Aihe: Sturm und Drang - tinnitus 15-vuotiaalla
1 2 3 4 5 6
Unto
18.12.2007 10:57:16
Katselin eilen illalla sattumalta FST:ltä Bettina S.- ohjelmaa. Siellä esiintyi Sturm und Drang -niminen hevibändi, kotoisin Pohjanmaalta. Soittajien ikä on keskimäärin 15 vuotta. Hyvin pojat vetivät: soittotaitoa on hämmästyttävän paljon ja englannin kielen lausuminen on uskottavaa.
 
Eräs seikka kiinnitti kuitenkin huomioni: kitaristi/laulaja (15 v) kertoi kärsivänsä tinnituksesta.
 
Onneksi korvien soiminen häiritsee pahemmin vain kun on muuten hiljaista, esimerkiksi nukkumaan mennessä.
 
Poika kertoi aloittaneensa kitaransoiton vasta kolme vuotta sitten. Muusikko-isä oli kuitenkin patistanut poikaa aloittamaan kitaransoiton jo paljon aiemmin.
 
No niin, sedät ja tädit: minkälaisia ajatuksia edellä kerrottu herättää?
kingdom
18.12.2007 11:02:19 (muokattu 18.12.2007 11:03:50)
Enpä tiedä minkälaisia ajatuksia tämän pitäisi herättää. Kaikkihan kummiskin varmaan tajuaa että korvia kannattaa suojella kovalta melulta, jotkut ei sitä ymmärrä ennen kuin on myöhäistä. Suht vittumaista varmaan jos jo 15-vuotiaana alkaa korvat bugiamaan.
TÄMÄ EI OLE MAINOS | I'm no fucking buddhist, but this is enlightenment.
M-Juhana
18.12.2007 11:03:05
 
 
Ei tinnitus välttämättä ole seurausta musisoinnista.
Paskaa huumoria Pirkanmaalta vuodesta 1964.
Torniojaws
18.12.2007 11:24:22
 
 
Tinnitus voi pamahtaa (heh) myös pelkästä yhdestä tapauksesta, kuten aseen laukeaminen korvan vieressä. Oikeastaan, tuollainen on ainoa tapa millä 15-vuotias voi tinnituksen saada. Musiikista sitä ei mitenkään ehdi saada noin aikaisten. Se kertyy vähitellen vuosien myötä, jos musiikin aiheuttamaa tinnitusta miettii.
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Metal]
eza666
18.12.2007 11:35:58
Tinnitushan on meluvamma mikä ei tietenkään välttämättä johdu musisoinnista. Voihan olla että esim. Sturmin hemmo on harrastanut kovapanosammuntaa ilman kuulosuojaimia
 
Vakavasti puhuttuna erittäin valitettavaa tuossa iässä. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen eläin ja kaikkeen tottuu ajan kanssa, myös tinnitukseen. Jotkut ihmiset kestävät melua pidempään mutta ennen pitkää suojaamaton korva kärsii jatkuvasta melusaasteesta. Ikävintä on se että absoluuttista hiljaisuutta ei enää ole.
Lennu
18.12.2007 11:51:48
 
 
No ei se englannin lausuminen ihan uskottavaa vielä ole, mutta eiköhän se siitä.
 
Tinnitus lie vittumaista, mutta ei pidä pilata musaa millään kuulosuojauksella.
Mnetissä provosoitumisen ennaltaehkäisyn edellytys monikossa:
Tunne Lennut.
-JCM
gorgonoidi
18.12.2007 12:40:56
 
 
Pitkäähän sitä jo mullakin on ollut. Meikä diggailee.
Mr.Babbit
18.12.2007 12:49:07
Tinnitus voi pamahtaa (heh) myös pelkästä yhdestä tapauksesta, kuten aseen laukeaminen korvan vieressä. Oikeastaan, tuollainen on ainoa tapa millä 15-vuotias voi tinnituksen saada. Musiikista sitä ei mitenkään ehdi saada noin aikaisten. Se kertyy vähitellen vuosien myötä, jos musiikin aiheuttamaa tinnitusta miettii.
 
Paskapuhetta. Mä seisoin 15-kesäisenä provinssissa Misfitsin keikalla PA-muurin edessä ja ihmettelin, miksi korva kutiaa. Meni joku hetki ennen kuin tajusi, miksi korvatulpat on hyvä juttu. Nykyään kannan aina mukana, mutta vähän myöhäistä se on, sillä sain tosiaan sen tinnituksen tuon hurjan festarikesän jälkeen. Ärsyttää lähinnä silloin, kun pitäisi käsitellä ääntä suljetut luurit päässä, tai jos ei saa yöllä unta ja joutuu kuunteleen sitä vinkunaa ja kohinaa.
masterhat
18.12.2007 16:11:02
PA-kajarin toisella puolella on aika vitusti enemmän meteliä kun siellä lavan puolella. Tietysti jos on vitun pieni reenis ja siellä hakkaa täysillä ilman tulppia, niin varmasti saa jossain vaiheessa tinnituksen, muttei varmaankaan ihan heti.
Snails against humanity
Karlsson
18.12.2007 16:22:17
Tuo "kehittyy hitaasti" on kyllä taas semmoista itselleen todistelua, että sitä ei kannattaisi huudella julkisesti. Kuulo voi mennä tai vaurioitua kerta laakista, jos niikseen tulee.
 
Oli ne tulpat kuinka homon näköiset korvissa tahansa, niin siinä tekee itselleen palveluksen kun opettelee käyttämään niitä aina kun äänenpaineet nousevat normaalista tasosta. Käytännössä itse laitan tulpat aina jos paikalla on rumpusetti. Tai siis tarkemmin, jos joku soittaa niillä.
"Jos tämä on sivistystä, antakaa minulle barbaria." -Wagner
masterhat
18.12.2007 16:24:31
Tuo "kehittyy hitaasti" on kyllä taas semmoista itselleen todistelua, että sitä ei kannattaisi huudella julkisesti. Kuulo voi mennä tai vaurioitua kerta laakista, jos niikseen tulee.
 
Oli ne tulpat kuinka homon näköiset korvissa tahansa, niin siinä tekee itselleen palveluksen kun opettelee käyttämään niitä aina kun äänenpaineet nousevat normaalista tasosta. Käytännössä itse laitan tulpat aina jos paikalla on rumpusetti. Tai siis tarkemmin, jos joku soittaa niillä.

 
tietystivoi, mutten usko että reenis volyymeilla kertalaakista, ellei sitten ole tosi vitun pieni reenis, kuten mainitsin, ja todella kovaa soittava pändi
Snails against humanity
Karlsson
18.12.2007 16:26:07 (muokattu 18.12.2007 16:28:47)
tietystivoi, mutten usko että reenis volyymeilla kertalaakista, ellei sitten ole tosi vitun pieni reenis, kuten mainitsin, ja todella kovaa soittava pändi
 
No kannattaako edes kokeilla lähteekö se kuulo?
 
edit: ja jokainenhan saa toki uskoa mitä haluaa. Mutta luulo ei ole tiedon väärtti tässäkään asiassa.
"Jos tämä on sivistystä, antakaa minulle barbaria." -Wagner
masterhat
18.12.2007 16:30:08
No kannattaako edes kokeilla lähteekö se kuulo?
 
edit: ja jokainenhan saa toki uskoa mitä haluaa. Mutta luulo ei ole tiedon väärtti tässäkään asiassa.

 
juu, en mä nyt kehoita ketään ilman tulppia veivaamaan.
Snails against humanity
wilzhu
18.12.2007 16:47:00
Ei tuo nyt kauhean traagiselta mielestäni kuulosta, jos 15-vuotiaalla on tinnitus. Itselläni alkoi 13-vuotiaana eikä se ole suuremmin menoa haitannut. Ja tinnitus ei aina johdu melusta. minulla tinnitus alkoi korvatulehduksen takia. Sinänsä harmillista, ettei pysty syyttämään tinnituksestaan edes itseään, mutta minkäs teet.
Elämä off.
Torniojaws
18.12.2007 17:04:25
 
 
Paskapuhetta. Mä seisoin 15-kesäisenä provinssissa Misfitsin keikalla PA-muurin edessä ja ihmettelin, miksi korva kutiaa. Meni joku hetki ennen kuin tajusi, miksi korvatulpat on hyvä juttu.
 
No PA-kaapin vieressä seisominen on lähinnä typerää ja sietääkin saada tinnituksen ;) Viittasin lähinnä tuollaiseen kotisoittamiseen tai perusisoon treenikämppään. Ei se siellä kerrasta tule tinnitus soittamalla, vaan ajan myötä. Itse tosin soitan peltoreiden kera, niin eipä ole mahdollisuuttakaan. Keikoilla sitten joulukuuset.
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Metal]
hapan
18.12.2007 17:32:41
Itse en ole käyttänyt tulppia oikeastaan koskaan. Joskus niitä tuli käytettyä, kun sitä niin suositeltiin. Joka kerta ne kuitenkin lensi kuin leppäkeihäät helvettiin, kun ei saanut mistään selvää, oli kyseessä kuusitulpat tai earit. Peltoritkin on paremmat, ei ala korvat kutiamaan.
 
Kuten Tokela sen niin hienosti aikanaan laittoi: "Rokkia pitää voida soittaa lujaa."
VoodooChild
18.12.2007 17:40:14
Mullakin on kuulunut jo pitkään. Meikä diggailee.
 
Hyvin sanottu. Meikäläinenkin diggailee!
 
Soiminen ei ole haitannut vielä koskaan elämää (vaikka esim. kuuluu ihan selvästi, kun käy nukkumaan tai on hiljaisemmassa huoneessa. Mut sen pystyy myös olemaan huomioimatta ja niin myös aina teen).
Mut se on hyvin harmoniassa H-soinnun kanssa, mikä on paras rockkomppi-sävellaji (eli siis oikeasti A#, viritys on laskettu puolisävelaskelta alemmaksi). Jaksaa jammata ihan helvetin kauan, kun on tavallaan lisää soittimia. =)
www.myspace.com/sistermorphineband
spede from hell
18.12.2007 20:03:13
 
 
mun tinnitus alkoi 14v. pahimpina treeniaikoina, ja jatkuu hautaan... En silti vielä nykyäänkään aina jaksa tunkea tulppia korviin, vaikka hommasin tommoset valetut "custom made" silikooni tulpat ja maksoi 110€... Mutta kannattaa käyttää. Ei tää korvien nonstop vikinä mitään herkkua ole... Nukkumaan mennessäkin pitää tulla luureista musaa, ettei mene hermot, piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii............................................
G.I.D!
Naama-amis
18.12.2007 20:50:59
Ihan mukulasta asti on jonkin verran soinut. Kaikenmaailman sönkkääjät on mulle vängänneet ettei lasten korvat vingu mutta mielestäni minun korvani on aina soineet enemmän tai vähemmän. Teininä rupes käymään pahemmaksi kun alkoi keikoilla käyminen kiinnostaa. Nykyään tulee aina pidettyä tulppia, kun tuota vinkunan pahenemista osaa jo pelätäkin. Meinaan esim. flunssa saa yleensä tuon vinkunan voimistumaan niin, että haittaa jo tosissaan nukahtamista.
Injury or serious death
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5 6
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)