Rummut: soittaminen ›

Jostainkohan luin että Ronnie oli itsensä ja monien muidenkin mielestä omimmillaan sielukas biittirumpali, joka ei saanut sitä kipinää soittaessaan koukukkaampaa progea. Taidot kyllä mahdollisti monenlaisen soiton, mutta kun sielu määräsi vetämään suoremmin ja fiiliksellä... Tämä aiheutti närää Pembroken tekemien "progebiisien" rakentamisessa.
 
Ei Pembroken, vaan Gustavsonin ja Pohjolan "progebiisien", Jimin biisien kanssa Ronnie oli kuin kotonaan. Muissakin yhteyksissä kuin Wigwam.

Seppo Hovi oli 60-70-luvuilla aika kova jätkä. Rocknroll elämää oli kuin Rollareilla konsanaan. Nykypolvella on aivan eri kuva Seposta, kuin se, minkä aikalaisensa muusikot oppivat tuntemaan.
 
Nyt en puutu siihen, millä elimellä muusikot soittimiaan soittavat (hakkaavat), mutta Porvoo Grand Hotel v. 1973, M.A.Nummisen orkesterin soittajana Hovi oli ROCK, homma hoitui ja Tenavatähdistä ei ollut tietoakaan. Itse asiassa, yksi parhaita keikkoja Suomessa kokemiani koskaan.
 
No, helvetin hyvä kuitenkin.......

Jos nyt palaisi aiheeseen niin mulle Ronnie Österberg on edelleenkin suomalaisista rumpaleista ykkönen; hienoja rumpaleita tässä maassa löytyy vaikka kuinka paljon, mutta Ronnien soitossa on se joku mikä koskettaa. Herkkyys ja ilmavuus, jos nyt parilla adjektiivilla pitäisi kuvailla. Sellaista osallistuvaa ja kommentoivaa soittoa, ja taitteisiin niitä Ronnien upeita tomifillejä ilman että biisit alkavat kuulostaa miltään rumpuklinikalta. Perin musikaalista soittoa.
 
Omia suosikkibiisejä on niin monia ettei niitä kaikkia voi tässä luetella, mutta Fairyport-tupla kokonaisuudessaan on hieno näyttö siitä kuinka Ronnielta taittui vaikeampikin proge tyylillä. Äänitysteknisesti tuo levy jättää Ronnien äänikuvassa jonnekin taustalle, mutta soitto toimii. Sitä edeltävällä Tombstone Valentinella oli paremmat komppisoundit, vähän ohuenpuoleiset, mutta silti kaikki erottuu.

Jostainkohan luin että Ronnie oli itsensä ja monien muidenkin mielestä omimmillaan sielukas biittirumpali, joka ei saanut sitä kipinää soittaessaan koukukkaampaa progea. Taidot kyllä mahdollisti monenlaisen soiton, mutta kun sielu määräsi vetämään suoremmin ja fiiliksellä... Tämä aiheutti närää Pembroken tekemien "progebiisien" rakentamisessa.
 
Btw, täällä muusikoiden netissä ( en jaksa nyt etsiä) joku taisi joskus mainita nähneensä Ronnien Freemanin keikkarumpalina... Ei kai Österberg vedä levyllä sitä alkuperäistä studioversioo biisistä Kaksi Lensi Yli Käenpesän? Joku tuttu väitti niin.
 
Anyway, suht kunnioitettava rumpali. Siinä soitossa oli se jokin mikä teki miehestä yhden "niistä" rumpaleista. Itsekin olen sitä mieltä että joistakin sen vaan kuulee jos ne soittavat sielunsa syövereistä sitä musiikkia, eivätkä keskity siihen mahdollisimman akateemiseen rumpujen soittoon tai taas vastaavasti pelkkään show-huitomiseen.
 

 
No aivan, olen lukenut joitakin tarinoita. Yksi kiva juttu meni jotenkin suurpiirteisesti niin, että Seppo oli ehkä Dannyn tai Kirkan livebändissä. Mies oli kuitenkin kerran hävinnyt juuri ennen keikkaa ja joutuivat soittamaan ilman Hovia tai sitten tuuraajan kanssa. Seppo löytyikin sitten keikan jälkeen jostain bassokaappielementin sisältä kippurassa. "Suht kova meteli" ei ollut häirinnyt Sepon unia... Oli vissiin rankan kestobailauksen lomassa otettava välillä lepohetki.
 
Kaksi lensi yli käenpesän rumpaloi Roope Koistinen. Hyvun käytetty rumparisti noihin aikohin. Jäätelökesät ja muut on vetänyt.

Handen Valo yössä-biisissä soittaa tosiaan Ronnie, siis nimenomaan siinä sinkkuversiossa, Kohdusta hautaan-LP:llä on eri versio. Baddingin Fillaten ja höyläten-biisissä taitaa soittaa Seppo Hovin bändi, itsellä on levyhyllyssä se alkuperäinen seiskatuumainen ja etiketissä lukee "Seppo Hovi Beat Group". Toisaalta, mulla ei ole ainakaan tietoa ketä soittajia tuon nimikkeen alla sitten on siinä sessiossa soittanut, siinä vedossa on kyllä mainio draivi.
 
EDIT: Tulipa mieleen että sen lähemmäksi rockia ei Seppo Hovi ole tainnut mennä, heh.
 
Sepe, Ronnie, Pekka Pohjola ja Antero Sekoila on ko Beat group.
Hovillahan muuten taittuu mikä vain tyyli.

Jos nyt palaisi aiheeseen niin mulle Ronnie Österberg on edelleenkin suomalaisista rumpaleista ykkönen; hienoja rumpaleita tässä maassa löytyy vaikka kuinka paljon, mutta Ronnien soitossa on se joku mikä koskettaa. Herkkyys ja ilmavuus, jos nyt parilla adjektiivilla pitäisi kuvailla. Sellaista osallistuvaa ja kommentoivaa soittoa, ja taitteisiin niitä Ronnien upeita tomifillejä ilman että biisit alkavat kuulostaa miltään rumpuklinikalta. Perin musikaalista soittoa.

Omia suosikkibiisejä on niin monia ettei niitä kaikkia voi tässä luetella, mutta Fairyport-tupla kokonaisuudessaan on hieno näyttö siitä kuinka Ronnielta taittui vaikeampikin proge tyylillä. Äänitysteknisesti tuo levy jättää Ronnien äänikuvassa jonnekin taustalle, mutta soitto toimii. Sitä edeltävällä Tombstone Valentinella oli paremmat komppisoundit, vähän ohuenpuoleiset, mutta silti kaikki erottuu.
 
Nyanssit ja dynamiikka kohillaan tuossa pienessä näytteessä vuodelta 1976.
Aijai mikä työväline siellä pilkahtaa Ronnien kädessä Veskun esittelyosiossa.
 
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s … ;g=4&ag=26&t=397&a=3388
 
Kuhilaalle: Minua kait pelottaa jo Kemijokea ylittäessäni Jätkänkynttilä-siltaa pitkin.

Ei Pembroken, vaan Gustavsonin ja Pohjolan "progebiisien", Jimin biisien kanssa Ronnie oli kuin kotonaan. Muissakin yhteyksissä kuin Wigwam.
 
Aivan, mulla tuli muistivirhe. Kun päässä on näin paljon tietoa, sitä on vaikea saada ulos oikein... ;)

Nyanssit ja dynamiikka kohillaan tuossa pienessä näytteessä vuodelta 1976.
Aijai mikä työväline siellä pilkahtaa Ronnien kädessä Veskun esittelyosiossa.
 
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s … ;g=4&ag=26&t=397&a=3388
 
Kuhilaalle: Minua kait pelottaa jo Kemijokea ylittäessäni Jätkänkynttilä-siltaa pitkin.
 
Kauhun paikka se onkin. Taidan joutua 28 päivä sen ylittään.

Tuo on kyllä hieno pätkä nimenomaan Ronnien osalta. Mitä pidempään kuuntelee Wiguja, sen enempi vaan arvostaa miehen soittoa. Onko kellään tietoa mahdollisista Pohjola/Gustavson - kauden livetallenteista? Siis ihan videoista. Lienee turhahko toivo.
 
Niitä tuskin löytyy, Mikko Meriläisen Wigwam-kirjassa muistaakseni mainittiin että niitä ei ole mitään tallessa. YLEllä kun taisi tuohon aikaan olla tapana säästämisen nimissä jyrätä nauhat tyhjiksi ja käyttää ne uudelleen. Ja tuosta soitosta, kuuntelin pienen breikin jälkeen taas Dark Albumia ja aivan erityisesti ihastuin taas The Item Is The Totem-biisiin ja Ronnien rumputyöskentelyyn siinä, tosi persoonallista soittoa ja niitä upeita tomifillejä. Viehätyin myös kuinka hienovaraisesti Ronnie & Måsse komppasivat Cheap Evening Returnin, siinä biisissä täytyy soittajan osata käyttää taukoja ja tilaa ettei tuon biisin herkkyys ja ajatus kärsi.