Aihe: Vuoden 2007 high lightsit
1 2 3
J.Hollström
12.12.2007 14:32:07 (muokattu 12.12.2007 14:34:33)
Jos kelailtais tätä vuotta taaksepäin, niin mitkä jutskat oli sulle basistina, tai muuten vaan muusikkona tai musiikin harrastajana parhaita?
 
Tavoitteiden asetteluhan tapahtu täällä:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=35&t=139924&o=0
 
Itselläni on ollut aika vilkas vuosi, vaikka mitään hirveen näkyvää ei olekaan tullut saatua aikaiseksi. Bändirintamalla on ollut ihan kivasti liikehdintää, äänitystä ja muutamia keikkojakin. Pari uutta proggistakin on vireillä. Sitten rohkaisin itseni osallistumaan Bassosoolon SM-kisoihin ja finaaliin asti (jonne pääsi kaikki ;o). Suurin juttu siinä oli yleensä ylittää se kynnys osallistumiseen, vaikka soittajana mulla ei ole siellä mitään asiaa.
 
Kamarumba on asettumaisillaan pitopelien ansiosta, vaikka jokunen pari kuustoista ruiskua tossa onkin pyörähtänyt, mutta vakisoittimet alkaa olla nipussa.
 
Konserteista mieleen tulee heti seuraavat:
1) Heaven And Hell Sauna Open Airissa
2) The Police Globenissa
3) Rush Helsingissä.
 
Näistä paras ja odotetuin oli The Police. Aivan mahtava juttu kaikin puolin.
"Haista sinä Mambo vittu, kun et osaa edes Kuurankukkaa soittaa."
toivajar16
12.12.2007 15:23:20
Soitannollisesti tässä vuodessa on ollut parasta, että sain takaisin innon soittaa ja tehdä musiikkia. Lisäksi on tullut tutustuttua loistaviin aseveljiin ja sisariin.
Konserttirintamalta ehdoton nro 1 oli Rush @ Helsinki.
Kamapuolelta Markbassin hankkiminen.
www.myspace.com/rhythmfunkmasters
2541
12.12.2007 15:38:50 (muokattu 12.12.2007 15:48:59)
 
 
Soittamisen kannalta yksi uusi bändiprojekti, mistä näyttäisi jopa tulevan jotain. Kamapuolella ei uusia hankintoja, mutta monia hienoja bassoja olen pääsyt näpelöimään, kiitos kavereiden. Lisäksi vois mainita The Policen konsertin ja Kevin Gilbertin levyt.
Kodou
12.12.2007 15:40:38
Fender, Ampeg ja Ankkarock. Ja ens vuosi menee persaukisena. Worth it? Yup.
aho
12.12.2007 15:51:55 (muokattu 12.12.2007 16:22:30)
1) Toinen muksu syntyi
2) Rushin keikka
3) Omatekoinen 4x10" skobe
4) Uudet "pitopelit" rudolph presari ja miller jatsari
5) Toton oulun keikka
6) Piirpauke-proggikset kesällä
7) Ajokortti
8) Jonna Tervomaan parempi loppu ja Scandinavian Music Groupin Missä olet Laila? -levyt
www.myspace.com/boristheconductor
leksi-B
12.12.2007 15:53:59 (muokattu 12.12.2007 15:54:22)
-Kama puolelta oli se että ostin vahvistimen ja sain jopa itse rakennettua kaapit.
-Soittamisesta se että, olen alkanut släppäämään enemmän(itsekseni en muuten kehtaa)
-Ja bändi jatkaa normaalia rataa :)
-Musiikista jäi mieleen ruisrockki jossa monia hyviä bändejä!
-Ylemmältä hepulta lainaten, ajokortti!
Basso se mukava soitin!
omarklah
12.12.2007 15:54:12
 
 
1. Muutamat hyväpalkkaiset tuurauskeikat kesällä
2. Hazmut Modine:n keikka Tulliklubilla
3. Bändille kunnon PA:t
...entässitte?
Keny
12.12.2007 15:54:52 (muokattu 12.12.2007 15:55:53)
Pitkän masennuksen ja melkein vuos soittamatta on ruvennu näkymään valoa tunnelin päässä ja soitto maistumaan askel kerrallaan.
 
Keikoista ei voi mainita mitään kun mikään ei tuntunu miltään kun kuuntelin eri bändejä.
 
...ku oppis viellä kirjottamaan.
Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits
markop
12.12.2007 16:19:21
 
 
CT basson sain kolmen vuoden odotuksen jälkeen. Itse asiassa parasta mitä ikinä tapahtunut soittopuolella!!!!
toivajar16
12.12.2007 16:34:17
Soitannollisesti tässä vuodessa on ollut parasta, että sain takaisin innon soittaa ja tehdä musiikkia. Lisäksi on tullut tutustuttua loistaviin aseveljiin ja sisariin.
Konserttirintamalta ehdoton nro 1 oli Rush @ Helsinki.
Kamapuolelta Markbassin hankkiminen.

 
Ai niin tytär syntyi myös ;)
www.myspace.com/rhythmfunkmasters
TommiW.
12.12.2007 16:37:15
-Groove parantunut
-Työtilanteen koheneminen, töitä tarjottu ja tehty iso määrä
-Monia kivoja bassoja taas tullut ja mennyt
-Oman soundin löytyminen
"sun bassokierto on osottanu että ei oo olemassa sunnäkösii bassoja, on vaa olemassa bassoja!" -Seak
ku_osais
12.12.2007 16:38:14
1) Eka keikka (ja samalla vika sillä kokoonpanolla...), mut oli se siistii!
2) Fender american standard dzääzbeis edullisesti suoraan USAsta
3) Olen nyt soittajana vähemmän huono kuin vuoden alussa
Tana
12.12.2007 18:36:58 (muokattu 12.12.2007 18:38:49)
 
 
-Bändi sai jopa hieman menestystä bändikisassa. (jatkoon mentiin, voittoa tosin ei..)
-Musen keikka Helsingin jäähallissa.
-Jo mainittu Rushin keikka
-Sain vihdoin jazzarin! Tosin Squier, laadultaan valovuosien päässä laatufenkusta. Pirun hienon näköinen kuitenkin, mielestäni.
-Keikkoja tullut vedettyä, soittokokemus on karttunut ja olen oppinut pitämään lavalla hauskaa ja todella nauttimaan siitä.
-Bändiprojekteja on myös tullut lisää.
Diiba daaba
Johnny Buzz
12.12.2007 19:50:22
 
 
Ihan tapahtumarikas vuosihan tästä sitten tuli. Jos nyt ei soittajana oo liikoja tullu kehityttyä, niin bändi on menny kivasti eteenpäin ja hyviä soittokamoja on tullut hankittua.
 
Kohokohdat:
 
1. Levydiili
2. Eka keikka Tavastialla
3. Aerodynen tilaaminen kalsarikänneissä hetken mielijohteesta
4. Ampegin setin ostaminen hetken mielijohteesta
5. Beastie Boys Roskildessa
6. QOTSA Roskildessa
7. Ja sokerina pohjalla: RATM:in re-union. Tulisivat vielä Suomeen, niin olis ensi vuoden kohokohtakin jo plakkarissa.
joukov
12.12.2007 20:12:34
1. Cornford Hellcat
2. Pedulla MVP
3. Winger - Live DVD
KISSology Vol.3, 18.12.2007
Olli.M
12.12.2007 20:39:12 (muokattu 12.12.2007 20:42:35)
1. Ne muutamat keikat millä oltiin olivat ihan hauskoja.
2. Saatiin äänitysprojekti aluilleen ja kesään mennessä pitäisi olla valmista.
3. Ostin ihan helvetin hyvän jatsarin.
4. Ehkä opin myös tämän kuluneen vuoden aikana taas jotain uutta soittohommista.
5. Tapasin hienoja ihmisiä ja taitavia muusikoita.
6. Viimeisenä mutta ehkä tärkeimpänä, mulla on ollut ihan helvetin hauskaa tämän harrastuksen parissa ja mitään en kadu :)
 
E: Nine Inch Nails:in keikka oli myöskin erittäin kova.
 
E2: Tapasin mielettömän naisen joka löi tossut alta ihan totaalisesti. Hyvin menee.
Niin käy joskus
MPU
12.12.2007 20:55:29
Keikoista Heaven and Hell ja Rush. Molemmat täyttä rautaa ja sellaisia, mitä aina olen halunnut nähdä. Vielä kun Zepukat...
Hommasin aina haluamani Guildin Starfiren huomatakseni, että se oli liian isokokoinen mulle ja että omatekoiset puoliakustiset soivat aika lailla samanlaisesti. Guildi meni takaisin sinne mistä tulikin eli rapakon taa.
Eka täysputkivahvari tuli taloon. Soundi miellyttää kovasti.
Bändihommissa kolmas vuosi samalla porukalla antoi juuri sitä, mitä toivoinkin. Keskimäärin pari kertaa kolmessa viikossa hienoja hetkiä hienojen kavereiden kanssa. Lisäksi kitaristin kanssa lähes viikottaiset soitto/soitinrakennusspekuloinnit kun ollaan 4v ja 5v -poikiemme kanssa uimassa. Lähes aina ollaan ainoita isiä altaalla. Äitejä sit on sitäkin enemmän, ei vaan kummankaan meidän perheestä:)
Soitinrakennussaralla tuotokset olivat aina edeltäjiään parempia joten kehitystä on ilmeisesti tullut.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
Jaccez
12.12.2007 20:56:33 (muokattu 12.12.2007 21:02:40)
Ehdottomasti paras asia oli se, että ostin basson muutama viikko sitten! Nyt onkin kovat treenit menossa..
Eipä muuta.
soprano
12.12.2007 21:23:51
Monia juttuja sattunu niinhyvässä ku pahassakin. Parhaimmat:
 
1 Rush
2 Mötley
3 Käynti new yorkissa + basson osto sieltä.
 
Siinäpä top 3 musiikin saralla.
Ei niin synkkää, että synkempää ei olisi tulossa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)