Bassot ›

Mistä johtuu että basistit eivät arvosta putkia? Ainakaan siinä määrin missä kitaristit?
 
Ajattelin joskus hommata bassokamat ja opetella soittamaan bassoa. Vahvariksi olis hyvä semmonen vahvistin mille olis käyttöä myös kitarakäytössä. Mutta miten semmoset toimii basson kanssa?
 
Tuossa putkipeli:
http://www.netzmarkt.de/thomann/thoiw3_artikel-104097.html
 
Onko hyvä. Miten kuvailisit saundia?

Basistit arvostavat putkia kyllä, ei se siitä ole kiinni. Tarjonta vain ei ole läheskään yhtä laajaa kuin skitarapuolella. Esmes putkilla toteutettujen pikkucombojen konsepti puuttuu kokonaan. Putkibassovahvistin tarkoittaa lähinnä automaattisesti Ampegin parisataawattista nuppia ja rantasaunaa. Ja koska kilpailu on todella vähäistä, ovat hinnat sen mukaiset, elikkä putkistyrkat tapaavat maksaa _jonkun verran_.
 
Add: Noita vanhempia putkikoneitahan on käytetty maailman sivu sekä bassolla että kitaralla, esimerkiksi tuo oma JMP saundaa varsin mainiolta kitaran kanssa, ja käyttäähän Gary Moorekin samaa vahvaria :) En ole koskaan bassmannia soitellut, mutta tuosta Marsusta tykkään kyllä kovasti. Saundi on iso, lämmin ja headroomikas, ei pääse näkemäni/kuulemani trankut lähellekkään vaikka vaikka kuinka yrittäis.

Mistä johtuu että basistit eivät arvosta putkia? Ainakaan siinä määrin missä kitaristit?
 
Mutta miten semmoset toimii basson kanssa?

 
Arvostaa ne, mutta putkikamat maksaa törkeesti enemmän. Bassokamoissa kun liikkuu kuitenkin wattejakin n. 2-3 kertaa enemmän kuin skitarakamoissa. Lisäksi kitaristit kun käyttelevät sitä säröään ainakin enemmän kuin me sbasistit, ja trankkusäröhän kuullostaa tunnetusti paskalta.
 
Jos meinaat samaa vaffaria käyttää molemmilla, tarvitset bassovahvistimen. Kitarakaapit ei kestä, ja luultavasti vaffaria ei kuitenkaan ole suunniteltu bassotaajuuksille, jolloin alapäästä puuttuu helposti ns. botnea.
 
Vanha fenderin Bassman on alunperin suunniteltu baasolle, mutta on nykyään yleensä kitarakäytössä. Suosittelen jotain laadukasta bassocomboa, jossa putkietuaste. Niitähän riittää, Hartke/EBS/SWR/Ashdown jne. Hintaluokasta riippuen, toki.

Vanha fenderin Bassman on alunperin suunniteltu baasolle, mutta on nykyään yleensä kitarakäytössä. ....
 
No joo... mutta se jäikin sitten perinnöksi kitaristeille kun ei siinä oikein ollut sitä botnea. Parempaa vahvistinta blueskitaristille on kyllä hankala löytää.

Mistä johtuu että basistit eivät arvosta putkia? Ainakaan siinä määrin missä kitaristit?
 
Koska (useimmilla) basisteilla ei ole yhtä kovaa kamaobsessiota kuin kitaristeilla ;-)
 
Vitsi vitsinä, kaikkiin edellisiin perusteisiin lisäisin vielä että vaikka bassopuolellakin putkista tykätään, täällä ei ole yhtä selvää putki=hyvä/trankku=paha-vastakkainasettelua kuin kitaristeilla. Eli trankkupelikin voi olla ihan soundillinen valinta, eikä vain taloudellinen - trankkupeliin kun kitaristi yleensä päätyy vain jos sillä ei ole varaa putkivehkeeseen.
 
Itse olen pragmatisti: ohan putkissa hyvä soundi, sitä en kiellä. Mutta laiskana miehenä en lähde roudaamaan kymmentä lisäkiloa keikoille sellaisen eron takia, jota kukaan ei kuitenkaan kaiken metelin alta kuule.

 
Itse olen pragmatisti: ohan putkissa hyvä soundi, sitä en kiellä. Mutta laiskana miehenä en lähde roudaamaan kymmentä lisäkiloa keikoille sellaisen eron takia, jota kukaan ei kuitenkaan kaiken metelin alta kuule.
 
Mites, onkos sulla sitten reenikämpällä putkivaffari? Mulla on ainakin varaa vain yhteen Hyvään setuppiin, ja kuitenkin prosenteissa 98-2, enemmän soittelen reenikämpällä. Ja siellä kyllä kuulee miltä spasso kuulostaa.
 
Siksipä 30-kiloiseen putkinuppiini on tehty ympärille vielä parin kilon case, ja kaappina on Mesa Boogien Road Ready, jossa case on valmiina. Mutta vaihtuipas puheenaihe.

kitaristit on jämähtäny menneisyyteen. Pitää väkisin raahata sitä helevetin 4x12 stäkkiä mukana vaan koska joku vähemmän fiksu(eihän se osannut kitaraakaan olalleen oikeinpäin ripustaa) tummaihoinen jätkä 60-luvulla teki niin.. =) Basistit puolestaan ajattelevat hitusen enemmän järjellään noissa soittokama-asioissa. Ei olla heti nyrkit pystyssä riehumassa jos joku ehdottaa jotain uutta ratkaisua. Lisäksi kitaran ja basson soundi-ihanteet on aika erilaisia, sillä bassoahan kuitenkin pääsääntöisesti soitellaan puhtaalla soundilla, kun taas kitaristit kovin usein tahtovat yliohjata vekottimiaan. Putkien paremmuushan korostuu tosissaan vasta siinä vaiheessa kun vääntää sitä gainia vähän ronskimmin.. Myöskään se legendaarinen putkivahvistimen reagointi soittajan käskyihin ei omien kokemuksieni perusteella bassopuolella paina oikeastaan yhtään.
 
Tokihan mullekkin ampegin putkivekottimet kelpais jos vaan joku muu maksaisi ne, roudaisi ne, ja huoltaisi ne. Ilmaiseksi tietysti! Siispä joudun kyllä tyytymään transistorilaitteisiin jatkossakin, mutta eipä tuo haittaa. Jos nyt saisi hommattua jonkun pätevän etuasteen(putkella tai ilman), sitten kunnon kaapit ja julmetusti päätevahvistintehoa, niin luulisi sillä pärjäilevän oikein mukavasti.
 
Tosin nyt kun mietin, niin tuo hinta taitaa kyllä olla aika merkittävä tekijä. Onhan noita ampegin kamoja about joka staran takana, samaan tapaan kun kitarapuolella on marshalleja yms. Marshallin saa jokainen kitaristi ihan kohtuulliseen hintaan itselleen, mutta niistä ampegin bassovekottimista joutuu maksamaan aivan jumalattomasti. Ja se vaiva, se vaiva.... Ei kiitos!

Ja se vaiva, se vaiva.... Ei kiitos!
 
Hei Jankko, yks juttu vielä, HAISTA PASKA!
 
Eli olet väärässä.

trankkusäröhän kuullostaa tunnetusti paskalta.
 
Ja taas mentiin metsään. Kaiken voi tehdä myös hyvin. Esimerkiksi Gallien-Kruegerin 2001 nupin särökanava tuottaa mielestäni parhaan ja muuntautumiskykyisimmän särön mitä bassolle on tähän mennessä tehty. Eikä putken putkea ole tuossa laitteessa. Samaisen nupin särökanavan piiristä on tehty myös erillinen säröpedaali, Diesel Dawg. Kerrassaan loistava pedaali onkin!

Mites, onkos sulla sitten reenikämpällä putkivaffari? Mulla on ainakin varaa vain yhteen Hyvään setuppiin, ja kuitenkin prosenteissa 98-2, enemmän soittelen reenikämpällä. Ja siellä kyllä kuulee miltä spasso kuulostaa.
 
Ei. Itse asiassa juuri nyt en omista mitään vahvaria (paitsi EBSin etusen), mutta ostoksilla ollaan - ja keveyttä haetaan. Kuten sanoin lähestyn asiaa pragmaattisesti: minusta putkien mukanaan tuoma soundiparannus ei ole riittävä suhteessa hinnan ja painon lisääntymiseen - varsinkin kun useimmiten basso menee DI-boksin kautta suoraan PA:han. Jos yleisö ei kuule eroa, siitä on mielestäni turha maksaa. Pelkästään omaksi ilokseni en jaksa hajottaa selkääni ja tyhjentää lompakkoani.
 
Tiedän että monien mielestä on kerettiläistä ajatella näin. Tämä on siis vain ja ainoastaan minun mielipiteeni ja oma lähestymistapani soittamiseen. En väitä että se on oikea, kunnioitan kaikkia niitä jotka eivät halua tehdä kompromisseja soundinsa suhteen. Jos itsestä tuntuu paremmalta soittaa jollain 10 kiloeuron vintagestratolla kuin 90-luvun Japsifenkulla niin mitä siitä vaikka kukaan muu ei eroa huomaakaan. Itse vain en osaa ajatella niin. Kaiken maailman lainapommeilla sitä on tullut vuosien aikana vedeltyä, eikä kertaakaan ole ollut sellainen fiilis että keikka olisi jotenkin kärsinyt kun otelauta on väärää puuta tms.
 
Ja oliko tuo haistattelu taas tarpeellista? Onko kyseessä jokin inside-tsoukki?

Ja oliko tuo haistattelu taas tarpeellista? Onko kyseessä jokin inside-tsoukki?
 
Hoho. Oli inside-juttu. Me ollaan Batesin kanssa kaljaakin juotu. Ja Jankon Betoni oli Kummelissa. Ja pitäkää rankkunne jos haluatte. Ja sille kuka kehui Gallienia, ne on mun kokemusten mukaan samaa sarjaa kuin Hartke. Ja Ylläriä lainatakseni, se on vain minun mielipiteeni.

Lähinnä siksi että riittäväntehoista(300w+ bassolla) putkicomboa ei ihan joka nurkalta löydykään sopivaan hintaan, toisin kuin sähkiksiä varten joille riittäviä 30-50w putkipelejä näkee vähän väliä käytettynä jossain 400-500e hintaluokassa.
 
Niin ja basistit ovat toki hieman avoimempia uudelle tekniikalle, joten transistoreilla toteutettu laite ei ole hirvitys, kunhan se kuulostaa hyvältä - jota se monesti tekeekin, sillä ei tarvi saada 'hyvää säröä' irti.
 
Yleisin bassovahvistintyyppi kuitenkin taitaa olla hybridivahvistin, missä on blendattava putki+trankkuetunen ja trankkupoweri, esim. Hartke 3500 mikä todnäk on Suomen yleisin bassonuppi.

No joo... mutta se jäikin sitten perinnöksi kitaristeille kun ei siinä oikein ollut sitä botnea. Parempaa vahvistinta blueskitaristille on kyllä hankala löytää.
 
Mun miälest noi Fenderin Double- Quad- ja Octareverbit on kylä parraita. Ne vanhat tiätty.

Yleisin bassovahvistintyyppi kuitenkin taitaa olla hybridivahvistin, missä on blendattava putki+trankkuetunen ja trankkupoweri, esim. Hartke 3500 mikä todnäk on Suomen yleisin bassonuppi.
 
En tiedä onko yleisin, mutta kovasti niitä tuntuu markkinoille pukkaavan. SWR taisi olla uranuurtaja aikoinaan, esim. Redhead, joka muutenkin on ollut aika edistyksellinen vehje; Hybridivahvarilla varustettuja 2x10-combojahan löytyy nykyään joka valmistajalta.
 
Jossain määrin varauksella kannatta kuitenkin suhtautua ainakin halvempiin (Behringer etc.) hybrideihin. Kotistudiomarkkinoillehan noita huokeita putkietusia putkahtelee kuin sieniä sateella ja käytännössä aika monessa se putki on lähinnä koriste. Tai pahimmassa tapauksessa huonontaa soundia. Minähän en mitään vahvistinteknologiasta ymmärrä, mutta isot pojat noilla kansainvälisillä foorumeilla puhuvat "starved plate"-ratkaisuista halveksuvaan sävyyn. Toisaalta tietysti mikki- ja instrumenttietuset ovat eri asioita, esim. paljon parjattu ART Tube MP toimii basso-DI:nä mielestäni sangen hyvin. Ja niin kauan kun vahvistimesta tosiaan löytyy blend-potikka, ei siitä putkesta ainakaan haittaa ole

Mistä johtuu että basistit eivät arvosta putkia? Ainakaan siinä määrin missä kitaristit?

 
No siinä teholuokassa missä bassopuolella liikutaan alkaa luotettavuus, paino ja hintaongelmat jo tulla vastaan todella rankasti. Lisäksi nykypäivänä suosiossa oleva luonnollinen 'hifi'-bassosaundi vahvistuu paremmin transistoreilla.

Tekisi myös mieli kysyä kitaristeilta että mitä niillä on custom-soittimia vastaan? Basistit ymmärtävät eksoottisten puulajien, rohkean muotoilun ja käsityönä tehtyjen huippusoittimien päälle, mutta kitaristeilla se on aina vaan sitä samaa Fenderiä ja Gibsonia. Ei minulla mitään vintage-vehkeitä vastaan ole, onhan basisteissakin paljon retroilijoita, joille ei kelpaa muu kuin presari, jatsari ja riku. Mutta kitaristeilla on päällä joku joukkohypnoosi jonka mukaan ne pari 50 vuotta sitten suunniteltua kitaraa ovat ne ainoat oikeat ja kaikki muu on rumaa ja huonoa. Ibanezit ja Jacksonit ja muut hevikepit ovat nekin käytännössä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suoraan stratosta polveutuneita. Eikö joku voisi joskus kokeilla jotain ihan omaperäistä, edes ulkonäön suhteen?
 
Vaan jos joskus joku rohkea kepittäjä eksyy soitinrakentajan pakeille, niin arvaapa kaksi kertaa millaisen soittimen hän tilaa: strato- lespa- tai telekopion! Jos (ja toivottavasti kun) minä teettäisin soittimen, haluaisin sen olevan ihan uniikin näköinen ja soundinen.

Mistä johtuu että basistit eivät arvosta putkia? Ainakaan siinä määrin missä kitaristit?
 
Miksi pitäisi? Mikä niissä putkissa on parempaa kuin trankuissa? Paitsi särö, joka kitaristeilla on tärkeyslistalla toisena heti sen jälkeen mitä muut kitaristit ajattelee mun kamoista.
 
Kitaristeja on kahta lajia, fender-miehiä ja gibson-miehiä. Vahvistimena molemmilla marsu 4x12" kaapilla, joka soundaa hirveälle. Jollakin voi olla voxi, mutta siitähän tietää kuulemattakin mitä musaa se soittaa. Basistit ovat tässä suhteessa jonkin verran avomielisempiä, tosin bassona kaikilla on fenderi ja vahvarina true-rokkareilla ampeggi, kun sen pitää olla.
 
Niin, onhan bassoetusissa nykyään putkikanava jota on vielä equtettu jotta tyhmempikin huomaa mahtavan putkisoundin.

Niin, mutta onko sekään taas mukavaa, että kaikilla on se SVT-pino. Haluatko kuulostaa samalta, kuin jokaikinen basisti vähän isommassa bändissä, no minä en ainakaan..
 
Tismalleen!