Kitarat: soittaminen ›

Olen aloittanut kitaransoiton opettelun vasta seniorina ja nyt olen saanut sormet sen verran liikkumaan, että voisin alkaa opettelemaan asteikkoja. Perinteisesti on asteikkojen kohdalla kysytty, että mitä asteikkoja kitaristin pitäisi opetella, joten tuota ei tarvitse enää kysellä eikä käsitellä. Sensijaan heitän tarjolle asteikkojen "harjoitusohjelman", jonka olisi tarkoitus kestää koko vuosi 2008. Tähän toivoisin kommentteja. Onko tämä mahdollinen toteuttaa, onko mitään järkeä, löytyykö muita jotka olisivat valmiit kokeilemaan?
 
Harjoitus menisi näin:
Asteikkoja harjoitellaan vuoden ajan joka päivä.
Harjoittelu hajautetaan viikolle siten, että maanantaina harjoitellaan C-asteikot, tiistaina D-asteikot, jne. kun sattuu sopivasti niin, että viikossa on 7 päivää, ja noita "perusnuottejakin" on 7.
Aloitetaan duuriasteikoista, joita soitetaan kullekin juurelle vähintaan 5 eri sormitusta.
Asteikkojen soiton yhteydessä opetellaan ulkoa sävelten paikat otelaudalla 12-nauhaan asti. Ulkoapettelu aloitetaan sillä, että opetellaan päivittäisen juurisävelen paikka joka kielellä. (Luulisi, että kesään mennessä alkaa muistaa..)
Soitetaan aina ja kokoajan puhtaasti ja tarkasti.
Asteikkojen soitto aloitetaan vuoden alussa nopeudella 60ppm, ja soittonopeutta lisätään joka viikko yhdellä pykälällä.
Nopeutta lisätään tarkoituksella erittäin hitaasti, mutta kuitenkin puolivälissä vuotta (vuodessa on 52 viikkoa) asteikot menevät nopeudella 86ppm, ja loppuvuodesta jo nopeudella 112ppm. Tämä on jo ilmeisen hyvä nopeus, jos pystyy soittamaan samalla puhtaasti ja tarkasti.
 
Harjoituksen kantavana ajatuksena on säälimätön säännöllisyys, maltillinen aloitus, maltillinen eteneminen ja se, että ei tarvitse miettiä mitä asteikkoja harjoitellaan ja miten, kun viikonpäivä ja viikon numero kertoo kaiken tarvittavan. Asteikkojen opettelu ei ole tässä vain asteikkojen opettelua, vaan samaan on yhdistetty sormien harjoittaminen, otelaudan ulkoa opettelu, ja korvan harjoittaminen.

Henkilökohtaisesti en sitä ihan noin lähtisi rakentamaan. Jos siis edes ymmärsin, miten meinaat treenata. Sormiharjoituksiin ja otelaudan tuntemukseen tuo on varmastikin ihan hyvä, mutta pahoin pelkään, että se korvan harjoittaminen jää tuommoisessa aika pienelle.
 
Ennemmin ottaisin yhden skaalan vähän pidemmäksi aikaa tarkastelun alaiseksi. Ihmismieli taitaapi olla semmoinen, että se ottaa helpommin pienen määrän informaatiota vastaan kerrallaan. Seuraavaan skaalaan siirtyisin vasta, kun edellinen on jotekin lapasessa. Tämä tarkoittaa siis skaalan rakenteen lisäksi todellakin sen fiiliksen ymmärtämisen ja joidenkin likkien opettelun.

Jep. Minusta tuota ideaa hieman jos vaihtaa ja "laimentaa" niin saa oikein hyvän harjoituksen sille, että löytää oikeat nuotit oikeista paikoista vaikka unissaan.
 
Eli sama idea periaatteessa, mutta nyt reenataankin vain sitä, että etsitään maanantaisin C nuottia tiistaisin D nuottia jne. Ja harjoitus ei kestäisi kauaa (koska ei esim C nuottia nyt niin montaa ole otelaudassa) ja sitten joskus kesään mennessä luulisi olevan aika hyvin jo otelauta tiedossa. Sitten (jos ei ole jo sivu työnä aloittanut) voi ruveta katsomaan niitä skaaloja avarammin silmin! Ja tietenkin sitten päivittäin vaikka reenaa jottai nopeus juttuja.

Tuossa ideassasi on sellainen pieni mutta, että potentiaalisia juurisäveliä on kyllä 12, eikä vain 7 (plus vielä enharmoniset vastikkeet).
Esim. jos lähestyt asiaa vain C-duuriskaalan sävelten pohjalta, ainoa b-merkkinen duurisävellajisi on F-duuri. Tällöin mm. melko tavalliset Bb-, Eb-, ja Ab-duurit jäävät harjoittelematta.
Lisäksi koko- ja puolisävelaskeleen välinen ero perättäisissä juurisävelissä johtaa siihen että käyttämäsi sormitukset ovat vain 2. tai 1. nauhaa ylempänä kuin edelliset. Tämä johtaa helposti siihen että pikemminkin mekaanisesti toistat otelautakuvioita, kuin oikeasti mietit skaalan ääniä.
Ehdottaisin että harjoittelet skaaloja kvinttiympyrää pitkin, jolloin voit opetella ristimerkkiset sävellajit ylennys kerrallaan, sekä kvarttiympyrää, jolloin taas mennään b-merkkiset sävellajit läpi. Tämä panee miettimään etumerkintöjä ja skaalojen säveliä ja rakenteita, sekä takaa riittävän vaihtelun sormitusten järjestyksessä.
Voit harjoitella asiaa 2. eri näkökulmasta; esim.käyttämällä samaa sormitusta, ja miettimällä miten se siirtyy kaulalla, tai pysymällä mahdollisimman tarkkaan samassa asemassa, ja miettimällä mikä on seuraava lähin sormitus, yhden sävelen muuttuessa.

Korvan treenaamiseen saat tuohon mukaan kun laulat samalla jokaisen asteikon sävelen samalla kun soitat. Suosittelen! Ja kannattaa käyttää mielikuvitusta noissa harjoituksissa; samalla kun soitat asteikon niin älä soita sitä ainoastaan peräkkäisessä järjestyksessä ylös ja alas vaan vaihda välillä kaavaa, esim. duuriasteikko terssihypyillä ylös ja alas (1,3,2,4,3,5 jne) tai sekstihypyillä (1,6,2,7,3,8,4,9 jne). (jos jäi epäselväksi niin suluissa olevat numerot tarkoittavat mikä asteikon ääni on kyseessä, esim. C-duurissa c1 d2 e3 f4 g5 a6 h7 c8)

Korvan treenaamiseen saat tuohon mukaan kun laulat samalla jokaisen asteikon sävelen samalla kun soitat. Suosittelen!
 
Miten tämä auttaa korvan treenaamisessa? Kyllä kai se korva samalla tavalla äänen kuulee kitarasta kuin omasta suusta?
 
Vieläkin kehoittaisin miettimään asioita vähän syvällisemmin yhden skaalan osalta kerralla. Skaalan käyttökelpoisuuteen kuuluu kuitenkin mielestäni esim. siihen sopivien sointujen ja kiertojen tietämistä, likkien tekemistä sekä taustan päälle soittamista. Mitään noista ei tule pelkkää skaalaa sahaamalla pikku erissä, vaikka sen tekisi vähän varioiden.
 
Pelkkää skaalaa poraamalla muutenkin kovin helposti jää vähän vajaavainen kuva sen toiminnasta, kun kovin moni skaala on kitaralla samannäköinen. Tekniikkatreeninä ne mielestäni toimii ihan hyvin, mutta pelkästään sitä en tekisi.

Itse kehitelly noille "hankalille" sävellajeille (esim. H- ja F#-duuri) sellasen systeemin, et ei ajattele ylennettyjä/alennettuja säveliä (pianon mustat), vaan miettii, mitkä "normaaleista" (pianon valkeat koskettimet) ovat mukana. Esim. F#-duurissa on kaikki "mustat" ja "normaaleista" f- ja h-sävel.

Vaik mä kuinka näitä asteikkoja reenaisin, niin silti tuntuu että oon täysin pahvikorva. Miten opin kuuntelemaan ja soittamaan musiikkia? Ärsyttää ku välil tuntuu silt, et kaikki mitä soitan on ihan skeidaa. En pysy taimissa, saundi kusee vaikka kuinka säätää ja ei oo mitään sanottavaa.
 
Itseasiassa nämä ovat sooloskabaan liittyviä asioita. En tyydy koskaan sooloihini kun ne kuulostaa hirveeltä omassa korvissani. Vähän ko yrittäisin laulaa.

Hyviä kommentteja joita voin ottaa huomioon tuon asteikkoharjoittelun toteuttamisessa. Tänx!
 
Jos tuolla systeemillä oppisi edes sen otelaudan ja saisi sormiin vähän liikettä (+varmuutta), niin sekin olisi jo eteenpäin. Oliko kellään mitään ajatusta tuosta nopeuden kasvattamisesta? Kannattaako edes ottaa mukaan asteikkoharjoituksiin?
 
Korvan harjoittaminen näyttää jakavan mielipiteitä aika tavalla. Itsekään en osaa oikein hahmottaa, että miten korvaa voisi kehittää, kun en ole lähelläkään sitä tasoa, että voisin esim. jostain tv-mainoksista plokkailla melodianpätkiä. Voiko ajatella niin, että jos soittaa vaikka duuriskaaloja ajatuksen ja korvan kanssa, niin elimistö pikkuhiljaa sopeutuu tähän ja alkaa tunnistaa vastaavia intervalleja musiikista?
 
Oiva kehottaa ottamaan yhden skaalan kerrallaan perusteellisemman tarkastelun kohteeksi. Mitä tämä perusteellisempi tarkastelu tarkoittaa käytännössä? Tiedän kyllä miten duuriskaalassa sävelet nousevat juurisävelestä alkaen koko- ja puolisävelaskelin (koko, koko, puoli, koko, koko, koko, puoli), mutta miten voin tätä tietoa syventää?
 
Vielä tarkennuksena, että tuon asteikkoharjoittelun ohessa olisi toki tarkoitus tehdä muunkinlaista musiikkitreeniä, kuten esimerkiksi soitella jotain biisejä...

Jos minä suunnittelisin jonkinlaisen harjoitusohjelman jossa harjoitellaan vuoden jokaisena päivänä, niin tekisin sen niin että jokaisena päivänä opetellaan uusi kappale.
Kappaleet voisivat olla vaikka jotain tuttuja kansanlauluja tai lastenlauluja, ym. Esim. Finlandia-hymni, porilaisten marssi, eri maiden kansallislauluja, jne.
 
Päivän ohjelma menisi jotenkin näin:
1. Opetellaan soittamaan kappaleen melodia.
2. Opetellaan soittamaan melodia eri kohdista otelautaa, ja eri sävellajeista.
3. Opetellaan soittamaan kappaleen soinnut.
4. Opetellaan soittamaan sointuja ja melodiaa yhtäaikaa, eli siten että soitetaan vaikka soinnun perussäveltä bassokielillä ja melodiaa ylemmiltä kieliltä, vähän kuten klassista kitaraa soitetaan.
5. Opetellaan soittamaan kappaletta eri nopeuksilla, todella hitaasti ja todella nopeasti.
 
Tuo pitäisi onnistua tunnissa tai puolessa tunnissa. Jos aikaa riittää niin voisi soitella läpi niitä kappaleita joita on opetellut edellisinä päivinä, muistin virkistämiseksi.
 
Jos haluaa ottaa mukaan asteikot niin opeteltavat kappaleet voi järjestää asteikkojen mukaan, eli ensimmäiset 10 viikkoa vaikka kappaleita jotka menevät duuriasteikon sävelillä, ja seuraavat 10 viikkoa molliasteikkoa, jne.
 
Korvakuulolla voi alkaa tunnistamaan tv-mainosten musiikkeja sitten kun on opetellut useita kappaleita ja alkaa huomaamaan että tuossa toisessa kappaleessa esiintyvä melodianpätkähän on ihan samanlainen kuin tässä kappaleessa. Esim. kun on kuunnellut tarpeeksi rokkibiisejä joissa esiintyy 12-tahdin blueskierto niin sen kuulee sen jälkeen ihan tuosta vaan, ja sama pätee myös muihin sointukiertoihin ja melodianpätkiin ym.
 
Kitaramelodian toistaminen laulamalla auttaa korvakuuloa, koska siinä täytyy keskittyä kuuntelemaan kitaran ääntä, ja sitten pitää tämä ääni mielessä, ja keskittyä kuuntelemaan omaa laulua, ja verrata tätä laulua mielessä olevaan ääneen, eli joutuu todella keskittymään siihen mitä kuulee. Samanlaista keskittymistä voi kehittää myös sellainen että esim. yrittää toistaa jonkin tv-mainoksen melodian kitaralla kun sen kuulee, mutta tämä voi olla ihan aloittelijalle liian vaikeaa.

Asteikkojen harjoittelusta oli muuten oma threadinsa joku aika sitten: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … ts.php?c=38&t=154009&co=120

Minusta tällaisissa "nyt opettelen kaiken" -tyyppisissä treeniohjelmissa on jo lähtökohtaisesti jotain pielessä. Ensinnäkään se, että käy läpi tietyssä ajassa kaiken ei takaa sitä, että myöskin osaisi kaiken läpi käymänsä. Toisekseen, kun kirjoittaa ylös kaikki mahdolliset asteikot, tulee varmasti epätoivoinen fiilis, kun tajuaa millainen työ niiden oppimisessa on. Taakkaa ei vamastikaan helpota fakta, että kukaan ei pysty oppimaan kovin syvällisesti asteikkoja, jos ne käydään läpi tahdilla asteikko/päivä. Teoriaa voi helposti opiskella puolessa vuodessa nollapisteestä C-kurssiin asti, mutta kaiken sen käytäntöön soveltaminen on taas aivan eri asia. Minusta treeniohjelman pitäisi ennen kaikkea olla hahmotelma siitä, miten päästään tehokkaimmin johonkin tavoitteeseen, ennemmin kuin aikataulu, jota noudatetaan orjallisesti ennalta päätetty aika. Tässä ketjussa on jo tullut paljon hyvää juttua asteikkojen treenaamisesta, mutta kerronpa vielä omasta metodistani.
 
Kannattaa kysyä itseltään, että miksi niitä asteikkoja yleensäkään opetellaan? Ei ainakaan ole mieltä opetella asteikkoja niiden itsensä takia. Minulla on aina lähtökohtana jokin kappale, tai pätkä musiikkia. Näin saadaan paljon realistisempi tavoite "opiskelen kaiken" -tyyppisen epäinhimillisen lähtöajatuksen tilalle, ja ehkäpä enemmän musiikillista sisältöä hommaan. Otetaan esimerkiksi vaikkapa jazz-stankku "Blue Bossa", jossa on seuraavat soinnut:

|| Cm  | Cm  |  Fm7   |  Fm7   | Dm7b5 | G7#5 | Cm  | Cm  |
| Ebm7 | Ab7 | Dbmaj7 | Dbmaj7 | Dm7b5 | G7#5 | Cm  | Cm  ||

Ainakin seuraavat asteikot toimivat erittäin hyvin, kun vaikkapa improvisoidaan sooloa:
 
Cm = C-aiolinen/doorinen/jazz molli
Fm7 = F-doorinen
Dm7b5 = D-lokrinen/lokrinen #2
G7#5 = G-alt / C-harm. molli
Ebm7 = Eb-doorinen
Ab7 = Ab-miksolyydinen
Dbmaj7 = Db-jooninen/lyydinen
 
Jo näiden asteikoiden opiskelemisessa niin, että niitä pystyy luontevasti käyttämään soitossaan, on todella paljon työtä. Siispä yksinkertaistan hommaa vielä nappaamalla kolme asteikkoa, jotka muodostavat kipaleen harmonisen selkärangan. C-aiolinen, Db-duuri ja G-alt ovat ehdottomasti ne asteikot, joista kannattaa lähteä. Seuraavaksi tuleekin se, missä varmaankin poikkean valtavirrasta. Minusta noita kaikkia asteikoita kannattaa lähestyä arpeggioiden avulla ja treenata ne CAGED -bokseissa. Tämä siksi, että kun hahmottaa sointujen äänet, hahmottaa siitä boksista kyllä muutkin asteikon äänet. Näin ainakin omassa soitossani huomasin. Siispä ensin treenaisin Cm-arpeggiot, kolmisointuina siis, kaikissa viidessä boksissa kaikkine käännöksineen. Esimerkiksi näin:
 

Cm-kolmisointu, A-muotoinen asema:
 
e|---------------|----------------|
H|---------------|----------------|
G|---------------|-------5--------|
D|-------5-------|-----5----5-----|
A|---3-6---6-----|-3-6--------6-3-|
E|-3---------3---|----------------| jne.

 
Sitten Db-duurikolmisointu ja G+5-kolmisointu (tälle onkin kivat symmetriset käännöset). Näiden jälkeen sitten laajempia sointuja, mistä soundeista itse pitääkään. Minä ottaisin seuraavaksi CmMaj7-, G7b9-, DbMaj7 ja Ebm7-soinnut. Kun nämä hahmottaa otelaudalla, on todella helppoa hakea koko asteikot ja lisäillä fraaseihin säveliä "soinnun ulkopuolelta". Vasta tämän jälkeen suosittelisin asteikkojen soittoa diatonisesti, sekvensseinä tai miten vain haluaakaan. Lienee tässä vaiheessa enää turha mainita, että juttuni koskevat ensisijaisesti jazz-tyylistä soittoa. Kuitenkin samat jutut toimii hyvin myös rock-kontekstissa. Valitettavan pieni osa rock-kitaristeista (jos nyt näin pitää lokeroida) lähestyy asteikoita näin.
 
Paras tapa oppia on apinoida muita. Siispä toinen erittäin olennainen osa koko hommaa on käytännön esimerkkien hakeminen siitä, miten mitäkin asteikkoja yleensä käytetään. Esimerkiksi tunnettujen muusikoiden versiointeja Blue Bossasta löytyy todella paljon. Kun plokkaa ja nuotintaa pari kiertoa omasta mielestään tyylikästä sooloa, niin niiden fraasien avulla treenaa helposti viikon, tai vaikka paljon pitempäänkin. Kun fraasit ovat muutamilla erilaisilla sormituksilla opeteltu selkärankaan, on tullut hankittua jo paljon tyylinmukaista sanavarastoa. Tärkeää on myös jo ketjussa aiemmin mainittu laulaminen. Olennaista ei tietenkään ole laulusuorituksen taiteellinen anti, vaan se, että laulaminen pakottaa hahmottamaan soitetut fraasit muutenkin kuin vain sormituksina kitaran otelaudalla. Jos haluaa mennä laulamisessa ja korvan harjoittamisessa vielä astetta pidemmälle, niin kannattaa koittaa sellaista, että ohjelmoi sekvensseriin/tietokoneelle/ihan mihin vaan kipaleen harmonian, soittaa kitaralla teeman ja laulaa sille stemman. En väitä että itseltänikään moinen onnistuisi kovin monimutkaisten sointukiertojen tai melodioiden päälle, mutta jos haastetta haluaa..
 
No joo. Tämä on kyllä liian laaja aihe tiivistettäväksi yhteen viestiin, ja jossain vaiheessa pitää lopettaa lätinä. Toivottavasti onnistuin kuitenkin osoittamaan, miksei ole järkevää ottaa treenitahdiksi asteikko/päivä.

No joo. Tämä on kyllä liian laaja aihe tiivistettäväksi yhteen viestiin, ja jossain vaiheessa pitää lopettaa lätinä.
 
Eipä sitä kukaan pakota yhteen viestiin tiivistämään, tule ihmeessä aina lisäilemään, kun jotain tulee mieleen. Lähes jokaisesta skaalaketjusta olen jotain uutta oppinut, ja useinmiten se onkin tullut juuri sinun suustasi.
 
Kiitokset kuitenkin muillekkin vastaajille. Mukavaa ja opettavaista luettavaa :)
 
EDIT: Älkääkä pelätkö laittaa vastaukseksi jotain aikaisemmissa ketjuissa mainittua, tai lähes itsestäänselvyydeksi olettamaanne. Usein sama asia eritavalla muotoiltuna auttaa syventämään ymmärrystä, ja vanhempikin viesti saattaa aueta sen jälkeen uudella (runsaammalla) tavalla.

Koskien vielä tuota korvan kehittämistä, asteikoiden sävelissä on tärkeitä, ja vähemmän tärkeitä ääniä. Tässä lainaus nimimerkki Kepulaisen kirjoituksesta teoriapalstan Skaalojen perusteita FAQ ketjusta. Alla on duuriskaalan moodien kannalta oleellisimmat tunnusmerkit:
 
Jos puhutaan modaalisuudesta niin jokaisella duurin moodilla on olemassa juuri sille moodille olennaiset karakteerisävelet:

kirkkaasta tummaan:

1. lyydinen, ylinouseva kvartti, suuri septimi
2. jooninen, suuri terssi, suuri septimi
3. miksolyydinen, suuri terssi, pieni septimi
4. doorinen, pieni terssi, suuri seksti
5. aiolinen, pieni terssi, pieni seksti
6. fryyginen, pieni sekunti, puhdas kvintti
7. lokrinen, pieni sekuntti, vähennetty kvintti

Tämän jälkeen voi kokeilla itse soittaa pohjaäänen bassoksi ja nuo kaksi sen päälle ja kuunnella mikä moodi tästä syntyisi. Voi vaikka hyräillä "loput" äänet, eli laulaa pohjaäänestä oktaavin ylös muodostaen kokonaisen oktaavin.
 
Kuten ylläolevasta voi päätellä, 7-sävelisissä asteikoissa on paljon informaatioarvoltaan vähemmän tärkeitä ääniä. Niissä on myös kuuntelijalle liikaa tavaraa. Jos joku sointu mahdollistaa jonkin skaalan käyttämisen, se ei toivottavasti tarkoita että on aivan pakko saada ängettyä kaikki 7 ääntä ko. soinnulle sooloon joka ainut kerta ;)
Jos esimerkiksi komppi soittaa duuri (tai Maj7) -sointua, pelkästään yhden ainoan äänen, #4:sen soittaminen tuo lyydisen sävyn esiin.

Harjoituksen kantavana ajatuksena on säälimätön säännöllisyys, maltillinen aloitus, maltillinen eteneminen ja se, että ei tarvitse miettiä mitä asteikkoja harjoitellaan ja miten, kun viikonpäivä ja viikon numero kertoo kaiken tarvittavan. Asteikkojen opettelu ei ole tässä vain asteikkojen opettelua, vaan samaan on yhdistetty sormien harjoittaminen, otelaudan ulkoa opettelu, ja korvan harjoittaminen.
 
Tässä on se olennainen osuus, eli asenne kitaraa kohtaan, se rakkaus, se viha, se intohimo musiikkia kohtaan!! I love music, but it makes me the most psychopatic maniac... Wreck my guitar but that comes music, I should have never started this.. Now I have a lifestyle, reason to live and a girlfriend, so fuck 'em all ;)
 
Tajuutteks? ;D

No varmaankaan en ihan tajua...
Tästäkin ketjusta näkyy, että asteikkoihin sisältyy oikeastaan koko musiikki - siis melodiat, soinnut ja harmoniat. No, rytmi puuttuu ;-/
 
Nuo korvaharjoitukset on kyllä hyviä ja mielenkiintoisia, mutta kun korva on kehittymätön, niin epäilen, että kovin paljoa ei jaksa harjoitella sillä tavalla, että näppäilee kitarasta intervalleja ja yrittää samalla hyräillä niitä. Kun ei oikein kuule mitään, niin ei sitten kuule! Päivittäisesti noita tulee tietenkin jonkinverran harjoitella, mutta mitä tehdä lopulla harjoitusajalla ja -innolla? Ajattelin, että tuollainen asteikkotreeni ei olisi hukkaan heitettyä aikaa, vaan opettaisi joitain rudimentteja juttuja joita soittamisessa jatkossa joka tapauksessa tarvitaan.
 
Aiempaa kokemusta soittamisen (tai musiikin) opettelusta ei ole, joten ehkä vähän eksykisssä etenemisen suhteen. Esimerkiksi kestävyyjuoksua harjoitellessa (siitä on enemmän kokemusta :-)) kaikki perustuu siihen, että riittävän säännöllisesti mennään lenkille. Hienommat viritykset tuloskunnon terävöittämiseksi ovat sitten asia erikseen ja sen voi tehdä vasta sitten, kun peruslenkeillä hankittua peruskuntoa on riittävästi. Olenko väärässä, jos ajattelen, että otelaudan tuntemus ja sormien voima, liikkuvuus ja kontrolli ovat soittamisen peruskuntoa? Vasta tämän peruskunnon hankkimisen jälkeen olisi mahdollista edetä hienompiin musiikillisiin asioihin. (Vrt. huonokuntoisen voi olla vaikea nauttia juoksemisesta.)

Olenko väärässä, jos ajattelen, että otelaudan tuntemus ja sormien voima, liikkuvuus ja kontrolli ovat soittamisen peruskuntoa? Vasta tämän peruskunnon hankkimisen jälkeen olisi mahdollista edetä hienompiin musiikillisiin asioihin. (Vrt. huonokuntoisen voi olla vaikea nauttia juoksemisesta.)
 
Tämä tietenkin riippuu ihan siitä miten asiaa katsoo, mutta toinen näkökulma voisi olla sellainen että musiikin hahmottaminen korvakuulolta on se soittamisen peruskunto, eli kun sen osaa niin voi soitella perusjuttuja (jopa ihan soittimesta riippumatta). Sormien voima ja liikkuvuus ja näppäryys, ja oman soittimen syvempi tuntemus on sitten sellaista lisäjuttua joka rakennetaan siihen korvakuuloperustan päälle.
 
Sitä laulamista ei välttämättä kannata aloittaa ihan siitä että soittelee jotain satunnaisia säveliä ja koittaa laulaa mukana, vaan opettelee soittamaan vaikka perinteisen Ukko Nooan, tai Tuiki Tuiki Tähtönen, ja laulaa mukana. Ensimmäinen askel on se että laulaa samassa sävelessä kuin kitara, joka vaatii hieman keskittymistä, mutta joka samalla vääjäämättömästi kohentaa korvakuuloa.

Kun ei oikein kuule mitään, niin ei sitten kuule!
 
Jos noin on tosiaan niin kyllä mä myös suosittelisin intervallien lauleskelua ja muuta vastaavaa. Olen samaa mieltä edellisen kanssa että kyllähän jonkinlainen kuuleminen on enemmän musiikillista peruskuntoa kuin virheeton asteikoiden sahaus. Jos analogiaa jatketaan niin mun mielestä hyvä tekniikka voisi niinkuin viimeisen päälle oman jalan mukaan käsin valmistetut lenkkarit... Halvoilla marketin lenkkareillakin voi juosta, muttei ihan niin lennokkaalla askeleella eikä niin pitkään.
 
Kumpiakin tietysti tarvitaan, mutta soiton persoonallisuus ja fiilis ovat siellä sun päässä ja tekniikka on sitten työkalu päässä kuuluvien äänten julkituomiseen. Jossain vaiheessa saatat esim. mennä bänditreeneihin tai lähikuppilan jameihin soittelemaan - silloin on aika tärkeää että kuulet mitkä jutut sopii biisin ja mitkä ei, ja siihen auttaa kun yrittää pitää lauleskelyn/hyräilyn mukana alusta lähtien.
 
Jossain soolojenkin blokkailussa siitä on paljon hyötyä jos soolon pystyy ottamaan haltuun päässään ja sitten vaan lopuksi tsekkaa että miten itselle sopivat sormitukset meneekään kitaralla.

Mulle ei lähtökohtaisesti antanut yhtään mitään näiden asteikkojen sahaaminen, kun niitä joskus kokeilin treenata vastaavalla härkää-sarvista menetelmällä. Kuolettavan tylsää, kun ei ole puurtajan luonteella valettu. Oisinkohan viimeistään neljäntenä päivänä palannut takaisin sohvabluesin vääntämiseen ... vaikka hyvä tarkoitus oli osata kaikki asteikot ilmiömäisellä nopeudella ja tarkkuudella vuoden päästä.
 
Ymmärsin, että asteikkoja pitää päästä kuuntelemaan osana musiikkia ja soveltamaan. Silloin sekä asteikko aukeaa, että sen harjoitteleminen tulee mielekkäämmäksi, ja onnistuessaan kuulostaa hyvältä. Asteikko itsessään ei ole musikaalinen. Ainoa enemmän soittoa kirvoittanut asteikko oli fryyginen, jolla huvitin itseäni vetelemällä kotitarveflamencoa.
 
=> Kävin hakemassa Fasulta "Modes for Guitar" läpyskän (ISBN 0_634_01877_9), jossa mukana tulee CD. Siinä on kaikille moodeille likkejä ja play-along sointukulkuja, yhteensä yli 80. Tämä oli innostava vaihtoehto. Bändissä näitä on vaikea _treenata_ itsekkäästi ja monipuolisesti, kun bändisoitto palvelee kokonaisuutta.
 
Tämä toimi mulle, koska soittamisen pitää olla hauskaa, ei perseestä.