Aihe: 3 (aka Three / Th3ee)
1
jigsore
14.09.2007 16:27:07
 
 
Elikkäs keskustelua siitä New Yorkin kolmosesta. Piti tovi miettiä notta pistääkö Etno/proge/latin -puolelle kun niitä kaikkia elementtejä kuitenkin löytyy bändin musasta. Mutta samapa tuo. Ehkä pohjimmiltaan tavara on kuitenkin kokeellista poprokkia ja onkin hieman erikoista että bändi majailee Metal Bladen suojissa, vaikka niitä hevielementtejäkin sieltä vähän pilkistääkin.
Hiljattain ilmestynyt The End Is Begun on soinut kotona aika tiheään ja pakko sanoa että mestariteos on kyseessä. Ei se Wake Pigkään mikään huono ollut mutta tämä räjäytti pankin totaalisesti.
Laulujan ääni muistuttaa välillä erehdyttävästi Coheed & Cambrian vastaavaa ja yhteistä on muutenkin, sillä 3n alkuperäinen rumpali soitti C&Cssä viime vuoteen asti. Hieman erikoinen lauluosasto ärsytti aluksi, mutta olen jo päässyt sen yli ja oikeastaan alkanut diggailemaankin. Varsinkin tällä uudella levyllä laulajan rooli on aika suuri, Wake Pigillähän oli yksi instrumentaalibiisi ja 15minuutin päätösbiisiltä löytyi niinkin harvinainen juttu kuin rumpusoolo, muutaman minuutin mittainen vieläpä.
Tuntuu että The End Is Begun on paljon yhtenäisempi paketti kuin hieman tilkkutäkkimäinen edeltäjänsä. Lähes jokaista biisiä värittää jälleen latino/flamenco-tyyliset kitaroinnit ja biisit on ehkä popimpia kuin ennen, välillä tulee mieleen Jellyfish ja King's X. Toki synkeämpiäkin hetkiä löytyy, mm. semirääynnän ja tuplabasareiden merkeissä..
Bändi on muuten kiertänyt/kiertää jenkkilöitä Porcupine Treen kanssa.. Harmi etteivät tule Eurooppan asti samalla porukalla :(
 
Eniveis, tuolta löytyy molemmilta levyiltä pari biisiä: http://www.myspace.com/3
Asses In Your Mouth
Ali
14.09.2007 16:33:47
 
 
Trust on hyvä biisi, muuten ei kauheana innosta.
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista
jigsore
20.09.2007 01:24:33 (muokattu 20.09.2007 01:37:32)
 
 
The End is Begun (live): http://www.youtube.com/watch?v=EOfVgb_f27I
 
Vau! Hyvin näyttää taittuvan livenäkin. Tuon keikan DVD himottaisi kovin.
 
All That Remains (live): http://www.youtube.com/watch?v=gkWtyZqYUmk
live @ Empress Ballroom '04: http://www.youtube.com/watch?v=dBr6mw2L4Uw
 
EDIT: lisää herkkuva
Asses In Your Mouth
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)