nyt ostan puuöljyä, niin huomaanko mitään eroa verrattuna tuohon ruokaöljyyn? Onko kukaan edes koskaan verrannut niitä? Outoa kyllä myös, että vaikka kuinka todistelette täällä otelaudan haisemisesta, pehmenemisestä ja härskiintymisestä ruokaöljyä(oliiviöljy) käytettäessä, niin mitään moista ei ole otelaudassa näkynyt. Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #2;
Kadonneen Pröötin metsästäjä.
Riutta |
okabass 20.12.2007 13:34:20 | |
---|
Edelleen kuitenkaan kukaan ei varsinaisesti ole kertonut, että kuinka suuri se ero noissa öljyissä on oikein käytettynä. Jos siis nyt ostan puuöljyä, niin huomaanko mitään eroa verrattuna tuohon ruokaöljyyn? Onko kukaan edes koskaan verrannut niitä? MOI En osaa sanoa, kuinka suuri ero niissä on. Tuskinpa kukaan on keksinyt vertailla niitä kitaran otelaudassa. Käsittääkseni ruokaöljyiksi sanotut öljyt ovat _kokemuksen_ kautta havaittu hyviksi ruokasellaisiksi. Samoin puusepät ovat ammoisista ajoista sekoitelleet eri öljyjä, liuottimia ja vahoja jne. ja kokeilleet, mikä yhdistelmä toimii kussakin kohteessa parhaiten. Tuolla perusteella käytän ruokaöljyä ruuanlaittoon ja puuöljyä puuhun. En koe järkeväksi tai tarpeelliseksi kyseenalaistaa iänikuista, hyväksi havaittua käytäntöä. Joku ehkä kokee, minä en. Ceterum censeo moderator esse delendam |
okabass 20.12.2007 13:37:53 | |
---|
Ai perkale. Oot siis presarin menny hommaamaan? Onnea. Se pysy kyl mullakin hyvin vireessä. Tehtaan vire vieläkin. MOI Mulla on ollut Squier-presari vuodesta -85, ja hyvä sellainen. Pysy kuulolla. Ceterum censeo moderator esse delendam |
Antti Takalo 20.12.2007 13:44:04 | |
---|
MOI En osaa sanoa, kuinka suuri ero niissä on. Tuskinpa kukaan on keksinyt vertailla niitä kitaran otelaudassa. Käsittääkseni ruokaöljyiksi sanotut öljyt ovat _kokemuksen_ kautta havaittu hyviksi ruokasellaisiksi. Samoin puusepät ovat ammoisista ajoista sekoitelleet eri öljyjä, liuottimia ja vahoja jne. ja kokeilleet, mikä yhdistelmä toimii kussakin kohteessa parhaiten. Tuolla perusteella käytän ruokaöljyä ruuanlaittoon ja puuöljyä puuhun. En koe järkeväksi tai tarpeelliseksi kyseenalaistaa iänikuista, hyväksi havaittua käytäntöä. Joku ehkä kokee, minä en. Lähinnä kysymys siis kumpuaa siitä havainnosta, että kun tuo oliiviöljy on toiminut hyvin eikä mitään haittavaikutuksia ole näkynyt, ja siis olen sitä kuitenkin useamman vuoden käyttänyt, niin miksi vaihtaa varsinaiseen puuöljyyn? Mitä hyötyä siitä olisi verrattuna tuohon mitä nyt käytän. En siis aja mitään periaatteellista kantaa, vaan mietin niitä mahdollisia konkreettisia eroja. Varmasti öljyissä on eroja jos niitä käyttäisi enemmän, kuten jossain huonekalu ym. hommissa, mutta entäpä tässä jossa sitä öljyä käytetään todella vähän. Onko erot niin pieniä, ettei niitä käytännössä ole? Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #2;
Kadonneen Pröötin metsästäjä.
Riutta |
absqua 20.12.2007 14:06:07 | |
---|
Lähinnä kysymys siis kumpuaa siitä havainnosta, että kun tuo oliiviöljy on toiminut hyvin eikä mitään haittavaikutuksia ole näkynyt, ja siis olen sitä kuitenkin useamman vuoden käyttänyt, niin miksi vaihtaa varsinaiseen puuöljyyn? Mitä hyötyä siitä olisi verrattuna tuohon mitä nyt käytän. En siis aja mitään periaatteellista kantaa, vaan mietin niitä mahdollisia konkreettisia eroja. Varmasti öljyissä on eroja jos niitä käyttäisi enemmän, kuten jossain huonekalu ym. hommissa, mutta entäpä tässä jossa sitä öljyä käytetään todella vähän. Onko erot niin pieniä, ettei niitä käytännössä ole? Mä olen sitä mieltä että konstit on monet, saman asian saa hoidettua useammalla eri tavalla. Kyllähän esim maidolla maalataan taloja vaikka se mielletäänkin ensisijaisesti elintarvikkeeksi. Toki olisin itsekin käyttänyt jotain hifimpää puuöljyä tms jos sellaista olisi ollut sopivasti käsillä. Mutta ei ollut, joten vedin sitten jotain mitälie rainbow rypsiöljyä, vai olisko ollut peräti oliiviöljyä, ohuesti rätillä pintaan ja hetken päästä liiat pois ja hyvä tuli. Ei haissut jälkeenpäin, eikä irronneet nauhat. Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy- |
2randpo 20.12.2007 14:09:29 | |
---|
Kai se on ihan sama öljyääkö otelautaa vai ei (olosuhteista riippuen tietysti). Itse en öljyä käytä koskaan. Nuo sepät sen tekee joka kerta ellei erikseen käske olla öljyämättä. Puhdistamista varten sitä öljyä varmaankin käytetään, mutta toisaalta viimeksi (muutama viikko sitten) uuden Gibsonini otelauta öljyttiin eräiden korjaustoimien yhteydessä. Eipä tuo mitään pieninä määrinä haittaakaan. |
hollstro 20.12.2007 18:24:01 | |
---|
MOI Mulla on ollut Squier-presari vuodesta -85, ja hyvä sellainen. Pysy kuulolla. Jees, mulla on kaksi (-82 mallia) ja sen ruusupuuotelautaisen olen puhdistanut ja öljynnyt tiikkiöljyllä (Johnson Pled-teaköljy kalusteille ja tummalle puulle) aina kun vaihdan kielet . Kyl jytisee! Ko. perversio on eri muodoissa jatkunut jo parikymmentä vuotta ja hyvin on nauhat kestäneet otelaudassa kiinni. Riskitöntä hommoo on siis. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
|
poppamies 20.12.2007 22:39:56 | |
---|
G strings are for strippers! |
J.Hollström 20.12.2007 22:41:09 | |
---|
No niin, nyt soitto kulkee kuin rasvattu! Onko mitään mätänemistä vielä havaittavista. Nauhat näyttää jo irtoilevan. |
stragowa 20.12.2007 22:58:25 | |
---|
Tää m.netin vintage vääntö yms. riitely on kyllä aikamoista. Tää on varmaan sitä mitä kutsutaan elämänkokemukseksi? Tehän vittuilette enemmän toisillenne ku mä puberteetin pauloista irtautuva nulikka vanhemmilleni. "Erilaiset harrastuksetkin, kuten keräily, shoppailu ja muut intohimot voivat muuttua pakkomielteiksi, jotka ottavat ylivallan. Kontrolli riistäytyy silloin käsistä ja muuttuu RIIPPUVUUDEKSI." -Mielen maailma 1: Psykologian perustiedot |