Kitarat: soittaminen ›

Tämä tietenkin riippuu ihan siitä miten asiaa katsoo, mutta toinen näkökulma voisi olla sellainen että musiikin hahmottaminen korvakuulolta on se soittamisen peruskunto, eli kun sen osaa niin voi soitella perusjuttuja (jopa ihan soittimesta riippumatta). Sormien voima ja liikkuvuus ja näppäryys, ja oman soittimen syvempi tuntemus on sitten sellaista lisäjuttua joka rakennetaan siihen korvakuuloperustan päälle.
 
Olen samaa mieltä siitä, että skaalat ovat toissijaisia itse musiikille. Jos rajaudutaan siihen että on kaksitoista säveltä, niin skaalojahan siitä saa n! kappaletta tai jotain. Mutta mitä niillä tekee? Mielestäni se että tietää mitä mihinkin sointuun ja skaalaan kuuluu voi olla ihan hyödyllistä, ikäänkuin musiikin jäsentämiseksi. Mutta että niitä kaikkia maailman skaaloja treenaa päivästä toiseen kitaralla... ei mielestä vie lähemmäksi sitä mitä musiikin idea on. Kun päässäsi soi, tarkoitus olisi saada se sama soimaan myös soittimestasi.
 
Opettelet duuriskaalan kunnolla, niin pääset jo pitkälle. Siis opettelet vaikka ne viisi laatikkoa, ja sitten yhden poikkiskaalan tai vaikka duuriskaalan joka kielellä (pituussuunnassa on paljon havainnollisempaa soittaa skaalaa!), jos huvittaa. Ja kun samalla tiedät miten soinnut tehdään (mitkä intervallit) ja mikä on doorisen ja duurin ero (mitkä sävelet eroaa), niin siinähän se mitä tarvitset. Sitten vain hidastat lempimusiikkiasi ja kaivat sieltä korvillasi sen mitä ääniä soittavat.
 
Hei, Abc, jos sua kova (teoreettinen) jatzitreeni kiinnostaa, niin mulla on muistaakseni jossain sellainen "jazz technique in 20 weeks" opus, järjestelmällinen opaskirja jota minä en ainakaan jaksa läpi käydä. Laita pikaviestiä niin etsin sen sulle.
 
Otelaudan opettelusta:
Jos osaat käyttää barresointuja, niin osaat otelaudasta jo puolet (eli E-, A-, ja e- kielet). Jokaisen avoimen soinnun paksuin soitettava ääni on juurisävel.

Lainaan tähän Juccizen(?) reseptin (oli tallessa itsellä teksititiedostona, en löytänyt linkkiä):
 
yleistä:
- nuotinlukua (ei tabeja, koska nuotteina on saatavilla kaikenlaista musiikkia, ja kaikenlaisesta musiikista kannattaa poimia ideoita omaan soittoonsa)
- jotain riittävän vaikeaa soitettavaa (esim. haastava biisi), jotta tekniikka pääsee kehittymään (en ole aivottomien sormitreenien ystävä, koska tekniikkaa voi kehittää myös musiikkia soittamalla)

harmoninen puoli:
- sointukäännöksiä ympäri otelaudan (kolmi- tai nelisointuja tai isompia riippuen osaamistasosta), kitarakomppauksen peruskauraa
- tämän jälkeen sointukäännösten hyödyntämistä johonkin tuttuun ja tarpeeksi helppoon biisiin
- isommissa bändeissä riittää monesti, että kitaristi soittaa soinnut ihan parilla sävelellä - opettele säestämään yksinkertaisesti, esim. 7-soinnuissa riittää kun soittaa 3. ja 7. säveltä

melodinen puoli / otelaudan tuntemus:
- vain yhdellä kielellä soittamista niin, että tiedät, minkä nimistä säveltä kulloinkin soitat (esimerkiksi sooloilua jonkin taustakompin päälle)
- vain kahdella kielellä soittamista, ks. edellinen kohta .... sitten kolmella kielellä jne.
- opettele jokin uusi asteikko, mutta älä opettele sitä sormituksena, vaan selvitä, mitä säveliä siihen kuuluu ja "ongi" se sen jälkeen otelaudalta koko kaulan alueelta ja jokaisesta 12 sävellajista - tämän jälkeen kokeile hyödyntää sitä improvisoinnissa

ryminen puoli:
- monipuolisia rytmiharjoituksia (esim. funk-komppausta) metronomin tai taustakompin kanssa

korvan kehittäminen:
- transkriptioharjoittelua (eli levy soimaan ja yritetään onkia sieltä jonkin soittimen tai laulajan osuudet ja saada ne ulos omasta kitarasta)
- kuuntele avoimin korvin myös sellaista musiikkia, mitä et yleensä kuuntele tai mistä et (vielä) pidä - todennäköisesti löydät jotain uutta ja mielenkiintoista, jota voi hyödyntää myös sellaisessa musiikissa, mistä jo pidät

"jälkiruokaa":
- "vapaata jamittelua", jolloin kaikki edellä mainitut pääsevät todella hyötykäyttöön

Noiden väliltä kun löytää sopivan tasapainon (eniten sitä, jossa olet huonoin), luulen että on mahdollista edistyä soittajana.
 
Eiköhän tällä menetelmällä vuodessa kehity ja jää aivoihin muisto tapahtuneesta, ainakin paremmin kuin asteikkoja sahaamalla.
 
Lisää aiheesta esim.
 
Filosofointia kitaransoiton harjoittelusta
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=136515&o=0
 
Kitaran soiton opetteleminen nykyään helppoa.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=107756&o=0

=> Kävin hakemassa Fasulta "Modes for Guitar" läpyskän (ISBN 0_634_01877_9), jossa mukana tulee CD. Siinä on kaikille moodeille likkejä ja play-along sointukulkuja, yhteensä yli 80. Tämä oli innostava vaihtoehto. Bändissä näitä on vaikea _treenata_ itsekkäästi ja monipuolisesti, kun bändisoitto palvelee kokonaisuutta.
 
Tämä toimi mulle, koska soittamisen pitää olla hauskaa, ei perseestä.
 
Mitä maksoi? Mahtaako löytyä kirjastosta?

Mitä maksoi? Mahtaako löytyä kirjastosta?
 
Olisikohan maksanut 15..25e, en muista.
Jos ei kirjastosta löydy, niin pyydä verovaroilla tilaamaan.
 
Tuosta tsekkaa sämppeli. Sivuja on kaikkiaan n. 50 + CD.
http://koti.mbnet.fi/pigeon/pdf/Modes_for_guitar_sample.pdf
 
Kirja käy moodit läpi tän sämppelin tyyliin, eli ensin esitellään moodin fiilis, käyttöideoita ja muutama sormitus, ja sitten moodiin väännettyjä likkeja pari sivua, ja lopuksi sointukultu, johon likkeja voi kokeilla ja luonnollisestikin keksiä itse uusia.
 
Vastaavat tiedot löytyy tietty netistä ja taustojakin enemmän kuin ehtii soittaa. Guitar Prolle tabitiedostoja miljoonittain. Tämä on mulla kuitenkin niitä harvoja kirjoja, joka ei ole jäänyt hyllyyn pölyttymään. Vastaavia kirjoja löytyi Fasulta myös aivan perussoinnuille, rockille, jazzille ja funkin nytkytykselle jne.
 
Kirjan takakannen mukaan samaa kirjasarjaa on tehty myös bassolle, kiippareille, rummuille ja laululle, mutta niistä ei mulla ole mitään käsitystä.

Täytyy ilmeisesti lopulta uskoa, että alkuun esittämäni asteikkojen harjoitusohjelma ei ole se, mihin ensivuosi kannattaa käyttää. Mieluummin vaikka melodioiden soittoa nuoteista tai korvan harjoittamista tyyliin: näppää kitaraa, kuuntele, laula, kuuntele; tai laula, kuuntele, näppää kitaraa kuuntele... Jos joku osaisi selittää miten lauletun (tai hyräillyn) sävelen ja kitaralla näppäillyn sävelen välistä "huojuntaa" oppisi kuulemaan ;- Tai sen, että huojuntaa ei ole, kun sävel on sama.
 
Musiikin opetusmetodeista sen verran, että kun olen paikallisessa kansalaisopistossa toista vuotta kitaratunneilla (tänävuonna taitaa olla jonkinlainen jatkotaso menossa), niin ei siellä koskaan tehdä mitään korvaharjoituksia! Soitetaan melodioita, asteikkoja jonkinverran ja opetellaan komppaamaan tuttuja kappaleita. Uskoisin, että samalla tavalla edetään muissakin tavallisille harrastajille avoinna olevissa opistoissa. Onko näiden opetusmetodi siis aivan pielessä, kun liikkeelle pitäisikin lähteä musiikista ja korvan treenaamisesta, eikä tuollaisista soittoasioista?

Onko näiden opetusmetodi siis aivan pielessä, kun liikkeelle pitäisikin lähteä musiikista ja korvan treenaamisesta, eikä tuollaisista soittoasioista?
 
Edelleenkin jankutan samaa, että soittoharrastuksen pitää olla mielekästä. Jos kitaratunneilla aletaan laulamaan ja kuuntelemaan huojuntaa, niin oppilaskato käy. Liian hippimeininkiä.
 
Toisille se kuunteleminen ei taas luonnistu ollenkaan. Yritin kerran kaverille näyttää huiluäänillä kitaran virittämistä, mutta se ei yksinkertaisesti pystynyt kuulemaan, milloin huojunta lakkasi ja kielet oli keskenään suurinpiirtein vireessä. Oli pakko käyttää mittaria.
 
Korvaa voi kouluttaa omatoimisesti esim. kuuntelemalla mitä soittaa ja miten se sopii sointuun, eikä lihasmuistin kautta opittua sormitusta vetelemällä. Lihasmuistia treenaamalla yhtä hyvin voisi käyttää saman ajan Guitar Heron pelaamiseen, mikä se ei ole hullumpaa puuhaa sekään.
 
Suurin osa oppilaista varmaan hakee vaan alkuvauhtia perusrämpytykseen. Tuttujen kappaleiden komppaaminen jo sinällään voi olla hyvin palkitsevaa. Jos asteikot ja niiden musiikillinen omaksuminen ylipäätään kiinnostaa, niin silloin voi sanoa olevansa jo edistynyt.
 
Jos näitä asteikkoja kaikessa rauhassa soittelee, soveltaa ja kuuntelee, niin jossain vaiheessa alkaa kitara soida myös päässä ja pystyy etukäteen keksimään asteikkoon perustuvaa fiilistä ja melodiaa, eikä vaan toistamaan sormitusta.

Täytyy ilmeisesti lopulta uskoa, että alkuun esittämäni asteikkojen harjoitusohjelma ei ole se, mihin ensivuosi kannattaa käyttää. Mieluummin vaikka melodioiden soittoa nuoteista tai korvan harjoittamista tyyliin: näppää kitaraa, kuuntele, laula, kuuntele; tai laula, kuuntele, näppää kitaraa kuuntele... Jos joku osaisi selittää miten lauletun (tai hyräillyn) sävelen ja kitaralla näppäillyn sävelen välistä "huojuntaa" oppisi kuulemaan ;- Tai sen, että huojuntaa ei ole, kun sävel on sama.
 
Musiikin opetusmetodeista sen verran, että kun olen paikallisessa kansalaisopistossa toista vuotta kitaratunneilla (tänävuonna taitaa olla jonkinlainen jatkotaso menossa), niin ei siellä koskaan tehdä mitään korvaharjoituksia! Soitetaan melodioita, asteikkoja jonkinverran ja opetellaan komppaamaan tuttuja kappaleita. Uskoisin, että samalla tavalla edetään muissakin tavallisille harrastajille avoinna olevissa opistoissa. Onko näiden opetusmetodi siis aivan pielessä, kun liikkeelle pitäisikin lähteä musiikista ja korvan treenaamisesta, eikä tuollaisista soittoasioista?
 
No mutta ota huomioon se että kuinka korvakuulolta opettelu on erilaista teoriaan verrattuna, ei varmastikaan opetusmetodeista tässä asiassa ole siis viimekädessä kyse vaan ennemminkin opettajille helpommasta asiasta.. Ja loppujen lopuksihan toi korvakuulolta opettelukin on ihan henkilökohtaista, jokaiselle ei kehity sävelkorvaa siinä samassa mittakaavassa kun toiselle.. Toki opettajat vois mainita siitä tunnillaan erittäin paljon ja lisätä sitä oma-aloitteisesti opetukseensa painottamalla myös korvakuulolta harjoittelun tärkeyttä vaikka se ei välttämättä opetussuunnitelmassa oliskaan virallisesti...
 
Itse olen kyllä sitä mieltä myös että korvalla kun opettelee ihan alusta asti biisejä niin kehittyy musikaalisesti paljon enemmän kuin siinä että suoraa katsoisi nuoteista tai tabeista ja soittaisi ikään kuin "kuurona" sen biisin, koska onhan tabuissakin virheitä välillä ja sitten kun soittaa itse väärin ei edes huomaa sitä jne jne.. toki tabulatuurit ovat suuri apu mutta niiden olisi hyvä olla vain suuntaa-antavia mielestäni...
 
Vielä tohon mitä kirjoitit että tämän "huojunnan" kuuntelemisesta... En kyllä oo koskaan kuullut mistään harjoituksesta jossa tätä kehittäisi sen erikoisemmin, hyvää reeniä korvalle on se että pitää kitaran absoluuttisessa vireessä ja opettelee valmiita biisejä korvakuulolta, siten kehittää paljon sävelkorvaansa ja kun jälkeenpäin laulaa jotain niin kuulee jos itse laulaa pieleen, ja kuulee toki myös helpommin jos kitara on epävireessä tai jos reenaa uutta biisiä osaa heti hakee sen mistä soittaa.. Tietkö mitä meinaan siis? Eli ei siinä välttämättä ole pakko osata heti perään laulaa tätä samaa mitä on kitaralla laulanut, etenkin kun ottaa huomioon kuinka laaja ääni joillakin on laulaessa ja vertaa sitä kitaraan, kitaralla pääsee monta oktaavia ylös ja alas yhtäkkiä vaan, laulaminen perässä on melkeinpä mahdotonta monissa tapauksissa... Mutta sävelkorva kehittyy kyllä tosi paljon kun harjottelee just tälleen kuivilta biisejä ja soittaa niitä skitalla
 
Ja toki siis jos haluat laulua kehittää niin laula valmiiden biisien päälle oikein, ei kitaralla oo kauheen hyvä harjoittaa lauluääntä silleen että soittaa vaikka C:n ja sit koittaa samaa ääntä laulaa omalla äänellään...

Täytyy ilmeisesti lopulta uskoa, että alkuun esittämäni asteikkojen harjoitusohjelma ei ole se, mihin ensivuosi kannattaa käyttää.
 
Sä olet oppivainen kaveri! :)
 
Musiikin opetusmetodeista sen verran, että kun olen paikallisessa kansalaisopistossa toista vuotta kitaratunneilla (tänävuonna taitaa olla jonkinlainen jatkotaso menossa), niin ei siellä koskaan tehdä mitään korvaharjoituksia! Soitetaan melodioita, asteikkoja jonkinverran ja opetellaan komppaamaan tuttuja kappaleita. Uskoisin, että samalla tavalla edetään muissakin tavallisille harrastajille avoinna olevissa opistoissa. Onko näiden opetusmetodi siis aivan pielessä, kun liikkeelle pitäisikin lähteä musiikista ja korvan treenaamisesta, eikä tuollaisista soittoasioista?
 
Mä olen käyttänyt mm. Transcribe!-ohjelmaa. Sillä pystyy monissa tapauksissa kaivamaan mitä säveliä kappaleen jossain tietyssä kohdassa soitetaan. Se auttaa levyltä "onkimisessa". Tietysti sillä softalla pystyy myös hidastamaan kappaletta, jotta voi tarkemmin kuulla ja toisaalta helpommin soittaa mukana. Sitten jos kylmäharjoittelua kaipaa, niin joku http://www.good-ear.com/ tms. voi olla avuksi.
 
Kansalaisopistossa opetetaan varmaan C-skaalan sävelien pikkausta ja perussointuja. Se on helppoa opettaa. Ja sointujen rämpytys on kuitenkin perinteisesti se kitaran ensisijainen tarkoitus, eikö? Ja kyllähän sointujen soittamisessa ja rytmin ylläpitämisessä on siinäkin jo kovasti paljon tekemistä!
 
Voithan ottaa kurssilta jonkun toisen kaveriksesi ja soitella selät vastakkain toisella jotain (vaikka ihan sattuman varaista) ja toisen pitää löytää se omasta kitarastaan ja kertoa mikä se oli. Niin ja sopikaa vaikka joku kummallekin tuttu biisi jota yritätte omilla tahoillanne treenata ilman tabeja, ja vertailkaa tuloksianne. (No itse en ole näitä ikinä tehnyt kun ei ole löytynyt ketään joka olisi moiseen lähtenyt, mutta jos joku pääkaupunkiseudulla olisi tästä kiinnostunut, pikaviesteillä minut saa kiinni!)
 
Huojunnan kuulemisesta en kyllä osaa mitään osviittaa antaa.
 
Mutta siinä ABC lienee oikealla polulla että jos haluaa oppia pitää saada jotain järjestelmällisyyttä ja päämäärähakuisuutta. Itselläni näiden kanssa aina ollut ongelmia. Että joku oppimisohjelma vuodelle 2008 varmasti on järkevä olla. Mutta skaalojen kuivarunnomisen sijasta voisi olla jotain musikaalisempaa, soveltavampaa. Jos sointuteoria (ja sointukäännökset) sekä duuriskaala eivät ole tuttuja, se mielestäni toki myös kuuluisi kuvioon, ja näihin kaikkea uutta voi sitten rinnastaa. Mutta yksi suuri osa voisi olla lista kappaleista, jotka haluaa oppia. Ja sitten opettelemaan bassokulku, soinnut ja melodia. Sitä kautta voi sitten yrittää vaikka hahmottaa mitä sointuja siinä on sävellajiin nähden ja mitä skaalaa tavallaan melodiassa käytetään. Eli käytännöstä teoriaan päin.

Jos joku osaisi selittää miten lauletun (tai hyräillyn) sävelen ja kitaralla näppäillyn sävelen välistä "huojuntaa" oppisi kuulemaan ;- Tai sen, että huojuntaa ei ole, kun sävel on sama.
 
Kyllä sen pitäisi oppia kun vain vähän aikaa jaksaa vaikka soitella tuttuja melodioita ja laulaa mukana. Sillä ei ole väliä vaikka aluksi menisikin ihan pieleen, tai vaikka ei edes huomaisi että menee pieleen, tärkeää on että vain keskittyy kuuntelemaan.
Hyvä merkki on sellainen että jossain vaiheessa huomaa että on koko ajan laulanut ihan pieleen. Se on hyvä merkki siksi että se merkitsee että on oppinut erottamaan milloin laulu menee oikein ja milloin pieleen.
 
Ota vaikka lähtökohdaksi "ukko Nooa", tai "tuiki tuiki tähtönen", ja soita näitä ensin kitaralla, sitten kitaralla niin että laulat samalla, ja sitten pelkästään laulat, ja kuuntele ja vertaile miten laulu ja kitara suhteutuvat toisiinsa.

Ja toki siis jos haluat laulua kehittää niin laula valmiiden biisien päälle oikein, ei kitaralla oo kauheen hyvä harjoittaa lauluääntä silleen että soittaa vaikka C:n ja sit koittaa samaa ääntä laulaa omalla äänellään...
 
Tuo paljon puhuttu "huojunta"-harjoitus on vissiin minun kirjoittama. Tahtoisin vain selventää, että on eri asia laulaa, kuten esim. bändin laulaja. Siis oikeasti laulaa, että se ääni soi siellä mahassa tai nenässä tai ihan missä vaan. Me puhumme säveltapailusta. On se sitten pöhinää, viheltämistä, tuhinaa tai suhinaa. Pääasia, että jotain ääntä tuottaa.
Tässä edellämainitussa harjoituksessa onk tarkoitus pysyä ihan yhdessä oktaavissa, koska siinä on kaikki tarpeellinen. Sen jälkeen sävelet on vain kerrannaisia. Uskon, että jokaisella ihmisellä ääniala riittää yhteen oktaaviin, paitsi jos on Paula Koivuniemi tai kyvytön..
 
Sitten jos saat "laulettua" sen yhden oktaavin, niin voit kokeilla sitä asteikkoa eri oktaavista, mutta laulamalla kuitenkin samasta oktaavista kuin aikaisemmin. Got it?
 
Tietysti problematiikkana on mihin soittaja tähtää. Jos haluaa tehdä transkriptioita bussissa kuulokkeet päässä ilman soittimen apua ja tähtää korkealle siinä omassa musikaalisuudessaan, on tästä varmasti hyötyä. Jos on taas tyytyväinen kaikkeen mitä tällä hetkellä tekee, niin saattaa tuntua turhalta opetella jotakin näinkin paljon aikaa vievää.
 
Tämä on vain yksi minun ehdotuksistani, ja tuossa edellä on mainittu jo hyvin paljon kaikkea hyvää ja varmasti toimivaa harjoitusmateriaalia.
 
Hyvää perjantaita kitaristit.

Tuli vaan tässä mieleen että jos haluaa opetella tuttuja melodioita niin nythän on sopivasti pari viikkoa aikaa opetella kaikki maailman joululaulut. Aina kun kuulee kotona radiosta jonkun tutun joululaulun niin ottaa kitaran esille ja yrittää soittaa sen. Melodiat ovat suhteellisen yksinkertaisia, ja kappaleet ovat jo valmiiksi tuttuja.
 
Tässä vähän listaa: Kulkuset, Tonttujen jouluyö(tip-tap-tip-tap), En etsi valtaa loistoa, Varpunen jouluaamuna, Petteri punakuono, Joulupuu on rakennettu, Oi kuusipuu.

Tuosta löytyy pari taustaa, joissa näkyy samalla soinnut.
 
"Biisit" on kuolettavan tylsiä, mutta juuri siksi soveltuu hyvin omien ideoiden rakenteluun opiskeltavien asteikkojen pohjalta.
 
http://www.youtube.com/results?sear … ry=Backing+Track+for+any+instrument