Muusikoiden.net
20.04.2024
 
Bassot »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Jackson ja Charvel
1 2 3 4 58 9 10 11 12
Sir Härö
05.12.2007 23:28:09 (muokattu 05.12.2007 23:30:28)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näistä veijareista on melko vähän puhetta bassopalstalla ja päätinpä aloittaa ihan oman topicin aiheesta.
 
Ihan ensiksi tahtoisin kysyä että kuinka moni palstalaisista omistaa Jacksonin tai Charvelin basson/bassoja? Itse omistan molempia yhden.
Mistä ostit? Koska ostit? Paljonko maksoi? Miksi ostit?
 
Itseä kiinnostaa etenkin 80- ja 90-lukujen tuotokset niiden hyvän laadun takia. 2000-luvun Jacksonit ei minua ole ikinä kiehtoneet.
 
Minua hämmästyttää Jackson ja Charvel bassojen hinnat. Otetaan esimerkiksi vaikka RR1 vuodelta -89. Hinta on ollut uutenaan melkoinen kasa rahaa ja ko. värkki on säilyttänyt hyvin arvonsa. Mutta sitten vaikka 80-luvun jackson basso ei maksa juuri mitään Suomessa kun taas jenkeissä basso on kuumaa hottia ja tästä ollaan valmiit maksamaan reilusti yli tonnin.
 
Otan esimerkiksi vaikka tuon oman jacksonini joka on uutenaan maksanut markoissa 12000 ja itse ostin sen alle viidellä sadalla. Saman verran maksoin joskus 90-luvun concert V:sta, jonka hinta uutena on kai ollut ~900 dollaria. Eikö Suomessa vaan ole kysyntää vai mikä polkee hintoja?
 
Ihmetyttää myös että miksi charvel bassoja saa niin halvalla? Noiden laatuhan on aivan kärkipäästä. Tosin, charvelin hintaa ei vedä perässään edes jenkkilän hinnat, sillä sielläkin noita saa jopa halvemmalla kuin Suomessa.
 
Keskustelua ihmiset, keskustelua. Keskusteluun saa osallistua myös presaripuristit joiden mielestä jacksonit on tarkoitettu jääkiekon pelaamiseen ;)
 
Ja tahdon pyytää myös anteeksi sitä, etten ole verbaalisesti kovinkaan lahjakas. Ennemmin tyhmä ja vähän huono :)
 
henrico
07.12.2007 12:17:39 (muokattu 07.12.2007 13:06:54)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mulla on charvel by jackson 3b.on erinoimainen soitin laadullisesti ja soundillisesti!väritys on ilmeisesti harvinainen kun ei missää ole vastaan tullut mulle.omassa profiilissa on kuva bassosta,VÄRITYKSEN NIMI ON FIRECRACKLE TAI JOTAIN SINNE PÄIN.ostin musiikkiliikkeestä jossa oli ainakin yli kymmenen vuotta ollut hyllyssä pölyttymässä maksoin 600 euroa.taitaa olla 80 luvun lopulta veikkaan et vm-
88
 
joukov
07.12.2007 13:22:08

Samulla on samanlainen. Täältä löytyy erinomainen Kip Winger signature Jackson aktiivimikityksellä.
 
"I don't think, therefore I am."
2541
07.12.2007 17:11:23
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö Suomessa vaan ole kysyntää vai mikä polkee hintoja?
 
Veikkaisin, että bassojen maine "sen ajan" hevibassoina ja tietyt ulkoiset seikat (esim. lavan muotoilu). Varmasti soittimina oikein hyviä.
 
Sir Härö
07.12.2007 19:27:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mulla on charvel by jackson 3b.on erinoimainen soitin laadullisesti ja soundillisesti!väritys on ilmeisesti harvinainen kun ei missää ole vastaan tullut mulle.omassa profiilissa on kuva bassosta,VÄRITYKSEN NIMI ON FIRECRACKLE TAI JOTAIN SINNE PÄIN.ostin musiikkiliikkeestä jossa oli ainakin yli kymmenen vuotta ollut hyllyssä pölyttymässä maksoin 600 euroa.taitaa olla 80 luvun lopulta veikkaan et vm-
88

Mulla on myös 3b, mustana. Ei tuo firecracle mikään harvinainen väritys ole.
 
henrico
07.12.2007 21:11:43
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on myös 3b, mustana. Ei tuo firecracle mikään harvinainen väritys ole.
 
ei oo netissä tullu vastaan,mut yhden kitaran samalla värillä olen nähnyt.
 
Samu S.
07.12.2007 21:39:51 (muokattu 07.12.2007 21:44:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ei oo netissä tullu vastaan,mut yhden kitaran samalla värillä olen nähnyt.
 
http://samun.1g.fi/kuvat/charvel_model_4b/
 
Täältä löytyy pulttikaulaversio tuosta 3B:stä. Läpikaulainen on enempi lukususta vaikka 4B:n mallimerkintä "korkeampi" onkin.
 
Charvelin Model-sarja ja sitä seurannut "Contemporary"-sarja ovat minun kokemukseni mukaan niin bassoissa kuin kitaroissakin mahtavia pelejä ja hintojen noustessakin joka euron arvoisia soittimia.
 
Ja tuon viimeistelyn nimihän on Rainbow Crackle. Firecrackle on musta-oranssi/keltainen, Desert Crackle musta-valkoinen/harmaa.
 
e: Sen verran vastaan ketjun aloittajalle että ostin oman 4B:ni 170 eurolla. Modauksiin on sittemmin mennyt varmaan toinen mokoma.
 
e2: Ja mitä Rainbow Crackleen tulee niin mulla oli yksi kitara samalla viimeistelyllä. Se on nykyään Jannibalilla.
 
This code was generated by a tool. last.fm
Sir Härö
07.12.2007 21:49:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

e: Sen verran vastaan ketjun aloittajalle että ostin oman 4B:ni 170 eurolla. Modauksiin on sittemmin mennyt varmaan toinen mokoma.
 
Itse olen aina etunenässä seuraamassa charveleiden myynti-ilmoja ja usein jopa tekemässä tarjousta. Multa on mennyt sivusuun tosi monta charvelin kitaraa ja nyt kun tuo 3B oli huuto.netissä 0€ lähtöhinnalla, huusin heti kärkeen 260€ + postimaksut 12 euroa. Eipähän kellekkään jää epäselväksi kuka basson tahtoo :)
 
No kuului samaan hintaan toki pieni hartken vahvistinkin, joka on erittäin hyvä, ellei jopa loistava kotisoitteluun.
 
Tuosta jacksonista maksoin röyhkeästi 500€ ja myyjä antoi tuosta sitten 40€ anteeksi koska tulin itse noutamaan basson vähän kauempaa.
 
Olen omistanut paljon kalliimpiakin pelejä, mutta yksikään ei ole vielä pessyt j:n ja c:n saundia tai tatsia. Laatupelejä, kerrassaan.
 
Sir Härö
07.12.2007 21:51:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suosittelen kaikkia kahlaamaan www.jcfonline.com bassofoorumin threadeja. Todella hienoja mehustelukuvia tulee siellä vastaan. Esimerkkeinä vaikka Jacksonin customshop RR-Basso ja King V basso.
 
Jos jostain jomman kumman saisin käsiini, niin kaikki tarpeeni olisivat tyydytettyjä ikuisesti.
 
Skythea
08.12.2007 04:13:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kramer - A Step Ahead
 
Sir Härö
08.12.2007 04:42:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kramer - A Step Ahead
 
Äläs nyt. Katso vaikka oma kuvaasi ja kerro rehellisesti mikä noista neljästä on komein? :)
 
suurjoke
08.12.2007 14:14:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on ollut muutaman vuoden Charvel basso jossa presarityylinen mikki, lavassa kitaralogo ja kaulan kiinnityslaatassa sama logo ja teksti FortWorth U.S.A. Sn. on 299673 Osaako joku arvailla valmistusvuotta ja -maata? Hyvä hinta/laatu suhde näissä vehkeissä, eli siis PITOPELEJÄ
 
Sir Härö
08.12.2007 14:32:40

Charvel Model B1 epäilisin. Japani on valmistusmaa.
 
valdemberg
08.12.2007 14:38:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaako joku arvailla valmistusvuotta ja -maata?
 
Japani, 1986-91 noin karkeasti.
 
Ft. Worth on kyllä USA:ssa ja Charvelilla joku konttori siellä, mutta eihän siinä väitetäkään että "Made in USA". Oikeaa tietoa antava "Made in Japan" laitettiin häveliäästi pieneen tarralappuun, joka kuinka ollakaan ei monessakaan soittimessa pysynyt ehjänä saati kiinni...
 
If God came down to Earth in the form of Man again, He'd play football for England. -Ian Marson-
Skythea
08.12.2007 16:37:54 (muokattu 08.12.2007 17:15:12)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Äläs nyt. Katso vaikka oma kuvaasi ja kerro rehellisesti mikä noista neljästä on komein? :)
 
No ylin Kramer tietenkin.;)
 
Tuosta Charveleiden valmistusmaasta. Mulle on jäänyt jostain päähän se, että sen erottaisi kitaralogoisissa kamppeissa siitä, mitä siinä logon alla lukee, eli näissä importeissa on siinä se "by jackson/charvel".
 
Edit. sanajärjestyksen korjailua.
 
Sir Härö
08.12.2007 17:09:18 (muokattu 08.12.2007 17:10:14)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No ylin Kramer tietenkin.;)
 
Tuosta Charveleiden valmistusmaasta. Mulle on jäänyt jostain päähän se, että sen erottaisi kitaralogoisissa kamppeissa siitä, mitä siinä logon alla lukee, eli näissä importeissa on siinä se "by charvel/jackson".

Entä jos lukeekin By Jackson/Charvel?
 
Eikös neck-platessa pitäisi myös lukea San Dimas?
 
edit. Olette väärässä kuvan suhteen. Tuo limited on helkkarin mehukas.
 
Skythea
08.12.2007 17:14:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Entä jos lukeekin By Jackson/Charvel?
 
Eikös neck-platessa pitäisi myös lukea San Dimas?
 
edit. Olette väärässä kuvan suhteen. Tuo limited on helkkarin mehukas.

Sori, siis nimenomaan importeissa lukee "by jackson/charvel", menivät väärinpäin tuossa, korjaanpa tuonnekin... Kaulalätkistä en osaa sanoa, ne nyt muutenkin on helpompi vaihtaa, mitä teksti logoon.
 
Perus basisti
26.12.2007 00:42:24 (muokattu 26.12.2007 00:44:41)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pitkän etsinnän jälkeen löysin Suomesta paikan, jossa myydään Jacksonin bassoja.
Kyseinen liike on itselleni tuntematon (http://www.power-sound.fi/index.php), mutta näyttäisi asiansa osaavalta liikkeltä.
 
Basso, jota tuolta katselin olisi tuo Jacksonin C4-A.
Eli, tietääkö joku tuosta kyseisestä mallista jotain(+/-)?
Turhaan tuonne paikanpäälle ei huvittaisi lähteä kun matkaan kuluu n. 1 tuntia...
 
siis matkaan kuluu 1,5 tuntia...
 
Lökis
04.01.2008 16:06:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moikka
 
Taas meni keskustelu sivu silmien, mut kommentoidaan.
 
Itselläni on vuonna 91 ostettu ...oliskohan 3b vai mikä 850 XL se nyt olikaan. Suomeen tuotu tod. näk. alle 10 kpl (kuka tietää totuuden). Maksoi 6300 mk silloin ja vieressä ollut nimeä lukuunottamatta identtinen Jaska maksoi tonnin enemmän. Eli omassani on kaula läpi bodyn ja todella tyytyväinen olen ollut ko. peliin. Kaularautaa ei ole tarvinnut säätää vielä kertaakaan tänä aikana. Soundaa monipuolisesti ja on ollut erinomainen ostos vaikkakin silloin hinta hirvitti. Väri on musta, jonka päällä on helmiäislakka, joka saa tietyissä kulmissa katsottuna näyttämään sen hyvin tumman siniseltä.
 
Että tälleen
 
Lökis
 
Samu S.
04.01.2008 17:44:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lökis, kansa vaatii kuvia.
 
"My loathings are simple: stupidity, oppression, crime, cruelty, soft music." - V. Nabokov
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 58 9 10 11 12

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «